Erna Huskon takapuoli on älykkäämpi kuin pää

Erna Huskon takapuoli, joka on itsenäinen elin ja osaa liikuttua eri suuntiin ja kasvaa pienentyä syvä ja ulospäin, on saanut triljoonia tykkäyksiä somessa, kirjoittaa uutinen.

Naiset ovat ilmiliekeissä kun he ajattelevat, että Huskolla taitaa olla elämän tarkoitus kiinnitettynä perseeseen, ikuisen elämisen onni ja kaikkien ongelmien ratkaisu.

Dosentti yliopistosta sen sijaan pitää uutista riittämättömänä, mutta tahtoo että Erna Husko valaistaa koko kansan, että miten hänellä orgasmi syntyy.

Tiedetään, ettei S. Marinin jalkojen kylvyn kynsisienten mitenkään vaikuttavan ulkopolitiikkaan Eduskunnassa, varsinkin kun korkeasti oppineet pesevät jalkojaan siinä, missä muut ihmiset pesevät käsiä vain, niin Huskon Ernan takapuolen vaikutus jää historiaan kun kaikki kansalaiset tietävät Ernan oppeja.

- "Kaikki mistä kannattaa välittää olipa aikuinen ihminen tai älykäs nainen on kuinka iso lihas perseessä on, koska siitä voi mitata sen, kuinka paljon tulee menestymään elämässä"

Lääkärit ovatkin jo vihailleet pitkään siihen, että takapuolen koko olisi yhteydessä aivojen toimintaan. Mutta on epäselvää, että missä tapauksissa vaikutus on positiivinen ja missä negatiivinen, sillä tulokset haarautuvat.

Erna pohtii erittäin älykkäästi, että miten Ernan takapuoli jakautuu kahteen osaan samalla tavoin kuin aivoissa on kaksi isoa osaa. Pakko joku juju siinä on olla. Enempää ei Erna jaksanut viedä ajatusta eteenpäin.

- Missä jotkut istuvat pänttäämässä kirjoja yliopistolla, niin minä sen sijaan salilla vedän Fitness patukkoja.
22160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mikä vittu sua vaivaa?! mee töihin vitun luuseri homma vaikka lapsia ja kultanen noutaja ja farmari volvo ja vanhemmat (tee zombiapolkausy)

Äänestä

Olen huomannut, että lattapeppuset ylipainoiset naiset ovat vielä aivottomampia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Erna Huskon takapuoli, joka on itsenäinen elin ja osaa liikuttua eri suuntiin ja kasvaa pienentyä syvä ja ulospäin, on saanut triljoonia tykkäyksiä somessa, kirjoittaa uutinen.

Naiset ovat ilmiliekeissä kun he ajattelevat, että Huskolla taitaa olla elämän tarkoitus kiinnitettynä perseeseen, ikuisen elämisen onni ja kaikkien ongelmien ratkaisu.

Dosentti yliopistosta sen sijaan pitää uutista riittämättömänä, mutta tahtoo että Erna Husko valaistaa koko kansan, että miten hänellä orgasmi syntyy.

Tiedetään, ettei S. Marinin jalkojen kylvyn kynsisienten mitenkään vaikuttavan ulkopolitiikkaan Eduskunnassa, varsinkin kun korkeasti oppineet pesevät jalkojaan siinä, missä muut ihmiset pesevät käsiä vain, niin Huskon Ernan takapuolen vaikutus jää historiaan kun kaikki kansalaiset tietävät Ernan oppeja.

- "Kaikki mistä kannattaa välittää olipa aikuinen ihminen tai älykäs nainen on kuinka iso lihas perseessä on, koska siitä voi mitata sen, kuinka paljon tulee menestymään elämässä"

Lääkärit ovatkin jo vihailleet pitkään siihen, että takapuolen koko olisi yhteydessä aivojen toimintaan. Mutta on epäselvää, että missä tapauksissa vaikutus on positiivinen ja missä negatiivinen, sillä tulokset haarautuvat.

Erna pohtii erittäin älykkäästi, että miten Ernan takapuoli jakautuu kahteen osaan samalla tavoin kuin aivoissa on kaksi isoa osaa. Pakko joku juju siinä on olla. Enempää ei Erna jaksanut viedä ajatusta eteenpäin.

- Missä jotkut istuvat pänttäämässä kirjoja yliopistolla, niin minä sen sijaan salilla vedän Fitness patukkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu