Ounasrinteen eri alueilla liikkeellä rosvoja

Sunnuntain 6.3 aamuyöllä Ounasrinteen sekä vanhoilla että uusilla omakotitalojen alueilla on yritetty varkauksia. Aamulla näkyi lumessa tuoreet jäljet AINAKIN Ajoporontiellä, Asentopaikassa ja Linnnuntiellä oli käyty joka talon pihalla ratsaamassa pysäköity auto. Taitavasti varottu kameroita ja reagoivia pihavaloja.
Varmaan ollut liikkeellä useampi henkilö.
1077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

k-market kauppiiaan lapset nälissään tonkii roskiksia ja linnunlaudoilta vievät sapuskat

Äänestä

nut pitta tarkasta tila ja jarjesta vartio,muos ketturautta voi kautta niin saa hetti kona kini

Äänestä

Arvasin, että tällä palstalla on suuri riski saada asiattomia kommentteja. Onneksi on sellaisiakin lukijoita, jotka suhtautuvat varoitukseeni asiallisesti ja tarkkailevat alueella liikkuvia epäilyttäviä tyyppejä.

Äänestä
  • mene sinne sielä ne rosvot myyjät on mamut.

    Hullu Riitta..

    oli kerääntynyt kymmeniä nuoria viettämään perjantai-iltaa, kun ilmeisen vapaamieliselle tuulelle itsensä saattanut nainen alkoi paljastella ja esitellä rintojaan nuorille ehdotellen näille seksiä.

    Nainen ei kuitenkaan onnistunut houkuttelemaan ketään lähempään kanssakäymiseen ennen virkavallan saapumista. Hätäkeskus oli saanut naisesta useita soittoja, joten poliisi korjasi seksihäirikön talteen.

    Äänestä

omakotitalojen köyhät lapset varastaa ja kerrostalo sossu pummi lapset elekee tulo k-kaappaan.

Äänestä
  • Yrittäisit kirjoittaa asiallista asiaa. Mikäli ei taitosi riitä siihen olisit mieluimmin kirjoittamatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäisit kirjoittaa asiallista asiaa. Mikäli ei taitosi riitä siihen olisit mieluimmin kirjoittamatta.

    Meiltä mustalaasjulli anasti lumilapion. Kova tekeen lumitöitä nuo tummat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yrittäisit kirjoittaa asiallista asiaa. Mikäli ei taitosi riitä siihen olisit mieluimmin kirjoittamatta.

    luuseri hiljaa.

    Äänestä

papat vauhdiss lapset piiloon vanhemmat

Äänestä

kahvi tarjous 6 pakettia kympillä koko loppuviikon

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sunnuntain 6.3 aamuyöllä Ounasrinteen sekä vanhoilla että uusilla omakotitalojen alueilla on yritetty varkauksia. Aamulla näkyi lumessa tuoreet jäljet AINAKIN Ajoporontiellä, Asentopaikassa ja Linnnuntiellä oli käyty joka talon pihalla ratsaamassa pysäköity auto. Taitavasti varottu kameroita ja reagoivia pihavaloja.
Varmaan ollut liikkeellä useampi henkilö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu