hoitaa toisten jälkikasvua

Anonyymi

luennossa evoluutio ope kertoo

että osa mehiläisistä/kärpäsiä ei synnytä omia lapsia, mutta jää lapsettomaksi

lapseton sisar alkaa hoitaa äidiksi tulleen sisarensa lapsia

sillä seurauksena että lapset jäävät eloon eivätkä kuole sen takia, että lapsia hoitaa enemmän aikuisia kuin yksi tai kaksi

siksi lapsettomien määrä jotka hoitavat synnyttäneiden taloutta on suhteessa siihen montako jälkipolvea jää eloon

ampiaisilla suuri määrä voi jäädä lapsettomiksi ja hoitaa vain toisten jälkipolvia


VOIKO IHMISILLÄ OLLA SAMAA

koko ajan kuulee että naiset eivät synnytä omia lapsia
jotkut heistä suoraan kävelevät lasten suojeluun työntekijäksi
sen lisäksi on outo suhde lastentarhaopettajan ammatin ja lapsettomuuden välillä
että kuulee usein, että nainen on lapseton ja tekee töitä lastetarhaopettajana
ja muut jotka eivät synnytä uhkaavasti miettivät ainakin joskus hankkia jostakin lapsia itselleen kasvatettavakseen eli hakeutuvat itsestään lasten luokse, koska elämässä ei ole muutakaan naisilla kuin hoitaa jotakuta nuorta

miehet eivät ymmärrä tuota naisten valintaa

ehkä äidillä on ristiriitakin että toisaalta eivät hyväksy lapsettomia ja toisaalta hyväksyvät...eikä mies täysin ymmärrä tuota naisten vivahdetta

yleinen kysymys, miten lapseton voi olla hyvä lasten hoitaja kun ei ymmärrä lapsia koska ei ole synnyttänyt ja kuinka vanhemmat voivat antaa lapsensa lapsettomalle hoitoon
VITUN VÄÄRÄ POLITIIKKA

pelottavaa että suuri osa naisista kieltäytyy synnytyksestä

ehkä naiset pelkäävät olla tutkimuksen kohde ja heikossa vanhempain asemassa jota jokainen yhteiskunnan tekopyhä itseätärkeä paskapää on velvoitettu tutkimaan ja määräämään lisätutkimuksiin aloittaen kirkosta ja lopettajan jollakin taloyhtiön vuokraasunnon vanhalla eläkeläisellä

eli siis maassa vanhemman asema ei ole turvattu
osa turvattomuutta on rahattomuus

minun vastaus siihen on KUUKAUSIPALKKA
yhteiskunta on viivoittimella piirretty, mutta joku jää pois laskusta kuten kotiäiti,
eikä sellaista voi olla ainakin essentiaalisen ammatin kohdalla kuin äitiys

pohjoisessa on lapsista pula ja jokainen vanhus ja aikuinen tahtoo oman osuutensa harvenevista lapsista mutta itselleen vie kaiken itse valtio joka määrää kaikki tarhoihin lukkojen taakse

SAIRAS POHJOINEN ja lisääntymiskyvytön
ihmisillä on sairas mentaliteetti ja suhde lapsiin

onneksi 1/12 elämässä on perheosuus siis noin iso tai pieni osuus joka on RAPU
rapua viedään kun erinäköiset idiootit eivät tiedä mitä lapset ovat ja perhe on

40

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Luennossa evoluutio ope kertoo." Mitäköhän tekemistä avaustekstillä on evoluution kanssa?

    • Anonyymi

      Stanislaw Drobashevsky


      MATRIARKAATTI EI OLE TOTTA

      mies oli aina pää, isompi kuin nainen
      matriarkaatti aikakausi on siis yleinen harhaluulo

      kuitenkin eri kulttuureissa on ollut jotkut naisten asiat vahvempina kuin miesten
      oli jopa naissotureita eri kulttuureissa, joiden hautoja on löydetty

      mutta mies on ollut läpi evoluutio ajan päällikkö

    • Anonyymi

      Kommunismi toimii, jos kaikki on yhden äidin synnyttämiä , kuten mehiläisillä.
      Ei kukaan ilman palkkaa toisen lapsia hoida, mutta vanhemmat hoitavat seuraavaa sukupolvea, koska se kantaa heidän perimäänsä.

    • Suomen kouluissa on kylläkin biologianopettajia, ei "evoluutio opeja".

    • Anonyymi

      Vielä yksi luonto huom. oli se, että australiassa löydetyiltä luurankoilta naisten osalta 70 % ovat olleet viallisia

      - rikotut nenäluut

      - kalloissa vammoja...

      EI OLLUT KOVIN VÄKIVALLATON ELÄMÄ MENNEIDEN AIKOJEN AUSTRALIASSA!

      Drobishevski kertoo, että aboriginaalit ovat geneettisesti jo vaihtuneita, uudistuneita

    • Anonyymi

      Yllätys että jonkin asteen hyvyys on geeneissä.

      Käytetty esimerkki on shimpansien kahta lajia, joista toinen on bonobo pienempi kooltaan ja ovat extra rauhanomaisia ja ensimmäinen isohampainen shimpanssi on agressiivinen kannibaali.
      Kahta lajia elää joen eri puolin.
      Puhunee että luonnossa on valikoitavana agressiivinen voittaja ja rauhanomainen olemisen tapa.

      Naarat voivat valikoida rauhanomaisia keinoja laumassa kun ne voittavat agressiivisen urosyksilöiden käyttäytymistä.

      Paviaaneilla on huomattu urosten rankkaa agressioita ja tappoa, mutta vain yhdessä heimossa on tapahtunut muutos kun paviaaneihin väsyneet ihmiset tappoivat asein kaikista agressiivisimmat urokset, jolloin lauman tekniikka muuttui ja he alkoivat vaalia pehmeitä arvoja.

      Muutenkin evolutiivisen onnistumisen avain on sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin.

      Ihmisessä näkyy samanlaista jonkin asteista rauhan ja hyvän tahtoa, vaikkei se ole täydellistäkään.

      • Anonyymi

        "Muutenkin evolutiivisen onnistumisen avain on sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin."

        Kirjoittajan kannattaisi selvittää itselleen mikä on sopeutumisen ja evoluution ero. Sen verran avitan, että sopeutuminen on faktaa mutta evoluutio on fiktiota.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Muutenkin evolutiivisen onnistumisen avain on sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin."

        Kirjoittajan kannattaisi selvittää itselleen mikä on sopeutumisen ja evoluution ero. Sen verran avitan, että sopeutuminen on faktaa mutta evoluutio on fiktiota.

        Aurinkoenergia on ollut aina tärkeä ja elämä sopeutuu siihen.
        Aurinko energia vaihtelee aikojen mukaan.


    • Anonyymi

      ihmisten pääviholliset jotka uhkasivat meitä läpi aikojen ovat olleet kissaeläimet

      muut mahdolliset hyeenakaltaiset esieläimet sekä jättisiat

    • Anonyymi

      ihminen asuttanut maapallon kokonaisuudessa eikä enää kerkiä syntyä uutta kilpailevaa lajia

      evoluutio kun vaara yllyke puuttuu voi hidastua ja degradoitua, mistä paljon esimerkkejä muissa eliölajeissa

      energia pula voi olla yksi syy uuden lajien kehittymiseen vaikka aikaa on tosi vähän käytössä, koska evoluutio tapahtuu tosi pitkällä ajalla

      jossakin evoluution vaiheessa ihmisapinat voittivat villejä petoja, jotka hävittivät apinoita minkä kerkisivät, koska apinat eivät olleet voimakkaita, mutta jossakin vaiheessa asiat kääntyivät toisin ja nykyisin eläimet saavat suojelusta sukupuuttoon kuolemista vastaan samoilta ihmisiltä

      • Anonyymi

        "koska evoluutio tapahtuu tosi pitkällä ajalla"

        Evoluutiosta ei ole todisteita. Ainuttakaan evoluutiosta kiistattomasti todistavaa fossiiliketjua ei ole löydetty.

        Hevosen evoluution fossiiliset välimuodot ovat evolutionistien mukaan kaikkein täydellisimmät. Silti löydetyt välimuodot ovat niin kaukana toisistaan kooltaan ja rakenteeltaan, ettei edeltävä muoto ole voinut synnyttää seuraavaa paljon kookkaampaa muotoa.

        Oletettujen hevosen välimuotojen välissä on evolutionistien omien laskelmien mukaan esim. Eohippuksen ja viisi kertaa kookkaamman Merychippuksen kohdalla 15 miljoonaa vuotta. Siltä ajalta ei löydy ainuttakaan välimuotoa. Todisteita tiukan tieteellisesti lukien Eohippus olisi siis joutunut synnyttämään Merychippus -varsan, jonka on ollut kooltaan suunnilleen saman kokoinen kuin aikuinen Eohippus. Siis mahdottomuus.

        Käytössä olevia fossiilitodisteita tieteellisesti katsomalla hevosen evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut. Darvinistinen näkökulma on toinen: Vaikka tieteellisiä todisteita hevosen evoluutiosta ei ole, niin välimuotoja oletettavasti kuitenkin on, koska evoluutioteoria olisi muuten virheellinen. Siis kehäpäätelmää, eikä kehäpäätelmä ole tiedettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "koska evoluutio tapahtuu tosi pitkällä ajalla"

        Evoluutiosta ei ole todisteita. Ainuttakaan evoluutiosta kiistattomasti todistavaa fossiiliketjua ei ole löydetty.

        Hevosen evoluution fossiiliset välimuodot ovat evolutionistien mukaan kaikkein täydellisimmät. Silti löydetyt välimuodot ovat niin kaukana toisistaan kooltaan ja rakenteeltaan, ettei edeltävä muoto ole voinut synnyttää seuraavaa paljon kookkaampaa muotoa.

        Oletettujen hevosen välimuotojen välissä on evolutionistien omien laskelmien mukaan esim. Eohippuksen ja viisi kertaa kookkaamman Merychippuksen kohdalla 15 miljoonaa vuotta. Siltä ajalta ei löydy ainuttakaan välimuotoa. Todisteita tiukan tieteellisesti lukien Eohippus olisi siis joutunut synnyttämään Merychippus -varsan, jonka on ollut kooltaan suunnilleen saman kokoinen kuin aikuinen Eohippus. Siis mahdottomuus.

        Käytössä olevia fossiilitodisteita tieteellisesti katsomalla hevosen evoluutiota ei ole koskaan tapahtunut. Darvinistinen näkökulma on toinen: Vaikka tieteellisiä todisteita hevosen evoluutiosta ei ole, niin välimuotoja oletettavasti kuitenkin on, koska evoluutioteoria olisi muuten virheellinen. Siis kehäpäätelmää, eikä kehäpäätelmä ole tiedettä.

        Drobishevski kertoo, että pääsuunnat tiedossa, mutta yksityiskohdat puuttuvat, siis lisää yksityiskohtia


    • Anonyymi

      kokonaisuudessa ihmisten pään koko pienenee, mutta toisissa paikoissa maata se kasvaa
      kasvaa siperian pohjoisosissa (mongoloidirodut) ja esimerkiksi englannissa, koska englannissa sitä on mitattu yli 100 vuotta tarkasti

      ..voi se kasvaa euroopassakin vähäsen

      • Anonyymi

        Aivojen koko on suhteessa menestykseen .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivojen koko on suhteessa menestykseen .

        ei välttämättä, koska riippuu ehkä mihin tarkoitukseen aivot on tehty..
        isot aivot hyviä jossakin ja huonoja jossakin
        pienet aivot samalla tavoin
        kyse siis, mitä varten aivot on suunniteltu selviämään
        koska evoluutiossa on ollut erilaisia aivojen kehityssuuntia: iso etulohko ja iso takaraivo


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei välttämättä, koska riippuu ehkä mihin tarkoitukseen aivot on tehty..
        isot aivot hyviä jossakin ja huonoja jossakin
        pienet aivot samalla tavoin
        kyse siis, mitä varten aivot on suunniteltu selviämään
        koska evoluutiossa on ollut erilaisia aivojen kehityssuuntia: iso etulohko ja iso takaraivo

        Isoilla aivoilla näkee tapahtumien kulun eli seuraukset skenaarioista.
        Pienillä aivoilla voi olla vain ripeä jossain toimessa, jolla selviää.


    • Anonyymi

      Noinhan se Suomessa hoidetaan verotuksen avulla . Lapsettomatkin maksavat toisten vahikojen tuottamia kuluja .

    • Anonyymi

      Tiedemies S. D. kysyy lesbo-homo pareilta, ,että miksi elää kahdestaan kun voisi elää viidestään.

      Mikään sääntö kerro heille, että olisivat eläneet kahdestaan.


      Itse tulkitsen sen niin, että kun evoluution tarkoitus ei päde, niin turhaa takertua sen jälkeen sosiologiseen puoleen, että miksi olla kahdestaan. Olla ryhmässä on paljon mielenkiintoisempi kuin pelkästään kahdestaan ja vielä leikkiä perhettä. Mitä varten leikkiä perhettä? Miksi käyttäytymisen pitää perustua evolutiiviseen asiaan kun lesbo-homo pareilla se voisi perustua ihan muuhunkin joka on enemmän hauskaa kuin vain elää kahdestaan.

    • Anonyymi

      Eskimot eläneet jäämeren rannoilla 4 000 vuotta kun neandertaali ihminen jo 100 000 v.

      • Anonyymi

        Jos ihmisiä olisi ollut 100 000 vuotta, niin ihmisen fossiileja olisi miljardeja. Vain muutama tuhat on löydetty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ihmisiä olisi ollut 100 000 vuotta, niin ihmisen fossiileja olisi miljardeja. Vain muutama tuhat on löydetty.

        väkiluku oli pienempi, löydökset keskittyvät leirintäalueille
        on löydetty paljon lasten luita ja vähemmän aikuisten
        neandertaalilla lapsikuolleisuus oli suuri, sen sijaan aikuiset kärsivät
        paljon sairauksista, luun vahingoista taisteluissa, joiden perusteella paleontologit tekevät arvioita


    • Anonyymi

      Sukupuolet evoluution kannalta:

      S. Drobishevski:

      Portogineesi - yksisukupuolisuus kuten joillakin etanoilla. He joutuvat syömään kaiken myös lajitoverinsa saadakseen uutta DNAta itselleen



      Sienillä 10 000 sukupuolta


      Feminiini sukupuoli tai femo energia yleisemmin antaa energiaa jälkikasvuille.

      Maskuliini energia välittää geenejä eteenpäin mutta myös suojaa sairauksilta.

    • Anonyymi

      linnuilla syntyessään on nestettä keuhkoissa mutta ihmisen keuhkot ovat tyhjät ja täyttyvät syntyessään ilmalla, mutta kun linnun poikanen syntyy, se sylkii nesteitä keuhkoista vielä pitkään

    • Anonyymi

      lääkäri opiskelijat syövät tenttien aikana ja opiskelun aikana aivojen veren määrä lisäävän lääkkeen oppisuoritusten kasvattamiseksi

    • Anonyymi

      Ergonomia yliopisto aine oli suosittu CCCPssä mutta nyt ei enää.
      Ergonomia siirtyi designereiden aineeksi kun suunnittelevat toimivia ratkaisuja ihmisen elämään suhteessa mikä on ihmisen mekaniikka ja ihmisen käyttämien tavaroiden suhteita siihen.

      Tosin ei suunnittelijoillakaan ergonomia ole kovin onnistunutta, koska yhteiskunnassa ei oteta vakavasti kaikkia todellisia tarpeita.

    • Anonyymi

      Suurin konfliktien syy on ollut nainen, josta tapeltiin.


      Suurimmat arkeologiset löydökset Afrikassa, jossa Etiopiassa niitä lojuu maassa.
      Toiseksi isoimmat löydökset Lähi-Idässä.

      Homo Erectus väkivaltaisin. Sillä on silmien yläpuoliset kaaret isoimmat, mutta jo seuraavalla Homo Genderbergsilla (? ) ne olivat poissa ja aivojen koko suureni, puhekyky kasvoi. Sitä seuraavalla neandertaalilla aivojen koko kasvoi, mutta väkivaltaisuus kasvoi myös. Neandertaali ei ollut kiinnostunut naapureista, mutta istui omassa leirissään.

      Evoluution suurin tendenssi on sosiaalistuminen.

      Erectuksella pääkallon paksuus 2 cm.

      Sapiensin väkivaltaisuus oli vuorostaan pienempi.

      Väkivaltaisten suhteiden tilalle suosittiin kyvyn sovittaa, joka oli voitolla sitten.

      • Anonyymi

        Ihmisen ja apinan yhteisestä esivanhemmasta ei ole ainuttakaan luotettavaa todistetta.

        ”Ei-paleontologina en varsinaisesti halua halveksia paleontologeja, mutta totuus on, että jos kulutat koko elämäsi kaivamalla esiin luita ja kun sitten löydät pienen palan pääkalloa tai leukaluuta, tulee erittäin suuri houkutus liioitella noiden luunpalojen merkitystä” (Tri Greg Kirby, biologist)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisen ja apinan yhteisestä esivanhemmasta ei ole ainuttakaan luotettavaa todistetta.

        ”Ei-paleontologina en varsinaisesti halua halveksia paleontologeja, mutta totuus on, että jos kulutat koko elämäsi kaivamalla esiin luita ja kun sitten löydät pienen palan pääkalloa tai leukaluuta, tulee erittäin suuri houkutus liioitella noiden luunpalojen merkitystä” (Tri Greg Kirby, biologist)

        Kyllä Drobishevski osoittaa aika suoraan mikä eliölaji on kyseessä josta alkoi ihmisen ja apinan eriytyminen.


    • Anonyymi

      Nykyiset afrikkalaiset eivät ole meidän esi-isiämme siinä muodossa että ajallisesti meitä erottaa sama aikaa afrikkalaisista, jonka aikana on väitetty, että he ovat jopa muuttuneet suuremmin kuin valkoiset. Meillä on samoja esivanhempia, mutta eivät nykyiset afrikkalaiset ole meidän esi-isiä.

      Afrikkalaisislta puuttuu silmien yläpuolella korostuneet otsakaaret, koska Afrikasta puuttui neandertaalialainen, joka esiintyi vielä myöhään Euraasiassa, koska jäi eloon pidempään reunaalueilla vaikuttaen uusiin Homo-Sapiensieihin vasta myöhemmin.

      • Anonyymi

        Antropologit kehon jäsenten suhteita analysoimalla voivat arvata, ennakoida sairauksia ja ongelmia.

        Lääkärit voisivat tilata antropologeilta analyyseja, mutta lääkärit eivät tee niin, koska se ei liity lääkäreiden käytäntöihin.

        Lääkeantropologia voisi tutkia kehon jäsenten mittauksia esimerkkinä kolmea kehon tyyppiä:

        1 - asteenikko: luuranko

        2 - atleetikko: lihakset

        3 - piknikko: rasva

        antropologeilla usasta, saksasta, venäjältä on keksitty kaavoja ihmisen kehon mittaamiseksi
        usein tyypit ovat sekoittuneita keskenään ja on paljon tulkinnan varaista, silmällä vaikeasti nähtävää
        suurin osa ihmisistä sijoittuu atleetikko ryhmään

        naiset kuuluvat piknikko ryhmään suuren rasvamäärän ansiosta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antropologit kehon jäsenten suhteita analysoimalla voivat arvata, ennakoida sairauksia ja ongelmia.

        Lääkärit voisivat tilata antropologeilta analyyseja, mutta lääkärit eivät tee niin, koska se ei liity lääkäreiden käytäntöihin.

        Lääkeantropologia voisi tutkia kehon jäsenten mittauksia esimerkkinä kolmea kehon tyyppiä:

        1 - asteenikko: luuranko

        2 - atleetikko: lihakset

        3 - piknikko: rasva

        antropologeilla usasta, saksasta, venäjältä on keksitty kaavoja ihmisen kehon mittaamiseksi
        usein tyypit ovat sekoittuneita keskenään ja on paljon tulkinnan varaista, silmällä vaikeasti nähtävää
        suurin osa ihmisistä sijoittuu atleetikko ryhmään

        naiset kuuluvat piknikko ryhmään suuren rasvamäärän ansiosta

        On olemassa kirjoja jotka analysoivat kehoa. Yksi sellainen kirja oli tarkoitettu hyvän sotilaan määritelmän arvioimiseksi. Päädyttiin, ettei ole yhtä ideaalia sotilasta olemassa! Mutta on erilaisia päämääriä sotilaana olemisessa. Toisin sanoen päämäärästä on kiinni, minkälaisen ihmisen voisi valita ennakoivasti toimikenttään, asteenikko, atleetikko, piknikko.

        Kuitenkin itse Drobishevsky tutkija antropologi, biologi korostaa, että todellisuus menee teorian edelle, että ei pidä olla itsepäinen jääräpää omassa tiedossaan.


      • Anonyymi

        Sudanin ihmiset tummuivat myöhemmin tummeimiksi
        ..voisko yksi afrikkalaisten kehityksen kaareista


    • Anonyymi

      kravut 2-3 metrisiä

    • Anonyymi

      apinoita vaaransi kaikenlaiset maan päälliset pedot ja apinat pakenivat puihin
      apina kasvoi kokoa ja joutui laskeutumaan maahan
      myös puiden ekosysteemin muutokset, puiden väheneminen
      apinat olivat kasvisten syöjä ja hampaat sopeutuivat
      apinat olisivat laskeutuneet jo aiemmin, mutta uhkia oli liikaa

      • Anonyymi

        7 miljoona vuotta sitten laskeutuivat puista, joissa jo harjoittelivat pystykävelemistä


      • Anonyymi

        hyeenat pitivät koiria loitolla Afrikasta
        kun ihminen on oppinut tulen käsittelemisen, niin hyeenoista tuli pienempi uhka


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        hyeenat pitivät koiria loitolla Afrikasta
        kun ihminen on oppinut tulen käsittelemisen, niin hyeenoista tuli pienempi uhka

        kun ihminen on oppinut hallitsemaan luonnon vaaroja, niin seuraavaksi uhaksi muodostuivat toiset ihmiskaltaiset elävät

        evoluutiossa olla paras ei aina tarkoita voittoa, mutta keskitie voi viedä pitkälle
        liikaa kehitys ei hyväksi eikä alikehitys

        kannibaalit söivät paljon aivoja

        sapiens selviytyi voitolle


    • Anonyymi

      tattoo alkoi 40 000 -10 000 vuotta sitten
      7 000 v sitten iho alkaa vaaleta
      aluksi tatskat olivat ihon leikkaamista ja värin hieromista
      7 vuosiluku eKr - nykyiset tatskat alkavat
      Polynesia - alkukoti

      sacret tattoo piilotetut paikat, ei muille näytteille

    • Anonyymi

      Intian 'euraasiaan' törmääminen synnytti Himalayat, jotka muuttivat ilmaston ja Afrikkaan syntyi savanneja, mikä kehitti ihmisapinoiden pystykävelemistä

      apinat söivät lihaa, josta aivot kasvoivat


      top nopeitten kehittyneet:

      1 - hampaat

      3 - luut, kädet, jalat

      4 - aivot



      ------


      erillään asuminen pienin yhteisöin oli tehokas sairauksien esto



      SE MIKÄ KAIKISTA ENITEN SÄÄSTI ELOSSA EVOLUUTION AIKANA, NIIN HUOLENPITO LÄHEISISTÄÄN

      mihin ihmiset menehtyivät?
      - yhteen sairauteen kukaan ei kuollut
      - luontomullistukset kuten tulivuoripurkaukset kuten Tongossa
      - kuumuus
      - kylmyys
      - nälkä
      - energian puute
      - eristäytyneisyys
      -naapureiden aggressio

      kuumuus muutti aivojen rakenteen siten, että aivoihin syntyi laajempi verenpoistokanava, joka viilensi aivoja

      kuuman kauden seurauksena ihmisapinoilta karvat lähtivät

      kehon rakenteessa pitkänomaiset ja kapeat kehon piirteet edesauttavat kuuman sietokykyä. Kyky kehittyi 7 milj. v sitten.

      300 000 - 400 000 v sitten opittiin käyttämään tulta
      mutta senkin jälkeen on löydetty tulen käytöstä luopumista
      neandertaalit eivät tahtoneetkaan käyttää tulta

      pyöreämpi olomuoto ja kehon rakenne suojaa kylmältä kun taas ovaalempi tai pidempi olomuoto kuumalta

      NOMAADIT OLIVAT HYVÄSYDÄMELLISEMPIA KUIN MAATALOUDESTA ELÄVÄT IHMISET
      on todistettu että sen jälkeen kun ihminen alkoi viljellä maata, minkä syyksi on kerrottu ruoan saatavuuden heikkeneminen, niin maatalouden kehittymisen tuotteeksi on todistettu olleen väkivallan kasvu. On löydetty enemmän jäänteissä olevia väkivallan merkkejä.

      lampaat 12 000 v sitten

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe