Bioetanoli haitallista yhteiskunnalle

Sen tuotanto nostaa raaka-aineena käytetyn elintarvikkeen hintaa eli ruoan hinta nousee. Tämä ei tietenkään tullut yllätyksenä kenellekään. Nyt mukamas hämmästyvät kun USA:ssa lain edellyttämä bioetanolin valmistus maissista onkin nostanut maissin hintaa ja sitä kautta kaikkien maissia sisältävien tuotteiden hintoja.

https://arstechnica.com/tech-policy/2022/02/us-biofuel-mandate-likely-increased-carbon-emissions-inflated-crop-prices-20-30/

Tavoitteena näissä "biopolttoaine" - viritelmissä on usein ollut muu kuin hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen. Kyyninen ihminen sanoisi, että kyseessä on maataloustukiainen. Synteettisiä polttoaineita vastaan minulla ei ole mitään mutta ruoan raaka-aineita tuottavien peltojen muuttaminen polttoainepelloiksi ei ole energiatehokasta eikä taloudellisesti järkevää.

Palmupohjaiset biopolttoaineet ja niiden haittavaikutukset ovat sitten ihan oma lukunsa. Kun sademetsää kaadetaan polttoainepellon tieltä luonnon suojelun nimissä niin hommassa ei ole mieltä.
51109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Ne ei ehkä ihan noinkaan suoraviivaisesti kannata sanoa. Allekirjoitat varmaan, että bioetanoli on ihan hyvä juttu esimerkiksi jätevirrasta valmistettuna. Tuota synteettistä polttoainetta saamme vielä odottaa tovin ja siihen mennessä kaikki jätevirrat kannattaisi valjastaa bioetanolituotantoon. Sama juttu biokaasun suhteen. Meillä ei käytetä kaikkien jätevedenpuhdistamoiden, maatalouden, jne. lietteitä, yms kaasuntuotantoon - ja kysymys kuuluu, että miksi? Tuo olisi kotimaista ja lisäisi omavaraisuutta. Samoin se lisäisi mm maaseudun tuloja ja vähentäisi tarvetta tukiaisille. Lisäksi vielä esim nykyisessä tilanteessa se vähentäisi meidän riippuvuutta venäläisestä öljystä

Äänestä
  • Ongelma on siinä, että nämä biopolttoaineiden raaka-aineet ei riitä. Ei niillä paistinrasvoilla kauaa ajella vaikka kaikkien suomen grillien rasvankeittimet käytäisiin tyhjentämässä. Puuperäisillä tisleillä on myös muuta käyttöä. Niitäkin on rajallinen määrä eikä niitä haluta luovuttaa polttoaineiksi. Mistä saadaan tulevaisuudessa elanto, jos pelloilla viljellään vain biopolttoaineiden raaka-aineita ja metsät hakataan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ongelma on siinä, että nämä biopolttoaineiden raaka-aineet ei riitä. Ei niillä paistinrasvoilla kauaa ajella vaikka kaikkien suomen grillien rasvankeittimet käytäisiin tyhjentämässä. Puuperäisillä tisleillä on myös muuta käyttöä. Niitäkin on rajallinen määrä eikä niitä haluta luovuttaa polttoaineiksi. Mistä saadaan tulevaisuudessa elanto, jos pelloilla viljellään vain biopolttoaineiden raaka-aineita ja metsät hakataan

    Juuri tämä. Kun asetetaan lakisääteisiä velvoitteita korvata tietty osa polttoaineista biopolttoaineilla niin silloin tieten tahtoen nostetaan samoista pelloista tulevan ruoan hintaa. Erityisestikin, kun tuollaisia säädöksiä laadittaessa lainsäätäjiä toistuvasti ja yksityiskohtaisesti perustellen muistutetaan siitä, että toimenpide tulee nostamaan ruoan hintaa.

    Ideologian ei pitäisi antaa ohjata tälläisissä tilanteissa kun tehdään käytännön valintoja. Itse olen samaa mieltä IPCC:n kanssa ilmastonmuutoksen todellisuudesta ja siitä, että se tulee vaikuttamaan tulevien sukupolvien elämään. Mutta kuten Saksan esimerkistä hyvin nähdään niin "vihreän ideologian"sokea noudattaminen johtaa hyvin huonoihin lopputuloksiin (suljetut ydinvoimalat, täysillä posottavat hiilivoimalat, järjetön sähkön hinta, riippuvuus Venäjältä tuodusta kaasusta).

    No eihän kukaan olekkaan korvaamassa jokaista öljylitraa biopolttoaineilla - tai en minä ainakaan ole sellaisesta kuullut. :-) No maataloudesta ei Suomi elä nytkään, joten huoli pois. Ja jos vaikka se vilja, joka ei kelpaa ravinnoksi käytetään etanolituotantoon, niin ei liene huono ajatus. Metsiä ei taida kukaan myöskään olla hakkaamassa etanolin takia. Itse olen huolissani enemmänkin metsien hakkaamisesta selluntuotantoon. En näe siinä mitään järkeä. Ensin hiilinielulaskelmissa otetaan pataan ja sitten myydään vielä tavara ulos suomesta matalan jalostusasteen selluna. Kyllä noin saamme suomesta aika nopeasti kehitysmaan, jos tuota jatketaan.

    Tuo lakisääteinen velvoite korvata tietty osa polttoaineista biopolttoaineilla taitaa olla ainoa keino lisätä ko aiheessa omavaraisuutta ja vähentää riippuvuutta venäjän öljystä. Suomalaiset haraavat kynnet verillä vastaan sähköautoilua ja perustelevat milloin milläkin sitä etteivät aio ostaa ko vermeitä. Joten siis lienee ajamme yhtenä euroopan pisimpään polttomoottoreilla ja suomesta ei öljyä ole vielä löytynyt. Joten tuo biopolttoaineen sekoitevelvoitteen nosto on tässä kyllä minusta loistava ajatus.

    Valitettavasti vaan bioetanoli on pääasiassa tuontitavaraa maista, joissa luontoa turmellaan häikäilemättömästi ja joissa ihmisillä on pula ruuasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eihän kukaan olekkaan korvaamassa jokaista öljylitraa biopolttoaineilla - tai en minä ainakaan ole sellaisesta kuullut. :-) No maataloudesta ei Suomi elä nytkään, joten huoli pois. Ja jos vaikka se vilja, joka ei kelpaa ravinnoksi käytetään etanolituotantoon, niin ei liene huono ajatus. Metsiä ei taida kukaan myöskään olla hakkaamassa etanolin takia. Itse olen huolissani enemmänkin metsien hakkaamisesta selluntuotantoon. En näe siinä mitään järkeä. Ensin hiilinielulaskelmissa otetaan pataan ja sitten myydään vielä tavara ulos suomesta matalan jalostusasteen selluna. Kyllä noin saamme suomesta aika nopeasti kehitysmaan, jos tuota jatketaan.

    Ehkä hiilinielulaskelmissa tulee pataan, koska nuo laskelmat ovat valetta ja huijausta. Keski-Euroopassa valtaosa metsistä kaadettu jo kauan sitten ja mitään hiilinieluja ei ole, mutta Suomi on muka ongelma. Saksaltakin pitäisi vaatia, että heillä pitää olla 50 kertaa nykyistä enemmän metsää.

    Metsää voisi hakata paljon nykyistä enemmänkin, siitä ei ole mitään pulaa. Jos kerran Suomen pitäisi vähentää puun hakkaamista niin muilta EU-mailta pitää vaatia, että ne eivät saa kaataa yhtäkään puuta. Lisäksi EU:ssa toimivat yritykset eivät saa kaataa puita missään muussakaan maailman maassa.

    Toki voidaanhan paperintuotantoa vähentää, koska sitä voidaan tuoda Venäjältä. Nykymaailman tilanteeseenhan se sopisi hyvin...

    Lisään... Ja toki, jos Suomi vähentää selluntuotantoa niin taatusti Puola olisi iloinen ja lisäisi sen tuotantoa reilusti.

    Noita laskelmiahan suomi yritti muuttaa erilaisiksi ja mm MOT grillasi suomalaisia tutkijoita, että miten ne eivät oikein kohtaa todellisuutta. Tämän jälkeen niitä muutettiin kansallisesti ja hups ne taisi mennä lähemmäs sitä mitä EU esim lähtötilanteessa määritteli. Ehkä tuota sellua ei kannattaisi myydä sellaisenaan vaan nostaa jalostusarvoa ja tehdä siitä vaikka tuota mainitsemaasi paperia. Nyt on vain tapana myydä sellu sellaisenaan ulkomaille, missä sen jalostusarvo nostetaan ja kerätään hyöty siitä. Ja jep, ehkä venäjältä kannattaisi tuoda vähemmän puuta, mutta meillä tuo sellunkeitto taitaa olla mitoitettu jo sen venäläisen puun varaan.

    Jos Puola hakkaa omat metsänsä ja keittelee siitä sellut ja myy sen maailmalle, niin eikös tuo ole hyvä asia. Sitten tuo kaatuu sinne. Käytetään me metsämme fiksummin sitoen ne johonkin pidempiaikaiseen asiaan kuin sellu ja näin parannetaan noita ilmastolaskelmia. Tuo sellu voidaan lisäksi ostaa halvalla Puolasta ja jalostaa täällä edelleen. Noin ne haitat jäävät Puolaan, mitkä nyt teemme tänne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noita laskelmiahan suomi yritti muuttaa erilaisiksi ja mm MOT grillasi suomalaisia tutkijoita, että miten ne eivät oikein kohtaa todellisuutta. Tämän jälkeen niitä muutettiin kansallisesti ja hups ne taisi mennä lähemmäs sitä mitä EU esim lähtötilanteessa määritteli. Ehkä tuota sellua ei kannattaisi myydä sellaisenaan vaan nostaa jalostusarvoa ja tehdä siitä vaikka tuota mainitsemaasi paperia. Nyt on vain tapana myydä sellu sellaisenaan ulkomaille, missä sen jalostusarvo nostetaan ja kerätään hyöty siitä. Ja jep, ehkä venäjältä kannattaisi tuoda vähemmän puuta, mutta meillä tuo sellunkeitto taitaa olla mitoitettu jo sen venäläisen puun varaan.

    Ja mitä ne Suomen paperitehtaat sitten tekevät? Jos et ole sattunut huomaamaan niin Suomessa tuotetaan edelleen paljon paperia ja pahvia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No eihän kukaan olekkaan korvaamassa jokaista öljylitraa biopolttoaineilla - tai en minä ainakaan ole sellaisesta kuullut. :-) No maataloudesta ei Suomi elä nytkään, joten huoli pois. Ja jos vaikka se vilja, joka ei kelpaa ravinnoksi käytetään etanolituotantoon, niin ei liene huono ajatus. Metsiä ei taida kukaan myöskään olla hakkaamassa etanolin takia. Itse olen huolissani enemmänkin metsien hakkaamisesta selluntuotantoon. En näe siinä mitään järkeä. Ensin hiilinielulaskelmissa otetaan pataan ja sitten myydään vielä tavara ulos suomesta matalan jalostusasteen selluna. Kyllä noin saamme suomesta aika nopeasti kehitysmaan, jos tuota jatketaan.

    Selluksi ei keitetä tukiksi kelpaavaa puuta, mutta jos runko kaadetaan ja tyveltä otetaan tukki, niin parempi kerätä latva sellukattilaan kuin jättää maahan mätänemään. Se metsätaloudesta.

    En ole tietänytkään, että meillä tuotetaan viljaa, joka ei kelpaa ravinnosi ja se siksi joutaa moottorien polttoaineeksi. Käsittääksieni kaikki tuotettu ruoka syödään tai käytetään siemenenä tulevana vuotena. Suomessa saadaan yksi sato vuodessa, eikä näillä peltopinta-aloilla ruokita edes nykyistä väestöä kokonaan.

    Äänestä

"Itse olen huolissani enemmänkin metsien hakkaamisesta selluntuotantoon. En näe siinä mitään järkeä. "

Sinusta siis metsien hakkaamisessa selluntuotantoon ei ole järkeä. Eli sinusta paperia tai pahvia ei pitäisi olla olemasa. Tai mitään muutakaan sellusta tehtävää tuotetta. Suomessa tehtävä sellu on sentään tehty melkein ekologisesti, muualta tulevan paperin tuotannossa ei ympäristöstä ole piitattu paskaakaan. Joten olet pelkkä kaksinaismoralistinen teeskentelijä, joka vain haluaa piilottaa ongelmat.

Paperia ja pahvia tullaan tuottamaan jatkossakin ja sen määrä tuskin merkittävästi edes vähenee. Joten jos Suomi ei sitä tee niin sitten se tuodaan Venäjältä, Aasiasta tai Etelä-Amerikasta. Ja siellä EU:n säännöksillä pyyhitään lähinnä persettä.

Äänestä
  • No nyt et kyllä tajunnut ilmeisesti yhtään kirjoituksesta. Enhän paperintuotantoa kritisoinut ollenkaan, vaan puiden hakkaamista ja sellunkeittoa ja sitten tuon matalan jalostusarvon tuotteen myymistä ulkomaille, missä se jalostetaan edelleen ja kerätään voitot vaikka tuosta paperista ja pahvista. Ja mitä jää meille, puiden hakkaamisesta hiilinielulaskelmiin iso negatiivinen luku ja tuosta sellusta saadaan sitten roposia samaan aikaan kun muut käärivät voitot. Tässä ei ole mitään järkeä, kun tuota kokonaisuutta ei osata laskea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No nyt et kyllä tajunnut ilmeisesti yhtään kirjoituksesta. Enhän paperintuotantoa kritisoinut ollenkaan, vaan puiden hakkaamista ja sellunkeittoa ja sitten tuon matalan jalostusarvon tuotteen myymistä ulkomaille, missä se jalostetaan edelleen ja kerätään voitot vaikka tuosta paperista ja pahvista. Ja mitä jää meille, puiden hakkaamisesta hiilinielulaskelmiin iso negatiivinen luku ja tuosta sellusta saadaan sitten roposia samaan aikaan kun muut käärivät voitot. Tässä ei ole mitään järkeä, kun tuota kokonaisuutta ei osata laskea.

    Koska oikeasti paperin ja pahvin tuotannossa ei Suomessa suuria voittoja. Sellusta tulee jopa suuremmat voitot. Ja onhan Suomessa edelleen paljon paperin ja pahvin tuotantoa, se vain ei tuota niin paljon kuin muualla.

    Koska kansallisesti olemme panostaneet mm uusiin selluntuotantolaituksiin. Samaan aikaan puiden hakkaamisesta, jne olemme saaneet joka käänteessä kiistat mm EU:n kanssa ja tähän asti meiltä on puuttunut faktat noissa ja mm noissa metsän uusiutumislaskelmissa olemme joutuneet antamaan periksi. Lopputuloksena tuo on huteralla pohjalla ja se puun käyttö selluksi tekee sen, että siellä laskelmissa tuo sellu tarkoittaa sitä, ettei hiili sitoudu siihen yhtään - toisin olisi jos vaikka nuo puut käytettäisiin rakennusmateriaaleiksi, jolloin ne sitoutuisivat rakennuksiin esim 50-vuodeksi. Sellu on näennäisesti tuottavaa, mutta se ei ole lopputuote. Se jalostetaan edelleen ja tuosta saadaan voitot. Eli fiksumpaa olisi itse ottaa nuo voitot jos kerran noissa hiililaskelmissa otamme kuitenkin miinusta puiden hakkaamisesta. Suomen ajaminen yhä enemmän sellun tuotantoon, jne toimintaan on tehnyt sen, että mm jäämme taloudessa koko ajan jälkeen esim Ruotsista, jossa pyritään tekemään asioita pidemmälle ja hyötymään enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No nyt et kyllä tajunnut ilmeisesti yhtään kirjoituksesta. Enhän paperintuotantoa kritisoinut ollenkaan, vaan puiden hakkaamista ja sellunkeittoa ja sitten tuon matalan jalostusarvon tuotteen myymistä ulkomaille, missä se jalostetaan edelleen ja kerätään voitot vaikka tuosta paperista ja pahvista. Ja mitä jää meille, puiden hakkaamisesta hiilinielulaskelmiin iso negatiivinen luku ja tuosta sellusta saadaan sitten roposia samaan aikaan kun muut käärivät voitot. Tässä ei ole mitään järkeä, kun tuota kokonaisuutta ei osata laskea.

    "No nyt et kyllä tajunnut ilmeisesti yhtään kirjoituksesta. "

    Vaikeata tuommoisesta jokelluksesta on mitään tajuta kun siinä ei ole mitään järkeä.

    Äänestä

Voi olla, että luonto ei kestä tätä ilastohurmosta, joka nyt on vallalla. Järjen ääntä ei edes haluta kuulla. Niinhän se on muidenkin uskontojen kohdalla.

Äänestä

Suomen kunnianhimoisella näpertelyllä ei ole suurta merkitystä. Mutta Kiinassa ja Intiassa on viljelysmaata vain 0.1 ha asukasta kohti. Ei sitä ole varaa valjastaa peltilehmien ruokintaan.

Äänestä
  • Ei Kiina ja Intia taida niin toimiakkaan. Mm Kiinassa siirrytään suoraan sähköautoiluun. Se tuottaa noin 50pros kaikista maailman sähköautoista tällä hetkellä. Samoin siellä liikutaan paljon sähköskoottereilla ja sähköpyörillä. Meillä taas on ongelmana se, että suomalaiset haraa vastaan kaikkea sähköistyvää liikennettä ja tuovat Suomeen lisää vanhoja bensa ja dieselautoja. Nuo ovat liikenteessä vielä parikymmentä vuotta pahimmillaan ja koko sen ajan niihin tankataan öljypohjaista bensaa tai dieseliä. Tästä kiittää venäjä, josta tuo aine pitkälti tuodaan suomeen. Vaihtoehto on muuttaa menopelejä toimimaan etanolilla, jota voidaan tuottaa suomessakin. Toki onhan sekin vaihtoehto, että pakotetataan suomalaiset luopumaan bensa ja dieselautoista vaikka määräämällä, ettei niillä saa ajaa enää kohta vaikka kaupunkeihin. Itse näkisin, että tuo etanoli esimerkiksi tai jakeluvelvoitteen lisääminen olisi kuitenkin fiksumpaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Kiina ja Intia taida niin toimiakkaan. Mm Kiinassa siirrytään suoraan sähköautoiluun. Se tuottaa noin 50pros kaikista maailman sähköautoista tällä hetkellä. Samoin siellä liikutaan paljon sähköskoottereilla ja sähköpyörillä. Meillä taas on ongelmana se, että suomalaiset haraa vastaan kaikkea sähköistyvää liikennettä ja tuovat Suomeen lisää vanhoja bensa ja dieselautoja. Nuo ovat liikenteessä vielä parikymmentä vuotta pahimmillaan ja koko sen ajan niihin tankataan öljypohjaista bensaa tai dieseliä. Tästä kiittää venäjä, josta tuo aine pitkälti tuodaan suomeen. Vaihtoehto on muuttaa menopelejä toimimaan etanolilla, jota voidaan tuottaa suomessakin. Toki onhan sekin vaihtoehto, että pakotetataan suomalaiset luopumaan bensa ja dieselautoista vaikka määräämällä, ettei niillä saa ajaa enää kohta vaikka kaupunkeihin. Itse näkisin, että tuo etanoli esimerkiksi tai jakeluvelvoitteen lisääminen olisi kuitenkin fiksumpaa

    Ja+silti+suhteessa+asukaslukuun+Kiinassa+on+paljon+vähemmän+sähköautoja+kuin+Suomessa.+Vain+noin+promille+kiinalaisista+omistaa+sähköauton.+Lisäksi+suosituin+sähköauto+Kiinassa+maksaa+alle+5+000+euroa+uutena.+Suomessa+se+luokiteltaisiin+mopoautoksi.Itse+ainakaan+en+vielä+edes+harkitse+sähköautoa,+niiden+hintojen+pitäisi+tipahtaa+vähintään+50%.+Tällä+hetkellä+ne+ovat+järkyttävän+ylihintaisia+romuja.+Eikä+normaalilla+keskituloisella+ole+mitään+järkeä+ottaa+useiden+kymppitonnien+lainaa+jonkin+ylihintaisen+munanjatkeen+takia.+Ylipäätään+autoa+ei+ikinä+pidä+ostaa+velaksi+eikä+sitä+kannata+liisatakaan.+Normaali+suomalainen+voi+aivan+rauhassa+odotella+5-10+vuotta+sähköautojen+halpenemista.+Ei+ole+mitään+syytä+olla+ensimmäisten+joukossa.+Ja+jos+sähköautot+eivät+silloinkaan+ole+laskeneet+hinnassa+niin+odotetaan+vielä+kauemmin.

    Ei minulla olisi mitään sähköautoilua vastaan jos siis minulla olisi siihen varaa ja mahdollisuus. Käytetty polttomoottoriauto on ulottuvillani mutta uudet sähköautot täysin mahdottomia hinnoiltaan. Ja käytettyjä sähköautoja en todellakaan lähde kokeilemaan johtuen niihin liittyvästä tarpeesta vaihtaa akut uudempiin, mihin liittyy luokkaa kymmenen tuhannen euron remppakustannukset. Siihen minulla ei myöskään ole varaa. Kaupungissa asuvana en myöskään saa latauspaikkaa autolleni kun ei taloyhtiöllä ole niitä tarpeeksi eikä katujen varresta löydy ollenkaan.

    Tämä sähköautokeskustelu käytiin jo tällä palstalla eikä liikenteen sähköistäminen ole tässä vaiheessa realistista. Mikään ei ole muuttunut viime keskustelusta. Ei liene tarvetta käydä samaa keskustelua uudelleen:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17255201/akkua-kayttava-sahkoauto-on-suomen-olosuhteisiin-paras

    Lisään... Ja sähköauto on idioottimainen syy nostaa autobudjettia eurollakaan. Jos on tähän asti ostanut käytettyjä noin 5 tonnin autoja niin sähköautonkin pitää maksaa tuon 5 tonnia. Ei mitään muutosta budjettiin. Ja jos latauspaikkaa ei ole niin tuon 5 tonnin pitää sisältää latauspaikan kustannukset.

    Ja muutenkin Kiinassa on autoja vähemmän suhteessa väkilukuun kuin Suomessa. Siellä aika moni kulkee pyörällä tai skootterilla, minkä sähköversioiden tuotannossa Kiina on myös maailman ykkönen. Tuolla massiivisella panostuksellaan mm sähköautoihin Kiina on saavuttanut tilanteen, missä mm keskieuroopan perinteiset autontuottajamaat ovat olleet helisemässä. Mm volkkarin pääjohtaja totesi jokin aika sitten, että heillä on panostus aivan väärin, yhdeksän suunnittelijaa kymmenestä suunnittelee perinteisiä ja vain yksi sähköautoja, kun tilanteen pitäisi olla aivan toisinpäin.

    Meille ainakin tulee sähköauto perheeseen pikapuoliin. Laskin juuri, että se säästäisi meillä noin 2000 euroa vuodessa jopa noihin taloudessa oleviin etanoliautoihin verrattuna, mitkä nekin ovat bensaa edullisempia käyttää. Kymmenessä vuodessa tuo tekee säähtöä jo 20000 ja jos tuon säästön vielä sijoittaa, niin siitä säästöstä hyötynee noin 30000-40000 euroa kymmenessä vuodessa versus vaikka etanoliautoon.

    Ei niin taida suomessa keskustelemalla olla. Norja on hyvä esimerkki toisesta lähestymistavasta. Maa joka on aikalailla Suomen leveyspiireillä. Mitä siellä tehdään. Pumpataan öljyä ja myydään se muualla, jotta sen käytön haitat maksavat muut. Samaan aikaan norjalaiset sähköistävät liikenteensä ennätyksellistä vauhtia.

    Mikä ero on Norjalla ja meillä. Siellä keskimääräinen varallisuus kasvaa kohisten. Osaavat laskea nuo asiat.

    Jos täällä ei sähköautoon ole varaa, niin ehkä silloin kannattaa miettiä tuota etanolia ja kaasua. Noilla kummallakin säästää melkoisesti versus bensa tai diesel

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisään... Ja sähköauto on idioottimainen syy nostaa autobudjettia eurollakaan. Jos on tähän asti ostanut käytettyjä noin 5 tonnin autoja niin sähköautonkin pitää maksaa tuon 5 tonnia. Ei mitään muutosta budjettiin. Ja jos latauspaikkaa ei ole niin tuon 5 tonnin pitää sisältää latauspaikan kustannukset.

    Etkö laske käyttökuluja? Entä jos tuon 5 tonnin auton polttoainekulut ovat vaikka vuodessa 3 tonnia suuremmat kuin sähköauton. Eikö silloin kannattaisi ostaa vaikka vähän kalliimpi sähköauto, että säästäisi joka ikinen vuosi tuon 3 tuhatta euroa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja muutenkin Kiinassa on autoja vähemmän suhteessa väkilukuun kuin Suomessa. Siellä aika moni kulkee pyörällä tai skootterilla, minkä sähköversioiden tuotannossa Kiina on myös maailman ykkönen. Tuolla massiivisella panostuksellaan mm sähköautoihin Kiina on saavuttanut tilanteen, missä mm keskieuroopan perinteiset autontuottajamaat ovat olleet helisemässä. Mm volkkarin pääjohtaja totesi jokin aika sitten, että heillä on panostus aivan väärin, yhdeksän suunnittelijaa kymmenestä suunnittelee perinteisiä ja vain yksi sähköautoja, kun tilanteen pitäisi olla aivan toisinpäin.

    Meille ainakin tulee sähköauto perheeseen pikapuoliin. Laskin juuri, että se säästäisi meillä noin 2000 euroa vuodessa jopa noihin taloudessa oleviin etanoliautoihin verrattuna, mitkä nekin ovat bensaa edullisempia käyttää. Kymmenessä vuodessa tuo tekee säähtöä jo 20000 ja jos tuon säästön vielä sijoittaa, niin siitä säästöstä hyötynee noin 30000-40000 euroa kymmenessä vuodessa versus vaikka etanoliautoon.

    Eli sinä ajelet autolla keskimääräistä enemmän. Normaalilla 10 - 15 000 km ajoilla ei ihan vastaavaa säästöä synny.

    Ja et huomioi yhtään laskelmassa hankintahintaa, joka sähköauton kohdalla on yleensä 40-50 000 euroa. Tai ainakin arvon alenemaa autosta. Pelkkä auton arvo laskee tuon 30 000 euroa tuossa ajassa. Ellet sitten vaihda autoa välissä, jolloin menetys on vielä suurempi.

    Omilla ajomäärillä en näe mitään säästöä, joten en sähköautoa hanki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etkö laske käyttökuluja? Entä jos tuon 5 tonnin auton polttoainekulut ovat vaikka vuodessa 3 tonnia suuremmat kuin sähköauton. Eikö silloin kannattaisi ostaa vaikka vähän kalliimpi sähköauto, että säästäisi joka ikinen vuosi tuon 3 tuhatta euroa?

    Ensinnäkin, teoreettiset säästöt ovat pikemminkin tonni, ei kolme tonnia. Lisäksi pitää huomioida arvon alenema ja kalliissa autoissa arvon alenema on suurempi kuin teoreettinen säästö.

    Lisäksi viimeisten tutkimusten mukaan sähköautojen käyttö maksaa enemmän kuin bensa-auto, jos ei huomioida polttoainetta ja sähköä.

    Ja muuten alle kymppitonnilla ei käyttökelpoista sähköautoa saa. Ei oikein edes alle 15 tonnillakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinä ajelet autolla keskimääräistä enemmän. Normaalilla 10 - 15 000 km ajoilla ei ihan vastaavaa säästöä synny.

    Ja et huomioi yhtään laskelmassa hankintahintaa, joka sähköauton kohdalla on yleensä 40-50 000 euroa. Tai ainakin arvon alenemaa autosta. Pelkkä auton arvo laskee tuon 30 000 euroa tuossa ajassa. Ellet sitten vaihda autoa välissä, jolloin menetys on vielä suurempi.

    Omilla ajomäärillä en näe mitään säästöä, joten en sähköautoa hanki.

    No ihan noin yksinkertaisesti en ole laskelmaa tehnyt. Laskin meille polttomoottoriauton todellisen kulutuksen gps-mittauksen avulla verrokiksi kesä ja talvikulutuksesta - en siis käyttänyt esim autovalmistajien antamia lukuja.

    Ja ajelen hieman enemmän kuin tuo, mutta en keskimääräisesti paljoa kuitenkaan. Huomioin kyllä hankintahinnan, sen arvonaleneman, kuten myös huollot, renkaiden vaihdot, jne. Sähköautoja on eri hintaisia - tuota mainitsemaasi halvemmalla saa vaikka Opelin sähköisen Mokan aivan uutena, joka maksaa alle 30 000. Vähän käytettyjä sähköautoja saa myös jo aika hyvällä kantamalla noin 20 000 hinnalla. Jos on valmis näkemään vähän vaivaa ja tuomaan auton ulkomailta säästää vielä mahdollisesti lisää.

    Kun itse tuon meille laskin, niin laskin sen lisäksi niin, että voin ajaa sen sähköauton vaikka lopulta aivan arvottomaksi eli ettei sillä jäisi mitään jälleenmyyntihintaa ja silti ainakin meillä se on kannattava ostos, joten sen takia seuraava auto on pikapuoliin sähköinen. Laskin myös, että meidän perheeseen ei ole enää mitään järkeä ostaa yhtään esim bensa-autoa, joten itse ainakin luokittelen jo esim bensa-autot täysin arvottomiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensinnäkin, teoreettiset säästöt ovat pikemminkin tonni, ei kolme tonnia. Lisäksi pitää huomioida arvon alenema ja kalliissa autoissa arvon alenema on suurempi kuin teoreettinen säästö.

    Lisäksi viimeisten tutkimusten mukaan sähköautojen käyttö maksaa enemmän kuin bensa-auto, jos ei huomioida polttoainetta ja sähköä.

    Ja muuten alle kymppitonnilla ei käyttökelpoista sähköautoa saa. Ei oikein edes alle 15 tonnillakaan.

    Ei teoreettisia lukuja kannata noissa laskelmissa käyttää, kuten esim autonvalmistajien antamia kulutusluḱuja, vaan oikeita mitattuja, mitkä eroavat aikalailla. Kyllä tottakai kalliimmassa autossa arvonalenema on suurempi, se on selvää. Tuo polttoaine ja sähköhän tuossa se suurin juttu onkin. Lisäksi se, että jos ei itse huolla autoaan, niin sähköautoissa on paljon vähemmän huollettavaa kuin ns perinteisissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ihan noin yksinkertaisesti en ole laskelmaa tehnyt. Laskin meille polttomoottoriauton todellisen kulutuksen gps-mittauksen avulla verrokiksi kesä ja talvikulutuksesta - en siis käyttänyt esim autovalmistajien antamia lukuja.

