Akkua käyttävä sähköauto on Suomen olosuhteisiin paras

Sähköä saa käytännössä kaikkialta, mutta polttoaineita vain harvoilta jakeluasemilta, joiden määrä on koko ajan vähenemässä.

Nollapäästöinen sähköauto onkin parempi kuin saastuttava polttomoottoriauto Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, koska sähköauton saa "tankattua" lähes kaikkialla, ja etenkin kotona omassa autotallissa tai ulkoseinässä olevasta 16 ampeerin valovirtapistorasiasta.

Polttomoottoriauton tankkaus on hankalaa, koska pitää erikseen ajella polttoaineen jakelupisteeseen, jonka löytämisessäkin on oma vaivansa. Erityisesti Lapissa sellaiset ovat harvassa.

Ilmastonmuutosta torjuva sähköautoteknologia toimiikin erinomaisen hyvin nimenomaan Suomessa. Eihän meillä ole omia öljylähteitäkään, mutta tuulivoimalat tuottavat päästötöntä sähköä jatkuvalla syötöllä.
1741264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 174

Vanhimmat

Häkäpönttöauto sopii Suomeen.

Äänestä

Tällainen https://fi.wikipedia.org/wiki/Häkäpönttöauto vimpain. Pilkettä löytyy joka mökin halkoliiteristä. Ei aiheuta pallon kuumenemista.

Äänestä
  • Ostohaloilla kulutus näyttäisi olevan noin 10 euroa/100 km. Tuolla rahalla saa 5 litraa bensaa. Vaivan palkaksi tulee sitten hyvä mieli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostohaloilla kulutus näyttäisi olevan noin 10 euroa/100 km. Tuolla rahalla saa 5 litraa bensaa. Vaivan palkaksi tulee sitten hyvä mieli.

    Ei maksa noin paljon, jos kaataa puun omasta metsästä ja tekee halot itse. Näin maaseudulla yleensä tehdään. Eikä oman metsän puun kaatamiseen lupaa tarvitse.

    Äänestä

  • Ei+ole+enemmistö,+vain+valtaosa+uusista+autoista+on+sähköautoja,+mikä+on+eri+asia.+Oikeasti+vain+15%+norjalaisista+ajaa+sähköautoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei+ole+enemmistö,+vain+valtaosa+uusista+autoista+on+sähköautoja,+mikä+on+eri+asia.+Oikeasti+vain+15%+norjalaisista+ajaa+sähköautoilla.

    Lisään...+Ja+tässä+vielä+linkki+tilastoonhttps://en.wikipedia.org/wiki/Plug-in_electric_vehicles_in_NorwayEli+tarkka+lukema+täyssähköautojen+osuudesta+autokannassa+oli+syyskuun+lopussa+14,8%.+Ei+todellakaan+ole+lähelläkään+enemmistöä+vielä.

    Äänestä

  • Norja ei ole kelvollinen vertailukohta öljytulojensa vuoksi. Tämä luettelo ostovoimakorjatusta bruttokansantuotteesta ihmistä kohti kertoo karua kieltään siitä, miksi Norjan tekemät ratkaisut eivät suoraan Suomeen sovi.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_asukaskohtaisen_bruttokansantuotteen_mukaan_(PPP)

    Norja asukasta kohti noin 69000 dollaria vuodessa
    USA asukasta kohti noin 57000 dollaria vuodessa
    Ruotsi asukasta kohti noin 50000 dollaria vuodessa
    Suomi asukasta kohti noin 42000 dollaria vuodessa

    Norjalaisella oli vuonna 2016 ostovoimaa tuon mukaan vuodessa 27000 dollaria eli noin 22000 euroa enemmän kuin suomalaisella. Ei mikään ihme että heillä on varaa tehdä taloudellisesti kannattamattomia ratkaisuita (sähköautot) siinä missä meillä yritetään säästää mahdollisuuksien mukaan.

    Äänestä

"Sähköä+saa+käytännössä+kaikkialta,+mutta+polttoaineita+vain+harvoilta+jakeluasemilta,+joiden+määrä+on+koko+ajan+vähenemässä."Älä+valehtele,+jakeluasemia+tulee+olemaan+riittämiin+vielä+kymmenien+vuosien+ajan.+Ja+tällä+hetkellä+vain+0,5%+autoista+on+täyssähköautoja+ja+ladattavat+hybridit+mukaan+laskettunakin+vain+pari+prosenttia.Ja+Lappi+on+täynnä+polttoaineiden+jakelupisteitä,+mutta+sähköautojen+pikalatauspisteitä+on+erittäin+vähän.+Pahimmassa+tapauksessa+lähimpään+pikalatausasemaan+voi+olla+satoja+kilometrejä.+Polttomoottoriauton+tankkaus+ei+ole+hankalaa,+mutta+sähköauton+lataus+on.+Mitään+hätää+ostaa+sähköautoa,+voi+aivan+rauhassa+odottaa+vaikka+10+vuotta.+Ja+valtaosa+suomalaisista+EI+aio+ostaa+seuraavaksi+autoksi+sähköautoa.

Äänestä
  • Lapissa lähin polttoaineiden jakeluasema voi olla 100 kilometrin päässä. Sähköliittymiä löytyy sen sijaan lähistöltä, missä vaan on vakituista asutusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lapissa lähin polttoaineiden jakeluasema voi olla 100 kilometrin päässä. Sähköliittymiä löytyy sen sijaan lähistöltä, missä vaan on vakituista asutusta.

    Ei muiden sähköliittymiä saa käyttää ilman lupaa. Eli vain julkiset liittymät lasketaan. Eikä normaali autolla matkaava odottele auton latautumista useita tunteja. Pitkällä matkalla vain pikalaturit ovat käyttökelpoisia ja nekin ovat hitaita verrattuna tankkaamiseen.

    Luvan voi kysyä. Jokaisella on kuitenkin oma sähköliittymä kotonaan, mutta polttoainetta joutuu hakemaan joka kerta 100 kilometrin päästä.

    Polttomoottoriautoilijalta meneekin suurin osa ajasta polttoaineen metsästykseen. Se on hidasta, vaivalloista, ja saastuttavaa.

    Nollapäästöinen sähköauto on aina valmis. Ei vaadi käyttäjältään mitään ylimääräisiä manööverejä. Siksipä polttomoottoriautot katoavat katukuvasta. Enää aniharva autotehdas sellaisia edes tekee.

    Kuvitteletko tosissasi, että ihmiset menisi tuntemattomien ihmisten koteihin tai liikkeisiin kerjäämään lupaa pistokkeen käyttöön? Ja jos on pitkällä matkalla niin lataamisen pitää tapahtua minuuteissa ja tuo ei onnistu normaalista söhköliittymästä. Jos kyseessä on normaali pistoke niin lataaminen voi kestää yli 20 tuntia eli sellaisen käytössä ei ole järkeä matkalla.

    Ja teiden varret ovat täynnä asemia ja koska normaalilla polttomoottoriautoilla voi ajaa lähes 1000 km ilman tankkausta niin polttoaineen etsiminen harvemmin on ongelma. Itse en ole koskaan käyttänyt aikaa polttoaineen metsästykseen eikä sitä ole tehnyt lähes kukaan muukaan.

    Ja muuten, käytännössä kaikki suuret autovalmistajat tekevät polttomoottoriautoja ja niitä valmistetaan monta kertaa sähköautoja enemmän. Varsinkin täyssähköautojen osuus markkinoista on edelleen pieni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvitteletko tosissasi, että ihmiset menisi tuntemattomien ihmisten koteihin tai liikkeisiin kerjäämään lupaa pistokkeen käyttöön? Ja jos on pitkällä matkalla niin lataamisen pitää tapahtua minuuteissa ja tuo ei onnistu normaalista söhköliittymästä. Jos kyseessä on normaali pistoke niin lataaminen voi kestää yli 20 tuntia eli sellaisen käytössä ei ole järkeä matkalla.

    Ja teiden varret ovat täynnä asemia ja koska normaalilla polttomoottoriautoilla voi ajaa lähes 1000 km ilman tankkausta niin polttoaineen etsiminen harvemmin on ongelma. Itse en ole koskaan käyttänyt aikaa polttoaineen metsästykseen eikä sitä ole tehnyt lähes kukaan muukaan.

    Ei ihmisiä tarvitse pelätä. Samalla lailla kysytään apua kuin polttoaineenkin loppuessa tai auton muuten vain hajotessa. Harvoin sellaista tapahtuu, koska suurin osa ihmisistä osaa ennakoida.

    Polttoaineiden jakelupisteet katoavat kiihtyvään tahtiin. Vaikka nyt saisikin ainetta vielä 100 kilometrin päässä, niin muutaman vuoden päästä lähin asema saattaa olla jo 200 kilometrin päässä. Sähköverkko sen sijaan on kaikkialla, ja sähköstäkin suurin osa on kotimaista. Rahat jäävät siis hyödyttämään Suomen taloutta, toisin kuin venäläistä raakaöljyä poltettaessa.

    Polttoaineiden+jakelupisteet+eivät+taatusti+vähene+muutamassa+vuodessa,+koska+yli+95%+ajaa+muutaman+vuoden+päästäkin+autolla+jossa+polttomoottori+(ladattavassa+hybridissäkin+on+polttomoottori).+Ei+polttoaineiden+jakelupisteet+ole+kadonnut+Norjassakaan+vaikka+sähköautoja+on+kymmeniä+kertoja+enemmän.Polttoaineasemia+on+20+vuoden+päästäkin+riittämiin.Äläkä+jauha+typerää+paskaa+jostain+sähköverkosta.+Jos+etelästä+ajetaan+Lappiin+lomalle+niin+matkalla+ainoastaan+pikalaturit+kelpaavat.+Kukaan+ei+halua+vetelehtiä+laturilla+tuntikausia+matkan+varrella.+Ja+tuskin+kukaan+pyytää+tuntemattoman+ihmisen+seinästä+sähköä.+Varsinkin+kun+auton+lataamiseen+menisi+päivän+verran.

    Lisään… Ja Lapissa ja Itä-Suomessa sähköautoja on erittäin vähän. Miksi polttoaineiden jakelua vähennettäisiin, kun sähköautoja ei näy missään ja melkein kaikki kulkee polttomoottoriautoilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Polttoaineiden+jakelupisteet+eivät+taatusti+vähene+muutamassa+vuodessa,+koska+yli+95%+ajaa+muutaman+vuoden+päästäkin+autolla+jossa+polttomoottori+(ladattavassa+hybridissäkin+on+polttomoottori).+Ei+polttoaineiden+jakelupisteet+ole+kadonnut+Norjassakaan+vaikka+sähköautoja+on+kymmeniä+kertoja+enemmän.Polttoaineasemia+on+20+vuoden+päästäkin+riittämiin.Äläkä+jauha+typerää+paskaa+jostain+sähköverkosta.+Jos+etelästä+ajetaan+Lappiin+lomalle+niin+matkalla+ainoastaan+pikalaturit+kelpaavat.+Kukaan+ei+halua+vetelehtiä+laturilla+tuntikausia+matkan+varrella.+Ja+tuskin+kukaan+pyytää+tuntemattoman+ihmisen+seinästä+sähköä.+Varsinkin+kun+auton+lataamiseen+menisi+päivän+verran.

