Poikaystävä ei anna omaa aikaa ja uhkailee itsensä tappamisella

Anonyymi

Joka kerta kun olen mennyt ystäväni mukaan, alkaa hirveä riita. Poikaystäväni haluaisi olla kokoaika kanssani, eikä voi sietää sitä, että olen kenenkään muun kanssa, koska silloin olen kuulemma pettämässä jne.
Jos sanon meneväni kavereideni kanssa, alkaa hän uhkailemaan joko sillä, että vetää hirveät kännit (muuttuu kännissä kusipääksi ja harhaluuloiseksi, kukaan läheinen ei kestä) tai sillä että tappaa itsensä. Tämä itsellä tappamisen uhkailu on viikottaista.
Hän ei kestä pientäkään riitaa. Riidellessä muuttuu myös aina ihan eri ihmiseksi, haukuu maasta taivaisiin, jonka jälkeen katuu, ja sanoo tappavansa itsensä sen takia millainen on. Parisuhteessamme on hyviä ja onnellisia aikoja lähes jatkuvasti, mutta sitten tulee näitä, enkä tiedä miten toimia.

17

713

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mitä vittua häntä kiusaat? Jos olet yhteen mennyt ole yhtä tai muuten mene menojasi. Ihme perkeleet. Seurustellessakin pitäis saada muita naida jne. Ei teistä seurustelemaan,avoliittoon saati avioon ole. Olette ruohonkorsia joita pelkkä tuuli heiluttaa💩

    • Anonyymi

      Juokseppa kuule ja lujaa, merkit ovat jo sellaiset.
      Seuraavan kerran kun uhkaa tappaa itsensä, lupaa soittaa hänelle apua, vaikka ambulanssi ja kerrot että itsetuhoiselle järjestyy kyllä nopeasti hoitopaikka, halusi sitä tai ei.

    • Anonyymi

      Sun kuuluu olla poikaystävän seurassa eikä kavereiden kanssa kulkea ties missä! 😡

      • Anonyymi

        Ei keneltäkään voi vaatia sellaista.


    • Anonyymi

      Ammatti apu ainoa oikea tie muuttua noin ette voi jatkaa. Sinä et voi auttaa yksin asiassa, mut tukena voit olla jolloin parempi mahdollisuus onnistua.

    • Anonyymi

      Mieti mitä itse haluat suhteelta. Et voi olla terapeutti.

    • Anonyymi

      Poikaystävä kuulostaa kyllä olevan terapian tarpeessa. Sairaalloista mustasukkaisuutta ja mahdollista itsetuhoisuutta.

    • Anonyymi

      Höpöhöpö. Mitä muija poikaystävällä tekee kun elämä on kaikkea muuta kun sitoutumista. Ei ole kypsä suhteeseen.

    • Anonyymi

      Ota hatkat ja pian, sillä uhkaukset saattavat muuttua todeksi sinua kohtaan, ei näytä hyvältä, siis lopeta suhde heti kun vielä voit.

    • Anonyymi

      No kun sulla ei ole kavereita siinä se
      petät minkä kerkeät

    • Anonyymi

      Poikaystäväsi tarvitsee nopeasti apua. Ellet ole psykiatri tai psykologi, sinustaei ole apua tuolle pojalle.

      Mitv kauemmin pidät hänestä kiinni, sitä vaikeammaksi tilanteenne kehittyy.
      Parasta on sinun aivan kaunistelematta ja ystävällisellä äänellä ilmoittaa että te :

      " emme tule olemaan pari. Sinä tarvitset seraa jota minä en pysty antamaan. Haluan tukea sinua hakemaan ammatti-ihmisen joka voi auttaa avaamaan mielesi solmuja. Minä en siihen kykene. Joten on kummallekin parasta että ystävyytemme ei enää kehity syvemmälle."

      Poika ei tule tekemään itsemurhaa.
      Mutta jos yhä et laske häntä menemään hänestä saattaa tulla hyvin vaarallinen sinua kohtaan.
      Sinun on todellakin annettava hänen mennä. JA lopettaa yhteydenpito edellämainittu viesti .

    • Anonyymi

      Tuo ongelma ei sitten parane ajan mittaan, ellei järjenkäyttömalli muutu radikaalisti

    • Anonyymi

      Voivoi, jos joku haluaa tappaa itsensä, niin sillehän ei kukaan mitään mahda. Tosin jos haluat olla talustusremmissä, niin siitä vaan. Aian kuluessa hihna vain kiristyy.

      • Anonyymi

        Noin se on.


    • Onpa järisyttävän heikko itsetunto, apua se pikkuinen tarvitsee, nimenomaan ammattiapua.

    • Anonyymi

      No jos ap:lla alkaa olemaan kavereita yhtäkkiä joita suhteen aikana näkynyt tai kuulunut tms. eikö siinä kohdin voi jo epäillä neidin tarkoitusperiä? Sillä että tuo itsensä tappaminen tai muu uhkailu sopisi toimia mutta ap vaitonainen itsestään

    • Hei,

      Hyvä, että kirjoitit tänne! Saitkin aikaisemmilta kirjoittajilta jo hyviä vinkkejä.

      Tiedoksesi, että on olemassa monia matalan kynnyksen paikkoja, joissa sinä tai poikaystäväsi tai te molemmat yhdessä voitte saada tukea ja neuvoja tilanteeseen. Ulkopuolisen kanssa keskustelu voi antaa uusia näkökulmia ja lisätä voimavaroja. Tässä tiedoksi muutama paikka, joista saa sekä ammattimaista tukea että vertaistukea. Näihin voi ottaa yhteyttä anonyymisti.

      - Tukinet.net - Tukipisteesi netissä https://tukinet.net/

      Tukinetistä saa itselleen tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken mistä tahansa hankalasta elämäntilanteesta tai mielessä olevasta huolesta. Tukihenkilö löytyy esimerkiksi Mieli Tukisuhteesta. https://tukinet.net/teemat/mieli-tukisuhde/tukisuhteet/

      Lisäksi maanantaista torstaihin klo 15-19 on aikuisten kahdenkeskinen Solmussa-chat, jossa voi jutella päivystäjän kanssa mistä tahansa elämän ongelmatilanteesta.

      Tukinetissä on myös monenlaisia ryhmächattejä ja keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja.

      Tukinetin kaikki palvelut saa käyttöönsä rekisteröitymällä palveluun anonyymisti. Osaa palveluista voi käyttää ilmankin rekisteröitymistä.

      Keskusteluapua on mahdollista saada matalalla kynnyksellä myös seuraavilta tahoilta:

      - Valtakunnallinen kriisipuhelin

      Jos soittaminen tuntuu omimmalta vaihtoehdolta, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää24/7 numerossa 09 2525 0111.

      - Kriisikeskukset

      Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Myös etävastaanotto on mahdollista osassa paikoista. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät mm. MIELI Suomen Mielenterveys ry:n nettisivuilta: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/keskusteluapua-kriisivastaanotoilla/

      Ystävällisin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      201
      1953
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1146
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      171
      1031
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      74
      692
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      329
      646
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      23
      637
    Aihe