Tilanne: pahoinpitely mihin on kutsuttu poliisit paikalle ja sillon olen antanut poliiseille valheellisen lausunnon tilanteesta. (Alkoholilla on ollut osuutta asiaan). Seuraavana päivänä olen kuitenkin kuulusteiluissa oikaissut edellisen päivän sanomiset mutta se ei näytä vaikuttavan asiaan tai syyttämis päätökseen. Nyt olen menossa todistamaan oikeuteen asiasta, voinko oikeudessa oikaista sanomisiani ja miten se vaikuttaa syytettyjen syyttämiseen?
Vastaukset 6
- Anonyymi
Eli, olet kertonut totuuden, kun poliisi on tapahtumapaikalla sinua puhutellut. Sen jälkeen olet sopinut tekijän kanssa toisenlaisesta kertomuksesta. Ehkä tapahtumalla on ollut muitakin silminnäkijöitä, joiden kertomusten perusteella syyttäjä on syytteen nostanut. Koska sinut on haastettu todistajana oikeuteen, niin paskan puhumisesta esitutkinnassa ei ole noteerattu, muutoinhan se olisi rikos.
Syyttäjä johtaa esitutkintaa oikeudessa ja hän päättää mitä seuraa.
Perätön lausuma tuomioistuimessa on jo rankka rikos. - Anonyymi
Tilanteella on ainakin kaksi silminnäkijää ja todistajaa minun lisäksi, mutta silti minä olen ainoa ketä on menossa todistamaan mitä on tapahtunut. Tapahtumapaikalla olen tulkinnut tilannetta selkeästi väärin ja siinä jo ollaan käyty kiivasta keskustelua että miten tilanne meni, poliisit oli myös paikalla tuon keskustelun aikana ja ilmeisesti kirjanneet ylös, voiko kyseinen keskustelu vaikuttaa syytteeseen tai syytös päätökseen? Ja joo minä olen ainoa ketä on tapahtuma aikana ollut eri mieltä asiasta kuin muut, osalliset ja silminnäkijät.
- Anonyymi
Varaudu nyt ainakin siihen, että käräjillä syyttäjä kysyy, miksi kertomuksesi poikeaa muiden todistajien kertomuksista ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varaudu nyt ainakin siihen, että käräjillä syyttäjä kysyy, miksi kertomuksesi poikeaa muiden todistajien kertomuksista ?
Eihän se hänen kertomus poikkea muiden todistajien kertomuksesta - hänhän äsken totesi, että hän on ainoa silminnäkijöistä joka on saanut kutsun mennä todistamaan.
Toki se on usein aika lailla vähämerkityksellistä, mitä tutkintailmoitukseen ne tilanteessa olleet poliisit ovat kirjanneet. Sen sijaan suurempi merkitys on siinä varsinaisessa kuulustelussa annetuilla vastauksilla, mihin pääkäsittelyssä kerrottua verrattaneen. Ja tuntuu jotenkin, että tuomari ajattelee asian kuulostavan totuudenmukaiselta, kun todistaja kertoo, että "joo siellä paikan päällä mä olin niin kännissä, että puhuin ihan mitä sattuu. Mutta mä hän korjasin sen silloin jo poliisille kuulustelussa, ja mun todellisen muistikuvan mukaan asiat meni siis näin..."
- Anonyymi
Sen illan osalta poikkeaa koska olen tulkinnut tilannetta väärin. Siitä muut ovat minulle kiivaasti sanoneet että minun tulkintani asiasta on väärä ja tajusin sen itsekkin ja seuraavana päivänä olen puhelinkuulustelussa korjannut edellisen illan sanomisiani. Koska minun tulkinta asiasta on väärä. Silti olen todistajana ns ”väärällä puolella” eli sillä puolella mitä olen tulkinnut illan aikana väärin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771570
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.103782En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493