    Ja ajelen hieman enemmän kuin tuo, mutta en keskimääräisesti paljoa kuitenkaan. Huomioin kyllä hankintahinnan, sen arvonaleneman, kuten myös huollot, renkaiden vaihdot, jne. Sähköautoja on eri hintaisia - tuota mainitsemaasi halvemmalla saa vaikka Opelin sähköisen Mokan aivan uutena, joka maksaa alle 30 000. Vähän käytettyjä sähköautoja saa myös jo aika hyvällä kantamalla noin 20 000 hinnalla. Jos on valmis näkemään vähän vaivaa ja tuomaan auton ulkomailta säästää vielä mahdollisesti lisää.

    Kun itse tuon meille laskin, niin laskin sen lisäksi niin, että voin ajaa sen sähköauton vaikka lopulta aivan arvottomaksi eli ettei sillä jäisi mitään jälleenmyyntihintaa ja silti ainakin meillä se on kannattava ostos, joten sen takia seuraava auto on pikapuoliin sähköinen. Laskin myös, että meidän perheeseen ei ole enää mitään järkeä ostaa yhtään esim bensa-autoa, joten itse ainakin luokittelen jo esim bensa-autot täysin arvottomiksi.

    Ja tuo ainoastaan todisti, että sähköautot ovat järkyttävän ylihintaisia. Mokka on lähinnä lyhyen kantaman kaupunkiauto ja jopa 20 tonnia olisi siitä aivan liikaa. Ja nuo 20 tonnin käytetyt vasta kalliita ovatkin, niistä romuista en maksaisi edes 10 tonnia.

    Itse odottaisin, että sähköautojen hinnat tippuvat. Tällä hetkellä sellaisen hankinta on typerää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei teoreettisia lukuja kannata noissa laskelmissa käyttää, kuten esim autonvalmistajien antamia kulutusluḱuja, vaan oikeita mitattuja, mitkä eroavat aikalailla. Kyllä tottakai kalliimmassa autossa arvonalenema on suurempi, se on selvää. Tuo polttoaine ja sähköhän tuossa se suurin juttu onkin. Lisäksi se, että jos ei itse huolla autoaan, niin sähköautoissa on paljon vähemmän huollettavaa kuin ns perinteisissä.

    Ei, vaan arvon alenema on ensimmäisiä asioita jotka pitää laskea ennen auton hankintaa. Lisäksi sähköautojen vakuutukset ovat kalliimpia.

    Ja huollosta voi höpistä mitä vain, mutta todellisissa testeissä sähköautosta on joutunut maksamaan enemmän korjauksista ja huollosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tuo ainoastaan todisti, että sähköautot ovat järkyttävän ylihintaisia. Mokka on lähinnä lyhyen kantaman kaupunkiauto ja jopa 20 tonnia olisi siitä aivan liikaa. Ja nuo 20 tonnin käytetyt vasta kalliita ovatkin, niistä romuista en maksaisi edes 10 tonnia.

    Itse odottaisin, että sähköautojen hinnat tippuvat. Tällä hetkellä sellaisen hankinta on typerää.

    No mikä on ylihintaista ja mikä ei. Minä ainakin lasken sekä tuon investoinnin, että käyttökulut, että saan autoilun kokonaiskustannukset laskettua. Ja vaikka hankintahinta olisi merkittävästi isompi jos säästän käyttökuluissa taas tuota enemmän, niin silloin olen voitolla ja tuo se varmaan ihmisellä monesti enemmän ratkaisee, että paljonko jää käteen lopulta rahaa.

    Tuo on toki yksi strategia odottaa hintojen tippumista, mutta ei kannata sanoa, että ostaminen nyt on kaikille typerää, jos siitä hinnan tippumisesta huolimatta jää plussalle. Kannattaa laskea tuo ihan tykönään ja omista lähtökohdista. Ja ihan oikeilla hinnoilla eikä niillä autojen valmistajien julkaisemilla. Lisäksi itse ainakin yritän arvioida vielä mm sähkön hinnannousun ja toki tuon saman muista käyttövoimista samoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei, vaan arvon alenema on ensimmäisiä asioita jotka pitää laskea ennen auton hankintaa. Lisäksi sähköautojen vakuutukset ovat kalliimpia.

    Ja huollosta voi höpistä mitä vain, mutta todellisissa testeissä sähköautosta on joutunut maksamaan enemmän korjauksista ja huollosta.

    Ei vaan arvonalenemaa, vaan kaikki kulut - ihan kaikki. Nuo huollot ja vakuutukset riippuvat ihan autosta. Samoinhan se on polttomoottoreillakin. Tietyt merkit ovat paljon kalliimpia esim huoltaa kuin toiset. Sähköautoissa on ihan sama asia. Ja vakuutuksissa on iso ero eri yrityksissä. Ota vaikka jokin nettiauton sähköauton rekisterinumero ja koeta eri vakuutusyhtiöihin. Noista voit löytää jopa halvemman vakuuttaa kuin sinulla nyt oleva auto. Toki en tiedä millä ajat, mutta siis kannatta ihan itse selvittää nuo eikä mennä stereotypiällä, että sähköautot ovat aina kalliimpia. Se stereotypiä ei anna oikeaa kuvaa, vaan omilla valinnoilla voi tuossakin vaikuttaa loppulaskelmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mikä on ylihintaista ja mikä ei. Minä ainakin lasken sekä tuon investoinnin, että käyttökulut, että saan autoilun kokonaiskustannukset laskettua. Ja vaikka hankintahinta olisi merkittävästi isompi jos säästän käyttökuluissa taas tuota enemmän, niin silloin olen voitolla ja tuo se varmaan ihmisellä monesti enemmän ratkaisee, että paljonko jää käteen lopulta rahaa.

    Tuo on toki yksi strategia odottaa hintojen tippumista, mutta ei kannata sanoa, että ostaminen nyt on kaikille typerää, jos siitä hinnan tippumisesta huolimatta jää plussalle. Kannattaa laskea tuo ihan tykönään ja omista lähtökohdista. Ja ihan oikeilla hinnoilla eikä niillä autojen valmistajien julkaisemilla. Lisäksi itse ainakin yritän arvioida vielä mm sähkön hinnannousun ja toki tuon saman muista käyttövoimista samoin.

    Oli miten oli, mutta suurin osa suomalaisista ajaa alle 10 000 euron autoilla. Ja tulee ajamaan jatkossakin. Ja tuolla alle 10 000 eurolla pitäisi saada perheauto käytettynä, jonka toimintamatka keskellä talvea on yli 500 km. Nyt näillä "halvoilla" käytetyillä pääsee ehkä 100-150 km talvella, jos sitäkään. Kannattaa muistaa, että sähköauton todellinen toimintamatka melkein puolittuu talvella. Jos kesällä sähköautolla pääsee 300 km niin talvella lukema voi olla vain 150 km.

    Tuossa on muuten hyvä esimerkki. Isolla osalla suomalaisia perheitä on kaksi autoa ja totta autojen hinta on monesti esim tuossa 10 000 euron huiskeissa. Aika moni suomalainen ajelee autolla myös aika tasaisesti sellaista 50km päivittäistä matkaa.

    Tuolla 10 000 euron hinnallakin noihin perheisiin voisi ostaa sen sähköauton toiseksi autoksi, minkä käyttö olisi vain tuota 50km päivässä. Esim tuollaisia Leafeja on tarjolla tuolla hintaa ja niissä tuo toimintasäde on jotain noin 150km luokkaa, joten jos siitä vaikka tuo pakkanen puraiseen tuon puolet pois, niin silti toimintamatka riittäisi vielä tuohon päivittäiseen ajoon. Aina kotiin tultaessa auto lautaukseen ja aamulla olisi akku täysi eikä tarvitsisi edes huoltoasemia etsiskellä. Aika monessa perheessä tuolla saataisiin bensalaskuja paljon alas.

    Sitten kun on tarve ajaa sinne Inariin 40 asteen pakkasessa peräkärry perässä keskinopeudella 120km/h ilman tankkauksia tai pysähdyksiä, mikä monella suomalaisella tuntuu olevan jatkuvasti tarpeen, niin siihen voisi käyttää sitten vaikka sitä perheen toista vanhempaa perinteistä autoa, mihin on asennettu lisäbensatankki.

    Kiitos mutta ei kiitos ollenkaan sellaista "autoa" jossa joutuu miettimään polttoaineen loppumista 100 kilometrin päiväajossa. Kuolleena syntynyt ajatus. Tuollaisen kanssa kun juuttuu ruuhkaan tai onnettomuuden takia joutuu odottelemaan tiellä pidempään talvella niin koslassahan jäätyy. Ei olisi eka kerta kun on tullut melkein tunnin ylimääräinen pysähdys matkan varrella.

    Itse en oikeastaan koskaan päästä auton polttoainetankkia tilaan jossa olisi alle satasen verran ajoa varalla ilman tankkaamista. Juuri tuosta syystä siis.

    Keksi joku vielä hassumpi huuhaajuttu niin saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin.

    Tuollaisissa vanhoissa Leafeissä ei ole 150 km toimintamatkaa enää, pikemminkin noin 100 km. Edes uutena Leaf ei tuohon 150 km matkaan yltänyt. Eli jos pakkanen vie puolet niin voi olla vaikeaa päästä edes 50 km matkaa. Ehkä juuri ja juuri, mutta sellainen ei ole mukavaa.

    Ja vaikka pitkiä matkoja ei usein olekaan niin kyllä autolla pitää pystyä kulkemaan satunnaisesti pitkiä matkoja.

    Ja minusta tuollainen 10 tonnin Leaf on liika kallis tuollaiseksi vanhaksi kaupunkiautoksi. Oikeampi hinta olisi 2-3 000 euroa. Miksi maksaa liikaa surkeasta romusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiitos mutta ei kiitos ollenkaan sellaista "autoa" jossa joutuu miettimään polttoaineen loppumista 100 kilometrin päiväajossa. Kuolleena syntynyt ajatus. Tuollaisen kanssa kun juuttuu ruuhkaan tai onnettomuuden takia joutuu odottelemaan tiellä pidempään talvella niin koslassahan jäätyy. Ei olisi eka kerta kun on tullut melkein tunnin ylimääräinen pysähdys matkan varrella.

    Itse en oikeastaan koskaan päästä auton polttoainetankkia tilaan jossa olisi alle satasen verran ajoa varalla ilman tankkaamista. Juuri tuosta syystä siis.

    Minulla ei ole tuollaista tunnin odotusta ollut liikenteessä moniin vuosiin, joten tuo ei minulle ole merkitsevä tai huomioitava asia.

    Mutta siis ylseisesti suomessa on paljon talouksia, joilla ajot ovat aika pieniä päivittäin eikä tuollaista odotteluriskiä ole. Se lienee vain helsingin tiettyjen osien ongelma. Joten noissa talouksissa missä on esim kaksi autoa, niin toisen vaihtamalla sähköiseen halpaankin sellaiseen voi tehdä paljon säästöä vuodessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollaisissa vanhoissa Leafeissä ei ole 150 km toimintamatkaa enää, pikemminkin noin 100 km. Edes uutena Leaf ei tuohon 150 km matkaan yltänyt. Eli jos pakkanen vie puolet niin voi olla vaikeaa päästä edes 50 km matkaa. Ehkä juuri ja juuri, mutta sellainen ei ole mukavaa.

    Ja vaikka pitkiä matkoja ei usein olekaan niin kyllä autolla pitää pystyä kulkemaan satunnaisesti pitkiä matkoja.

    Ja minusta tuollainen 10 tonnin Leaf on liika kallis tuollaiseksi vanhaksi kaupunkiautoksi. Oikeampi hinta olisi 2-3 000 euroa. Miksi maksaa liikaa surkeasta romusta?

    No sitten se bensa tai diesel on varmaan tuohon käyttöön edullisin. Mutta jos noin on, niin en ymmärrä kyllä miksi niiden hinnasta pitää kitistä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minulla ei ole tuollaista tunnin odotusta ollut liikenteessä moniin vuosiin, joten tuo ei minulle ole merkitsevä tai huomioitava asia.

    Mutta siis ylseisesti suomessa on paljon talouksia, joilla ajot ovat aika pieniä päivittäin eikä tuollaista odotteluriskiä ole. Se lienee vain helsingin tiettyjen osien ongelma. Joten noissa talouksissa missä on esim kaksi autoa, niin toisen vaihtamalla sähköiseen halpaankin sellaiseen voi tehdä paljon säästöä vuodessa.

    Eikö olekin kerrassaan ihme, etteivät nämä kahden auton taloudet tätä ymmärrä? Ostavat vaan polttiksia, vaikka sähkö on melkein ilmaista ja yöllä saisi ladatakin huoltoasemista välittämättä. - Etkö usko, että he itse tietävät tarpeensa parhaiten ja ovat kyllä tietoisia sähköautojenkin eduista. Ehkä polttiksissa on jokin etu, jota sinä et osaa arvostaa ja siksi ajat sähköautolla, mutta anna jokaisen valita itse oma autonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No sitten se bensa tai diesel on varmaan tuohon käyttöön edullisin. Mutta jos noin on, niin en ymmärrä kyllä miksi niiden hinnasta pitää kitistä?

    Jos halutaan, että sähköautot tulevat yleiseen käyttöön niin niiden hintojen pitää reilusti laskea. Jokin vanha Nissan Leaf 100 km toimintamatkalla ei todellakaan ole 10 000 euron arvoinen, vaan sen todellinen arvo olisi pikemminkin 2 000 euroa, jos edes sitä.

    Vaikka joku tarvitsisikin autoa vain lyhyeen matkaan niin kyllä autojen hinnassa pitää jokin järki olla. Nissan Leaf on pelkkä tavisauto ja mikään sen ominaisuuksista ei oikeuta tuollaisiin hintoihin. Varsinkin, kun vanhan Leafin akut ovat usein huonossa kunnossa, koska vanhan Leafin akkuhallinta oli surkea,

    Äänestä

Bioetanoli pitää lailla kieltää ja ruveta tuottamaan etanolia ekologisesti eteenistä ja vedestä.
C2H4 H2O -> C2H5OH
Ja maailma pelastuu.

Äänestä
  • Ei noin.

    Eteeni on alkeeni (olefiini), joka ei liukene veteen, eikä muodosta etyylialkoholia.
    Alkoholi valmistetaan sokerista (C6H12O6), tai tärkkelyksestä/selluloosasta (C6H10O5) hajottamalla.

    Ihmismuisti näyttää olevan 25 vuotta, unohtunut on täysin naapurimaamme kunnianhimoinen tavoite siirtyä kokonaan etanolitalouteen, jonka kustannuksia maksetaan edelleen ja häpeätahrasta vaietaan visusti kuningasajatuksen keksineessä Miljööpuolueessa.

    Kun etanolin kysyntä kasvoi, hinta nousi ja Brassit näki bisneksen, sademetsää nurin ja sokeriruokoa kasvamaan, se oli halvin tapa tehdä etanolia.
    Vaikka bisnes levisi Kaukoitäänkin, kävi nopeasti selväksi että millään järkevällä hinailla tai kohtuullisella haitalla ei olisi ollut mahdollista saada tarpeellista määrää, ja homma kusi käsiin kaikkine lainsäädäntöineen ja jakeluasemien pystyttämisineen, ydinvoimaloiden alasajoineen ym. ym.

    Mennäänkö nyt samaan ansaan, käytettiinpä biopolttoaineena mitä tahansa, markkinat määräävät hinnan ja tuotantotavan, mitkään kuvitelmat kotimaisesta korvaavasta tuotteesta eivät onnistu, pelkästään EU jäsenyys estää siitä haaveilunkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei noin.

    Olisi aika erota EU:sta.

    "Eteeni on alkeeni (olefiini), joka ei liukene veteen, eikä muodosta etyylialkoholia."

    Jos on noin heppoisella tasolla kemian prosessiteollisuuden ymmärrys niin sitten kannattaa jättää kommentointi hiukan vähemmälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisi aika erota EU:sta.

    Ja liittyä venäjään vai mitä meinaat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja liittyä venäjään vai mitä meinaat?

    Ei, vaan olisi aika alkaa olla itsenäisiä. EU:n mukana köyhdymme lopullisesti.

    Eu on jo nyt menettänyt poliittista painoarvoaan menettämällä varallisuutensa Kiinalle niin, että Putin vähät välittää eurooppalaisista talouspakotteista, koska Venäjän ja Kiinan välinen kivihiilikauppa korvaa sen täysin.

    Ei tätä sotaa olisi ilman Kiinan vaurastumista. Eurooppalaisten rahat virtaa KIinan kautta Venäjälle.

    Ehkä sittten olet lopettanut Kiinalaisten tuotteiden ostamisen vai mitä? Sinänsä kannatettava ajatus, mutta toimitko itse niin?

    Äänestä

On parempi käyttää tavallista etanolia jolla on tervehdyttäviä vaikutuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sen tuotanto nostaa raaka-aineena käytetyn elintarvikkeen hintaa eli ruoan hinta nousee. Tämä ei tietenkään tullut yllätyksenä kenellekään. Nyt mukamas hämmästyvät kun USA:ssa lain edellyttämä bioetanolin valmistus maissista onkin nostanut maissin hintaa ja sitä kautta kaikkien maissia sisältävien tuotteiden hintoja.

https://arstechnica.com/tech-policy/2022/02/us-biofuel-mandate-likely-increased-carbon-emissions-inflated-crop-prices-20-30/

Tavoitteena näissä "biopolttoaine" - viritelmissä on usein ollut muu kuin hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen. Kyyninen ihminen sanoisi, että kyseessä on maataloustukiainen. Synteettisiä polttoaineita vastaan minulla ei ole mitään mutta ruoan raaka-aineita tuottavien peltojen muuttaminen polttoainepelloiksi ei ole energiatehokasta eikä taloudellisesti järkevää.

Palmupohjaiset biopolttoaineet ja niiden haittavaikutukset ovat sitten ihan oma lukunsa. Kun sademetsää kaadetaan polttoainepellon tieltä luonnon suojelun nimissä niin hommassa ei ole mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu