Tällaisten tehtävien kanssa ongelmia:
1. Suunnistusjoukkueessa oli vain ammattilaisia ja harrastajia. Ammattilaisia oli neljä kertaa niin paljon kuin harrastajia. Joukkueessa oli naisia kaksi kertaa niin paljon kuin muita sukupuolia yhteensä. Kun joukkue matkusti 100-paikkaisella lentokoneella kisoihin, oli koneen matkustajista hieman vajaa puolet joukkueen jäseniä ja loput muuta väkeä. Kuinka monta jäsentä joukkueessa oli?
2. Kaikki kaupungin asukkaat ovat alkuperäisasukkaita. Yksikään alkuperäisasukas ei ole eurooppalainen. Kaikki eurooppalaiset osaavat englantia. Ainoastaan englannin kielen taitoiset ovat olleet lentokoneessa . Voiko kaupungin asukas olla matkustanut lentokoneessa?
Millä tavoin näitä kuuluu alkaa ratkaisemaan? Osaan kyllä tehdä totuustauluja ja käyttää tarvittavia laskumenetelmiä, mutta kun en tiedä, mikä on oikea näihin tehtäviin. Pitäisikö 2:ssa merkitä eri lauseita A, B, C, D ja tehdä niistä totuustaulu? Minusta 2. vastaus on, että ei voi olla matkustanut lentokoneessa, mutta kuinka sen perustelee? Kiitos, jos joku osaisi auttaa alkuun!
Apua lukuteorian kanssa?
7
231
Vastaukset 7
Kakkostehtävä on ennemminkin joukko-oppia eikä totuuslauseita. Minä ratkaisisin tuon ihan vaan päättelemällä tai ehkä käyttämällä Venn-diagrammia.
Oikea vastaus on KYLLÄ, mutta jätän tarkemmat perustelut nyt pois jos haluat kokeilla itse ratkaista.Ykköstehtävässä mieti mitä siinä kerrotaan.
Jos sanotaan "Ammattilaisia oli neljä kertaa niin paljon kuin harrastajia" niin mitä tuossa oikeastaan kerrotaan kun kerran ammattilaisten tai harrastajien määrää ei missään tarvita.
Sama sukupuolten kohdalla.
Voin antaa lisävinkkejä jos haluat.- Anonyymi
1,a=ammattilaisten määrä ja h = harrastajien määrä.Oliko se lentokone täynnä? Jos oli, niin:
a = 4h ja a h = 5h
5h <= 49 joten h <= 9 ja a <= 36. Kun h=9 ja a = 36 on joukkueessa 45 jäsentä joka on "hieman vajaa puolet" matkustajista.
2. A= alkuperäisasukkaiden joukko, E = eurooppalaiset ja B =englantia puhuvat.
AE = 0. E < B. Tässä siis A:n ja B:n leikkaus on tyhjä joukko ja E on B:n osajoukko.On mahdollista että A ( B - E) =/ 0 eli kaupungin asukas voi olla lentokoneessa. - Anonyymi
Ammattilaisia oli neljä kertaa niin paljon kuin harrastajia:
- Tästä tiedosta irtoaa vain, että jäsenten määrä on viidellä jaollinen
Joukkueessa oli naisia kaksi kertaa niin paljon kuin muita sukupuolia yhteensä
- Tästä voi yksinään päätellä ainoastaan, että jäsenten määrä on kolmella jaollinen.
Joukkueen koko on siis jaollinen luvulla 3*5 = 15.
Mahdollisia kokoja on 0, 15, 30 ja 45, josta 45 vastaa parhaiten spesifikaatioita hieman vajaa puolet sadasta. - Anonyymi
Koska kaikki ovat kokonaisia henkiloitä, niin sukupuolien määrästä tiedetään kokonaismäärän olevan kolmella jaollinen, ja toisesta ehdosta sen olevan viidellä jaollinen, kolmannesta kokonaismäärän olevan hieman alle viisikymmentä.
- Anonyymi
Tosin tehtävästä puuttuu maininta että kaikilla joukkueessa on sukupuoli.
Jos joukkueessa olisi sukupuolettomia niin sitten tiedettäisinn vain että on 5 jaollinen jolloin oikea vastaus voisi olla 40 tai 45 jotka molemmat ovat hieman alle 50.
- Anonyymi
Tehtävässä 2 lause "Kaikki eurooppalaiset osaavat englantia" kertoo vain eurooppalaisista ja on siten aivan turha, kun kaupungissa ei kerta ole eurooppalaisia. Kun lause poistetaan, pelkistetty tehtävä on:
Kaikki kaupungin asukkaat ovat alkuperäisasukkaita. Yksikään alkuperäisasukas ei ole eurooppalainen. Ainoastaan englannin kielen taitoiset ovat olleet lentokoneessa . Voiko kaupungin asukas olla matkustanut lentokoneessa?
Koska ainoa listattu vaatimus lentokoneella matkustamiselle on kyky puhua englantia eikä tästä sanota tehtävässä kaupunkilaisten osalta mitään, on tietojen pohjalla täysin mahdotonta sulkea pois vaihtoehtoa, että joku kaupunkilainen olisi matkustanut lentokoneella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651172- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14794Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46552
- 45498
- 47485