Älkää dissatko yksin syöviä

Anonyymi

Olen ihminen, joka ajattelee liikaa. Tiedostan, että tässä viestissä varmasti heijastuu ainoastaan minun negatiiviset tunteet itseäni ja ympäristöäni kohtaan ja varmasti teen 99% ajasta vääriä tulkintoja muiden tarkoitusperistä. Joten ota tämä teksti ennemmin itsereflektionani. Koko teksti syntyi muutenki siitä, että triggeröidyin Laura Honkasalon kirjan otsikosta "Pöytä yhdelle". En ole kirjaa lukenut. Ymmärrän, että kirjan teemana on yksinäisyys ja otsikon on tarkoitus metaforisesti johdattaa käsitellyn teeman äärelle.

No miksi triggeröidyin? Koska aika usein syön buffet-ravintolassa yksin. En koe, että se johtuisi täysin siitä, että olisin yksinäinen ihminen. Usein olen vain spontaanisti keksinyt lähteä syömään ulos yksin. Viihdyn ravintolassa sekä yksin että ystävien kanssa.

Mutta onko ravintolassa sitten niitä, jotka katsovat yksin syöjää vähän säälien? Onko yksin syöminen nyt taas jokin etikettiturhuus, josta sisäisesti koulukiusaajan tasolle jääneet voivat sitten keskenään pönkittää olematonta itsetuntoaan?

Minulla on sen verran hyvä itsetunto, että minulle yksinsyöminen ei ole koskaan ollut ongelma. Minun ei tarvitse hakea oikeutusta ja hyväksyntää ympäristöltäni. Minua eivät ulkoiset mielipiteet kiinnosta. Söin sitten yksin tai ystävän kanssa, minä tulen ravintolaan syömään vatsan täyteen enkä pönkittämään kiiltokuvaa muiden silmissä.

Ravintolakokemukseni toki rajoittuvat melkein kokonaan buffetteihin. Ehkä sellaisissa "perinteisissä" ravintoloissa (pöytiintarjoilu) tulee enemmän käytyä ystävien kanssa. Mutta en kyllä näkisi mitenkään nolona sitä, että sellaiseenkin menisin yksin. Tarjoilin tehtävänä ei ole arvostella asiakkaita, joten jos satut olemaan tarjoilija, joka on ajatellut yksin syövästä jotain tyyliin, että "voi raukkaa, eikö tuolla ole yhtään ystävää" niin mene itseesi. Et tiedä asiakkaasi taustoista mitään, joten älä oleta ja tee johtopäätöksiä. Mitä jos ihminen vaikka nauttii syödä omassa rauhassa? Jotkut nimittäin nauttivat. Älä pidä sitä outona, sinä et ole maailman napa.

Ja jos olet ravintolassa omassa kaveriporukassa katsonut muihin pöytiin ja tirskunut sille yksin syövälle, niin mene myös itseesi. Oma itsetuntosi ei kestäisi syödä yksin, joten olet vain kateellinen.

Noin, tuli taas kärkästä tekstiä. Se on mun tyylini, en ole vihamielinen. Haluan vain maailmaan lisää ymmärrystä siihen, että älkää vetäkö johtopäätöksiä kenestäkään hepposin perustein vain siksi, että joku on erilainen kuin se sinun oma kuplasi. Yksin syövä ihminen ei välttämättä ole elämässään oikeasti yksinäinen. Antakaa ihmisten olla erilaisia, jotta täällä olisi introverteillekin tilaa hengittää. Kaikki eivät nimittäin nauti sosiaalisuudesta.

3

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse menen useinkin ravintolaan yksin enkä usko, että oikeasti lähes kukaan ulkopuolinen ajattelee noin. Usein tuo ajattelu tulee vain itsestä, mutta kukaan muu ei asiasta piittaa. Tietenkin, jos näytät syödessäsi surkealta niin sen voi joku huomata, mutta tuskin muuten.

      Yksin syöminen ei Suomessa ole mitenkään harvinaista eikä monet yksin syövistä ole yksinäisiä tai edes yksin asuvia. Liikematkailijat tai poliitikot ja normaalit työmatkalaiset (myös Suomen sisällä matkaavat) usein syövät yksin eikä siinä ole mitään erikoista.

      Kirjan otsikko on mitä on, mutta kirjan tarkemman kuvailun mukaan tuo otsikko on lähinnä vertauskuva.

    • Anonyymi

      Minusta on kivempi jos on enemmän yksin syöjiä ettei ole meteliä niin paljon. Ne on yksinkertaisia jotka ihmettelee yksin syöjää.

    • Anonyymi

      Ihmiset tujottelee yleensäkin enemmän yksin likkuvia koska silloin ei ala kaveri(t) tuijottaa takaisin. Osa tietysti katselee myös koska ovat kiinnostuneita ja yksin liikkuville sen voi näyttää paremmin kuin parille tai isommassa porukassa olevalle. Itse en ainakaan mene yleensä koskaan juttelemaan sinkullekaan porukassa, vain yksin liikkuvien kanssa. Osa sitten kiusaajia jotka etsii aina uhria jolle naureskella. Heikosta itsetunniostahan siinä on kyse jos tarvitsee naureskella toisile.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe