Koronavirus ja Pakkorokotus

Anonyymi

Koronavirus on hyvin vaarallinen. Ja siksi rokote vaikuttaakin erittäin lupaavalta, mahdollisesti ulos pääsyltä. Voisiko myös rajoitukset toimia ulospääsynä tähän tilanteeseen? Esimerkiksi Espanja taudista ja Rutostakin keskiajalla selvittiin. Se on mielestäni erittäin hyvä uutinen tilastojen valossa itsessään että rokote vaikuttaa toimivan ja hillitsevän mutta on myös fakta että rokotetutkin voivat levittää virusta. Ihmiset käyvät baareissa viettämässä hauskaa päivää/iltaa ja kyllä tämä virus tutkitusti kulkee myös rokotettujenkin mukana. Olisivatko kovat rajoitukset vielä rokotustakin tehokkaampia kun oikeasti olisi kovat rajoitukset ja niitä noudatettaisiin? Siitähän on olut tutkimuksia miten se virus tarttuu vaatteisiin, tavaroihin yms leijailee rokotettujenkin mukana ja kulkee hyvinkin pitkiä matkoja paikasta toiseen. Ei sillä ettäkö rokote olisi hyvä, sanoisin että se sopii todennäköisesti useimmille. Mutta jos kaikki ihmiset pakkorokotetaan ja tulisikin sivuvaikutuksia, porukkaa alkaisi kuolla paljonkin, niin silloinhan kaikki ihmiset kuolisivat. Eikö olisi loogista jatkaa ainakin näitä rajoituksia ja välttää turhia kontakteja.. Kyllähän rutostakin päästiin eroon kun välteltiin porukkaa, silloin ei ollut mitään rokotteita. Itse olen saanut jo kaksi mutta kaverini ei vielä ole ottanut yhtään. Ei halua koska sillä on ollut verenkierto ongelmia, paksut reidet ja muutenkin sydämensykettä epämääräisellä tavalla. Ymmärrän kyllä häntä. Lisäksi on käyttänyt steroideja joskus niin mitenköhän tämä koronarokote reagoi jos kehon "solut" on muokkaantuneet? En tiedä onko ne mutta spekuloin että jotainhan nämä steroidit tekee myös soluille. Vähän väärään tuli tämä sori :D Mutta joo, kyllähän tämä rokotettujenkin mukana ulkomailla, ravintoloissa, yleisötapahtumissa kulkee. Jos rajoituksia ei ole, luulenpa että virus on joukossamme. Itse olisin tuossa pakkorokotus kohtaa erityisen varovainen koska jos oikeasti tähän rokotteeseenkin kuolis vaikka 10v päästä niin se on vähän huonompi homma. Ehkä rajoitukset olisi tehokkain keino koronavirusta vastaan.

10

188

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meidät pelastaa koronalta tietenkin Super- Sanna !!!

    • Anonyymi

      Kymmenen vuoden päästä. Tai jos lehmät alkavat äkkiä lentää ja pudota mötkähtelevät ihmisten päälle.

      Idiotismia.

      • Anonyymi

        HUONOSTI KÄY JULKKIKSILLAKIN KETKÄ OTTAVAT KÄÄRMEÖLJYÄ!
        Brittiläinen näyttelijä MikeMitchellin sydän ei enää kestänyt kolmannen koronarokotteen jälkeen - Kuoli sydänkohtaukseen!


    • Anonyymi

      Kiina 1,4 miljardia asukasta 4400 kuollut koronaan 110000 tartuntaa TÄH!

    • Anonyymi

      Heräsin just tähä kusetukseen...

    • Anonyymi

      "Vaccine Scandal in Slovenia – Bottles have Code #’s for Placebo, Vax, or KILL SHOT
      …pulloissa olevat koodit, joissa jokaisessa oli koodin loppunumero 1, 2 tai 3, ja selitti sitten näiden numeroiden merkityksen:
      Numero 1 on lumelääke, suolaliuos.
      Numero 2 on klassinen mRNA-”rokote”.
      Numero 3 on RNA-tikku, joka sisältää ONC-geenin, joka on sukua adenovirukselle, joka vaikuttaa muun muassa syövän kehittymiseen.
      https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=246023
      On Saturday 20 November, the Chief Nurse of the University Medical Center, Ljubljana Clinical Center (pictured above), who deals with the administration of vaccine vials and manages everything, quit her job, went in front of TV cameras and took out vaccine bottles."

    • Anonyymi

      Lajeista ja kestävän synnystä niin kaikkea ei ole tarkoitettu ikuisesti kestettäväksi 🔥 Alussa oli kaikkea 😂🤣😅

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      56
      1029
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1004
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      862
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      786
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      56
      782
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      659
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      648
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      575
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    15. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      73
      561
    16. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      555
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      548
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      120
      536
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      517
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe