Vuoden 2003 SARS-epidemia ei todistetusti ollut mikään tarttuva virustauti, eikä v. 1918-20 ‘influenssapandemian’ keuhkokuumeylikuolleisuudesta ole todellisuudessa mitään virustodisteita! SARS-2003 virusdiagnostiikka oli puutteellisesti tehty (mm. sekoitettiin eksosomi mukaan analyysiin), tiedevastaisessa eläinkokeessa ei ollut edes kontrolliryhmää, SARS-potilaiden ylikuolleisuusaste oli paljon suurempaa länsimaissa kuin Kiinassa, ja kaiken huipuksi tahaton ihmiskoe todisti että ‘vakava SARS-tautimuoto’ ei tarttunut parhaimpaan eli herkimpään AIDS-potilaiden riskiryhmään vaikka olisi pitänyt! Ensimmäisten SARS-potilaiden selittämättömät keuhkokuumeet johtuivat tdn. Kiinan valtavista ilmansaasteista, joihin reagoitiin panikoimalla ja viruspelon takia alettiin ‘varmuudeksi lääkitä oikein kunnolla LIIKAA, mikä aiheutti turhaa ylikuolleisuutta pelkästä liikalääkinnästä itsestään johtuen viruspelon takia, erityisesti ribaviriini ja kortikosteroidit sekä aggressiivinen intubaatio aiheuttivat SARS-ylikuolleisuuden josta ei tullut pandemiaa taudin suppean määritelmän takia (SARS-tapausten piti olla tekemissä toisten SARS-tapausten kanssa joita ei riittänyt loputtomiin joten epidemia kuivui kasaan).
‘Espanjantauti’ / eli v. 1918-20 väitetty influenssapandemiasta ei ole mitään virustodisteita jotka osoittaisivat väitetyn ‘virus-RNAn’ olevan epäillyistä viruspartikkelista (puuttuivat kokonaan) ja rekonstruoidut virukset eläinkokeineen ovat vailla pohjaa koska ne eivät todista eivätkä edusta mitään alkuperäisestä oletetusta viruksesta, joten ei ole perusteltua syytä koittaa (väkisin) lisätä yli kymmeneen miljoonaan 1918-20 pandemian bakteerikeuhkokuumekuolemaan todisteetonta virus-lisäkuolinsyytä (tutkitusti 93% pandemiakuolemista kuoli todistetusti bakteerikeuhkokuumeeseen), ja v. 1918 jopa tehtiin huolelliset ihmiskokeet joissa koitettiin tartuttaa pahasti sairaista influenssasairaalapotilaista ‘vakavaa influenssatautimuotoa’ terveisiin 110’een koehenkilöön USA’ssa, jotka todistivat että pelätty influenssavirustartuntatauti ei tarttunut kehenkään! Todellisuudessa 1. maailmansodan aikaiset ja jälkeiset keuhkokuumeylikuolleisuudet johtuivat ruokapulasta ja nälänhädistä sotilaiden suuremmasta tupakoinnista ja alkoholismista juoksuhaudoissakin vuosien ajan vuosia kestäneestä kroonisesta kuolemanpelon stressistä hurjasta myrkyllisempien ja saastuneiden rokotteiden jatkuvasta liikapiikittelystä jotka aiheuttivat keuhkotauteja (mm. keuhkokuumetta ja tuberkuloosia) aspiriinin törkeästä yliannostelusta sairaalahoidoissa monikymmenkertaisena vrk-annoksena liian pitkään (aiheutti keuhkovaurioita ja -tauteja sekin) antibioottien puutteesta johtuen bakteerikeuhkokuumeisiin sairastuneet kuolivat em. monista syistä (ei tarvetta virusoletukselle joka olisi vain ylimääräinen turha muuttuja).
Periaatteessa koko nykyinen koronapandemia perustuu paljolti näihin kahteen aiempaan väärintulkintaan. Onko ihan varma että väitetty koronavirustartuntatautipandemia on niin erinomaisen hyvin todistettu niin kuin pitäisi olla hyvin vaativaan pandemiapolitiikkaan nähden?
Koronapandemiassa virusdiagnostiikkaa ei ole tehty parhaalla mahdollisella tavalla (eikä ikinä tehdä) puhdistamalla eristetyt viruspartikkelit joista olisi vielä pitänyt erotella solunulkoiset vesikkelit (mm. eksosomit); joista sitten olisi pitänyt edelleen injektoimalla aiheuttaa tautia eläinkokeissa sama tauti koe-eläimiin puhdistetuilla viruspartikkeleilla (joko suora injektio tai puhdistettujen viruspartikkeleiden olisi pitänyt itsessään aiheuttaa infektio virusviljelmään) kunnollisella kontrolliryhmä niin että sama aines verrokkiryhmään mutta ilman viruseristystä; ja vain puhdistetuista viruspartikkeleista olisi sitten pitänyt sekvensoida epäilty virusgenomi (kunnon kontrolleilla) jonka oikeellisuus olisi sitten pitänyt muilla fyysisillä menetelmillä varmistaa jotta olisi voitu todistaa oletetun virusgenomin olevan peräisin epäillyistä viruspartikkeleista; ja sitten vasta olisi kaikkien näiden vaiheiden jälkeen olisi julistaa epäilty virus syylliseksi tautiin. Tämä kaikki olisi välttämätöntä uusiin epäiltyihin virustauteihin, eikä näin ikinä tehdä (koska ei pystytä?)...
Väitetyn SARS-COV-2’n kohdalla ei ole tehty mitään kunnolla! Virusdiagnostiikka oli hosuttu ilman mitään viruspuhdistuksia (em. tavalla em. ratkaisevan tärkeisiin tarkoituksiin), eikä eläinkokeissa taaskaan ollut mukana kunnon kontrolloituja verrokkiryhmiä (joille samat injektioaineet ilman viruseristystä), joten ei ole todistettu että PCR-testit mittaavat mitään virusperäistä taudinaiheuttajaa. Päinvastoin, PCR-testit mittaavat vain sairaiden (tai terveiden) kehojen tuottamia geenisekvenssejä, sillä em. tavalla ei ole todistettu kausaatiota. Poliitikot muutenkin alkoivat hosua lockdowneja ym. ennen kuin mitään eläinkokeita oli edes aloitettu.
Koronapandemia yhtä väärin tulkittu kuin 2003 SARS & 1918-influenssa
6
763
Vastaukset
- Anonyymi
Ylikuolleisuuden uhkaa ei ole ollut koronpandemiassa ikinä: Wuhanista ei levinnyt mitään ylikuolleisuutta Kiinassa muihin kaupunkeihin (vain siellä vain 8x keuhkokuumeylikuolleisuus), ja huhtikuussa lockdownien alun jälkeen USAssa ja vain niissä Euroopan maissa oli erikoisia ylikuolleisuuspiikkejä joissa oli meneillään kansainvälisiä lääkekokeiluja, joiden aloittamisen jälkeen pari viikkoa myöhemmin aiheutui moninkertaisia ylikuolleisuuksia. Todennäköisemmin v. 2020 ensimmäiset ns. ‘vakavimmat COVID-tapaukset’ ja COVID-ylikuolleisuuspiikit aiheutuivat vain ylilääkinnästä ja myrkyllisten viruslääkkeiden holtittomasta ja vastuuttomasta kokeellisesta käytöstä WHO’n ym. laajoissa kansainvälisissä tutkimuksissa (erityisesti Solidarity 1). Kaikissa niissä maissa joissa kokeellinen yliannosteltu lääkintä (klorokiinien 10x yliannostukset WHOn Solidarity -kokeessa ja sen ulkopuolella 2020) ja myrkyllisten viruslääkkeiden koekäyttö aloitettiin suuressa määrin maaliskuun 2020 puolivälissä–loppupuolella, aiheutui hurjat ylikuolleisuuspiikit n. 2-3 viikkoa tämän jälkeen, jotka kestivät n. 2-3 viikkoa, mutta useissa naapurimaissa joissa näitä lääkekokeiluja ei ollut, ei myöskään ollut mitään verrattavia ylikuolleisuuspiikkejä.
Nämä kaikki kuolemat kirjattiin ‘COVID-kuolemiksi’ lääkkeistä huolimatta, kun oikeasti kuolinsyyt olisivat olleet pelkkä ylilääkintä ja väärät myrkylliset lääkkeet, viruspelosta johtuen, ei väitetystä viruksesta. Tämä voidaan myös päätellä siitä, että epäillystä ‘uudesta koronaviruksesta’ ei ole ns. fyysisiä todisteita, kun taas lääkkeiden ja hoitojen haitoista on. Tästä ylilääkinnän aiheuttamasta kuolleisuudesta on näyttöä muissakin epidemioissa viime vuosisadalta. Toisin kysyttynä: missä ovat ne tieteelliset tutkimukset joissa on yritetty selvittää olivatko nämä kuolleisuudet pelkästä väärästä ylilääkinnästä johtuvia?
Saattaapi olla että kyseessä on valtava megaskandaali, väärintulkintojen ketjureaktio, joka johtanut vääriin jatkotoimenpiteisiin, turhista rajoitustoimista turhiin ja vääriin pakkorokotuskampanjoihin, joista uhkaa tulla pakollinen jokavuotinen flunssarokote (jota haluttiin muutenkin jo 2019 ennen pandemian alkua).
https://tartuntatautivirushaaste.wordpress.com- Anonyymi
Kipaisepa apteekkiin hakemaan jotakin rauhoittavaa. Ja onhan foliota varmasti tarpeeksi varastossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kipaisepa apteekkiin hakemaan jotakin rauhoittavaa. Ja onhan foliota varmasti tarpeeksi varastossa?
Niinpä 😄
Ja ihan faktoja korona vs. Influenssa:
Vuonna 2020 koronaan kuoli 558 ihmistä, influenssaan 58. (Koronaan siis kymmenkertainen määrä.)
https://www.stat.fi/til/ksyyt/2020/ksyyt_2020_2021-12-10_tau_001_fi.html
Tehohoidossa rafikaali ero, tehohoitopäiviä on kertynyt
- influenssan vuoksi vuosina 2011-2021 (kymmenen vuoden aikana) 7799 päivää
- koronan vuoksi teho-hoitopäiviä kertynyt
15 375 (vain vajaassa kolmessa vuodessa ja tiukoista rajoitustoimenpiteistä huolimatta!)
Potilas viettää tehohoidossa influenssassa keskimäärin 6,5 päivää ja koronassa 11 päivää.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tehohoidon-professori-vastaa-kauan-odotettuun-kysymykseen-onko-korona-vaarallisempi-kuin-influenssa-tassa-luvut/8346788#gs.operi9
Tosin en aliarvioisi influenssaakaan. Onneksi ei ole niin vakava nuorille kuin korona, nimittäin en ollut ollut kuumeessa lukion jälkeen, kun sairastuin influenssaan kolmekymppisenä, ja 5 päivää 40,5 kuumeessa tuntui järkyltä. 🙈
- Anonyymi
Tarkka linkki aloitukseen:
https://tartuntatautivirushaaste.wordpress.com/2021/11/09/sars-cov-1-teoria-kumottu/ - Anonyymi
Eikä ole mitään kunnollisia influenssavirustartuntatautitodisteitakaan, eikä todellakaan viruksen aiheuttamasta keuhkokuumejälkitaudista. Todellisuudessa "influenssan keuhkokuumejälkitaudin" aiheuttaa lukuisat muut tekijät: LÄÄKKEET, liikalihavuus, tupakointi, alkoholi, ilmansaasteet ja harvinaisemmin mm. linnun ulosteet / saastainen maaperä (kryptokokkipneumonia). Eli toisin sanoen, ilman kunnon kontrolleja, lääkärit ovat kirjanneet ihan väärin näitä näiden todellisten syiden aiheuttamia "keuhkokuumejälkitauteja" influenssaviruksen aiheuttamiksi, ottamatta huomioon kaikkia taustatekijöitä ja syitä, eikä taaskaan kukaan ole joutunut vastuuseen taudeista ja kuolemista, taas...
'Influenssa' ilman keuhkokuumettakin on oikeasti vain keuhkon huoltomekanismi, ns. puhdistusreaktio joka siivoaa kehoon kertyneitä saastoja ja myrkkyjä. Jos ei käytä pahemmin mm, alkoholia, tupakkaa, lääkkeitä, eikä elä pahasti saastaisessa ympäristössä tai savumökissä, niin ei 'influenssoja' tapahdu, eivätkä flunssatkaan ole kovin pahoja varsinkin terveellisellä ruokavaliolla ja jokapäiväisellä vihreän/valkoisen teen juonnilla,
(Tästä tulossa syvällisempi kirjoitus myös.)- Anonyymi
"flunssatkaan ole kovin pahoja varsinkin terveellisellä ruokavaliolla ja jokapäiväisellä vihreän/valkoisen teen juonnilla,"
Unohdit foliopipon käytön, myös öisin.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391