AGW aivopesun tarkoitus

Anonyymi

AGW ilmastouskonto panostaa ainoastaan siihen että kaikki mahdolliset kääntyisivät AGW uskovaisiksi. Kaikin mahdollisin keinoin siis todistellaan päivittäin ja vieläpä useamman kerran päivässä ilmastonlämpenemistä ja kaikkia siihen liittyviä ongelmia.

Jos AGW uskonto ei ole täydellinen esimerkki aivopesusta niin ei sitten mikään.

'On erittäin huomionarvoista että kukaan AGW uskovainen ei ole esittänyt vakavasti otettavaa keinoa millä uskonnon kertoma uhka torjuttaisi.

Miksi ei esitetä ja ehdoteta on hyvä kysymys? Hyvä kysymys on myös mitä hyötyä loppujenlopuksi kellekään on olla itselleen tai muille AGW uskovainen? Elokapina on tässä ääriesimerkki, he vain kapinoivat että joku julistaa ilmastohätätilan! mitäs sitten?

Olen useasti toistanut ja sanon sen vieläkin ja aina niinkauan kun asia ei ole toteutunut että Maailman armeijoiden alasajo on ensimmäinen suuri ja uskottava ilmastoteko. Teko jonka jälkeen minäkin alan tunnustaa ja kannattaa AGW uskontoa, vaikka en paras uskovainen olisikaan.

Tätä ei kukaan ole julkisesti ehdottanut ongelman ensimmäiseksi suureksi ratkaisuksi, jos ja kerran ilmastonmuutos on AGW uskovaisten mielestä ihmiskunnan suurin ja vakavin ratkaisematon ongelma, niin mihin me enää tarvitsemme valtavan turhan päästön sotakalustoja.

Naurettavaa että suomeenkin ollaan hankkimassa 60 hävittäjää joiden yhteiskustannut lähentelee 40;een miljardiin euroon.

Mikä on AGW uskovaisen suurin hurmos olla uskossaan, on ainakin minulle täysin mysteeri.

23

54

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No, on toki paljon hauskempaa leikkiä patteriautoilla kuin puuttua ongelman juurisyihin.

      • Anonyymi

        Onhan jo mielenkiintoista ettö hallituksen virkamiehiä tukee Elokapinoita, joilla on vallankumouksellisia tavotteita syrjäyttää nykyinen päätäntävalta.

    • Anonyymi

      "Mikä on AGW uskovaisen suurin hurmos olla uskossaan, on ainakin minulle täysin mysteeri."

      Eipä tuommoinen tila ole ollenkaan tuntematon psykiatreille ja uskonnollisille huijarisaarnaajille. Jos ihminen ei pysty järkiperäiseen ajatteluun ja sekoittaa toden ja tarun, on hän helppoa saalista papeille, skientologeille, astrologeille ja ilmastoapostoleille.
      Vastaavia esimerkkejä löytyy 1930-luvun Saksasta ja CCCP:stä ja 1980-luvun Suomesta jossa stalinistit vastustivat tulopolitiikkaa ja kapitalismia. Kun CCCP katosi ja tilalle tuli IPCC, stalinistit muuttuivat sujuvasti punaviherstalinisteiksi ja rupesivat vastustamaan ihmisen aiheuttamaa ilmastonlämpenemistä.

      • Anonyymi

        Agw liike on periaatteessaan hyvää tarkoittava pelastususkonto jossa pelastetaan koko maailma, eikä vaan itseään kuten vanhoissa pelastususlonnoissa yleensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Agw liike on periaatteessaan hyvää tarkoittava pelastususkonto jossa pelastetaan koko maailma, eikä vaan itseään kuten vanhoissa pelastususlonnoissa yleensä.

        Kyllä CCCP:n tieteellinen sosialismi oli aivan yhtä hyvä pelastususkonto kuin jokun AGW. CCCP:n johtamana piti pelastaa koko maailma levittämällä uskonto kaikille maailman kansoille keinolla millä hyvänsä. Jos ei hyvällä niin sitten pahalla.
        Aivan samalla tavalla on AGW-uskonto levitettävä maailman kaikille kansoille IPCC:n johdatuksella. Jotkut herkkäuskoiset hölmöt ovat jo haksahtaneetkin ja ruvenneet levittämään uskontoaan mikä on tälläkin palstalla on havaittavissa.

        Ainakaan suomen hallitus ei kannata koko maailman pelastusta, koska nyt tehdään ideologista ja kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa jonka tarkoitus on ainoastaan esimerkillinen, kuinka joku voi edes uskoa että se niin toimii.
        Siinä mielessä olen samoilla linjoilla elokapinan kanssa, että suomen hallitus eikä minkään muunkaan maan hallitus ole nostanut kissaa pöydälle ja ehdottanut esim, maailman armeijoiden kieltämistä ja niiden resurssien käytön hyödyntämistä asian ratkaisun merkittävänä etenemisenä.
        Kaikki maat ovat ilmeisesti allekirjoittaneet ja hyväksyneet AGW uhan ja nimellisesti luvanneet puolustaa ihmiskuntaa tätä globaalia uhkaa vastaan, joten on täysin käsittämätöntä ettei kukaan ole virallisesti ehtottanut armeijoiden kieltämistä ja niiden toiminna lopetusta ja resurssien siirtämistä taisteluun ilmastonmuutoksen vastaisen sodan puolesta.

    • Anonyymi

      Uskontojutut uskontopalstalle.

      • Anonyymi

        Mitähän elokapinan leireissä olisi tykätty jos joku olisi mennyt sekaan kylttien kanssa jossa lukee , TEHKÄÄ RAUHA JA TAKOKAA ASEET TUULIMYLLYIKSI

    • Anonyymi

      AGW on tieteellinen fakta.

      Kaikkien ihmisten CO2-päästöt pitäisi lopettaa nyt, jos haluttaisiin rajata nousu 1.5 asteeseen. Epämiellyttävä totuus on, että tämä ei ole mahdollista, joten lämpeneminen jatkuu.

      • Anonyymi

        Sitten on enää turha vikistä. Eikö tämä ole sitten hyvä juttu, luonto ja evoluutio toimii ja ratkaisee asian ihmisten puolesta. Tulee mitä tulee ja se otetaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten on enää turha vikistä. Eikö tämä ole sitten hyvä juttu, luonto ja evoluutio toimii ja ratkaisee asian ihmisten puolesta. Tulee mitä tulee ja se otetaan.

        tai saadaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten on enää turha vikistä. Eikö tämä ole sitten hyvä juttu, luonto ja evoluutio toimii ja ratkaisee asian ihmisten puolesta. Tulee mitä tulee ja se otetaan.

        Melko turhaa tuo vikinä on. Päästöjen vähentäminen vain viivästyttää lämpenemistä jonkin verran. Päästöjen kokonaismäärä ratkaisee. Takarajan muodostaa fossiilipolttoaineiden varannot. Viime päivien lööpeistäkin on nähty, että fossiilienergialle on valtava kysyntä.

        Maailman energiankulutus on kaksinkertaistunut vuodesta 1971. Myös väkiluku on kaksinkertaistunut tuona aikana. Nykyvauhdilla väkiluku taas tuplaantuu 70 vuoden kuluessa. Fossiilienergian käytöstä luopuminen ei näytä mahdolliselta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko turhaa tuo vikinä on. Päästöjen vähentäminen vain viivästyttää lämpenemistä jonkin verran. Päästöjen kokonaismäärä ratkaisee. Takarajan muodostaa fossiilipolttoaineiden varannot. Viime päivien lööpeistäkin on nähty, että fossiilienergialle on valtava kysyntä.

        Pysykää vahvana AGW-uskossanne vaikka denut nauravatkin jutuillenne. Ainoastaan vahva usko voi pelastaa maailman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysykää vahvana AGW-uskossanne vaikka denut nauravatkin jutuillenne. Ainoastaan vahva usko voi pelastaa maailman.

        Muuttuuko AGW uskonto näiden tosiasioiden edessä maailmanlopun odotus-uskonnoksi. Siinäpä vasta sitten oikeaa kaaosta tiedossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuttuuko AGW uskonto näiden tosiasioiden edessä maailmanlopun odotus-uskonnoksi. Siinäpä vasta sitten oikeaa kaaosta tiedossa.

        Petteri Taalas: "Olemmeko nyt planeettamme tuhon tiellä ilmastonmuutoksen uhatessa? Ilmastomallilaskelmat eivät onneksi tue sitä, että ihmiskunnan tai biosfäärin totaalinen tuhoutuminen olisi näköpiirissä. Meillä on valittavanamme erilaisia harmaan sävyjä tulevaisuuden suhteen.

        Jos poltamme kaikki planeettamme fossiiliset luonnonvarat, emme pysty ruokkimaan nykyistä väkimäärää ja näemme huomattavia muutoksia biosfäärissä ynnä laajojen alueiden jäämistä nousevan merenpinnan alle. Onneksi meillä on keinot välttää tämä ryhtymällä toimeen etenkin energia- ja liikennejärjestelmiemme muutttamiseksi ei-fossiilisiksi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuttuuko AGW uskonto näiden tosiasioiden edessä maailmanlopun odotus-uskonnoksi. Siinäpä vasta sitten oikeaa kaaosta tiedossa.

        Timo Soini:
        -Jos kerran öljymaat menettävät toimeentulonsa, millä ne kymmenet ja sadatmiljoonat ihmiset niissä valtioissa jatkossa tulevat elämään. Sitäkin kannattaisi jo aika tiukkaan pohtia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Petteri Taalas: "Olemmeko nyt planeettamme tuhon tiellä ilmastonmuutoksen uhatessa? Ilmastomallilaskelmat eivät onneksi tue sitä, että ihmiskunnan tai biosfäärin totaalinen tuhoutuminen olisi näköpiirissä. Meillä on valittavanamme erilaisia harmaan sävyjä tulevaisuuden suhteen.

        Jos poltamme kaikki planeettamme fossiiliset luonnonvarat, emme pysty ruokkimaan nykyistä väkimäärää ja näemme huomattavia muutoksia biosfäärissä ynnä laajojen alueiden jäämistä nousevan merenpinnan alle. Onneksi meillä on keinot välttää tämä ryhtymällä toimeen etenkin energia- ja liikennejärjestelmiemme muutttamiseksi ei-fossiilisiksi".

        "Jos poltamme kaikki planeettamme fossiiliset luonnonvarat, emme pysty ruokkimaan nykyistä väkimäärää ..."

        Jos fossiilisten polttoaineiden käyttö lopetetaan niin se on aivan sama asia kuin ne olisivat loppuneet.
        Ei näköjään Petteri Taalaksenkaan pääkopassa ole muuta kuin märkiä sahajauhoja.

    • Anonyymi

      Mikä hemmetti on AGW? Jotain sinun mielikuvitus juttuja?

    • Anonyymi

      Ilmastomuutoksen ehkäisyssä jos missä on vahvasti populismia.

      Erittäin monimutkaiseen ongelmaan tarjotaan yksinkertaista ratkaisua. Suomen "hallitus päättää toimista, joilla lämpeneminen rajataan 1.5 asteeseen".

      • Anonyymi

        Jos Suomen kunnianhimoinen 100 % vähennystavoite toteutuu, niin globaalit päästöt vähenevät promillen verran.

        Tälläkään ei ole muuta kuin tunnearvo, koska muualla päästöt lisääntyvät. Joku muu polttaa säästyneet polttoaineet.

      • Anonyymi

        Kerropa tää Sanna Marinille.

    • Anonyymi

      "Mikä on AGW uskovaisen suurin hurmos olla uskossaan, on ainakin minulle täysin mysteeri."

      Eiköhän elokapinat ole tässä hyvä esimerkki. Voi vain kuvitella sitä tnteen paloa kun istuu tiellä ja poliisit kantaa ja kuvitellaan tekevänsä maailman parasta työtä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      352
      1051
    2. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      71
      728
    3. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      37
      656
    4. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      41
      578
    5. Ajatteletko usein vielä

      Meitä?
      Ikävä
      40
      545
    6. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      523
    7. SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia

      Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht
      Maailman menoa
      320
      496
    8. Kun tulet mun luo

      Mies, niin tuotko suklaata tullessasi? ;)
      Ikävä
      75
      461
    9. kasariperjantai 2026

      Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle
      Iisalmi
      22
      459
    10. Mulla on ikävä sua

      Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri
      Ikävä
      19
      451
    Aihe