Oletetaan että on sellainen rengas, joka on kiinni sellaisessa hökötyksessä, jonka molempiin puoliin ylös ja alas on tehty sellaiset kolot, josta tämä renkaan keskelle asennettu "varsi" pääsee juuri ja juuri läpi sen kolon toiselle puolelle siihen osuttuaan. Ja ennen kuin tämä "varsi" on kerennyt päästä sen kolon toiselle puolelle, on tämä rengas kerennyt tehdä ainakin puoli kierrosta ympäri ennen pystyasentoon tuloa ja pystyasentoon tullessa tämä "varsi" jälleen tipahtaa sieltä ylhäältä osuen siihen koloon.
Tämänkin toimivuus on kyseenalaista.
Kolmannen asteen mahdollinen ikiliikkuja 2
Anonyymi
1
68
Vastaukset
- Anonyymi
Ideaa on tässäkin kieltämäti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin31310973IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3377591Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut822113Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?862067Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1281842Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61561- 1101221
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin491013Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26868MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312772