    Jakelupisteiden määrä vähenee koko ajan. Kyllähän niitä vielä suurimmissa kaupungeissa riittää, mutta haja-asutusalueilla lähin asema on yhä useammin 100 kilometrin päässä.

    Vanhan hyvän lyijyllisen bensiinin aikakaudella polttoaineita sai kyläkaupoistakin. Ne ajat ovat ohitse, ja kohta loppuu polttomoottoreilla autoilu kokonaan. Vain raskas liikenne ja työkoneet jäävät jäljelle.

    Sähköä saa sen sijaan kaikkialta, ja sähköauto onkin paras vaihtoehto Suomen olosuhteisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvitteletko tosissasi, että ihmiset menisi tuntemattomien ihmisten koteihin tai liikkeisiin kerjäämään lupaa pistokkeen käyttöön? Ja jos on pitkällä matkalla niin lataamisen pitää tapahtua minuuteissa ja tuo ei onnistu normaalista söhköliittymästä. Jos kyseessä on normaali pistoke niin lataaminen voi kestää yli 20 tuntia eli sellaisen käytössä ei ole järkeä matkalla.

    Ja teiden varret ovat täynnä asemia ja koska normaalilla polttomoottoriautoilla voi ajaa lähes 1000 km ilman tankkausta niin polttoaineen etsiminen harvemmin on ongelma. Itse en ole koskaan käyttänyt aikaa polttoaineen metsästykseen eikä sitä ole tehnyt lähes kukaan muukaan.

    Voihan sitä samalla kysyä voinko majoittua teille siksi aikaa että olensaanut sähköä tiristettyä tarpeeksi matkan jatkamiseen. Kyllä jokaisessa taloudessa annetaan vähintään pukkisänky tai ilmapatja väsyneelle matkalaiselle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jakelupisteiden määrä vähenee koko ajan. Kyllähän niitä vielä suurimmissa kaupungeissa riittää, mutta haja-asutusalueilla lähin asema on yhä useammin 100 kilometrin päässä.

    Vanhan hyvän lyijyllisen bensiinin aikakaudella polttoaineita sai kyläkaupoistakin. Ne ajat ovat ohitse, ja kohta loppuu polttomoottoreilla autoilu kokonaan. Vain raskas liikenne ja työkoneet jäävät jäljelle.

    Sähköä saa sen sijaan kaikkialta, ja sähköauto onkin paras vaihtoehto Suomen olosuhteisiin.

    Ei vähene merkittävästi eikä jakeluasemista ole pulaa yli 20 vuoteen. Sähköautoja on muutaman vuoden päästäkin minimaalisen vähän. Varsinkin maaseudulla, jossa sähköautoja ei edes näy.

    Polttoaineiden jakelupisteiden määrän väheneminen vain kiihtyy. Esimerkiksi Teboil on ilmoittanut, että se saattaa lopettaa kokonaan polttoaineiden myynnin.

    Sähköauto on parhaimmillaan maaseudulla, jossa sen voi ladata oman talon seinästä.

    Höpö höpö… Ensinnäkin Teboil ei ole merkittävä toimija Suomessa ja en usko tuohon muutenkaan. Ja 10 vuoden päästäkin valtaosa ajaa edelleenkin polttomoottoriautoilla eli asemia kyllä riittää vaikka kuinka paljon. Mitään merkittävää asemien vähenemistä ei tapahdu pitkään aikaan vaikka kuinka yrität valehdella muuta.

    Ja muuten, valtaosa sähköautoista on myyty Uudellemaalle. Maaseudulla useimmissa kylissä ei ole yhtäkään sähköautoa.

    Teboilin markkinaosuus on 28 prosenttia. Polttoaineiden hinnan nouseminen ajaa Teboilin lopettamaan kannattamattoman liiketoiminnan: https://www.is.fi/autot/art-2000008451050.html Sama kohtalo on muillakin öljy-yhtiöillä.

    Sähköautot lopettavat Suomessa polttomoottoriautoilun. Autotehtaatkin panostavat nyt täysillä uusien sähköautomallien kehittämiseen ja tuotantoon.

    Ei ole mitään järkeä käyttää enää saastuttavaa polttomoottoriautoa, koska nollapäästöisä vaihtoehtojakin on, ja esimerkiksi akkuauton voi ladata oman talon seinässä olevasta pistorasiasta.

    Kaikissa kunnissa on Suomessa sähköautoja, ja niiden määrä vain nousee. On pakkokin, koska polttoaineita ei saa kohta juuri enää mistään. Sähköä sen sijaan saa kaikkialta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teboilin markkinaosuus on 28 prosenttia. Polttoaineiden hinnan nouseminen ajaa Teboilin lopettamaan kannattamattoman liiketoiminnan: https://www.is.fi/autot/art-2000008451050.html Sama kohtalo on muillakin öljy-yhtiöillä.

    Sähköautot lopettavat Suomessa polttomoottoriautoilun. Autotehtaatkin panostavat nyt täysillä uusien sähköautomallien kehittämiseen ja tuotantoon.

    Ei ole mitään järkeä käyttää enää saastuttavaa polttomoottoriautoa, koska nollapäästöisä vaihtoehtojakin on, ja esimerkiksi akkuauton voi ladata oman talon seinässä olevasta pistorasiasta.

    Vastaavaa+uhkailua+on+aina+harrastettu,+tuo+ei+merkitse+mitään.+Lisäksi+vaikka+Teboil+lopettaisi+niin+samat+huoltoasemat+voivat+toimia+toisen+merkin+alla+ja+jopa+itsenäisinä.+Ei+polttoaineasemat+tule+mihinkään+katoamaan.Vuonna+2030+yli+90%+autoista+on+edelleen+polttomoottori+ja+polttoaineita+myyviä+asemia+löytyy+edelleen+riittämiin.+Sähköautot+eivät+korvaa+polttomoottoriautoja+seuraavaan+30+vuoteen.

    Maasedulla ei enää montaakaan polttoaineen jakelupistettä ole, ja ne loputkin katoavat lähivuosina, koska polttoaineiden hinnannousu vähentää polttoaineiden kysyntää.

    Sähköverkko on onneksi valmis, joten sähköautolla pärjää tulevaisuudessakin syrjäseudulla. Mitä aikaisemmin hankkii sähköauton, niin sitä enemmän hyöytyy.

    Maaseudulla yllättävän monta polttoaineen jakelupistettä eikä polttoaineiden kysyntä ole merkittävästi laskenut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jakelupisteiden määrä vähenee koko ajan. Kyllähän niitä vielä suurimmissa kaupungeissa riittää, mutta haja-asutusalueilla lähin asema on yhä useammin 100 kilometrin päässä.

    Vanhan hyvän lyijyllisen bensiinin aikakaudella polttoaineita sai kyläkaupoistakin. Ne ajat ovat ohitse, ja kohta loppuu polttomoottoreilla autoilu kokonaan. Vain raskas liikenne ja työkoneet jäävät jäljelle.

    Sähköä saa sen sijaan kaikkialta, ja sähköauto onkin paras vaihtoehto Suomen olosuhteisiin.

    Sinulla on hirttänyt levy päälle. Oletko koskaan poistunut Kontulasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulla on hirttänyt levy päälle. Oletko koskaan poistunut Kontulasta?

    Laitahan linkkiä sellaiseen tietoon, jossa kerrotaan polttoaineiden jakelupisteiden määrän kasvavan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teboilin markkinaosuus on 28 prosenttia. Polttoaineiden hinnan nouseminen ajaa Teboilin lopettamaan kannattamattoman liiketoiminnan: https://www.is.fi/autot/art-2000008451050.html Sama kohtalo on muillakin öljy-yhtiöillä.

    Sähköautot lopettavat Suomessa polttomoottoriautoilun. Autotehtaatkin panostavat nyt täysillä uusien sähköautomallien kehittämiseen ja tuotantoon.

    Ei ole mitään järkeä käyttää enää saastuttavaa polttomoottoriautoa, koska nollapäästöisä vaihtoehtojakin on, ja esimerkiksi akkuauton voi ladata oman talon seinässä olevasta pistorasiasta.

    Sinusta ei ota selvää. Oletko vihreän muun sukupuolisen täysin aivopesty 10-vuotias. Nuppisi kuitenkin kaikuu tyhjyyttään.

    Äänestä

Polttisten huonot puolet tiedetään. Patteriautot ovat vasta testausvaiheessa.

Äänestä

Unohdat+ne+suomalaiset,+jotka+asuvat+kerrostaloissa.+Valtaosalla+heistä+ei+ole+latauspaikkaa+ja+sähkötolpasta+ei+sähköautoa+saa+ladata.+Lisäksi+Suomessa+on+paljon+auton+omistajia,+joilla+ei+ole+autopaikkaa+vaan+auto+paikoitetaan+kadulle.+Itsekin+olen+asunut+yli+20+vuotta+asunnoissa,+joissa+ei+ole+edes+tolppapaikkaa+(nyt+toki+sellainen+on).Lisäksi+nykyiset+harvat+sähköautot+ovat+järjettömän+kalliita,+niiden+hintojen+pitää+romahtaa+vähintään+50%+ennen+kuin+sähköautoa+kannattaa+edes+harkita.+Tietenkin+suuri+osa+keskituloisistakin+ostaa+auton+käytettynä+alle+10+tonnilla.+Harva+keskituloinen+ylipäätään+ostaa+uutta+autoa.+Eikä+sähköautoja+edes+riitä+kuin+pikkuruiselle+osalle+kansaa.+Voit+vaikka+kuinka+mainostaa+sähköautoja,+mutta+sen+vaikutus+myynteihin+on+tasan+nolla,+koska+niitä+ei+vain+ole+myynnissä+nykyistä+enempää.+Olematonta+ei+voi+myydä.

Äänestä
  • Kerrostalot sijaitsevat kaupungeissa. Kaupungeissa ei tarvita autoja. Maitokauppa on kävelymatkan päässä, kuten myös toimisto, jossa käydään tienaamassa rahaa maitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrostalot sijaitsevat kaupungeissa. Kaupungeissa ei tarvita autoja. Maitokauppa on kävelymatkan päässä, kuten myös toimisto, jossa käydään tienaamassa rahaa maitoon.

    Riippuu missä päin kaupungissa asuu, jopa Helsingin sisällä toimisto voi olla 10-15 kilometrin päässä. Eikä edes Helsingissä kaikkialla ole hyvin toimiva julkinen liikenne. Ja tietenkin monet Helsingissä työssä olevan asuvat kehyskunnissa ja silloinkin kerrostalossa. Suuri osa Helsingissä työssä olevista ei asu Helsingissä. Itse olen töissä Helsingissä ja valtaosa työpaikassani kulkee töissä Helsingin ulkopuolelta. Osa jopa yli 100 kilometrin päästä.

    Monet kaupungeissa asuvistakin tarvitsee autoa. Vain itsekeskeinen ääliö valehtelee, että kaupunkilaiset eivät autoa tarvitse.

    Vain idiootti muuttaa kaupunkiin päästäkseen ajelemaan autolla kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa.

    Huoh... On monta syytä miksi ei muuteta lähemmäksi. Esimerkiksi Helsinki on järjettömän kallis asua, joten on jopa taloudellisesti järkevämpää asua kehyskunnissa saakka, vaikka työmatka olisi kymmeniä kilometrejä. Ja pariskunnat harvemmin ovat työssä samassa työpaikassa ja työpaikat voivat olla eri kunnissa.

    Sitten voi olla menettänyt työpaikan ja saanut työpaikan kymmenien kilometrien päästä. Jos itse menettäisin työpaikan niin en etsi työpaikkaa pelkästään Helsingistä vaan koko Uudeltamaalta. Ei ole mitään järkeä etsiä työpaikkaa vain läheltä kotiaan.

    Ja sitten syynä voi olla yksinkertaisesti se, että muuttaminen on erittäin kallista. On järkevämpää vain tehdä töitä kaukaa kuin muuttaa lähemmäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kerrostalot sijaitsevat kaupungeissa. Kaupungeissa ei tarvita autoja. Maitokauppa on kävelymatkan päässä, kuten myös toimisto, jossa käydään tienaamassa rahaa maitoon.

    ... josta viestistä viimeistään tuli selväksi, että nyt trollataan.

    Äänestä

Kuinkahan isoa peräkärryä tai asuntovaunua voi sähköautolla vetää?

Äänestä

Kannattaa hankkia kissa niin saa hankaamalla sähköä ihan missä vain.

Äänestä

Sähköautoilijoilla on huono omatunto aiemmasta kuluttamisestaan ja yrittävät sähköautoilla pelastaa imagoaan. Voi voi tätä kulutusjuhlaa.

Äänestä

Kaikkein ekologisin ja taloudellisin sähköauto on sellainen jossa ei ole akkua ollenkaan.

Äänestä

Huh huh. Oli 10-vuotiaan kommentti. Tiedätkö kuinka kauan kestää lataus 16 ampeerin liitännästä? Ei tarvitse töissä käydä kun auto on aina latauksessa. Mutta kyllä ilmasto säästyy kun auto talvella seisoo tien poskessa.

Äänestä
  • Jos+ajatellaan+latauksen+hyötysuhteeksi+esimerkiksi+90 %,+niin+16+ampeerista+jää++päässä+laskien+käyttöön+noin+14+ampeeria.+Sen+kun+kertoo+jännitteellä,+niin+saadaan+tehoksi+kolmisen+kilowattia.+Kymmenen+tunnin+piuhassa+oleskelu+varaa+akkua+sillon+30+kilowattituntia,+jolla+ajelee+pakkassäässäkin+sen+100+kilometriä.+Keskimäärin+suomalainen+ajelee+päivittäin+noin+50+kilometriä.+Suurin+osa+ihmisistä+pääsee+siis+mainiosti+töihin+ja+takaisin+sähköautollakin.Tien+poskessa+näkyy+näin+talvisin+pakoputkiautoja.+Joko+on+soppa+jäässä,+tai+sitten+loppunut+rahat+ja+jäänyt+soppa+hankkimatta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos+ajatellaan+latauksen+hyötysuhteeksi+esimerkiksi+90 %,+niin+16+ampeerista+jää++päässä+laskien+käyttöön+noin+14+ampeeria.+Sen+kun+kertoo+jännitteellä,+niin+saadaan+tehoksi+kolmisen+kilowattia.+Kymmenen+tunnin+piuhassa+oleskelu+varaa+akkua+sillon+30+kilowattituntia,+jolla+ajelee+pakkassäässäkin+sen+100+kilometriä.+Keskimäärin+suomalainen+ajelee+päivittäin+noin+50+kilometriä.+Suurin+osa+ihmisistä+pääsee+siis+mainiosti+töihin+ja+takaisin+sähköautollakin.Tien+poskessa+näkyy+näin+talvisin+pakoputkiautoja.+Joko+on+soppa+jäässä,+tai+sitten+loppunut+rahat+ja+jäänyt+soppa+hankkimatta?

    Siis+jos+tuollainen+pistoke+edes+on.+Monet+paikoittavat+autonsa+kadulle+ja+useimmissa+taloyhtiöissä+sähkötolppaa+ei+saa+käyttää+auton+lataamiseen.+Ja+toisilla+pistokkeen+maksimi+on+8+ampeeria.+Tai+ainakin+jos+ei+halua+sulakkeiden+poksahtavan.Ja+edelleen+vain+0,5%+suomalaisista+ajaa+täyssähköautolla.+Sähköautot+tulevat+suosituiksi+vasta+kun+niitä+saa+noin+5+tonnilla+käytettynä.+Siis+perheautoja,+joiden+toimintamatka+keskellä+talvea+on+yli+500+km.

    Sähköautoja on Suomessa tuhansia kertoja enemmän kuin esimerkiksi Rolls-Roycen pakoputkiautoja.

    Tuolla tiedolla tuskin on merkitys tavallisen suomalaisen kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis+jos+tuollainen+pistoke+edes+on.+Monet+paikoittavat+autonsa+kadulle+ja+useimmissa+taloyhtiöissä+sähkötolppaa+ei+saa+käyttää+auton+lataamiseen.+Ja+toisilla+pistokkeen+maksimi+on+8+ampeeria.+Tai+ainakin+jos+ei+halua+sulakkeiden+poksahtavan.Ja+edelleen+vain+0,5%+suomalaisista+ajaa+täyssähköautolla.+Sähköautot+tulevat+suosituiksi+vasta+kun+niitä+saa+noin+5+tonnilla+käytettynä.+Siis+perheautoja,+joiden+toimintamatka+keskellä+talvea+on+yli+500+km.

    Jos Autoa ei välttämättä tarvii kannattaa hävittää auto pois, ei tarvii maksaa turhija kuluja sähkö autolla on vaikea pärjätä 30 asteen pakkasilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla tiedolla tuskin on merkitys tavallisen suomalaisen kannalta.

    Yhtä paljon arvoa kuin sinun prosenteillasi. Polttomoottoriautojen valmistus lakkaa lähivuosina, joten ne ovat katoavaa kansanperinnettä joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Autoa ei välttämättä tarvii kannattaa hävittää auto pois, ei tarvii maksaa turhija kuluja sähkö autolla on vaikea pärjätä 30 asteen pakkasilla.

    Sähköauto on parhaimmillaan kovalla pakkasella. Se toimii toisin kuin esimerkiksi diesel, joka jähmettyy tankkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhtä paljon arvoa kuin sinun prosenteillasi. Polttomoottoriautojen valmistus lakkaa lähivuosina, joten ne ovat katoavaa kansanperinnettä joka tapauksessa.

    Eivät+ole+kymmeniin+vuosiin.+Vuonna+2030+jopa+90%:ssa+autoja+on+polttomoottori+ja+jopa+vuonna+2040+monet+ajavat+polttomoottoriautoilla.+Todennäköisesti+jopa+vuonna+2050.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos+ajatellaan+latauksen+hyötysuhteeksi+esimerkiksi+90 %,+niin+16+ampeerista+jää++päässä+laskien+käyttöön+noin+14+ampeeria.+Sen+kun+kertoo+jännitteellä,+niin+saadaan+tehoksi+kolmisen+kilowattia.+Kymmenen+tunnin+piuhassa+oleskelu+varaa+akkua+sillon+30+kilowattituntia,+jolla+ajelee+pakkassäässäkin+sen+100+kilometriä.+Keskimäärin+suomalainen+ajelee+päivittäin+noin+50+kilometriä.+Suurin+osa+ihmisistä+pääsee+siis+mainiosti+töihin+ja+takaisin+sähköautollakin.Tien+poskessa+näkyy+näin+talvisin+pakoputkiautoja.+Joko+on+soppa+jäässä,+tai+sitten+loppunut+rahat+ja+jäänyt+soppa+hankkimatta?

    Siis onko mitään järkeä? Ladata 10 tuntia että pääsee sata km. Jos pääsee. Itsellä on se työmatka yhteensä 100 km. Sitten latausta 10 tuntia että pääsee kauppaan? Ja huoltoasemia ei todellakaan ole kadonnut minnekään. Eikä katoa. Sähköauto ei ole valmis Suomen oloihin ainakaan kymmeneen vuoteen. Jo nyt on erään epäluotettavan, kalliin ja hyvin myydyn sähköauton huoltoon / korjaukseen pääsyä odotettava kuukausia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhtä paljon arvoa kuin sinun prosenteillasi. Polttomoottoriautojen valmistus lakkaa lähivuosina, joten ne ovat katoavaa kansanperinnettä joka tapauksessa.

    Ja muuten, polttomoottoriautoja myydään uutena Euroopassa ainakin vuoteen 2035 saakka. Mutta muualla myyntiä jatketaan vielä pitkään sen jälkeen. Ja koska suomalaiset ajavat vanhoilla autoilla niin polttomoottoriautoja näkyy paljon liikenteessä jopa vuoteen 2050 saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät+ole+kymmeniin+vuosiin.+Vuonna+2030+jopa+90%:ssa+autoja+on+polttomoottori+ja+jopa+vuonna+2040+monet+ajavat+polttomoottoriautoilla.+Todennäköisesti+jopa+vuonna+2050.

    Aika harvalla on varaa ajella polttomoottoriautoilla enää 2030-luvulla. Sillä vuosikymmenellä niistä romutetaan suurin osa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis onko mitään järkeä? Ladata 10 tuntia että pääsee sata km. Jos pääsee. Itsellä on se työmatka yhteensä 100 km. Sitten latausta 10 tuntia että pääsee kauppaan? Ja huoltoasemia ei todellakaan ole kadonnut minnekään. Eikä katoa. Sähköauto ei ole valmis Suomen oloihin ainakaan kymmeneen vuoteen. Jo nyt on erään epäluotettavan, kalliin ja hyvin myydyn sähköauton huoltoon / korjaukseen pääsyä odotettava kuukausia.

    Autoa voi ladata vaikka 20 tuntia. On se järkevämpää kuin ajella kymmeniä tai satoja kilometrejä etsiskelemässä polttoaineiden jakelupistettä. Sähkön kun saa omasta ja työpaikan seinästä.

    Sinä et muuten ole töissä missään.

    Polttomoottoriautot katoavat nopeammin kuin moni uskookaan.

    Siis olet umpivihreä? Järki kadonnut. Voi ladata 20 tuntia. Entäs työssä käynti? Oletko poistunut koskaan Helsingistä? Suomessa on lähes 2000 polttoaineen jakelupaikkaa. Kerro missä pitää ajaa satoja kilometrejä etsiessään huoltoasema. Onko vähän hirttänyt päälle? Ja menetkö vaikka Lapissa koputtelemaan mökin oveen, että voinko ladata 20 tuntia teidän piikkiin kun akku tyhjeni? Jos tipahtaisit maan pinnalle.

    oletko joku sähkökreeta siis viistoistavuotiaan kommentteja...etsimässä polttoainepisteitä...voi herraisä kun jokaisen asiointamatkalle sattuu niitä pisteitä ilman etsiskelyä...missä tuollaisia oikein syntyy kun suomessa ei kerrostalojakaan ole kuin matalia pytinkejä haha !!?

    Kun autolla ajetaan vuorokaudessa keskimäärin 50 kilometriä, niin siihen kuluu korkeintaan pari tuntia aktiivista ajoaikaa. Auto voi olla siis aivan hyvin laturissa vaikka 20 tuntia vuorokaudessa. Johdosta ei tarvitse pitää kiinni kuten polttoainetta tankatessa. Piuha voi olla paikallaan yöt ja päivät.

    Kannattaa hyvissä ajoin sopeutua uuteen autoilutapaan, niin ei tule sitten yllätyksenä, kun polttoaineiden hinta on kymmenkertainen nykyiseen verrattuna.

    Voit toki lähteä sieltä kerrostalokopistasi tutkimaan kuinka tiheässä esimerkisi Lapissa on polttoaineiden jakelupisteitä.

    Et tosin lähde, koska sinulla ei työttömänä ole varaa, etkä edes uskalla lähteä Lappiin.

    Minä en lähde kerrostalokopistani etsimään sähköautolla Lapin bensa-asemia kun matka katkeaa jo ennen Jyväskylää.

    Lapissa on riittämiin polttoaineiden jakelupisteitä, sen sijaan sähköautojen pikalatureita on vähän. Ja muut kuin pikalaturit ovat käyttökelvottomia pitkällä matkalla.

    Toki polttoaineiden jakelupisteitä ei keskellä erämaata ole, mutta ei siellä ole edes talojakaan. Lapissa voi olla kymmenien kilometrien matkoja ilman mitään asutuskeskuksia. Eli ei ole mitään sähköpistokettakaan mistä saisi ladattua, koska talojakaan ei ole missään.

    Järkevin ajoneuvo Lapin matkalla on edelleen polttomoottoriauto ja vain kaltaisesi valehteleva huijari väittää muuta.

    Et ole koskaan näemmä käynytkään Lapissa. Siellä ei ole enää kuin kourallinen polttoaineiden jakelupisteitä. Sähköverkko on sen sijaan kaikkialla. Usein 20 kilovoltin avolinja kulkee vieläpä maantien vieressä, josta seuraa se, että on myös sähkön käyttöpaikkoja. Ja missä on sähkön käyttöpaikka, niin siellä saa myös virtaa sähköautoon.

    Sähköauto onkin paras vaihtoehto Lapissa. Ajaminen on halpaa, ja sähköä saatavilla kaikkialla.

    Polttomoottoria fanittaa nykyään lähinnä venäläismieliset hörhöt, joita harmittaa tulojen laskeminen, kun fossiilisten polttonesteiden kysyntä romahtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun autolla ajetaan vuorokaudessa keskimäärin 50 kilometriä, niin siihen kuluu korkeintaan pari tuntia aktiivista ajoaikaa. Auto voi olla siis aivan hyvin laturissa vaikka 20 tuntia vuorokaudessa. Johdosta ei tarvitse pitää kiinni kuten polttoainetta tankatessa. Piuha voi olla paikallaan yöt ja päivät.

    Kannattaa hyvissä ajoin sopeutua uuteen autoilutapaan, niin ei tule sitten yllätyksenä, kun polttoaineiden hinta on kymmenkertainen nykyiseen verrattuna.

    Joskus sähköauton pitää saada ladattua alle 20 minuutissa eikä ole aikaa odotella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole koskaan näemmä käynytkään Lapissa. Siellä ei ole enää kuin kourallinen polttoaineiden jakelupisteitä. Sähköverkko on sen sijaan kaikkialla. Usein 20 kilovoltin avolinja kulkee vieläpä maantien vieressä, josta seuraa se, että on myös sähkön käyttöpaikkoja. Ja missä on sähkön käyttöpaikka, niin siellä saa myös virtaa sähköautoon.

    Sähköauto onkin paras vaihtoehto Lapissa. Ajaminen on halpaa, ja sähköä saatavilla kaikkialla.

    Polttomoottoria fanittaa nykyään lähinnä venäläismieliset hörhöt, joita harmittaa tulojen laskeminen, kun fossiilisten polttonesteiden kysyntä romahtaa.

    Maantien vieressä voi kulkea linja, mutta mitään latausmahdollisuutta ei ole. Autoa ei voi ladata suoraan johdosta. Ja polttoaineiden jakelupisteitä on aivan riittävästi, varsinkin kun bensa-auton toimintamatka on 1000 km keskellä talveakin.

    Sähköauto on typerin vaihtoehto Lapissa ja sen näkee myyntiluvuistakin. Lapissa vain harvat uudet autot ovat sähköautoja, pääosin myydään edelleen uusia polttomoottoriautoja.

    Ja en usko, että sinäkään olet ikinä käynyt Lapissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja muuten, polttomoottoriautoja myydään uutena Euroopassa ainakin vuoteen 2035 saakka. Mutta muualla myyntiä jatketaan vielä pitkään sen jälkeen. Ja koska suomalaiset ajavat vanhoilla autoilla niin polttomoottoriautoja näkyy paljon liikenteessä jopa vuoteen 2050 saakka.

    Eikä vuonna 2050 kukaan perusta ilmastonmuutoksesta enää pätkän vertaa. Silloin siitä kerrotaan historian kirjoissa yhtenä aikakautena ja psykan kirjoissa esimerkkinä ihmisen laumahysteriasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maantien vieressä voi kulkea linja, mutta mitään latausmahdollisuutta ei ole. Autoa ei voi ladata suoraan johdosta. Ja polttoaineiden jakelupisteitä on aivan riittävästi, varsinkin kun bensa-auton toimintamatka on 1000 km keskellä talveakin.

    Sähköauto on typerin vaihtoehto Lapissa ja sen näkee myyntiluvuistakin. Lapissa vain harvat uudet autot ovat sähköautoja, pääosin myydään edelleen uusia polttomoottoriautoja.

    Ja en usko, että sinäkään olet ikinä käynyt Lapissa.

    Tiedätkö edes mikä on sähkönkäyttöpaikka?

    Tyhjällä tankilla ei lohduta lainkaan se, että täydellä tankilla olisi päässyt vielä 100 kilometrin päässä olevalle bensa-asemalle.

    Lapista sen verran, ettö minulla on omistuksiakin Lapissa. Ensimmäisen kerran kävin siellä 1960-luvulla, ja vieläpä bensiinikäyttöisellä autolla. Siihen aikaan oli Lapissakin kohtuullisen paljon elämää. Hiljaiseksi on nekin salot muuttuneet. Mutta sähköä sentään piisaa.

    Sähköauto onkin paras valinta Lappiin, koska siellä on sähköä saatavilla kaikkialta missä on asutustakin. Sähkökin tulee Lapissa läheltä, Norjan puolelta tai Paatsjoen voimalasta Venäjältä, jos ei Suomen puolen tuuli- tai vesivoimaa viitsi käyttää. Kaikki on joka tapauksessa päästötöntä sähköä.

    Vikaherkät ja paljon kallista huoltoa vaativat öljynpolttimet katoavat, ja se on hyvä niin.

    Saako+tuosta+sähkökäyttöpaikasta+ladattua+sähköauton+alle+10+minuutissa?+Jos+joutuu+lataamaan+tunteja+niin+latauspaikka+on+arvoton+paska.+Nuo+"sähkönkäyttöpaikat"+ovat+täysin+hyödyttömiä.Ja+Lapissa+tullaan+ajamaan+vielä+kymmenien+vuosien+päästäkin+polttomoottoriautoilla.+Myyntilukujen+perusteella+ainakaan+Lapissa+ei+sähköautoista+piitata.+Tänä+vuonna+vain+5%+uusista+autoista+oli+sähköautoja.+Ja+Lapin+autokannasta+korkeintaan+pari+promillea+on+sähköautoja.+Lapissa+ei+sähköautoja+pahemmin+ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun autolla ajetaan vuorokaudessa keskimäärin 50 kilometriä, niin siihen kuluu korkeintaan pari tuntia aktiivista ajoaikaa. Auto voi olla siis aivan hyvin laturissa vaikka 20 tuntia vuorokaudessa. Johdosta ei tarvitse pitää kiinni kuten polttoainetta tankatessa. Piuha voi olla paikallaan yöt ja päivät.

    Kannattaa hyvissä ajoin sopeutua uuteen autoilutapaan, niin ei tule sitten yllätyksenä, kun polttoaineiden hinta on kymmenkertainen nykyiseen verrattuna.

    Koita ymmärtää! Työpaikalle on 50 kilometriä, eikä varmaan saa ladata. Sitten muut ajot. Kuinka auto voi olla 20 tuntia latauksessa? Mene töihin, jos realiteetit aukeaisi. Todennäköisesti ei.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö edes mikä on sähkönkäyttöpaikka?

    Tyhjällä tankilla ei lohduta lainkaan se, että täydellä tankilla olisi päässyt vielä 100 kilometrin päässä olevalle bensa-asemalle.

    Lapista sen verran, ettö minulla on omistuksiakin Lapissa. Ensimmäisen kerran kävin siellä 1960-luvulla, ja vieläpä bensiinikäyttöisellä autolla. Siihen aikaan oli Lapissakin kohtuullisen paljon elämää. Hiljaiseksi on nekin salot muuttuneet. Mutta sähköä sentään piisaa.

    Sähköauto onkin paras valinta Lappiin, koska siellä on sähköä saatavilla kaikkialta missä on asutustakin. Sähkökin tulee Lapissa läheltä, Norjan puolelta tai Paatsjoen voimalasta Venäjältä, jos ei Suomen puolen tuuli- tai vesivoimaa viitsi käyttää. Kaikki on joka tapauksessa päästötöntä sähköä.

    Vikaherkät ja paljon kallista huoltoa vaativat öljynpolttimet katoavat, ja se on hyvä niin.

    Aivopesty vihreä hörhö, olet sinä. Vailla järkeä tai provo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et ole koskaan näemmä käynytkään Lapissa. Siellä ei ole enää kuin kourallinen polttoaineiden jakelupisteitä. Sähköverkko on sen sijaan kaikkialla. Usein 20 kilovoltin avolinja kulkee vieläpä maantien vieressä, josta seuraa se, että on myös sähkön käyttöpaikkoja. Ja missä on sähkön käyttöpaikka, niin siellä saa myös virtaa sähköautoon.

    Sähköauto onkin paras vaihtoehto Lapissa. Ajaminen on halpaa, ja sähköä saatavilla kaikkialla.

    Polttomoottoria fanittaa nykyään lähinnä venäläismieliset hörhöt, joita harmittaa tulojen laskeminen, kun fossiilisten polttonesteiden kysyntä romahtaa.

    Onko sinulla kaikki kotona?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en lähde kerrostalokopistani etsimään sähköautolla Lapin bensa-asemia kun matka katkeaa jo ennen Jyväskylää.

    Ensimmäinen järkevä kommentti sinulta. Sähkö tosiaan loppuu jo Lahden tienoilla.

    Äänestä

on täällä järkijättöisiä kommentteja sähköautuudesta !!??

minkä ihmeen takia suomalaisten pitäisi yhtäkkiä alkaa ajaa patteriautolla häh. !!?

Äänestä

"Sähköä saa käytännössä kaikkialta, mutta polttoaineita vain harvoilta jakeluasemilta, "

Entäs kun tulee kriisi?
1970-luvun loppupuolella oli sähkökriisi. Katulampuista sammutettiin joka toinen ja sähköt oli poikki tunteja.

Nyt kun kaikki toimii vain sähköllä on riski paljon pahempi.
Kun on pakkanen ei tuulimyllyt pyöri, Pilvinen sää ei saa aurinkosähköä. Joet jäätyy ja vesivoiman saanti vähenee. Kaikki fossiiliset lähteet kielletään, samoin ydinvoima.

Internetti vaatii yhä enemmän sähköä. Talot lämmitetään sähköllä. Sähköä joudutaan tuomaan ulkomailta, mutta mitäs sitten, kun naapuri ei haluakaan myydä itse tarvitsemaansa sähköä?
Tai tulee sota ja siirtolinjat katkaistaan, mites sitten suu pannaan.

Viimesodan aikana Ruotsissa kaupunkien puistotkin kynnettiin kasvimaiksi omavaraisuuden takaamiseksi, vaikka sota ei heitä juuri hetkauttanut. Paremminkin rikastutti. Mutta täällä meuhataan maalaisista ja halutaan poistaa ne tuontiin luottaen.
Sodassa häkäpöntöt pelasti kuljetukset, mutta niitä ei sähköautoon saada. Myöskin paristomateriaalista on pula ja raaka-aineet vain muutaman maan hallussa.

Mites sitten suu pannaan, kun tulee huonot ajat?

Äänestä

Nyt hokasin! Aloittaja on Iiris Suomelan tyttö!

Äänestä

Eiköhän sähköauton kerkiä sitten ostaa kun ne jakelupisteet alkavat käydä harvinaisiksi. Antaa innokkaiden polkea sähköautoilun miinat siihen asti.

Äänestä

Aloitus on selvä trollaus. Kaikki väittämät siinä on käännetty päinvastoin todellisuuden kanssa.

Äänestä

Jos lasket paljonko käytät tunteja sähköauton lataukseen ja miettimiseen missä ja koska lataat, et saa palkaksesi edes 1 € tunti.

Useasta sähköauton omistajasta on tullut vain latauksesta ja kulutuksesta puhuja, aivan kuin 18 v nuoret. Moni vaimokin sanoo jo, kyllä tietää mitä mies puhuu.

en oo puhunut autoista , mutta on niitä ajeltu jo yli 55 vuotta ja edelleen ajellaan.

Äänestä

Polttoaineen hinnat tulee romahtamaan kysynnän vähentyessä. Markkinavoimat toimiin niin päin.

Minä ajan täällä maaseudulla luultavasti hyvin pitkään dieselillä, eikä meikäläistä tartte tulla olosuhteita tuntemattomien neuvomaan. Asiat voivat olla siellä hyvien ihmisten Helsingissä toisin, mutta en minäkään teidän autovalintoihin puutu.

Äänestä
  • Jos vaan lompakko kestää, niin mikäs siinä. Kolmekin euroa litralta on vaan aika kova hinta, ja se on vasta alkusoittoa.

    Eihän se aine verottomana tietenkään mitään maksa. Vaan ne nousevat haittaverot tekee aineesta arvokasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos vaan lompakko kestää, niin mikäs siinä. Kolmekin euroa litralta on vaan aika kova hinta, ja se on vasta alkusoittoa.

    Tuota kolmea litralta tuskin tapahtuu pitkään aikaan. Lisäksi uudet sähköautot ovat niin kalliita, että tulee halvemmaksi jatkaa vanhalla dieselillä ajamista kuin ostaa sähköauto jopa 3 euron litrahinnalla.

    Äänestä

  • Tämä ei kuulu pelkästään tähän aiheeseen, mutta markkinatalous on tuota monimutkaisempi asia. Kyllä, yleensä jos kysyntä alittaa tarjonnan niin hinta laskee ja jos kysyntä ylittää tarjonnan niin hinta nousee (ainakin lähes aina, pari poikkeusta saattaa olla).

    Ongelma on, että tarjontaa voi yritykset säätää itse jopa alle kysynnän ja nostaa hintaa tällä tavalla keinotekoisesti. Näin toimii esimerkiksi luksustuotteita myyvät yritykset. Luksustuotteet ovat tuon hintaisia ainoastaan, koska niiden tuotantoa tarkoituksella pidetään alhaisena. Ferrari ei ole edes pyrkinyt nostamaan autojensa tuotantoa, koska se laskisi niiden statusarvoa ja samalla hinnat ja marginaalit laskisivat. Toisin sanoen voitot ovat suurempia kun ei edes yritetä valmistaa riittävää määrää autoja.

    Ja isommassa mittakaavassa näin toimii myös öljymarkkinat. OPEC on kartelli ja jos öljyn hinta laskee niin tuotantoa yhteisesti leikataan. Vastaavasti tuotantoa nostetaan, jos kysyntä kasvaa. Näin hinnat pyritään pitämään riittävän korkealla. Jos öljyn kysyntä laskee niin tuotantoa vain lasketaan. Esimerkiksi viime vuonna monia öljykenttiä suljettiin väliaikaisesti.

    Eli toisin sanoen, ei ole mitään taetta, että öljyn kysynnän lasku samalla laskee hintoja. Näin voi käydä, mutta se on täysin riippuvainen siitä, mitä öljyntuottajat tekevät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos vaan lompakko kestää, niin mikäs siinä. Kolmekin euroa litralta on vaan aika kova hinta, ja se on vasta alkusoittoa.

    Eihän se aine verottomana tietenkään mitään maksa. Vaan ne nousevat haittaverot tekee aineesta arvokasta.

    Huomasitko? Kysynnän laskiessa tuotteen hinta laskee.

    Jo kymmenen vuoden päästä ollaan huomattu ilmastonmuutos täysin luonnolliseksi ilmiöksi, ja nykyiselle hörhöilylle lähinnä naureskellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä ei kuulu pelkästään tähän aiheeseen, mutta markkinatalous on tuota monimutkaisempi asia. Kyllä, yleensä jos kysyntä alittaa tarjonnan niin hinta laskee ja jos kysyntä ylittää tarjonnan niin hinta nousee (ainakin lähes aina, pari poikkeusta saattaa olla).

    Ongelma on, että tarjontaa voi yritykset säätää itse jopa alle kysynnän ja nostaa hintaa tällä tavalla keinotekoisesti. Näin toimii esimerkiksi luksustuotteita myyvät yritykset. Luksustuotteet ovat tuon hintaisia ainoastaan, koska niiden tuotantoa tarkoituksella pidetään alhaisena. Ferrari ei ole edes pyrkinyt nostamaan autojensa tuotantoa, koska se laskisi niiden statusarvoa ja samalla hinnat ja marginaalit laskisivat. Toisin sanoen voitot ovat suurempia kun ei edes yritetä valmistaa riittävää määrää autoja.

    Ja isommassa mittakaavassa näin toimii myös öljymarkkinat. OPEC on kartelli ja jos öljyn hinta laskee niin tuotantoa yhteisesti leikataan. Vastaavasti tuotantoa nostetaan, jos kysyntä kasvaa. Näin hinnat pyritään pitämään riittävän korkealla. Jos öljyn kysyntä laskee niin tuotantoa vain lasketaan. Esimerkiksi viime vuonna monia öljykenttiä suljettiin väliaikaisesti.

    Eli toisin sanoen, ei ole mitään taetta, että öljyn kysynnän lasku samalla laskee hintoja. Näin voi käydä, mutta se on täysin riippuvainen siitä, mitä öljyntuottajat tekevät.

    Bensa ja diesel ovat raakaöljyn jakeita siinä kuin kerosiinikin. Näitä kaikkia jakeita tulee aina kun tislataan. Ts. Niin kauan kuin lennetään, myös autoillaan fossiilisilla polttoaineilla. Sähköautojen lisääntyminen johtaa varmasti bensan ja dieselin ylituotantoon, koska ihmiset eivät halua luopua lentämisestä.

    Paitsi ettei kerosiinia tehdä tulevaisuudessa enää maaöljystä. Jopa Nesteellä on tarjota tilalle jätteistä ja tähteistä valmistettua "biokerosiinia". Määrät on toki vaatimattomia, mutta jostainhan kaikki aina alkaa. Ja Fischer–Tropsch-menetelmällä voidaan tehdä hiilivetyjä tietysti myös vedystä ja hiilimonoksdista. Vetyynhän satsataan aika paljon tällä hetkellä muutenkin.

    Lyhyille (siis tosi lyhyille) lennoille on tulevaisuudessa luvassa jopa sähkötoimisia lentokoneita, kuten ruotsalaisen Heart Aerospacen ES-19, joista Finnairkin on ollut kiinnostunut.

    Äänestä

Homma toimisi hyvin jos kaikille s-autoilijoille sähköä, majotusta ja ylöspitoa tarjoaville valtio maksaisi kestikievarikorvauksen. Ei ole vaikeaa järjestää!

Äänestä

Kun kommentit näyttävät trollaukselta niin kannattaako niihin vastata?

Äänestä
  • Siltä vaikuttaa, ei noin tyhmiä voi olla edes vihreissä. Tai sitten voi, Suomela.

    Äänestä

Jopas pomppasi. Kirjoittaja ei näköjään ole käynyt kehä kolmosen ulkopuolella. On typerää kirjoitella asiasta mistä ei mitään ymmärrä. häpeä! Ensinnäkin mistä ilmastonmuutoksesta höpötät? Tutkippas asiaa ensin parivuotta ja kerro sitten vieläkö ilmastonmuutos tuntuu faktalta. Suomen olisi viisainta polttaa halpaa kivihiilt, turvetta yms. luonnon tuotteita. Kun olemme päässeet samoihin päästölukemiin mitä Kiina ja Yhdysvallat, niin sitten voidaan ajatella hieman vähentää näiden mainioitten luonnontuotteiden käyttöä.

Äänestä

Kesä lelu.Sillä ei tee hevonvittua kovalla pakkasella Suomessa.

Äänestä

Pohjois-Suomessa on tosin aina pieni riski sille, että käy kuten Pohjois-Norjassa hiljattain.

Lumimyrsky tuiskutti teitä umpeen. Auraus kesti niin kauan, että autoista ehti kovassa pakkasessa loppua akku. Ihmisiä pelastettiin paleltumasa autoihin moottorikelkoilla.

Polttoaineautoilijoilla ei ollut hätää, koska polttoaineauton saa pidettyä lämpimänä pienemmällä polttoaineen kulutuksella kuin sähköauton. Pitää nimittäin muistaa, että akkujen huonous on se, että niissä on vähän energiaa suhteessa niiden massaan, kun taas polttoaineessa on paljon energiaa suhteessa polttoaineen massaan.

Äänestä
  • Paitsi ettei mitään lämmitystä tarvita talvella, jos on älynnyt varautua talvikeleihin oikealla pukeutumisella. Pidemmillä taipaleilla pitää olla aina tarpeeksi vaatetusta mukana, koska ikinä ei voi tietää milloin auto hajoaa.

    Nykyihminen on kieltämättä niin typerä, että lähtee t-paitasillaan pakkaseen. Sitten talvi yllättää. Auto päätyy ojaan lumipenkkaan tai jättää tien poskeen. Avun saanti kestää tunteja, ja kylmä hiipii kehoon.

    Äänestä

  • On niitä polttoaineautojakin jatkuvasti tien poskessa eli ei tuo mitään takaa. Ja jos moottori on hajalla niin auto ei pysy lämpimänä. Autoja hajoaa jatkuvasti, myös polttomoottoriautoja. Olen minäkin muutaman kerran elämäni aikana kokenut moottorin hajoamisen täysin yllättäen matkan aikana. Ei silloin tuo sinun tekstisi paljon lohduta kun moottoria ei voi käyttää eikä auto voi pysyä lämpimänä.

    Siksi vain idiootti menee kovalla pakkasella autolla pelkissä kevyissä vaatteissa. Aina pitää olla mukana lämpimät vaatteet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On niitä polttoaineautojakin jatkuvasti tien poskessa eli ei tuo mitään takaa. Ja jos moottori on hajalla niin auto ei pysy lämpimänä. Autoja hajoaa jatkuvasti, myös polttomoottoriautoja. Olen minäkin muutaman kerran elämäni aikana kokenut moottorin hajoamisen täysin yllättäen matkan aikana. Ei silloin tuo sinun tekstisi paljon lohduta kun moottoria ei voi käyttää eikä auto voi pysyä lämpimänä.

    Siksi vain idiootti menee kovalla pakkasella autolla pelkissä kevyissä vaatteissa. Aina pitää olla mukana lämpimät vaatteet.

    Lisään... Maailmassa kuolee joka vuosi ihmisiä paleltuneina autoihinsa, koska ei olla varauduttu vaikeuksiin. Ja kyseessä on polttomoottoriautot, koska sähköautoja on vain vähän. Tällä ei ole mitään tekemistä mikä moottori autossa on, tämä on vain järjen käyttöä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi ettei mitään lämmitystä tarvita talvella, jos on älynnyt varautua talvikeleihin oikealla pukeutumisella. Pidemmillä taipaleilla pitää olla aina tarpeeksi vaatetusta mukana, koska ikinä ei voi tietää milloin auto hajoaa.

    Nykyihminen on kieltämättä niin typerä, että lähtee t-paitasillaan pakkaseen. Sitten talvi yllättää. Auto päätyy ojaan lumipenkkaan tai jättää tien poskeen. Avun saanti kestää tunteja, ja kylmä hiipii kehoon.

    Sinä et tiedä mitään pukeutumisesta. Jos olet 30:n asteen pakkasessa korvessa hyytyneen sähköautosi kanssa niin kylmä tulee, oli päälläsi mitä hyvänsä. Niin se menee. Tule joskus käymään kehä kolmosen ulkopuolella.

    Ja+kylmä+tulee,+jos+auton+moottori+poksahtaa.+Ja+tätä+tapahtuu+silloin+tällöin+polttomoottoriautoissakin.+Auto+ei+pysy+lämpimänä+ilman+moottoria.+Ja+jos+sähköauton+akku+olisi+lähes+täynnä+niin+sähköauton+lämmitys+toimii+reilusti+yli+20+tuntia.+Björn+Nyland+on+yöpynyt+sähköautossa+25+asteen+pakkasessa+ja+pitänyt+auton+lämpimänä+yön+yli+ja+akusta+menee+yön+aikana+yleensä+20-30%.

    Edelleen, ajoi sitten sähköautolla tai polttomoottoriautolla niin 30 asteen pakkasella pitää olla vaatetusta mukana niin paljon että selviää vaikka auton lämmitys ei toimi. Jos auto hajoaa matkalla niin sitten on kusessa, jos ei ole mitenkään varautunut. Ei bensa-autokaan lämpimänä pysy jos auto ei toimi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paitsi ettei mitään lämmitystä tarvita talvella, jos on älynnyt varautua talvikeleihin oikealla pukeutumisella. Pidemmillä taipaleilla pitää olla aina tarpeeksi vaatetusta mukana, koska ikinä ei voi tietää milloin auto hajoaa.

    Nykyihminen on kieltämättä niin typerä, että lähtee t-paitasillaan pakkaseen. Sitten talvi yllättää. Auto päätyy ojaan lumipenkkaan tai jättää tien poskeen. Avun saanti kestää tunteja, ja kylmä hiipii kehoon.

    Kliffaa matkustaa pakkasella olevassa auton kabiinissa, tulee ihan rekiretket mieleen. Ja aina voi varustautua suolapussilla jolla voi hangata ikkunoita sulaksi.

    Äänestä

Aikalailla todellisuudesta irtautuneen yksilön aloitus , sairautta on niin monenlaista nykyisinkin....

Äänestä

Ei oo, ei tuu - Eikä kansa sano juu.

Äänestä

Ei kuule työntekijöillä ole vara omistaa sähköautoa!
Sekin räjäytetty tesla, niin oli jo aiemmin vaihdettu akusto, joka maksaa ainakin 20 000€, ainakin kaksikymmentätuhatta! Oli vuosimallia 2013! Pelkkä auto on n. 40 000€ käytettynä. Tuolla rahalla ajattais vaikka taksia, sen lopun mitä työtä riittää.
Polttokennoon minä kolikot sijoittaisin...
Saksakin sulkee ydinvoimaloita ja tänä vuonna kaikki. Eikö tuo jo kerro paljon... niin että taitavat ottaa käyttöön muun energialähteen, kuin sähkön.
Suomihan tulee jatkossakin perästä, koska on nytkin munaton suvakkihallitus (SDP kump.).
PS: Munaa pitäisi suomeen saada ;-)

Äänestä

Totta jakelu asemilla ei myydä kuin wunderbaumeja koska niistä saatava tuotto kattaa kaikki kustannukset. Sähköä on joka paikassa jopa taskulampussa,
Jokainen patteriauton omistava voi rakentaa helposti latauslaitteen joka lataa ajonaikana.
Tarvitaan vain tavallinen muovinen istuin ja johto ranteesta patteriin, persettä kun hieroo muovipenkkiin niin kehittyy hankaussähköä joka syötetetääm auton patteriin.

Äänestä
  • Jokainen tuprutteluautoilja voi rakentaa helposti autoonsa öljylähteen jalostamoineen, josta virtaa ehtymättä napajäätiköiden sulatetta ruokittavaksi kömpelökoneen pakoaukkoihin.

    Äänestä

Kuulkaas nyt lapsukaiset, eiköhän tässä vielä käy niin, että hevosilla hölkytettään.

Äänestä

Kesämökillä ei ole 200 kW:n latauspistettä.
Ei kestä hermot istua ABC:llä 1-2 tuntia lataamassa autoa!

Äänestä
  • En tiedä mitä sinä tuolla tarkoitat. 200 kW:n laturilla ei lataaminen kestä tuntiakaan, pikemminkin 20 minuuttia, eikä autoa tarvitse täyteen ladata. Jos kulkee 100 km matkan niin sitten lataa vain 100 km edestä sähköä. Ei ole mitään pakkoa ladata autoa täyteen. Sähköautoilussa on täysin normaalia ladata pikalaturilla vain riittävä määrä loppumatkaa varten ja ladata loppu kotona.

    Äänestä

  • Kesämökillä on 5 kilowatin dieselagregaatti. Sillä saa viikonlopun aikana 48 tunnissa ladattua autoon 240 kWh ajomatkaa, jolla ajelee kesällä 1200 ja talvella 800 kilometriä.

    Äänestä

  • Kesämökillä käynti on turhaa, samoin lomamatkailu. Korona on opettanut että oikeastaan kämpästä ei tarvitse kauppaa kauemmas ollenkaan lähteä, jos nyt sinnekään. Uudet opiskelijatkin ovat jo hoitaneet kandintutkintonsa käymättä ollenkaan yliopistolla.

    Äänestä

Oikein hyvin näyttää eri testien mukaan sopivan, eritysesti talvikäyttöön. Hyvällä tuurilla joku yksilö lämpenee ja sillä pääsee perille. Ei satu kylläkään nämä ominaisuudet samalle yksilölle.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoastaan kyydittävät jähmettyvät pakkaseen.

    Jos on jähmeä 25 Celsiusasteen ohjaamolämpötilassa, niin silloin on kuollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos on jähmeä 25 Celsiusasteen ohjaamolämpötilassa, niin silloin on kuollut.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/nain-pakkanen-puri-neljaan-testattuun-sahkoautoon-yksi-hyytyi-jo-testin-alkumetreille/37c7b7ff-325e-4244-ba16-cad13cfa60ac
    "Neljästä täyssähköautosta kolme pääsi perille, mutta ei ongelmitta."
    "Muutaman kilometrin ajon jälkeen lämmöt katosivat taas. Autossa alkoi olla yhtä kylmä kuin ulkona ja lasit jäässä."

    Nopeaa ja mukavaa on asiointi...

    "Kävelymatkan päässä Pyhäjärven Superchargerista on perinteinen taukopaikka, jonka pihassa ja sisätiloissa voi tutustua jos jonkinlaiseen kilkuttimeen". Duuni- ja muulla matkalla on kiva kun ei tarvitse tehdä patikkamatkoja ja tutustua minkäänlaisiin kilkuttimiin.

    Mikäs pakkon lähteä minnekään patikoimaan. Yhtä huvin voi seisoskella auton vieressä tai istua autossa turpa huurteessa pari tuntia ja odottaa että akku latautuu.

    Teholatureilla akku täyttyy viidessä minuutissa. Kotipihassa hidaslaturilla ladatessa voi istua vaikka saunassa juomassa kaljaa.

    Jos sähkö loppuu maantiellä niin voi kätevästi pystyttää tuulivoimalan teholaturiksi. Samalla voi akun latautumista odotellessa vaikkapa keitellä puhtaalla tuulienergialla ekologista pontikkaa.

    Yhtä kätevää on käydä Siperiasta Puuttinilta maaöljyä, jota sitten alkaa jalostamaan auton vieressä polttoaineeksi.

    Äänestä

Akkua käyttävä sähköauto on siitä mukava että sen voi kotona ladata vaikka naapurin sähkörasiasta kunhan hankkii riittän pitkän roikkajohdon.

Äänestä

Renaultin+sivuilta:+"But+economies+of+scale+related+to+the+development+of+the+electric+vehicle+market+have+led+the+price+per+kilowatt+hour+to+plummet.+In+2010,+the+average+price+per+kilowatt+hour+was+1,037+euros+whereas+by+2018+it+was+less+than+160+euros.+So+by+2024+it+could+drop+below+90+euros".Akkujen+hinta+on+pudonnut+viimeisten+8+v+aikan+21+%+vuosivauhtia.+Todennäköisesti+trendi+vielä+jatkuu.+Myös+aurinkopaneelien+hinta+on+ollut+luiskassa.+Niitähän+on+nykyään+jo+joka+huussin+katolla.

Äänestä
  • Tuolla hinnalla 15 kWh akku ( riittää 100 km ajoon) maksaa 2400 e. Jos hintojen laskutrendi jatkuu, niin takuuajan umpeuduttua 8 v kuluttua vastaava akku maksaa vain 360 e. Ilman muuta koriin kannattaa vaihtaa uusi akku.

    Äänestä

  • Kun odotellaan vielä muutama vuosi lisää niin akkujen hinnat painuu nollan alapuolelle.

    Äänestä

  • Ongelma on, että nyt ennustetaan akkujen hinnan kasvavan, koska materiaalien hinta on noussut hurjasti. Varsinkin litium on nyt jopa yli 6 kertaa aiempaa kalliimpaa, mutta kaikkien muidenkin akkumateriaalien hinnat ovat nousseet paljon. Eikä mitään laskua ennusteta. Joten mitään laskua akkujen hinnassa ei tapahdu muutamaan vuoteen vaan päinvastoin hinnat nousevat.

    Selvästikin tuo lainaamasi teksti on vanha, koska siinä mainitaan vain 2018 hinta. Nimittäin tuon jälkeen mitään merkittävää laskua akkujen hinnoissa ei ole tapahtunut. Nyt tuollaista ei enää ennusteta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla hinnalla 15 kWh akku ( riittää 100 km ajoon) maksaa 2400 e. Jos hintojen laskutrendi jatkuu, niin takuuajan umpeuduttua 8 v kuluttua vastaava akku maksaa vain 360 e. Ilman muuta koriin kannattaa vaihtaa uusi akku.

    Trendi ei ole enää jatkunut vuoden 2018 jälkeen, nyt akkujen hinnat ovat kääntyneet nousuun ainakin väliaikaisesti.

    Äänestä

  • Uiguuri nuoriso kiittää suomalaista vihreää. Varma työpaikka maamineraalien parissa jo nuoresta pitäen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uiguuri nuoriso kiittää suomalaista vihreää. Varma työpaikka maamineraalien parissa jo nuoresta pitäen.

    No, maamineraaleja käytetään kaikessa elektroniikassa ja muussakin käytössä. Kännyköissä, läppäreissä ja muussa elektroniikassa on myös akut. Ja monia materiaaleja tarvitaan myös elektroniikassa, joissa ei akkuja käytetä. Mineraalien kaivaminen olisi lisääntynyt jopa ilman sähköautojakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trendi ei ole enää jatkunut vuoden 2018 jälkeen, nyt akkujen hinnat ovat kääntyneet nousuun ainakin väliaikaisesti.

    Kysyntä ja tarjonta määräävät hinnan. Kova kysyntä on pysäyttänyt laskutrendin - ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, maamineraaleja käytetään kaikessa elektroniikassa ja muussakin käytössä. Kännyköissä, läppäreissä ja muussa elektroniikassa on myös akut. Ja monia materiaaleja tarvitaan myös elektroniikassa, joissa ei akkuja käytetä. Mineraalien kaivaminen olisi lisääntynyt jopa ilman sähköautojakin.

    Se ei poista sitä tosiasiaa, että vihreä energia ei ole puhdasta. Se sekä saastuttaa, että polkee ihmisoikeuksia, mutta eihän se sähköautoilijaa harmita, kun sillä saa anteeksi pröystäilevän elämäntapansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ei poista sitä tosiasiaa, että vihreä energia ei ole puhdasta. Se sekä saastuttaa, että polkee ihmisoikeuksia, mutta eihän se sähköautoilijaa harmita, kun sillä saa anteeksi pröystäilevän elämäntapansa.

    Mikään energia ei ole täysin puhdasta, kyse on vain siitä mikä on puhtaampaa ja vähemmän puhdasta. Ja mineraaleja louhitaan Suomessa (esimerkiksi Terrafame louhii nikkeliä) ja muissa länsimaissakin, poljetaanko Suomessakin ihmisoikeuksia? Litiumia, nikkeliä ja muita mineraaleja on länsimaissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se ei poista sitä tosiasiaa, että vihreä energia ei ole puhdasta. Se sekä saastuttaa, että polkee ihmisoikeuksia, mutta eihän se sähköautoilijaa harmita, kun sillä saa anteeksi pröystäilevän elämäntapansa.

    Ja voitko tosissasi väittää, että öljyn takia ei ihmisoikeuksia poljeta? Eli Venäjä, Saudi-Arabia, Qatar tai muuta Lähi-Idän maat eivät tee mitään pahaa. Kuten ei myöskään Venezuela ja Nigeria. Näistähän suuri osa öljystä tulee. Venäjä on joinain vuosina ollut jopa maailman suurin öljyntuottaja.

    Äänestä

Ei sitä sähköä autoon kannata ladata, pitkällä tähtäimellä synteettinen bensa on kaikkein parasta. Sitä osataan jo tehdä vedestä ja ilman hiilidioksidista ja Kiinassa rakentavat jo uuden tyyppistä ydinvoimalaa, joka tulee romahduttamaan energian hinnan.

Äänestä
  • Hyötysuhde on melko huono, jos tuulisähkö muunnetaan synteettiseksi polttoaineeksi. Mahdollista se toki on jo nyt. Kyse on hinnasta.

    Äänestä

  • Lyhyessä+kaupunkiajossa+(kylmä+kone)+polttomoottorin+hyötysuhde+on+alle+10+%.+Tuulisähkön+muuntaminen+synteettiseksi+bensaksi+voisi+onnistua+korkeintaan+hyötysuhteella+60+%.+Kokonaishyötysuhde+vain+5..6+%+luokkaa.Kun+akkua+ladataan+tuulisähköllä,+niin+hyötysuhde+on+95+%+luokkaa+ja+kokonaishyötysuhde+90+%+luokkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lyhyessä+kaupunkiajossa+(kylmä+kone)+polttomoottorin+hyötysuhde+on+alle+10+%.+Tuulisähkön+muuntaminen+synteettiseksi+bensaksi+voisi+onnistua+korkeintaan+hyötysuhteella+60+%.+Kokonaishyötysuhde+vain+5..6+%+luokkaa.Kun+akkua+ladataan+tuulisähköllä,+niin+hyötysuhde+on+95+%+luokkaa+ja+kokonaishyötysuhde+90+%+luokkaa.

    Vaikka olenkin samaa mieltä osittain niin ajan myötä hyötysuhde voi parantua. Ja sähköautolla teoreettinen hyötysuhde on toki korkea, mutta kovalla pakkasella suuri osa energiasta menee akun lämmittämiseen. Kuten myös sisätilojen lämmitykseen, johon polttomoottoriautoissa käytetään pitkälti hukkalämpöä minkä takia bensa-autojen kulutus ei nouse merkittävästi talvella. Eli oikeasti talvella paljon vähemmän kulutetusta energiasta käytetään auton liikuttamiseen.

    Ja tuo hyötysuhde on liioittelua jopa kesällä, todellinen hyötysuhde on alhaisempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lyhyessä+kaupunkiajossa+(kylmä+kone)+polttomoottorin+hyötysuhde+on+alle+10+%.+Tuulisähkön+muuntaminen+synteettiseksi+bensaksi+voisi+onnistua+korkeintaan+hyötysuhteella+60+%.+Kokonaishyötysuhde+vain+5..6+%+luokkaa.Kun+akkua+ladataan+tuulisähköllä,+niin+hyötysuhde+on+95+%+luokkaa+ja+kokonaishyötysuhde+90+%+luokkaa.

    Ei sitä sähköä tosiaan tuulen avulla kannatakaan tuottaa. Toriumvoimalassa tuotettu sähkö on lähes ilmaista ja sitä riittää vaikka tuhlattavaksi asti. Jos autojen polttoaineen pakko on hiilineutraalia olla, niin synteettinen bensa sitä sitten on. Jalostuslaitos vaan rannikolle pystyyn ja töpseli seinään, niin ei tarvitse edes raaka-aineitakaan kaukaa rahdata,

    Luulenpa, että kaikki nykyiset akkuautot ovat ylittäneet käyttöikänsä ennen kuin Suomeen on rakennettu ensimmäistäkään uutta ydinvoimalaa. Ei Uraanilla, eikä Toriumilla toimivaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä sähköä tosiaan tuulen avulla kannatakaan tuottaa. Toriumvoimalassa tuotettu sähkö on lähes ilmaista ja sitä riittää vaikka tuhlattavaksi asti. Jos autojen polttoaineen pakko on hiilineutraalia olla, niin synteettinen bensa sitä sitten on. Jalostuslaitos vaan rannikolle pystyyn ja töpseli seinään, niin ei tarvitse edes raaka-aineitakaan kaukaa rahdata,

    Enpä usko tupakoiden riittävän niin pitkään, että saataisiin yksikään toriumivärkki Suomessa toimimaan.

    Tuulivoimaa saadaan sentään vuositasolla lisää satoja megawatteja. Ja mikä parasta, niin ne eivät tuota lainkaan päästöjä.

    Sitten 30 vuoden päästä voidaan siipien lasikuitumurskasta tehdä komposiittipalkkeja uusiokäyttöön, ja pystyttää samoille perustuksille uusi sen ajan hitec-tuulivoimala. Sähköverkkoinfrakin on jo valmiina. Nyt tehdään vain ensimmäisen kerran vaatimat vähän suuremmat alkuinvestoinnit.

    Äänestä

  • No äkkiäpä ovat saaneet tarpeekseen sähköautosta, kun eihän niitä ole pitääkään edes myyty. Sähkö on halpaa bensan rinnalla, mutta silti sähköautoista luovutaan. Tosi outoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No äkkiäpä ovat saaneet tarpeekseen sähköautosta, kun eihän niitä ole pitääkään edes myyty. Sähkö on halpaa bensan rinnalla, mutta silti sähköautoista luovutaan. Tosi outoa.

    Nyt olisi todellinen ilmastoteko esimerkiksi YLE:n jäljittää näitä takaisinvaihtaneita ja kysyä heiltä syitä sähköautosta luopumiseen. Vaan ei todellakaan tule tapahtumaan kun se antaisi väärää signaalia.

    Äänestä

  • Tämän voi ajatella toisinkin, eli valtaosa pysyi sähköautossa. Kolmasosa on edelleen vähemmistö.

    Äänestä

  • Luku on siis samaa luokkaa bensan kanssa. Kolmasosa siirtyy pois bensasta ja puolet dieselistä.

    Äänestä

  • Siitä yksinkertaisesta syystä ihmiset lupuvat sähköautoistaan kun huomaavat että ne ovat turhanaikaisia leluja.
    Jotkut jatkavat niiden käyttöä koska ne ovat parhaita mulkunjatkeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä yksinkertaisesta syystä ihmiset lupuvat sähköautoistaan kun huomaavat että ne ovat turhanaikaisia leluja.
    Jotkut jatkavat niiden käyttöä koska ne ovat parhaita mulkunjatkeita.

    Ja miksi sitten puolet luopuu dieselistä? Onko nekin turhanaikaisia leluja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miksi sitten puolet luopuu dieselistä? Onko nekin turhanaikaisia leluja?

    Kun dieselauto tulee käyttöikänsä päähä, niin siitä kannattaa luopua ja hankkia tilalle uusi auto.
    Sähköautoista luovutaan aivan muista syistä. Loppuunkäytetyt sähköautot ovat harvinaisia ainakin jos on uskominen sähköautokoauppiaisiin.

    Selvä enemmistö sähköauton hankkineista aikoo vaihtaa autonsa jatkossakin sähköautoon. Sen sijaan polttomoottoriautoiljat luopuvat autosta kokonaan, koska sen käyttäminen tulee liaan kalliiksi, eikä ole varaa hankkia sähköautoakaan. Autoilu palaa Suomessa johonkin 1950-luvun tasolle, jolloin vain harvoilla oli siihen varaaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun dieselauto tulee käyttöikänsä päähä, niin siitä kannattaa luopua ja hankkia tilalle uusi auto.
    Sähköautoista luovutaan aivan muista syistä. Loppuunkäytetyt sähköautot ovat harvinaisia ainakin jos on uskominen sähköautokoauppiaisiin.

    Niin, he ostavat uuden auton, joka ei ole dieselauto. Tätähän kyselyssä tarkoitettiin, puolet dieselautoilijoista aikoo siirtyä pois dieselistä. Ja tämänhän jo näkee myyntitilastoista, kun dieselien myynti on romahtanut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, he ostavat uuden auton, joka ei ole dieselauto. Tätähän kyselyssä tarkoitettiin, puolet dieselautoilijoista aikoo siirtyä pois dieselistä. Ja tämänhän jo näkee myyntitilastoista, kun dieselien myynti on romahtanut.

    Sähköautojen myynti sensijaan ei romahda kun lelupirssin hankkineet haluavat niistä eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähköautojen myynti sensijaan ei romahda kun lelupirssin hankkineet haluavat niistä eroon.

    Tuolla ei ole mitään tekemistä uusien autojen myynnin kanssa, koska silloin ne siirtyvät käytettyjen autojen markkinoille. Eikä tuo kysely ottanut kantaa mihin autoon diesel-autoilijat siirtyvät vaan ainoastaan sen, että he eivät osta enää dieseliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuolla ei ole mitään tekemistä uusien autojen myynnin kanssa, koska silloin ne siirtyvät käytettyjen autojen markkinoille. Eikä tuo kysely ottanut kantaa mihin autoon diesel-autoilijat siirtyvät vaan ainoastaan sen, että he eivät osta enää dieseliä.

    Uusien autojen myyntilastojen ja mielipidetiedustelujen tuottaminen on autokauppiaiden ongelma. Sillä ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutosten kanssa.
    Tosiasia on että sähköautosta luopuvat eivät hanki jotain sähkölelua seuraavaksi autokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusien autojen myyntilastojen ja mielipidetiedustelujen tuottaminen on autokauppiaiden ongelma. Sillä ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutosten kanssa.
    Tosiasia on että sähköautosta luopuvat eivät hanki jotain sähkölelua seuraavaksi autokseen.

    Tosiasia on, että dieselautosta luopuvat eivät hanki jotain pakoputkilelua seuraavaksi autokseen.

    Tosiasia on se että monet dieselkäyttäjät hankkivat dieselin seuraavaksikin autokseen vaikka alarmistihihhuli kuinka toivoisi ja rukoilisi.

    Äänestä

  • Näin käy kun jotain tuotetta myydään väkisin ja väärin perustein. Se johtaa pettymykseen. Ihan samoin tulee käymään koko ilmastonmuutosaatteelle. Väärät tulkinnat ja kansan pelottelu ei jatku loputtomasti. Ensin 1/3 lakkaa siihen uskomasta jne... Selvät merkit näkyy jo kaikkialla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uusien autojen myyntilastojen ja mielipidetiedustelujen tuottaminen on autokauppiaiden ongelma. Sillä ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutosten kanssa.
    Tosiasia on että sähköautosta luopuvat eivät hanki jotain sähkölelua seuraavaksi autokseen.

    Aivan kuten dieselautosta luopuvat eivät osta dieselautoa seuraavaksi autoksi tai bensa-autosta luopuva ei osta bensa-autoa seuraavaksi autoksi jne. Kaikki nämä pätee toisinkin päin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosiasia on se että monet dieselkäyttäjät hankkivat dieselin seuraavaksikin autokseen vaikka alarmistihihhuli kuinka toivoisi ja rukoilisi.

    Mutta monet heistä ei hanki dieseliä seuraavaksi autoksi. Ja tämähän näkyy jo tilastoissa. Osa hankkii dieselin seuraavaksi autoksi, mutta monet eivät sitä hanki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin käy kun jotain tuotetta myydään väkisin ja väärin perustein. Se johtaa pettymykseen. Ihan samoin tulee käymään koko ilmastonmuutosaatteelle. Väärät tulkinnat ja kansan pelottelu ei jatku loputtomasti. Ensin 1/3 lakkaa siihen uskomasta jne... Selvät merkit näkyy jo kaikkialla.

    Aivan kuten puolet lakkaa uskomasta dieseliin ja kolmasosa bensaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosiasia on, että dieselautosta luopuvat eivät hanki jotain pakoputkilelua seuraavaksi autokseen.

    Miten+sitten+selität+sen,+että+henkilöautojen+ensirekisteröinneissä+diesel-autojen+määrä+on+romahtanut+yli+70%+vuodesta+2016+vuoteen+2021?+Siis+vaikka+laskisi+mukaan+diesel-hybridit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten+sitten+selität+sen,+että+henkilöautojen+ensirekisteröinneissä+diesel-autojen+määrä+on+romahtanut+yli+70%+vuodesta+2016+vuoteen+2021?+Siis+vaikka+laskisi+mukaan+diesel-hybridit.

    Ei täysijärkisten kannata tuommoista alarmistihihhulille selittä koska alarmistihihhuli ei sitä kumminkaan pysty eikä suostu ymmärtämään.
    Parasta on kun hihu selittelee ihan itse itselleen ja keksii taas lisää jotain ilmastonmuutoksiin liittymättömiä huuhaajuttuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miksi sitten puolet luopuu dieselistä? Onko nekin turhanaikaisia leluja?

    Dieselautosta luovutaan siksi, että polttoaineen hinta on noussut nopeasti bensan hintaiseksi ja edelleenkin joutuu autosta maksamaan dieselveroa. Ovat siis nykyään kalliimpia ajaa kuin bensa-autot.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Dieselautosta luovutaan siksi, että polttoaineen hinta on noussut nopeasti bensan hintaiseksi ja edelleenkin joutuu autosta maksamaan dieselveroa. Ovat siis nykyään kalliimpia ajaa kuin bensa-autot.

    Riippuu ihan siitä miten paljon ajaa. Paljon ajavalle diesel on edelleen edullisempi.

    Monessa tehtävässä ajelut ovat korona-aikana vähentyneet, kun toimistotöitä on alettu tekemään etänä. Joillakin on saattanut dieselauton kannattavuus huonontua senkin vuoksi.

    "Paljon ajavalle diesel on edelleen edullisempi."

    Hyvä kun ilmoitit. Tuohon pitää välittömästi tehdä lakisääteinen korjaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei täysijärkisten kannata tuommoista alarmistihihhulille selittä koska alarmistihihhuli ei sitä kumminkaan pysty eikä suostu ymmärtämään.
    Parasta on kun hihu selittelee ihan itse itselleen ja keksii taas lisää jotain ilmastonmuutoksiin liittymättömiä huuhaajuttuja.

    Myyntien+kohdalla+tosin+selitys+on+yksinkertainen.+Jos+jonkin+tuotteen+myynnit+ovat+romahtaneet+yli+70%+niin+myynti+on+romahtanut+sen+verran.+Ihmiset+eivät+vain+osta+tuotetta+ja+selittelyt+ei+asiaa+muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Paljon ajavalle diesel on edelleen edullisempi."

    Hyvä kun ilmoitit. Tuohon pitää välittömästi tehdä lakisääteinen korjaus.

    Ei sitä oikein välittömästi voi tehdä, koska pitäisi muuttaa aika montaa eri veroa. Toisekseen jos dieselillä ajaminen tulee bensa-autoa edullisemmaksi vähempien päästöjensä vuoksi, niin se on linjassa nykyisten tavoitteiden kanssa.

    Äänestä

VMP! Joku vihervinoutunut sähköautolobbari tekemässä näitä aloituksia.

Äänestä

Kun tankkaa litran bensaa, niin toinen mokoma fossiilienergiaa on jo tarvittu, että tuo litra saadaan sinne pumpulle.

Litrasta bensaa lähtee 2.3 kg hiilidioksidia, joten todellinen päästö on ainakin tuplat eli liki 5 kg_CO2/litra. Tavallisella pieniruokaisella henkilöautolla (6l/100km) se tekee 30 kg/100km eli 300 g/km.

Äänestä
  • Vertailuksi: Suomessa rahan kuluttaminen aiheuttaa keskimäärin 300 g CO2-päästöä per kulutettu euro.

    Äänestä

  • Kerro vielä se, mitä merkitystä tuommoisella on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sähköä saa käytännössä kaikkialta, mutta polttoaineita vain harvoilta jakeluasemilta, joiden määrä on koko ajan vähenemässä.

Nollapäästöinen sähköauto onkin parempi kuin saastuttava polttomoottoriauto Suomen kaltaisessa harvaan asutussa maassa, koska sähköauton saa "tankattua" lähes kaikkialla, ja etenkin kotona omassa autotallissa tai ulkoseinässä olevasta 16 ampeerin valovirtapistorasiasta.

Polttomoottoriauton tankkaus on hankalaa, koska pitää erikseen ajella polttoaineen jakelupisteeseen, jonka löytämisessäkin on oma vaivansa. Erityisesti Lapissa sellaiset ovat harvassa.

Ilmastonmuutosta torjuva sähköautoteknologia toimiikin erinomaisen hyvin nimenomaan Suomessa. Eihän meillä ole omia öljylähteitäkään, mutta tuulivoimalat tuottavat päästötöntä sähköä jatkuvalla syötöllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu