Kunnan Kirkkotien rivitalojen lämmityksestä

Mikä on, kun pitää palella kunnan rivitaloissa. Olen saman kuullut naapureilta. Olen vain katsonut että savu nousee piipusta kaukolämpölaitoksella. Onko sinne laitettu jäistä haketta? Lattia on kylmä. Lunta on ikkunoihin saakka ja kylmää on seinä. Eihän kuntaan saaha asukkaita, kun ei tarkene. Vai onko se tarkoituksella sunttiventtiili laitettu pienemmälle. Ja sitten vielä puhuttu että remontoidaan. Miten sitä voidaan remontoida jos ei ole kunnon eristeitä laitettu ja vetää niin, että villasukat pyörii jaloissa. Eihän tämmösiä voi remontoida vaan purkaa ja tehä uusia että niissä ees tarkenee. Ei lämpene kuin saunassa kun päivän on hollitallissa. Onko se muilla sitten etanolia suonissa, että tarkenee, en tiiä. Että tämmöisiä täällä Kirkkotieltä Onko kunnanhallitus kuulolla. Onneksi välissä pääsee lämmitelemään muihin tiloihin. Luulis että täällä osataan lämmittää taloja, mutta ei. Se on vain oottavan aika pitkä kun kevättä odottaa, että lämpiää. Eipä mulla muuta.
573048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Miten sitä harakanpesää lämmitetään? Ei mitenkään.Nehän on jo niin mätöjä taloja että haisee vitostielle asti. Tuskin siellä eristeitä enään on.Niitä on aivan turha "remontoida" kun se remontti on pelkkää laminaatin laittoa.Tuommoiset rötisköt joutaa purkaa pois.Eikä tehdä uusia,kun ei ole varaa.Ne rahat on kiinnitetty sinne pikku hakelaitoksen juurelle nousseeseen rakennukseen . Ja kohta sekin lämmönlöhde suljetaan kun Venäjältä loppui hakkeentuonti.Silloinpa tuleekin virastoissa ja asunnoissa aikalailla kylmä. Kehoitan nyt pikaisesti etsimään muualta asuntoa.

Äänestä
  • Juuri tätä minä tarkoitin, että ei kannata laittaa. Miten minä kuuntelin että laminaattia laitetaan kun semmoinen vasaran ääni kuulu. Tuntuu tosiaan kummalta. Olen tutkinut sitä lämmitystä että vaikka termostaatin ottaa pois niin patteri ei lämpeä. Taitaa olla putket niin tukossa, että ei vesi vain kierrä. Siinä ei laminaatin laitto auta. Jos lattia on kylmä niin siellä on eristeet painuneet niin sitä ei korjata mitenkään muuten, kuin purkamalla. Ei tässä auta kuin muuta katsoa toista paikkaa vaikka, Pyhältä. Siellähän ne on jo kaikki muutkin järkevät. Nämä rivitalot olis pitänyt uusia jo kaksikymmentä vuotta sitten. Onko ne kunnassa ajan tasalla?

    Äänestä

  • Miten se tapahtuu?

    Äänestä

Ei niissä koskaan ole ollut lämmin noin 17 astetta taitaa olla korkeimmillaan huonelämpötila ja nurkissa 3-5astetta vähemmän. Päivä paistaa ovien reunoissa sisälle

Äänestä

Turhaan valitat, on sentään katto pään päällä eikä tarvi ulkona nukkua. Laita enemmän vaatetta päälle niin ei palella. Ja kuka pakottaa siellä asumaan, aina voi muuttaa pois.

Äänestä
  • Niin valitan ihan tyhjää. Ja niin muutan pois. Ja sinä ainakin olet aito Niemeläinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin valitan ihan tyhjää. Ja niin muutan pois. Ja sinä ainakin olet aito Niemeläinen.

    Ja millä perusteella ollaan aitoja Niemeläisiä? Sinä ilmeisesti jostain muualta Niemeen muuttanut pelle. Luuletko olevasi parempaa porukkaa?

    Äänestä

Sinä lienee joku työtön juoppo, joka elää sossun rahoilla ilmaiseksi kunnan kämpässä ja kehtaa vielä valittaa kuinka kurjaa on! Menisit töihin ja elättäisit ittes. Tai tosiaan muuta pois jonkun toisen kunnan elätiksi, säästyy nekin Niemeläisten rahat parempaan käyttöön.

Äänestä
  • Niin minä lähenkin. Niemessä on kylmä ja huonot tuet jokka ei riitä harrastuksiin.

    Äänestä

  • Oletpa typerä.Oletko kuullut , että riippuvuus on sairaus? No se on.Toivottavasti sinä olet terve,etkä rasita kunnan taloutta sairastamalla, etkä joutumalla kalliisiin toimenpiteisiin. Ja ai niin esim.kaikki lihavat tyypit vois katsoa peiliin ,miksi syövät itsensä liikalihaviksi ja sitten aiheuttavat yhteiskunnalle menoja sairauksillaan. Ja tupakoitsijat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin minä lähenkin. Niemessä on kylmä ja huonot tuet jokka ei riitä harrastuksiin.

    Hei hei, tuskin kukaan jää kaipaamaan, yksi sossupummi vähemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletpa typerä.Oletko kuullut , että riippuvuus on sairaus? No se on.Toivottavasti sinä olet terve,etkä rasita kunnan taloutta sairastamalla, etkä joutumalla kalliisiin toimenpiteisiin. Ja ai niin esim.kaikki lihavat tyypit vois katsoa peiliin ,miksi syövät itsensä liikalihaviksi ja sitten aiheuttavat yhteiskunnalle menoja sairauksillaan. Ja tupakoitsijat.

    Ei sitä viinaa kukaan kenenkään kurkkuun väkisin kaada. Elämä on täynnä valintoja, jotka ihminen tekee itse, myös terveyttä koskevia, itse valitsee juoko ja polttaako! Ai niin mutta ainahan sitä voi juomiseen keksiä syyksi paskan lapsuuden, hullun exän tms. Syitä riittää, mutta edelleenkin: ihmisen oma valinta.

    Se on totta,ihan niinkuin että paljonko ja millaista ruokaa mättää itseensä.Että maksattaako yhteiskunnalla verenpaine lääkkeet ja kolesteroli lääkkeet.Ja maksattaako yhteiskunnalla polvileikkauksen,kun on niin läski että polvet pettää. Sokeritautikin on pitkälti omista valinnoista johtuvaa.

    Korkeat kolesterolit eivät aina johdu siitä,mitä suuhunsa mättää.Voit olla hoikka,harrastat liikuntaa,syöt terveellisesti,mutta kolesterolit ovat silti huipussa.Sukurasite.Kyllä polvileikkauksia tehdään laihoillekki,syynä esim.nivelsairaudet.Ite minä ainakin olen maksanut omat lääkkeeni tähän päivään asti,pitäiskö alkaa ruinata,että yhteiskunta maksaisi.Neuvoppa,mitä kautta asia hoituu?

    Leikkaat sen kela korttis kahtia. Maksat ite lääkkees kokonaissumman .Samoin ,jos tarvit kyytiä jonnekin päin hoitoon,et menekkään julkiseen hoitoon,jossa yhteiskunta kaiken maksaa,etkä varsinkaan mene kela kyydillä vaan tilaat kylän taksin viemään omalla kokonaiskustannuksellas..Otat siis yksityisen lääkärin, ja maksat kaiken itse. Tulee hintaa.
    Sukurasite jos tulee sieltä takaa,niin kyllä siellä joku on mättänyt liikaa läskiä ja juonut viinaa.Varmaan se periytyy niinkuin juoppous,jos ei just sulle viina maistuu niin pakkaa olemaan sillai, että yks sukupolvi jää väliin ja seuraava juopottelee.Joillakin se pysyy hallinnassa ja joillakin piilopullo kilisee ja vedetään muka sivistyneesti viikonloppuviinat ja vuorotyöläisillä menee siihen vapaat . Yksin neljän seinän sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sitä viinaa kukaan kenenkään kurkkuun väkisin kaada. Elämä on täynnä valintoja, jotka ihminen tekee itse, myös terveyttä koskevia, itse valitsee juoko ja polttaako! Ai niin mutta ainahan sitä voi juomiseen keksiä syyksi paskan lapsuuden, hullun exän tms. Syitä riittää, mutta edelleenkin: ihmisen oma valinta.

    Juoppokodista saattaa tulla juoppoja perillisiä tai muuten vaan pölijöitä . Parempi se hiljainen juoppokin on kuin muita kiusaavat hullu .Jotenkin se ihminen huonon olonsa purkaa.

    Äänestä

Kuka hullu niissä taloissa haluaa edes asua? Korkeintaan jotkut keikkatyöntekijät ja muualta muuttaneet on niihin vielä haksahtaneet asumaan. Niin ja tietty kunnan "kerma" joille sossu maksaa kaiken. Ap taitaa olla joku muualta muuttanut jos talojen kunto tuli yllätyksenä! Mutta jos on rahatilanne ja luotot kunnossa niin aina löytyy muualta asuntoja, ihan vaikka toiselta paikkakunnalta...

Äänestä
  • Taas näitä parempia tyyppejä täällä itseään ylittämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas näitä parempia tyyppejä täällä itseään ylittämässä.

    No täältäkö sitä apua saa jos kämppä on kylmä? Lukijat pistää kolehdin kiertämään, että saadaan reppanalle vaikka kunnon makuupussi tai pilkkihaalari niin ei tarvi palella tuvassa. Kannattaisi varmaan joku muu somekanava ottaa käyttöön jos haluaa antaa kunnalle palautetta vuokrakämppien kunnosta tms. Saattaisi ehkä joku päättäjäkin lukea palautetta kun on oikeaa kanavaa pitkin annettu.

    Saa sitä palautetta laittaa,kun ei kunta välitä. Eihän sitä ole rahaakaan,jolla korjata . Aivan sama kelle ilmoittaa,ei ole rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saa sitä palautetta laittaa,kun ei kunta välitä. Eihän sitä ole rahaakaan,jolla korjata . Aivan sama kelle ilmoittaa,ei ole rahaa.

    Eikös sitä rahaa ole korvamerkattu kunnostukseen 60 000e tälle vuodelle ja ensi vuodella sama summa. Näin ainakin hallituksen pöytäkirjassa lukee jos niitä jaksaa lukea ja asiaan perehtyä. Se yksi huonokuntoisin rivari puretaan ja muut kunnostetaan.

    Montako asuntoa pitää kunnostaa? Et oo tainnut käydä koskaan rautakaupassa? Kuudella kympillä t.€ saa juurikin sitä laminaattia ja maalia,ei se
    vielä lämpimäksi kämppää tee.Suurin osa rahasta menee raksamiesten palkkoihin .

    Ja sitten kun edes yritetään tehdä jotain niin sekään ei kelpaa. Ihme nillittäjiä koko porukka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No täältäkö sitä apua saa jos kämppä on kylmä? Lukijat pistää kolehdin kiertämään, että saadaan reppanalle vaikka kunnon makuupussi tai pilkkihaalari niin ei tarvi palella tuvassa. Kannattaisi varmaan joku muu somekanava ottaa käyttöön jos haluaa antaa kunnalle palautetta vuokrakämppien kunnosta tms. Saattaisi ehkä joku päättäjäkin lukea palautetta kun on oikeaa kanavaa pitkin annettu.

    Mistä se sie tiijät kuka näitä lukee?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saa sitä palautetta laittaa,kun ei kunta välitä. Eihän sitä ole rahaakaan,jolla korjata . Aivan sama kelle ilmoittaa,ei ole rahaa.

    Missä rahat on? Jumankauta veroja on vuosikymment maksettu ja nyt on persaukinen kunta!

    Äänestä

Kyllä minä mielestäni asiasta laitoin. Laitoin isännöitsijälle ja kiinteistöhuollolle ja nyt vielä täällä Somessa. Heti aletaan haukkumaan ja leimataan koko asuinyhteisö kaljajuopoiksi ja luusereiksi. Oi aikoja oi tapoja.

Äänestä
  • No+kyllähän+se+vaan+niin+on,+että+sitä+juopposakkia+niissä+taloissa+asuvat+99%sti+on.+++Ja+kuten+täällä+muutkin+on+todennut:+ei+ole+pakko+asua,+hae+kämppää+muualta+niin+ei+tarvi+valittaa.+Helppoa+kuin+mikä.+Jos+vaikka+sieltä+Pyhältä+löytyisi+joku+parempi+kämppä+paremman+väestön+keskuudesta...

    Äänestä

Kyllähän se on niin, että tuollaillla haukutaan, niin se on kiihotus kansanryhmää vastaan. Ja se on nykyään rikos. Tässähän kaljajuopoiksi leimataan koko Kirkkokatu. Kannattais vähän miettiä ennen hölmöilyjä.

Itse asiasta. Olen nyt tarkkaan miettinyt ja tutkinut tätä asiaa. Ja olen löytänyt ratkaisun joka tyydyttää kaikkia osapuolia. Olen saanut tietooni aisaa tuntevalta taholta, että pattereissa on kaksi venttiiliä. On termostaatti ja sitten on vielä toinen venttiiliili toisessa päässä. Siinä kulmassa sen hatun alla. SItä kuulemma saa säädettyä ilman veden tulemista. Ja jos kerran on budjetoitu 60 tuhatta niin voin tuon käydä työtilausta vastaan kuudellasadalla tekemässä. Siinä pitäis olla vain varovainen, että lämpöä riittää muihin torppiinkin. Varmistaa tämä. Tai sitten saataa tämä kiinteistöhuollon tietoon. Voi olla että tämä tieto ei ole heidän organisaatioon, saakka kulkeutunut. Sehän lähtee kerralla elinkeinoelämäkin uuteen kukoistukseen kun väki pääsee vällyjen alta palveluita kuluttamaan. Ylijäämä voidaan käyttää luonnonlohikannan lisäämiseen joessa. Minulla on vielä tiedossa sopiva paikkakin josta voi kaloja ostaa. Miltä tämä kuulostaisi?

Äänestä
  • Vai että aisaa tuntevalta taholta...mitäs aisaa se tunti? Jos kuitenkin jättäisit niiden venttiilien säädöt sellaisille jotka oikeasti osaa niitä säätää. Ja mitä hemmettiä sinä kaloista horistet kun kyse on kämpän lämmityksestä?

    Äänestä

Eikö sulla ole töitä kun päivät pitkät olet sisällä paleltumassa? Mene kuiten harrastuksiin tai lenkille .

Äänestä
  • Kuten täällä jo todettu, sossupummi jolla ei ole muuta tekemistä kuin valittaa ja kitistä. Hiihto voisi olla kova sana harrastuksena, jos vaikka sossu ensin maksaisi sukset. Siinä se ruokahalu kasvaa sivakoidessa ja voi sitten käydä sitä kalaa ostamassa ja keitellä lämpimässä kämpässä kunnon kalakeiton nälkää karkottamaan.

    Äänestä

Huh saako tänne viilennystä ku on niin kuuma.

Äänestä
  • Kyllä se viilenee kun sauna sammuu

    Äänestä

Eikö se kunnanjohtajan ystävällisyys riitä lämmitämään kirkkotien rivitaloja? Näky Kotilapissa kehuvan, että ystävällisyys kaiken pelastaa.

Äänestä
  • Jopa sinä vitsin murjasit...

    Äänestä

On tainnut jollekin osua ja upota kun on keskustelusta kaksi kommenttia poistaa. No eiköhän kaikki jo tiedä kuka valittaa ja miksi.

Äänestä

Sama valittaja.

Äänestä
  • Vieläkö sinä pysyt suksilla? Onko päälaki paljas? Ei silloin ainakaan tuulen vastusta pitäis olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vieläkö sinä pysyt suksilla? Onko päälaki paljas? Ei silloin ainakaan tuulen vastusta pitäis olla.

    Kiitos kysymästä, pysyn suksilla, sekä murtomaa- että laskettelusuksilla. Päälaki ei ole kalju, pääni kruunaa tummat laineikkaat hiukset.

    Äänestä

Jokos on kämppä alkanut lämpee?

Äänestä

Kuuma on perkele, eikä ilmalämpöpumppua näy.

Äänestä
  • Avaa ikkunat niin viilenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Avaa ikkunat niin viilenee.

    Onko se se Ciccioliina jolla on niin kuuma?

    Äänestä

Täällä on aloittaja, nyt tarkenee. Kiitoksia avusta. Hiihtääkö täällä joku? Pitäiskö se itsekkin kokeilla. Ihan asiasta laitoin. Näyttää olevan keskustelu sillä tasolla, että on parempi kun on anonyymi, ja antaa keskuselupalstojen olla ilman keskustelua. Semmoista somevihaa näyttäisi olevan, että kiitos ja näkemiin.

Äänestä
  • Voiko pyörö ovista hiihtää? Voiko tandem hiihtää? Olisiko mukavampaa olla edessä vai takana?

    Äänestä

  • Sähän voit suksia vaikka sinne kuuluisaan vee-alkuiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähän voit suksia vaikka sinne kuuluisaan vee-alkuiseen.

    Tarkoitatko v-tyylillä? Siinä on kyllä alamäki,mutta epäilen, että tulee se entinen k kauppa siinä vitostien vieressä vastaan ja matkani kemijoelle tökkää siihen. Se olisi epämiellyttävää.

    Äänestä

  • Kannattasi jättää se naapurin asuntoon väkisin "juttelemaan" tunkeutuminen kokonaan pois, ei ketään kiinnosta sinun jutut ja kun et edes tajua lähteä kotias vaikka kuinka vinkattaisiin. Ei ole asiallista käytöstä aikuiselta mieheltä tupata kylään jos ei ole kutsuttu!

    Äänestä

No nyt meni saunavuorokin ohitte sähkökatkon aikaan ja jäi turret pesemättä. Varmaan saa rahat takaisin? Entä jos oli justiinsa tekemässä kohokasta uunissa ja sekin lysähti.Vois kai siitä tehdä valituksen? On kyllä vaikiaa.

Äänestä

Yritä kallissähköltä korvausta.

Äänestä

Onneksi aurinko jo lämmittää,voi pienentää suntteja ja säästyy lämmityskuluissa.

Äänestä

Kannattaa kuumentaa hiiliä ulkogrillissä ja lämmitellä siinä palvelevia varpaita ja käsiä

Äänestä
  • Ei taida ap:lta grilliä löytyä, eihän sillä ole edes kalusteita kämpässä kun ne sähkömiehet haki omat kalusteensa pois.

    Äänestä

Muuta roihin takas.

Äänestä
  • Niin,miksi pitäisi muuttaa? Eikö kelpaa vuokrat teidän kunnalle?onpa kumma.Miksi huutelette uusia asukkaita? Ihmettelen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin,miksi pitäisi muuttaa? Eikö kelpaa vuokrat teidän kunnalle?onpa kumma.Miksi huutelette uusia asukkaita? Ihmettelen!

    Varmaan siksi ettei kukaan kaipaa tollasta nulikkaa tänne. Isännöitsijäkin on jo tuollaiseen kaikesta valittavaan vuokralaiseen kyllästynyt.

    Äänestä

Nyt alkaa tarkenemaan sisälläkin, kun ulkona lämpenee. Vieläkin tulee kylmä, kun vain ajatteleekin kaamosaikaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mikä on, kun pitää palella kunnan rivitaloissa. Olen saman kuullut naapureilta. Olen vain katsonut että savu nousee piipusta kaukolämpölaitoksella. Onko sinne laitettu jäistä haketta? Lattia on kylmä. Lunta on ikkunoihin saakka ja kylmää on seinä. Eihän kuntaan saaha asukkaita, kun ei tarkene. Vai onko se tarkoituksella sunttiventtiili laitettu pienemmälle. Ja sitten vielä puhuttu että remontoidaan. Miten sitä voidaan remontoida jos ei ole kunnon eristeitä laitettu ja vetää niin, että villasukat pyörii jaloissa. Eihän tämmösiä voi remontoida vaan purkaa ja tehä uusia että niissä ees tarkenee. Ei lämpene kuin saunassa kun päivän on hollitallissa. Onko se muilla sitten etanolia suonissa, että tarkenee, en tiiä. Että tämmöisiä täällä Kirkkotieltä Onko kunnanhallitus kuulolla. Onneksi välissä pääsee lämmitelemään muihin tiloihin. Luulis että täällä osataan lämmittää taloja, mutta ei. Se on vain oottavan aika pitkä kun kevättä odottaa, että lämpiää. Eipä mulla muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu