Opittua että naiset ovat miehiä riippuvaisempia jämähtämään kiinni johonkin nautittavaan asiaan.
Kun kyse seksuaalisuudesta, naiset kertovat tulevansa hyväksikäytön uhreiksi, koska eivät osaa lopettaa kehollista ammattiaan ja jäävät fysiikan vangeiksi, vieraiden ihmisten tarpeiden tyydyttäjiksi.
Myös miehet parveilevat ja jäävät vangeiksi seksuaalisuuteen, alastomuuteen.
Mies kuin mies, rikas tai köyhä, kaunis tai ruma on vaarassa jäädä koukkuun.
Paikka missä näkyy vuoren varmasti alastomuutta on potentiaalinen tila jäädä koukkuun.
Paikkaan tulee uudestaan ja uudestaan vaaroista, estoista, vuodesta, ajasta huolimatta.
Älykäs tai tyhmä ovat kaikki heikkoja vuorovaikuttaa kehon matalallamalla vyöhykkeellä.
Ulkopuolisen silmin touhu voi tuntua oudolta.
Kunnes itse kokeilee ja jää jumiin.
Alaston paikka on kuin huume aivan erityinen kulttuurin tila.
Alastomuudesta riippuvainen
Anonyymi
2
809
Vastaukset 2
- Anonyymi
Alastonta paikkaa ei tulkitse puolueettomasti.
- Anonyymi
Fysikaalinen yhteys kun tehty, niin ei ole enää objektiivinen sivusta katsoja, mutta puolueellinen kommentoija.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu611650- 291265
- 851108
- 43925
- 95878
- 67855
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15809Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19755Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735- 116711
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �151669Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t79633- 4632
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 43611
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25561Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔33548