joka pitää sinua kehitysvammaisena?
Vastaukset 19
- Anonyymi
Kyllähän tässä.
Rosen ukko - Anonyymi
En. Loukkaannuitko kun taiteilijapersoonaasi epäiltiin kehitysvammaiseksi? :)
- Anonyymi
Toisen kehitysvammaiseksi nimittely ilman syytä (tai syystä) on todella keskenkasvuista ja alikehittynyttä nimittelijältä itseltään. Syyttä nimittely paljastaa myös nimittelijän oman ajattelun kehittymättömyyden. Voikin olla, että syyttä nimittelijä paljastaa ja todella paljastaakin paitsi oman alhaisen älykkyys- ja päättelykyvyn, häiriintyneen käytöksen ja oman idioottimaisuuden. Ihan sama asia, jos haukkuja oikeasti haukkuu kehitysvammaisia. Ei kukaan valitse syntyä kehitysvammaiseksi eikä kehitysvamma tee ihmisestä vähemmän ihmistä tai vähemmän arvokasta. Moni kehitysvammainen on oikeasti todella herkästi ja syvästi tunteva ja ajatteleva, vaikka ympärillä olevat eivät sitä kaikki välttämättä ymmärrä. Sehän on vaan sitten ymmärtämättömien ymmärtämättömyyttä. Kehitysvammojakin ja vammaisuuttakin on monenlaista. Sitäkään ei välttämättä vähä-älyinen haukkuja ymmärrä, siis sitä vammaisuuden kirjoa.
Siinä vaiheessa ei valitettavasti ole muuta järkevää vaihtoehtoa kuin nostaa jalkaa ja päästää se kovaääninen ja haiseva haukkujien kohdalla ja jatkaa matkaa. ;)
- Anonyymi
Epäilemättä, mutta miksi sinä olet niin höperö? :) Niin, osaatko vastata siihen.
- Anonyymi
Onko mahdollista, että rekkaannut, niin näemme sinut paremmin? O_@. Tai siis nuo muu.. En ehdi sinua itse seuraamaan :)
- Anonyymi
Häiritseekö sinua, ettet ehdi vastata ennen kuin kysyn uuden kysymyksen? :)
- Anonyymi
Pelkäätkö olevasi hidasälyinen? :)
- Anonyymi
Kyllä moni korkeastikoulutettu tyttönen niin tekee eikä sen kuulemma väliä kun raha on rakkaus muulla ei väliä
- Anonyymi
Eli se on raha joka puhuu rakkauden kieltä eli raha on aito rakkaus
- Anonyymi
pah! :
- Anonyymi
Entä pidätkö aktiivisista naisista? :)
- Anonyymi
17:39..
17:40..
17:41..
... niin, Ihan turha odotella vastausta:)- Anonyymi
..o ou..
erehdyin
- Anonyymi
Hölmö aloitus. Itse olen todistettavasti aivovammainen. Sen sijaan naispuoleinen tyyppi on arkkitehti. Eli ei se nyt niin tarkkaa ole.
Ei mua varmaan kukaan pidä tai ole pitänyt kehitysvammaisena, mutta tossa hiljattain kerroinkin eräästä asiasta ekaa kertaa palstalla, kun käänsin sen tappion silloin aiemmin jotenkin omaksi voitokseni. Mutta tosiaan syksyllä 2019 tapasin kahdesti erään ihan ok-näköisen keskiluokkaisen oloisen naisen kanssa, sain kahdesti, ja luulin että siitä on hyvä jatkaa tutustumista, mutta hän tosiaan tunnisti musta aspergerin ennen kun ehdin itse kertoa ja teki selväksi että tämä oli tässä. Ja oli hetkellisesti myös melkeinpä hysteerinen että voiko ehkäisyyn luottaa 100%, sillä ei missään nimessä haluaisi lapselleen as-geenejä 🙄 Rauhoittelin, että mä vitsailin vain tietokonepöydän laatikossa olleista vuonna 2008 ostetuista kumeista jotka jäi ikuisesti käyttämättä, ja että ihan tuoreella päivämäärällä olleita käytimme.
Ja olen myös sellaisessakin tilanteessa ollut, että halailemani nainen oli valtavan kiinnostunut diagnoosistani, haki yhtymäkohtia tai selityksiä joihinkin perheenjäsenten käytöshäiriöihin yms, ja ilmeisesti jossain vaiheessa työuransa varrella oli ollut tekemisissä erilaisista ongelmista/rajoitteista kärsivien henkilöiden kanssa. Jotenkin olin huomaavinani, että suhtautuminen muhun ehkä vähän muuttui sen jälkeen kun asian itse tunnustin, mikä tietyllä tapaa on hyväkin asia ja tavallaan just sen tunnustamisen idea, että toinen tietää syitä joillekin käyttäytymismalleille.
Mutta miten tän nyt sanoisi, sen ymmärtämisenkin voisi tehdä ikäänkuin passiivisemmalla tavalla taustalla, antaen esim. joidenkin rallijuttujen mennä korvasta sisään ja toisesta ulos jne. eikä niin että joka välissä kaikkiin verbaalisiin hellyydenosoituksiin pitää lisätä "just tollasena" , "omana itsenäsi" , "onhan sillä ja silläkin...." jne. 🙄
Ja kuten olen monesti palstalla sanonutkin, niin mun pasmat saa parhaiten sekaisin joko asettamalla kohtuuttomia suorituspaineita, tai päinvastoin jollain tavalla epäsuorasti kyseenalaistamalla miehekkyyteni ja maskuliinisuuteni. Vaikea nyt suoraan lähteä kuvailemaan, miten haluaisin että mua kohdeltaisiin, mutta ainakin voin sanoa että loukkaavalta tai ikävältä tuntui:
-Treffien peruminen sillä perusteella, että exä lähti työkaveriensa tai muiden saman ikäluokan äitien kanssa viettämään aikaa, joka olisi ollut mulle sinänsä ihan ok. En mä ole mustis, stalkkeri tai mitään. Mutta pitikö siihenkin sen naisen lisätä joskuskin että "ja mul nyt on muutenki menkat" 🤦♂️ Eli mä koin sen miestä esineellistävänä, ja seuraavalla kerralla oli otsan ympärillä vanne kahta kireämpänä.
-Juurikin toi, miten asiansa ilmaisee jos asperger on kynnyskysymys. Sen perusteella suoraan, tai vaikka sopivan läpinäkyvällä valkoisella valheella mulle saa antaa vapaasti pakkeja, mutta sävy voi sattua joskus.
-Mun näkeminen lähestulkoon pelkän diagnoosin ympäröimänä ja jotenkin "särkyvänä" mitä mä tavallaan olenkin, mutta oikeasti se ymmärtäminen on ihan muuta kuin asialla lässytystä, vertailua muihin ihmisiin, tai äärimmilleen vietynä sitä ymmärrystä yritetty käyttää perusteena/välineenä pääni kääntämiseen jos tunteet ei olleet yhtä voimakkaita lopulta mun suunnalta.Ja sen verran vielä eksästäni, että jos hän halusi ikäänkuin varmistaa luottamukseni, ettei vehtaa kenenkään muun kanssa vetoamalla niihin menkkoihin, niin kompasteli kyllä siinä kohtaa pahemman kerran ja aiheutti vain enemmän stressiä mulle. Tai jos olisi halunnut pahoitella asiaa, niin miten olisi olleet vaikka sellaiset argumentit kuin työkaverien tai hänen lapsensa kaverien äitien samanaikainen kesäloma, tai lapsivapaa viikonloppu 🙄 Kuten sanoin, niin miestä esineellistävää käytöstä vailla mitään kunnollista emotionaalista signaalia toista kohtaan, eli en kelvannut sillä kertaa vaikkapa leffa/luontoretki/juomaseuraksi, mutta samaan aikaan jollain päinvastaisella (mutta virheellisellä) tavalla osoittaa myös sellaista ajattelutapaa naisen suunnalta, että ihan kuin miehellä ei olisi muuta mielessä kuin yksi asia.
Tai tuo, että eräs toinen nainen myöhemmin sanoi pakkien yhteydessä sen varsin selväsanaisesti, ettei ikipäivänä haluaisi asperger-geenejä lapselleen. Joo, sattuihan se, mutta pistää myös miettimään että ihan kuin vahinkolapsi jonkun muun miehen kanssa olisi jotenkin pienempi paha, ja että millaiset edellytykset on äidiksi ylipäätään, jos ajattelutapa on tuollainen. 🙄 Hänhän siis kahden tapaamisen jälkeen viestitse nosti esille sen asperger-asian, kysyi vielä varmistellen ehkäisyjutuista yms. ja siinä kohtaa olin sellaisen "valkoisen raivon" vallassa että lähetin hänelle kuvia kortsuista, jotka olin ostanut 2008 ja ovat pöytälaatikossa edelleen. Ikäänkuin lisäsin bensaa liekkeihin 😁 Mutta nainen vaikutti lopulta jopa mua epävakaammalta tapaukselta, niin laitoin hänelle kuvia niistä mitä olin sen vuoden kesänä ostanut ja sain vakuutettua hänet siitä, että alkuun mä vain piruilin takaisin.
En, koska en ole kehitysvammainen.
- Anonyymi
Jokainen saa luokitella minut miten lystää, mutta jos tulkinta menisi noin pieleen, niin hänen käsityskyvyssään olisi selvästikin jokin vinouma, joten tuskin jatkolle olisi muutenkaan edellytyksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu501168- 16815
- 68732
- 63725
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69688Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9540Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8500- 4472
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 16421
- 34404
- 35399
- 31389