Minua ärsyttää ja ihmetyttää

Anonyymi

nämä nykyiset käännökset ja taivutukset.

Karjalainen

Yleissäännön mukaan asukkaannimitys muodostetaan la-loppuisistakin kunnannimistä lainen-johtimella (kokkolalainen, askolalainen). Karjala-nimisen kunnan asukkaat olivat siis karjalalaisia (kunta liitettiin Mynämäkeen 1970-luvulla). Kun puhutaan Karjala-nimisen maakunnan asukkaasta, silloin vanhastaan vakiintunut muoto on karjalainen. Myös eräistä kunnannimistä on muodostettu tällaisia lyhyempiä heinolaiset-, orimattilaiset-tyyppisiä asukkaannimityksiä.

Toinen mikä ihmetyttää ja ärsyttää, on Saaga käsite. Luulisi, että toimittajakunnalle oikeaoppinen kielioppi olisi tinkimätön työkalu mutta ei tunnu olevan.

Saagat ovat pohjois norjalaisia ja islantilaisia viikinkitarinoita jotka ovat saatettu kirjalliseen muotoon. Vain ne. Nykyään puhutaan Sara Siepin saagasta ja ties mistä saagasta aivan kuin saaga olisi mikä tahansa hulabaloo kertomus.

Mitä siitä tulisi jos jokainen ihminen saisi itse päättää kuinka suomen kieltä puhutaan? Kouluissa ei enää tarvitsisi lainkaan äidinkielen opetusta.

Suomessa on kielitoimisto joka tutkii suomen kieltä ja muuttaa lainasanoja suomenkieliseksi ja päättää siitä, kuinka tätä kieltä kirjoitetaan ja puhutaan.

Wikipediakin kertoo asiasta aivan väärin ja nuoret uskovat siihen varauksetta.

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomen kielikin kehittyy ja muuntuu koko ajan, ei siinä ole mitään ihmeellistä.

      • Anonyymi

        Kielen kehittymisessä ei ole mitään vikaa. Mutta jos puhuttu kieli rappeutuu niin se on ikävä asia. Se ei ole kielen kehittymistä jos opitaan puhumaan väärin.


    • Anonyymi

      Itse olen ollut lasteni kanssa linnanmäellä, eli siis sen mäen päällä jossa ne huvilaitteetkin sijaitsevat. Riihimäkeläiset asuvat Riihimäessä, eli sen mäen sisällä. Mahtaa olla tunkkaista elämää.

      • Anonyymi

        "Riihimäkeläiset asuvat Riihimäessä, eli sen mäen sisällä. Mahtaa olla tunkkaista elämää."
        Olen asunut vuosia Riihimäellä, ja kaikki tuttavanikin asuvat Riihimäellä.


    • Anonyymi

      Tämä on sellainen kieli jota näköjään voi puhua ja kirjoittaa miten kukin haluaa.

    • Anonyymi

      Ihan selvyyden vuoksi niin kirjoitetaan.

      Askolalainen on Askolasta, askolainen on Askon henkilöstöä.

      Pitäisi tuon ihan peruskoulusivistyksellä ymmärtää..

    • Anonyymi

      Niinpä, onhan meillä kielitoimisto, joka julkaisee myös kielitoimiston sanakirjaa, joka vastoin aloittajan määräystä määrittelee saagan näin:
      muinaisislantilaisia myyttis-hist. proosakertomuksia.
      Laajemmin
      tarina, (jatko)kertomus, historia.
      Tähtien sota -saaga.
      Lakkautetun sanomalehden saaga.

    • Anonyymi

      Minä tunnen muutaman ihmisen jotka kertovat olevansa lahesta. En etsimälläkään ole saanut selville, missä tällainen paikka on kun "lahe".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      24
      5650
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      162
      4172
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      14
      3717
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      68
      3133
    5. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3013
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      90
      2987
    7. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      157
      2696
    8. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      2695
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1795
    10. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      123
      1717
    Aihe