Iäkkäälle omaiselle tuodaan päivän ateria paikallisesta ravintolasta. Omainen sanoo ettei ruoka maistu. Vähän väliä valittaa, että ruoka on maustettu sellaiseksi, ettei hän tykkää. Erityisesti makeat ja hapanimelät maut inhottavat. Suolaakin on usein liian vähän.
Olen sanonut, että suolaa voi itse lisätä. Ehdotin antamaan ravintolalle palautetta, että ruokaa ei maustettaisi makeaksi. Hän taisi loukkaantua - ilmeisesti hänen mielestä ruoasta ei voi antaa negatiivista palautetta. Itse ajattelen, että voisihan asiaa ainakin kysyä.
Omainen on ajatellut, että hän lopettaisi ateriapalvelun ja keittelisi omia tuttuja ruokiaan. Mutta itse hän ei saa ostoksiaan kaupasta. Pienellä paikkakunnalla kaupassa ei näyttäisi olevan kauppakassipalveluita.
Aiemmin hänellä oli hyvä ruokahalu, mutta se on muuttunut vanhemmiten huonoksi. Hän pelkää, että jos ruoasta antaa palautetta ja jos hänen makunsa sitten taas muuttuu, eikä sekään ruoka maistu. Minun mielestäni kannattaisi edes kokeilla. Vai onko se liian vaikeaa jättää jonkun aterioista tietyt mausteet pois?
Ravintolan ateriapalvelut
Anonyymi
2
155
Vastaukset 2
- Anonyymi
Vanhuksille lähetetään alaarvoista ruokaa
- Anonyymi
Ei niitä ruokia yhden asiakkaan vinkumisten perusteella lähdetä muokkaamaan, kerralla se ruoka aina maustetaan ja jaetaan vaan annoksiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70882
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22862- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha548781- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561