Mitkä asiat elämässäsi tekee sinut onnelliseksi? Jos elämäsi on pöytä, mitkä ovat jalat, jotka pitävät pöydän tasapainossa?
Itselle perhe (lapset, vanhemmat, sisko) on tärkein jalka pöydässäsi, samoin koti ja ystävät omansa. Monelle työ ei merkityksellinen jalka muuta kuin elinkeinon tuojana, mutta itselleni se on tärkeä, koska kaipaan elämässä älyllisiä haasteita ja mahdollisuutta jatkuvaan oppimiseen. Voin parhaiten kun työssä on haastetta. Terveys ja turvattu taloudellinen tilanne ovat tasapainottavia lisäjalkoja, jotka huomaa vasta jos ne menettäisi. Omat harrastukset/oma liikunta on myös samalla tavalla tasapainottava jalka. Samoin kivat työkaverit ja pieni flirtti on aikamoinen voimavara. Töissä viihtyy. Pöytä ei kaadu, vaikka tasapainottavan jalan ottaisi pois, mutta se kuitenkin tukee.
Omasta pöydästäkin puuttuu tärkeä jalka, vaikka pöytä on tukeva 8 jalalla. Tämä on haave, jonka vielä joskus toivon saavuttavani. Minulta puuttuu siis romanttinen rakkaus ja kaikki siihen liittyvä. Kaipaan aikuisten läheisyyttä, koskettamista, henkistä tukea, tunteiden kokemista, saman aaltopituuden kokemusta, syvää yhteyttä, silmiin katsomista, seksiä, molemmin puolista kuulluksi ja nähdyksi tulemista, hetkiä kainalossa ja kynttilän valoss, yhdessä liikkumista ja molemmin puolista stemppamista. En tiedä koska ja kenen kanssa joskus tuon haaveen pääsee elämään, mutta se tekisi tasapainoisen pöytääni paremmaksi. Haaveita on hyvä olla!
Mitä sinun elämäsi pöydästä puuttuu, sellaista mitä haluaisit sinne saada lyhyellä ja keskipitkällä aikajänteellä? Mitä olet valmis itse tekemään tavoitteesi eteen?
Onnellisen elämän anatomia ja haaveet
65
789
Vastaukset
Hmm, mun puuttuva jalka on mielekäs työ, siis sellainen jossa olen elementissäni ja pystyn suoriutumaan terveyden puitteissa mahdollisimman hyvin. Vielä kun työssä vallitsisi hyvä ilmapiiri, kunnioitus jokaisen persoonaa ja työpanosta kohtaan, niin avot.
Mitä olen valmis tekemään, niin opiskelemaan tarvittaessa sen minkä työ vaatii ja hyvään työpaikkaan voin sitoutua pidemmäksikin aikaa.
Ehkäpä nyt ihan ekana on kuntoutus ja työkunnon kartoitus, työkokeilu tms. millä punnita työn sopivuutta ja myös mielekkyyttä.
Siinäpä nyt ensimmäiset jalka hankinnat.Sinulla on todella hyvät avaimet punnertaa itsesi alakuloista valoon kun sinulla näkyy olevan pitkälle mietitty suunnitelma. ♥️
Olen itse miettinyt, että joskus turhautumista ja alakuloa tarvitaan, että löytää itsestään riittävän energian ja tahdon tehdä vaadittavat muutokset. Ja en puhu oikeata masennuksesta tuossa vaan lievemmästä tunteesta. Turhauma voi olla hyvä moottori joskus. Aikaa, työtä ja pitkäjänteisyyttä suunnitelman läpi vieminen luultavasti vaatii, mutta kun on tehnyt sen työn ja saavuttanut pienenkin askeleen oikeaan suuntaan, saa sisäisen palkinnon. Iso tavoite kannattaa pilkkoa pieniin osiin. Dopamiinit jyllää aivoissa ja silloin kannatta myös tietoisesti kehua itseään tehdystä työstä.Emberizi kirjoitti:
Sinulla on todella hyvät avaimet punnertaa itsesi alakuloista valoon kun sinulla näkyy olevan pitkälle mietitty suunnitelma. ♥️
Olen itse miettinyt, että joskus turhautumista ja alakuloa tarvitaan, että löytää itsestään riittävän energian ja tahdon tehdä vaadittavat muutokset. Ja en puhu oikeata masennuksesta tuossa vaan lievemmästä tunteesta. Turhauma voi olla hyvä moottori joskus. Aikaa, työtä ja pitkäjänteisyyttä suunnitelman läpi vieminen luultavasti vaatii, mutta kun on tehnyt sen työn ja saavuttanut pienenkin askeleen oikeaan suuntaan, saa sisäisen palkinnon. Iso tavoite kannattaa pilkkoa pieniin osiin. Dopamiinit jyllää aivoissa ja silloin kannatta myös tietoisesti kehua itseään tehdystä työstä.No ainakin jonkunlainen lähitulevaisuuden suunnitelma. Kuntoutuksessa on tuki ja ihmisiä, jotka kulkee mukana ja tsemppaa ottamaan pieniä mutta vakaita askelia kohti kuntoutumista ja sen myötä työelämää.
En ole ihan yksin, vaikka minun se työ ja prosessi on läpi käytävä, mutta voin kilauttaa ohjaajalle ja jutella tilannettani pitkin matkaa ammattilaisille. Nousut ja laskut. :)HALiMONSTERi kirjoitti:
No ainakin jonkunlainen lähitulevaisuuden suunnitelma. Kuntoutuksessa on tuki ja ihmisiä, jotka kulkee mukana ja tsemppaa ottamaan pieniä mutta vakaita askelia kohti kuntoutumista ja sen myötä työelämää.
En ole ihan yksin, vaikka minun se työ ja prosessi on läpi käytävä, mutta voin kilauttaa ohjaajalle ja jutella tilannettani pitkin matkaa ammattilaisille. Nousut ja laskut. :)👍👍👍
Minä luulen että olen ihan fine joka päivä kun omat jalat kantaa. Kaikki muu on extraa, luksusta.
En haaveile juurikaan, otan elämän sellaisenaan kuin se kulloinkin on. Aika simppeliä. Jokaisessa päivässä on omanlaista taikaa, se on sitten itsestään kiinni, haluaako sen huomata.
Lähinnä olen kiitollinen elämästäni, niin sen valoisista hetkistä kuin tummista varjoistakin. Minulta ei mitään puutu. Olen aika tyytyväinen olotilaani. Ihan siksi, kun olen minä.
En osaa ajatella elämästäni pöytänä.. tai oikeastaan en halua. Jos olisi pakko valita, olisin yksijalkainen pöytä ja se jalka olisi minuus. Sen saa syntymälahjana, se oppii ja kasvaa elämäsi varrella ja kuolemassa se on ainoa asia jonka ehkä saa mukaansa. Pöytä olisi limenvihreä, pyöreä, 50- luvun hirviö tolppajalalla.. heh.Yksi jalka kantaa, kun se on keskellä pöytää ja riittävän vankka tolppa. 😉 Se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Olemme yksilöitä.
Mitä olet kertonut elämästäsi, lapsuudesta, sairaudesta ja lapsesi vanhoista haasteista saa ymmärtämään miksi yksi tolppajalka toimii sinulle parhaiten. Kun elämä on heilauttanut joskus vierestä katsoen kohtuuttoman rajusti, osaa varmasti tukea siihen yhteen vahvaan jalkaan. Tiedät mitä olet ja haluat, mutta silti toivon sinulle, että sen tolpan lisäksi uskalla ottaa lisäjalan vihreään pöytääsi Pujiksesta jakamaan painoa. On ihan sama millä sanalla sitä yhteistä simppimusta kutsutaan… en nyt puhu siitä. Vaikka toiseen tukeutuminen vaatii uskallusta, silti usko pois, se antaa teille molemmille jotain mitä yhden jalan pöydässä ei voi saada.
Kertomasi perusteella ymmärrän myös halusi elää tässä hetkessä. Siinä samassa asiassa olisi oppimista myös miellä muillakin!Emberizi kirjoitti:
Yksi jalka kantaa, kun se on keskellä pöytää ja riittävän vankka tolppa. 😉 Se mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle. Olemme yksilöitä.
Mitä olet kertonut elämästäsi, lapsuudesta, sairaudesta ja lapsesi vanhoista haasteista saa ymmärtämään miksi yksi tolppajalka toimii sinulle parhaiten. Kun elämä on heilauttanut joskus vierestä katsoen kohtuuttoman rajusti, osaa varmasti tukea siihen yhteen vahvaan jalkaan. Tiedät mitä olet ja haluat, mutta silti toivon sinulle, että sen tolpan lisäksi uskalla ottaa lisäjalan vihreään pöytääsi Pujiksesta jakamaan painoa. On ihan sama millä sanalla sitä yhteistä simppimusta kutsutaan… en nyt puhu siitä. Vaikka toiseen tukeutuminen vaatii uskallusta, silti usko pois, se antaa teille molemmille jotain mitä yhden jalan pöydässä ei voi saada.
Kertomasi perusteella ymmärrän myös halusi elää tässä hetkessä. Siinä samassa asiassa olisi oppimista myös miellä muillakin!No kaunis ajatus, että tukisimme toisiamme pujottelijan kanssa.. ihan joo, mutta kun suhteemme ei ole sellainen. En voisi kuvitellakaan, että hakisin turvaa tai lohtua häneltä. Ei siksi etteikö hän sitä antaisi jos sitä tarvitsisin. Mutta kun hän on niin .. no hän. Niin moni turvaa jo häneen ja mieluusti antaisin hänen olla ihmissuhteessa, jossa ei tarvitse olla tukipilari.
Kun treffaamme, kumpikin saa olla oma itsensä. Ilman velvoitteita. Ja hyvä niin. Se on kuin vapaailta elämästä. On vain me kaksi.
Koko suhteemme menisi piloille jos ottaisimme tämän jutun vakavasti.
Ja tosiaan elämäni ei ole antanut minulle koskaan muuta turvaa kuin itseni. Ja siihen luotan. Se onkin ainoa asia mitä rehellisesti voin sanoa omistavani.
En ole penaalin terävin kynä.. en kultivoitunut tai ajantasalla päivän polttavimmista kysymyksistä, mutta tiedän miten rakastaa. Ja rakastan pujottelijaa juuri oikealla tavalla.Pikku-pirpana kirjoitti:
No kaunis ajatus, että tukisimme toisiamme pujottelijan kanssa.. ihan joo, mutta kun suhteemme ei ole sellainen. En voisi kuvitellakaan, että hakisin turvaa tai lohtua häneltä. Ei siksi etteikö hän sitä antaisi jos sitä tarvitsisin. Mutta kun hän on niin .. no hän. Niin moni turvaa jo häneen ja mieluusti antaisin hänen olla ihmissuhteessa, jossa ei tarvitse olla tukipilari.
Kun treffaamme, kumpikin saa olla oma itsensä. Ilman velvoitteita. Ja hyvä niin. Se on kuin vapaailta elämästä. On vain me kaksi.
Koko suhteemme menisi piloille jos ottaisimme tämän jutun vakavasti.
Ja tosiaan elämäni ei ole antanut minulle koskaan muuta turvaa kuin itseni. Ja siihen luotan. Se onkin ainoa asia mitä rehellisesti voin sanoa omistavani.
En ole penaalin terävin kynä.. en kultivoitunut tai ajantasalla päivän polttavimmista kysymyksistä, mutta tiedän miten rakastaa. Ja rakastan pujottelijaa juuri oikealla tavalla.Hieno vastaus!
- Anonyymi
Vertauskuva pöydästä ontuu minunkin mielestäni.
Olen kokenut sen, että kaikki silloisen ajatusmaailmani mukaiset pöydän jalat katkottiin. Loppuiko elämä, lopuinko minä? No ei, ja en.
Ehkä mun ”pöytä” muuttuikin lentäväksi matoksi. Kun luulin menettäneeni ”kaiken”, sainkin paljon enemmän. Voin lentää ilman lähes kaikkea. Ja mitä enemmän ”jalkoja” menetän, sitä kevyemmin mattoni lentää. Se on vapautta = onnellisuutta.
Eikä tämä ole mitään hypetystä. Se on vaan realismia, että kun joutuu elämään ilman asiaa x (esim. perhe, terveys) niin huomaa, että pystyy siihen. Se vapauttaa ajatuksesta, että elämä olisi parempaa jos siinä olisi x, z, y. Eikä tämä poissulje uusien asioiden tavoittelua, päinvastoin.Miksi elämän pöydän pitäisi olla staattinen? Miksei se voi olla dynaaminen. Jos kysyt samalta ihmiseltä mitkä on elämän peruspilareita 20v, 35v, 50v tai 65v, epäilen että vastaus muuttuu ajan myötä.
Joskus pöydän jalat katkeaa, joskus jonkun haluaa itse pistää uusiksi. Joskus toteaa, ettei tarvitse jalkoja ja levyn laittaa lattialle tai varastoon. Joskus kaikki pitää luoda uusiksi. Elämää se vain on.
En näe itse, että vertaus liittyy siihen, että elämän pitäisi olla parempaa vaan siihen, että tunnistaa että omassa elämässä on jotkut perusasiat hyvin ja siihen tunnistaako itse olevansa tasapainossa ja siihen, että. tunnistaa elämän olevan ok, vaikka joku asia puuttuisikin. Näen, että haaveet ja tavoitteet, kunhan ne ei ole itsestään tarkoitus, tekevät elämästä parempaa. Tämä toki liittyy vahvasti persoonaan myös(tosiasiallinen vs. intuitiivinen).- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Miksi elämän pöydän pitäisi olla staattinen? Miksei se voi olla dynaaminen. Jos kysyt samalta ihmiseltä mitkä on elämän peruspilareita 20v, 35v, 50v tai 65v, epäilen että vastaus muuttuu ajan myötä.
Joskus pöydän jalat katkeaa, joskus jonkun haluaa itse pistää uusiksi. Joskus toteaa, ettei tarvitse jalkoja ja levyn laittaa lattialle tai varastoon. Joskus kaikki pitää luoda uusiksi. Elämää se vain on.
En näe itse, että vertaus liittyy siihen, että elämän pitäisi olla parempaa vaan siihen, että tunnistaa että omassa elämässä on jotkut perusasiat hyvin ja siihen tunnistaako itse olevansa tasapainossa ja siihen, että. tunnistaa elämän olevan ok, vaikka joku asia puuttuisikin. Näen, että haaveet ja tavoitteet, kunhan ne ei ole itsestään tarkoitus, tekevät elämästä parempaa. Tämä toki liittyy vahvasti persoonaan myös(tosiasiallinen vs. intuitiivinen).En sanonutkaan että pöydän tulisi olla staattinen, sanoin, että se ei vertauskuvana toimi minulle. Ajattelen, että elämä itse on kaiken tukipilari, ei niin, että muut asiat olisivat elämän tukipilareja.
Mitä tarkoitat tuolla persoonan vaikutuksella?
- Anonyymi
Täällä kolmas kirjoittaja, jolla vertauskuva ontuu. Kaikki jalat katsottuna on joutunut rakentamaan uuden maailman, johon vanhalla vertauskuvalla ei ole en sijaa, eikä paikkaa.
- Anonyymi
Raha ja naiset sekä seksi tekee onnelliseksi. Jos ei saisi seksiä lainkaan niin kyllä mies masentuu eikä silloin kiinnosta mikään.
- Anonyymi
Kaikki jalat katkee kun venäjä pistää ranttaliksi.
- Anonyymi
Kuulemma pukeudut sinkkuristeilyllä haareminaisen asuun :/
- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Höpö höpö
Onko aika siveysvyön sovitukseen jo varattu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko aika siveysvyön sovitukseen jo varattu?
T:mi Arvo Ylä-Mursu Myrskylässä palvelee noissa asioissa.
- Anonyymi
Tekstisi olisi voinut olla hyvin pitkälti mun kirjottamaa.
Yksi jalka minullakin ovat perheeni ja rakkaat ihmiset (lapsi, vanhemmat, sisko perheineen, ystävät). Kaikki ne ihmiset, joihin voin luottaa, tuli mitä tuli (ja jotka voivat luottaa minuun). Tuo jalka on välillä horjunut ja välillä kaventunut. Olen menettänyt rakkaita, mutta sitä ei voi elämässä välttää. Silti siellä on aina ollut heitä, jotka ovat ottaneet noissa tilanteissa kopin.
Toinen jalka on taloudellinen turva, oma koti ja kaikki mikä siihen kuuluu. En mä (ainakaan omasta mielestäni) rikas ole, mutta vakaalla pohjalla. Taloudellisia asioita ei tarvitse jatkuvasti miettiä ja hyvä niin, koska toisinkin on joskus ollut ja se oli kamalaa.
Työ on minullekin yksi niistä jaloista. Se ei ole mulle vain tulonlähde. Mun työni on mulle intohimo ja haave, jonka toteutuminen vei pitkään. Se on merkityksellinen sisältö mun elämässäni. Siihen liittyy paitsi itse työ ja koko yhteisö siinä ympärillä.
Neljäs jalka on harrastukset ja palauttava vapaa-aika, liikunta, jne. Tähän kohtaan voisi laittaa terveyden ja sen ylläpidon. Toivottavasti pysyy hyvänä mahdollisimman pitkään.
Kaikki noi mun tukijalkani on tiukasti ristiin ja rastiin sidottu toisiinsa. Ystävät ja perhe kuukuvat myös harrastuksiin ja vapaa-aikaan, työ nivoutuu myös harrastuksiin jne.
Mä en tiedä onko minulla mitään suuria haaveita. Mulla aika pitkälti on kaikki tarvitsemani ja suuret haaveeni olen toteuttanut. Se ei tarkoita, etteikö olisi unelmia, monenmoisia työprojekteja, lomamatkoja, remonttiprojekteja, jne. Kaikkea sellaista mitä elämässä voi keksiä, mutta mun elämäni on lopulta puitteiltaan varsin yksinkertaista ja se sopii mulle. Just nyt mä toivon lähinnä, että tämä talvi loppuisi.
Vaan siis tuossa ensimmäisessä tukijalassa olisi hyvin tilaa myös romanttiselle rakkaudelle, kumppanille, parisuhteelle, sellaiselle aikuiselle, jonka kanssa jakaa koko elämä ja arki. Enhän mä kaikkea arjessani tällä hetkellä jaa kenenkään aikuisen kanssa. Jokainen heistä on mukana vain osassa asioista. Vaan missä määrin suuri haave tuo on ... en tiedä. Jos hän jossain vastaan tulee niin hän on enemmän kuin tervetullut ja se juuri tuon ihmisen mentävä kolo on aina olemassa. Sitä ei voi kukaan muu ihminen täyttää. Vaan ei mulla ole pakottavaa tarvetta täyttää sitä koloa. Se täytetään vain oikealla ihmisellä.Kuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Itse kävisin töissä, vaikka saisin lottovoiton (tosin aika vaikeaa seon kun en lottoa. 😉
Jäin miettimään tarvitseeko elämän haaveet ja tavoitteet aina olla isoja juttuja? Haave voi olla vaikka narsissien istutus takapihalle ja kukinnan seuraaminen keväällä tai sieniretki lapsien kanssa syksyllä tai vaikka oman ajan ottaminen liikunnalle pari kertaa viikossa. Romanttisen rakkauden löytyminen on toki iso unelma…. Kun elämässä kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä, ehkä joku kerta kohtaaminen johtaa vielä hieman pidemmälle edes suhteen alkuun. Ja joskus alku riittää edemmäksikin. Enkä joskus vielä on sen aika?- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Itse kävisin töissä, vaikka saisin lottovoiton (tosin aika vaikeaa seon kun en lottoa. 😉
Jäin miettimään tarvitseeko elämän haaveet ja tavoitteet aina olla isoja juttuja? Haave voi olla vaikka narsissien istutus takapihalle ja kukinnan seuraaminen keväällä tai sieniretki lapsien kanssa syksyllä tai vaikka oman ajan ottaminen liikunnalle pari kertaa viikossa. Romanttisen rakkauden löytyminen on toki iso unelma…. Kun elämässä kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä, ehkä joku kerta kohtaaminen johtaa vielä hieman pidemmälle edes suhteen alkuun. Ja joskus alku riittää edemmäksikin. Enkä joskus vielä on sen aika?No siis nimenomaan. Jos saisin lottovoiton niin sijoittaisin osan siitä työjuttuihin . Tosin minäkään en lottoa. 😂
Monien mielestä asioiden tulee olla suuria, jotta niitä voi kutsua haaveiksi. Kai se on miten itsekukin sen mieltää. Monille haave olisi tyyliin lopettaa työt tai muuttaa ulkomaille. Kuten sanoin niin mun elämäni on tietyllä tavalla hyvin pientä, joku voisi kutsua sitä tylsäksi.
Ja siis toki, romanttinen rakkaus on iso asia. Varsinkin jos sen ajattelee nimenomaan parisuhteena, eikä hetken huumana tai väliaikaisena järjestelynä. Jos olen rehellinen niin minä en oikeastaan edes kaipaa rakastumista. Mä lopulta jopa hieman inhoan sitä tietynlaista sekopäisyyden tunnetta ja rakastuminen on aina ollut musta suorastaan ahdistavaa.
Mä haluan rakastaa en niinkään rakastua. Joskus mietin, että en menettäisi elämässäni mitään, vaikken koskaan enää rakastuisi. Mä kaipaan nimenomaan sitä "tylsää" arkea ja sen jakamista, en sitä sekopäistä ja ahdistavaakin tutustumista ja tapailua ja sitä muuta. Tuo on oikeastaan se suurin syy miksi mä en tule ikinä harrastamaan vaikkapa jotain nettideittailua. Sen suhteen pitää alkaa orgaanisesti, ilman jotain etsimistä ympäriinsä hapuilemista. En osaa oikein selittää. Ehkä mä olen hieman outo. - Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Itse kävisin töissä, vaikka saisin lottovoiton (tosin aika vaikeaa seon kun en lottoa. 😉
Jäin miettimään tarvitseeko elämän haaveet ja tavoitteet aina olla isoja juttuja? Haave voi olla vaikka narsissien istutus takapihalle ja kukinnan seuraaminen keväällä tai sieniretki lapsien kanssa syksyllä tai vaikka oman ajan ottaminen liikunnalle pari kertaa viikossa. Romanttisen rakkauden löytyminen on toki iso unelma…. Kun elämässä kohtaa mielenkiintoisia ihmisiä, ehkä joku kerta kohtaaminen johtaa vielä hieman pidemmälle edes suhteen alkuun. Ja joskus alku riittää edemmäksikin. Enkä joskus vielä on sen aika?Unohda romanttinen rakkaus, palsta on kohtalosi :) -cu-
- Anonyymi
Tee sinkku risteilyllä samaa mitä anni vuohijokikin teki hotelleissa ja hanki seuraksesi viron korkeastikoulutettui tinderi jännämiähii tai arabi miähii
En taputtele ketään luvatta enkä ehdottele sopimattomia (=jotain mitä vastapuoli ei halua). Ei kuulu tapoihini! En myöskään lähde risteilylle sillä mielialalla, että nyt on pakko löytyä jotain. Löytyy jos löytyy, ja jos ei löydy voi vietyä hauskan illan, mennä
ajoissa nukkumaan ja shoppailla aamun.
Edellenkään en ymmärrä miksi mielikuva vanhan kurpan mielikuvitus-miesasioista kiinnostaa niin paljon.- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
En taputtele ketään luvatta enkä ehdottele sopimattomia (=jotain mitä vastapuoli ei halua). Ei kuulu tapoihini! En myöskään lähde risteilylle sillä mielialalla, että nyt on pakko löytyä jotain. Löytyy jos löytyy, ja jos ei löydy voi vietyä hauskan illan, mennä
ajoissa nukkumaan ja shoppailla aamun.
Edellenkään en ymmärrä miksi mielikuva vanhan kurpan mielikuvitus-miesasioista kiinnostaa niin paljon.Välis-ätmin resepti: korkeastikoulutettu jännä arabimies tinderistä 😂
Paljon riittäisi pohdittavaa, mutta lähdetään liikkeelle siitä että pöytäni on nelijalkainen kuten ne yleensä on, ja jonkun haljenneen muovisen sirkkelöintipöytäni tyyliin yksi jaloista on murtunut irti tyvestä ja siinä on joskus jotain tukia tai pöytä horjuu sen takia 😂
Sanoisin että nykyisessä elämäntilanteessa ja tässä hetkessä
1. Jalka on tilani/kotitaloni. Velaton asumismuoto ja osa identiteettiäni.
2. Jalka on työni. Viime aikoina se ei oikein ole kulkenut, mutta silloin kun sitä teen, olen mielestäni hyvä siinä. Myös sekin on väistämättä osa identiteettiäni.
3. Jalka on kilpa-autoilu kaikessa muodossa. Omanlaista terapiaa mun kaltaiselle bensalenkkarin ja nörtin yhdistelmälle. F1:n, Indycarin, rallin yms seuraaminen, simupelit, keskustelu ja peliporukat, eli tavallaan uusia kavereitakin on löytynyt jossain muodossa. Kartingia on kiva muistella ja siitä kertoa, mutta se oli silloin, ja kilpa-autoilijan identiteetin määritteleminen itselle silloin oli pidemmän päälle huono idea.
4. Jalka tukipuineen tai jesari-virityksineen on terveys. Fyysisesti se on tällä hetkellä hyvä, ja henkisesti aika lailla realistinen ilman mitään reippaan pojan tekohymyä ja jokailtaista kaatokännäilyä. Paljon huonommin olisi voinut myös käydä, ja vaikka jotkut alkoholiraittiutta tukevat luovat ratkaisut on olleet ehkä vähän niin ja näin, mutta isossa kuvassa ihan pikkuasioita. Kokonaisuutena terveyteni on tällä hetkellä siis vähän korjaustilassa vielä. Mutta tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Parempi pyrkiä rakentamaan omaa elämää rauhassa kunnon perustuksille, kuin yrittää pitää korttitaloa pystyssä.- Anonyymi
Unohdit mainita -92 Fiestan.
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit mainita -92 Fiestan.
Niin taisi käydä. Oikeastaan autot muutenkin on tärkeä osa elämääni, ja yksi suurimmista mielenkiinnonaiheista. Niputin ne tavallaan työhöni ja kilpa-autoiluun, mutta olisihan autot erikseenkin voinut mainita 🤔
Vaikka ne kiinnostaa, tiedän niistä todella paljon ns. pintaa syvemmältä, tykkään palstallakin jutella aihepiiristä jne. niin omat autot ei kuitenkaan ihan viime aikoina ole olleet minkäänlaisia "elämän pöydänjalkoja". Ehkä joskus 10-4 vuotta sitten omat käyttöautot oli aina melkoisen tärkeitä identiteetin osia, varsinkin Mersut, mutta ei omaa onnellisuuttaan voi rakentaa autojen varaan, ja muutenkin ne on varsin huonoja tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita.
Tässä se jännä ristiriita onkin, kun olen palstallakin monesti pohtinut miksi en ole oikein koskaan kunnolla verkostoitunut mihinkään rassausporukkaan, saati tullut toimeen autoista kiinnostuneiden, tai niistä tietävänsä luulevien naisten kanssa. Suhtautuminen omiin autoihini on yleensä kovin flegmaattista, perusluonne on pihi kuin mikä, ja voin vain arvuutella sitä prosenttiosuutta käytetystä ajasta, mitä talleilla menee kaljanjuontiin ja jutusteluun, ja kuinka paljon varsinaiset projektit saa huomiota 🙄
No siis olen onnellinen lähellä olevista ihmisitä, työstä, harrastuksista ja mahdollisuuksista elämässä.
Mutta en tiedä onko ne oikeastaan ne sen pöydän jalat? Ne kaikki tuo sinne pöydälle jotain, mutta oikeastaan sen pyödän pystyssä pysymisen järjestän minä itse. :o)
Ja oikeastaan kaikista onnellisin olen silloin, kun taas jotenkin keksin, miten saan sen pysymään pystyssä tukevasti. Elämässä kun tuppaa tulla kaikenlaista vastaan, halusi sitä tai ei. Niitä ei oikein voi hallita, mikä ehkä joskus oli ehkä yrityskin...
Niin ja haaveitahan on vaikka minkälaisia... Vaikka se sama mikä sulla...tulla rakastetuksi, saada rakastaa, seksiä, läheisyyttä jonkun spesiaalin ihmisen kanssa, mutta toisaalta se ei ole mikään tuki, tai rakenteen osa, vaan jotain mikä tulee sitten siihen pöydälle. Siellä pöydällä on sitten paljon muutakin. :o)- Anonyymi
Raha, pillun saanti, nussiminen ja videopelit. Tällä hetkellä tarjolla vain listan viimeisintä joten elämä on aika kamalaa.
- Anonyymi
Tässä on arvot kunnossa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä on arvot kunnossa!
Sit tulee joku, joka vie kaikki jalat alta
Mitä ne unelmat olikaan. . .
Antaa mennä vaan
No ensimmäinen on tietenkin se, että pidetää työpaikat kotimaassa. Siis myös teolliset työpaikat. Ei ihmisen arvo saa olla siitä kiinni, ettei osaamisala oo päättäjien mieleen. Toinen on lasten asiat, vaikka omia ei oo, niin silti lapset on ainoo tulevaisuus mitä meillä on. Että järjestettäs koulutus ja terveydenhoito heille hyvin, eikä aina ensimmäisenä lapsilta leikattaisi. Eikä näin huonosti asioita hoidettais, kun korona aikana lasten osalta tehtiin. Tässä on nyt vaan kaks jalkaa, mutta nyt ei ehdi enempää kirjottaa.
- Anonyymi
Kannattaa lähteä baariin viikonloppuna sitä onnea etsimään. Viinaa juomalla rakkaus löytyy.
T viinamies- Anonyymi
En lähde baariin. Kotona voin juoda lasillisen silloin tällöin.
- Anonyymi
Hassu lähestymiskulma elämään.
Olen aina ollut jonkinmoinen yksinäinen susi jolle riittäisi ihan hyvin maailma palloineen ja minä.
Siinä on tasan kaksi jalkaa, maailma ja minä. Loput "jalat" tuovat tukevuutta pöydälle mutta samalla heikentävät pöytää koska jalat eivät ole yhtä vahvoja jos kantta ajattelee.
Haluaisin siis olla pöydän kansi joka levitoi maapallon magneettikentässä hyödyntäen keskipakoisvoimaa.
Perusajatus on siis yksinkertainen mutta kyllä maailma tuo eteen tärkeitä ihmisiä joita en pidä jalkoina vaan ajattelen olevani heidän pöytiensä jalkana.
Viimeisin tapaus on kyllä ihan super, tykkään aivan valtavasti viimeisestä lapsestani vaikka tykkään jokaisesta lapsestani. Hänessä on jotain mikä saa hymyilemään ja näyttämään maailman paremmalta paikalta mikä se ehkä onkaan:)
AV- Anonyymi
...Unohtui vastata kysymykseen mikä tekee onnelliseksi. Onnelliseksi tekee onnelliset ihmiset ympärilläni. Olen kai niitä jotka tekevät työtä toisten ihmisten onnellisuuden eteen saaden siitä oman onnellisuuden tunteen, olla se tukeva jalka joka pitäisi jokaisen tärkeän ihmisen kannen tasapainossa. Toisaalta jos antaa saa aina moninkertaisesti takaisin joten vastaan antaminen tekee onnelliseksi olkoon se sitten missä muodossa tapahtuvaa tahansa. Saahan sen moninkertaisesti takaisin jokaisessa muodossa (sama pätee myös seksuaalisuuteen).
AV Anonyymi kirjoitti:
...Unohtui vastata kysymykseen mikä tekee onnelliseksi. Onnelliseksi tekee onnelliset ihmiset ympärilläni. Olen kai niitä jotka tekevät työtä toisten ihmisten onnellisuuden eteen saaden siitä oman onnellisuuden tunteen, olla se tukeva jalka joka pitäisi jokaisen tärkeän ihmisen kannen tasapainossa. Toisaalta jos antaa saa aina moninkertaisesti takaisin joten vastaan antaminen tekee onnelliseksi olkoon se sitten missä muodossa tapahtuvaa tahansa. Saahan sen moninkertaisesti takaisin jokaisessa muodossa (sama pätee myös seksuaalisuuteen).
AVNäen myös ihmissuhteet antamisena, eikä ottamisena. Hyvässä ihmissuhteessa molemmat saa, ilman että kumpikaan ottaa. Lopussa on vähän pidempi selitys.
Samoin vaikka vanhempi on lapselle pöydän jalka, on myös lapsi vanhemmalle pöydän jalka. Vain eri tavalla. Aikuinen kantaa, tukee ja kasvattaa. Lapsi ja lapset on jalkoja pöydässä vain olemalla omia itsenään. Se riittää jalaksi. Oikeastaan, tarkemmin määritellen, äidin tai isän rakkaus lapseen on se jalka pöydässä.- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Näen myös ihmissuhteet antamisena, eikä ottamisena. Hyvässä ihmissuhteessa molemmat saa, ilman että kumpikaan ottaa. Lopussa on vähän pidempi selitys.
Samoin vaikka vanhempi on lapselle pöydän jalka, on myös lapsi vanhemmalle pöydän jalka. Vain eri tavalla. Aikuinen kantaa, tukee ja kasvattaa. Lapsi ja lapset on jalkoja pöydässä vain olemalla omia itsenään. Se riittää jalaksi. Oikeastaan, tarkemmin määritellen, äidin tai isän rakkaus lapseen on se jalka pöydässä.Tottahan tuo on. Jos en olisi saanut viimeisintä lastani elämä olisi varmasti hyvin erilaista ja eri arvoja toteuttavaa, ehkä itsekkäämpää.
Nauratti viimeksi salilla (aloitin vasta treenaamisen uudelleen). Lämmittelin penkkipunnerruksessa ja meni ihan mukavasti ja ajattelin laittaa tämän vuoden enkat tankoon 120 kg ja kokeilla meneekö miten helposti. Tytär tokaisi "ja sitten toistoja kymppi", katsoin häntä huvittuneena ja epäilin ääneen onko hänellä liian optimistinen suhtautuminen isänsä kykyihin :)
Kyllä lapset antavat henkistä voimaa ja mikä tärkeintä, antavat miettimistä ja ohjaavat usein oikeille poluille.
AV Anonyymi kirjoitti:
Tottahan tuo on. Jos en olisi saanut viimeisintä lastani elämä olisi varmasti hyvin erilaista ja eri arvoja toteuttavaa, ehkä itsekkäämpää.
Nauratti viimeksi salilla (aloitin vasta treenaamisen uudelleen). Lämmittelin penkkipunnerruksessa ja meni ihan mukavasti ja ajattelin laittaa tämän vuoden enkat tankoon 120 kg ja kokeilla meneekö miten helposti. Tytär tokaisi "ja sitten toistoja kymppi", katsoin häntä huvittuneena ja epäilin ääneen onko hänellä liian optimistinen suhtautuminen isänsä kykyihin :)
Kyllä lapset antavat henkistä voimaa ja mikä tärkeintä, antavat miettimistä ja ohjaavat usein oikeille poluille.
AVSinullehan on siellä varsinainen PT tai valkun alku. 😂 Saa olla aika kova nostaja, jos 10*120kg heittää menemään.
- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Sinullehan on siellä varsinainen PT tai valkun alku. 😂 Saa olla aika kova nostaja, jos 10*120kg heittää menemään.
...ainakin tässä iässä mutta päästiin kompromissiin, sanoin yrittäväni ykköstä ja nostin neljästi ja sain siitä kehut. Molemmille tuli hyvä mieli.
AV Anonyymi kirjoitti:
...ainakin tässä iässä mutta päästiin kompromissiin, sanoin yrittäväni ykköstä ja nostin neljästi ja sain siitä kehut. Molemmille tuli hyvä mieli.
AVVanhan urheilutaustan takia kyllä ymmärrän, että 120kg ei nouse harjoittelematta ellei voimaa ole luonnostaan jonkin verran (siis aika paljon).
- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Vanhan urheilutaustan takia kyllä ymmärrän, että 120kg ei nouse harjoittelematta ellei voimaa ole luonnostaan jonkin verran (siis aika paljon).
Kyllä, toisaalta aina käy samalla tavalla. Entisiin maksimeihin pääsee 3 kuukaudessa mutta sitten keho lakkaa ottamasta vastaan. Tulee jokin raja vastaan, ei enää kehity vaikka olisi vuosien pohjia, jotka aktivoituvat uskomattoman nopeasti kun aloittaa taas treenaamaan (se koskee). Paino nousee aina 6-7 kg jo kolmen kuukauden aikana vaikka tavoitehan on laihduttaa:)
Peilissä tosin painon lisäys ei näy negatiivisessa mielessä.
Ainakin minulla kaksi viikkoa hermotusta, sitten kovempaa treeniä ja entiset maksimit ovat "hollilla" jo kolmessa kuukaudessa. Tuo vaatii kuitenkin intensiivistä treeniä (3 x viikossa), lepoa ja vähän seurantaa mitä suuhunsa laittaa.
AV Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, toisaalta aina käy samalla tavalla. Entisiin maksimeihin pääsee 3 kuukaudessa mutta sitten keho lakkaa ottamasta vastaan. Tulee jokin raja vastaan, ei enää kehity vaikka olisi vuosien pohjia, jotka aktivoituvat uskomattoman nopeasti kun aloittaa taas treenaamaan (se koskee). Paino nousee aina 6-7 kg jo kolmen kuukauden aikana vaikka tavoitehan on laihduttaa:)
Peilissä tosin painon lisäys ei näy negatiivisessa mielessä.
Ainakin minulla kaksi viikkoa hermotusta, sitten kovempaa treeniä ja entiset maksimit ovat "hollilla" jo kolmessa kuukaudessa. Tuo vaatii kuitenkin intensiivistä treeniä (3 x viikossa), lepoa ja vähän seurantaa mitä suuhunsa laittaa.
AVJoo, tiedän tuon, että vanhalla taustalla pääsee tosi nopeasti kuntoon verrattuna koskaan liikkumattomaan. Joskus 10v sitten aloitin pitkän paussin jälkeen treenata, enkä edes kuin 2 krt/vko 1-2h eli varsin maltillisesti, alle puolen vuoden päästä meni kepeästi juoksumatolla tunti alkuperyttelyksi 10km/h tuntivauhdilla. Nyt en taas jaksaisi juosta kuin 10min putkeen…. Pitäisi taas aloittaa.
- Anonyymi
Emberizi kirjoitti:
Joo, tiedän tuon, että vanhalla taustalla pääsee tosi nopeasti kuntoon verrattuna koskaan liikkumattomaan. Joskus 10v sitten aloitin pitkän paussin jälkeen treenata, enkä edes kuin 2 krt/vko 1-2h eli varsin maltillisesti, alle puolen vuoden päästä meni kepeästi juoksumatolla tunti alkuperyttelyksi 10km/h tuntivauhdilla. Nyt en taas jaksaisi juosta kuin 10min putkeen…. Pitäisi taas aloittaa.
Sanotaanko että olet nyt "hyvin palautunut" edellisestä treenistä:)
Elämässä on toki paljon muutakin mitä oma keho ja kunto, ei sitä aina jaksa kun on niitä tärkeämpiä asioita pinnalla.
AV Anonyymi kirjoitti:
Sanotaanko että olet nyt "hyvin palautunut" edellisestä treenistä:)
Elämässä on toki paljon muutakin mitä oma keho ja kunto, ei sitä aina jaksa kun on niitä tärkeämpiä asioita pinnalla.
AVOn ollut monta vuotta, etten ole voinut liikkua. Ex suhteessa varasin kahtena vuonna harrastuksen arki-iltaan klo 19 ja maksoin kausinmaksun pääsemättä koskaan yhteenkään treeniin (ex olisi pitänyt tulla kotiin lastenvahdiksi viim.18).
Nyt kun pienin on puolet ajasta isällä, on jo reipas että voisin käydä hyvin lyhyellä lenkillä kun on kotona ja teinit taas pärjää muutenkin, ei liikkumisen este ole ollut muu kuin korona ja aloittamisen vaikeus. Ostin jo firman sporttirahalla punttikortin ja töissä olisi ilmainen punttisali, mutta toteutus vielä on vaiheessa.
- Anonyymi
Auttaako sinun onnellisuuttasi pohdiskella sitä puuttuvaa jalkaa (hassu vertaus muuten) täällä palstalla?
Mistä olet itse valmis luopumaan, että romantiikalle ja rakkaussuhteelle jäisi tilaa nykyelämässäsi? Ihmissuhde on todellista totta, se ei perustu haaveiluun ja kynttiläillallisiin. Jos hakee kestävää suhdetta, on annettava tilaa ja luovuttava. Juuri äsken onnelliseksi teki vedonlyönti voitto, 360 € puhtaana käteen
- Anonyymi
Yksin olo. Tarvitsen sitä enemmän kuin ihmisten seuraa.
Musiikki. Paras ystäväni niin kauan kun muistan.
Rehellisyys. Se on lopulta ainoa, mitä voin oikeudella omakseni sanoa.
Iän myötä elämän helppous. Haasteet on nähty ja koettu, en kaipaa niitä enää.
Kevät ja kesä. Mitä vanhemmaksi tulee, sen tärkeämmäksi tulee auringonvalo. - Anonyymi
Aakeella laakeella kun asustaa muutenkin niin tuo pöytävertaus ei oikein inspiroi 😁, oikeastaan elämästä puuttuukin juuri se inspiraatio, hmm? Kuten jossain ketjussa aiemmin jo totesin että elämästä itsessään en ole koskaan isommin nauttinut, lienee maku mennyt jossain matkan varrella. Pöytävertauksesta taas tulee mieleen Terry P:n kiekkomaailma kilpikonnineen, nii-in , mikä minkäkin varassa yleensä lepää ja on? Mitä kuvittelemme kantavaksi perustaksi ja mitä se on todellisuudessa. Katkeruus ja kateus eivät kuitenkaan vaivaa, tehköön siis tietämys siitä minut onnelliseksi...
Onnelliseksi... Kovin kaunis sana, mutta tuntuu vieraalta, etäiseltä. Tällä hetkellä oikeastaan mikään ei sinällään tee onnelliseksi, mutta ei myöskään suruliseksi. Tiedän eläväni välitilassa, tulossa jostain joka lakkasi olemasta ja matkalla jonnekin, josta en tiedä mitään, en osaa edes kuvitella sitä. Joo, unelmia tietty aina on :)
Joitain iäisesti seuraavia onnellisuudentunteita tarjoilevat luonto, eläimet ylipäänsä, lapset, satunnaisuus. Noita yhdistää aitous, hetkessä eläminen tai oleminen, ei eilistä eikä huomista, vain nyt. Osaisipa ittekin kunnolla jäädä hetkeen kellumaan.
Jos elämäni olisi pöytä, niin se olisi joko yhdellä tolpalla seisoskeleva tai sitten kahdella pukkijalalla (minä ja kumppani) seisoskeleva tapaus. Ja juu, nuo jalat olikin tuossa jo selitetty.
Sinällään kumppani on se mikä vähän niinku puuttuu, mutta se ei voi olla se onnellisuuden tai tyytyväisyyden lähde, se pitää löytää itsestä, ensin. Sinällään raivostuttaa tämä ns. välitilassa oleminen, vaikka tilanne on ymmärretty ja odotettu. Jaa, vaan aikansa kutankin ja huomenna on taas uusi päivä.- Anonyymi
Jotain samaa täälläkin taas kerran, välitilassa mennään, todellista kumppania ei ole ja mennyt ei ole täysin poissa kuvioista...Kellutaan lähestulkoon kuin King:n IT:ssä 😁
Anonyymi kirjoitti:
Jotain samaa täälläkin taas kerran, välitilassa mennään, todellista kumppania ei ole ja mennyt ei ole täysin poissa kuvioista...Kellutaan lähestulkoon kuin King:n IT:ssä 😁
No mulla ei ole tota ongelmaa, se mikä meni, on mennyt, mutta ottaa aikansa nousta menneen tasalle ja kiivetä se viimeinen rinne sen yläpuolelle, katsella horisonttiin, että missähän mää ny olisin ja minnehä mää ny sisse haluaisin. Sinne on vielä hiukan matkaa, loppusuoralla onneksi ollaan, olis se viimenen rinne kiivettävänä...
Hyvä ystävä asiaa kommentoi vuosi sitten tms. ja sano, että meidän iässä se otta kolme vuotta. Nauroin sillon, että ei ota, ei ole ennenkä ottanu, älä pehmeitä pölise. En muuten naura enää, vielä olis hiukan matkaa siihen kolmeen vuoteen... Mutta nauran ittelleni 😂- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
No mulla ei ole tota ongelmaa, se mikä meni, on mennyt, mutta ottaa aikansa nousta menneen tasalle ja kiivetä se viimeinen rinne sen yläpuolelle, katsella horisonttiin, että missähän mää ny olisin ja minnehä mää ny sisse haluaisin. Sinne on vielä hiukan matkaa, loppusuoralla onneksi ollaan, olis se viimenen rinne kiivettävänä...
Hyvä ystävä asiaa kommentoi vuosi sitten tms. ja sano, että meidän iässä se otta kolme vuotta. Nauroin sillon, että ei ota, ei ole ennenkä ottanu, älä pehmeitä pölise. En muuten naura enää, vielä olis hiukan matkaa siihen kolmeen vuoteen... Mutta nauran ittelleni 😂Se on tuo jälkikasvu mikä sitoo ynnä muut tyhmyyden synnit, mukaanlukien kiltteys, lojaalius sun muu tarpeeton materiaali 😁
randombypasser kirjoitti:
No mulla ei ole tota ongelmaa, se mikä meni, on mennyt, mutta ottaa aikansa nousta menneen tasalle ja kiivetä se viimeinen rinne sen yläpuolelle, katsella horisonttiin, että missähän mää ny olisin ja minnehä mää ny sisse haluaisin. Sinne on vielä hiukan matkaa, loppusuoralla onneksi ollaan, olis se viimenen rinne kiivettävänä...
Hyvä ystävä asiaa kommentoi vuosi sitten tms. ja sano, että meidän iässä se otta kolme vuotta. Nauroin sillon, että ei ota, ei ole ennenkä ottanu, älä pehmeitä pölise. En muuten naura enää, vielä olis hiukan matkaa siihen kolmeen vuoteen... Mutta nauran ittelleni 😂Sorry random, mutta kirjoituksesta tuli mieleen tämä biisi:
https://m.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc
Jokainen, joka on toipunut suuresta rakkaudesta, tunnistaa tuon tunteen. Ja jokainen, joka on toipunut suuresta rakkaudesta, myös tietää että siitä pääsee yli AJALLAAN. On ihmisiä, joita ei koskaan unohda, mutta kaikista mäistä pääsee joskus yli. Ja kun on kivunnut, jaksanut ja jaksanut, joissain kohtaa alkaa alamäki. Sitten pitää vain arvioida antaako mennä vai pidätteleekö. Kyllä se siitä, vielä.Anonyymi kirjoitti:
Se on tuo jälkikasvu mikä sitoo ynnä muut tyhmyyden synnit, mukaanlukien kiltteys, lojaalius sun muu tarpeeton materiaali 😁
Kiltteys ja lojaalius on hyveitä, voimavara, vaikka toki tietty rajansa niidenkin auliilla jakelemisella, mutta loppuvat varmasti saajiltaan, jos tietty hetki koittaa.
Jälkikasvu on mielestäni hyvä syy sitomaan menneeseen, se pakottaa/voimaannuttaa ihmisen etsimään kompromissejä ja välimaastoja sieltä missä niitä ei muka olekaan, ehdollistaa koittaa saamaan pakolliset asiat toimimaan, vaikkei muuten niin toisesta välittäisikään. Oikein kasvattavaa, sehän se on jälkikasvun humanistinen tarkoituskin, kasvattaa vanhempaa rakkaudessa :)Emberizi kirjoitti:
Sorry random, mutta kirjoituksesta tuli mieleen tämä biisi:
https://m.youtube.com/watch?v=90kifV4_Fyc
Jokainen, joka on toipunut suuresta rakkaudesta, tunnistaa tuon tunteen. Ja jokainen, joka on toipunut suuresta rakkaudesta, myös tietää että siitä pääsee yli AJALLAAN. On ihmisiä, joita ei koskaan unohda, mutta kaikista mäistä pääsee joskus yli. Ja kun on kivunnut, jaksanut ja jaksanut, joissain kohtaa alkaa alamäki. Sitten pitää vain arvioida antaako mennä vai pidätteleekö. Kyllä se siitä, vielä.Ei mitään sorry, ei siihen ole aihetta, säästä sorryt mahdolliseen todelliseen tarpeeseen :)
Ei ihan mun suosikkeja Analta, mutta mä diggaan tosta biisistä sen takia, miten se tuo esille Anan tahtoihmisenä, asia joka antaa voimaa mäessä kuin mäessä. Ja se tuo laulamisessa esille todella hyvin pohjoisen veren, sen paistaa kuin päivä, selkeät joikutaustat, hiukan hupaisaakin, mutta ei kukaan vertaan pakoon pääsee. Ja onhan Ana vähän pirun kova hiihtämään, hyvä vertauskuva, tietää mistä laulaa.
Otin viime vuoden kevättalvella tuosta oman etelän mies -versioni, tarvoin umpihangessa mökillä, pitkin peltoaukeita, harvoja koivikkoja, kuusirinteitä, järven jäillä, lähisaarille. Aina niin kauan kerrallaan, että navasta alaspäin oli totaalisen puhki ja sai miettiä jaksaako takaisin, pakko jaksaa, kävele! Ja tietty itkin, vähän väliä, mutta niin sen piti ollakin, omanlaisensa puhdistautumisriitti. Suomen talvi on upeaa aikaa etsiä uudelleensyntymäänsä.
Joop, en tota ihmistä tietenkään unohda, rakkaudella ja lämmöllä muistelen kaikkia exiäni, riippumatta siitä miten suhde on päättynyt, hienoja ihmisiä jokainen, mutta kuten kuvailet, mäkiä jotka on aikanaan kivuttu, ehkä yli, kenties.
Kiitti! Kyllä tämä tästä, hiukan pidempi polku, mutta aikaa on, koko se kuuluisa loppuelämä, kiire loppui edellä mainittuna talvena.
- Anonyymi
Elämästäni ei puutu oikein mitään. Jos nyt hakemalla hakee, niin yllättäviä ja erikoisia käänteitä voisi tulla vähän harvemmin. Lopulta ne kääntyvät kuitenkin onnen puolelle, joten en voi valittaa.
Onnelliseksi tekee kaikki elämäni ihmiset, paremmista en olisi osannut edes haaveilla. Siinä vahvasti rinnalla koti, työ ja harrastukset. Mitään muuta en kaipaa.
- Sheena Moni tuntuu ymmärtäneen pöydän jalat niin, että ne on asioita, joiden varassa seison. Tajuan etten selittänyt asiaa riittävästi, enkä ehkä miettinyt kielikuva tarpeeksi itsekään.
Itse ajattelen, että pöytä on enemmänkin onnellisuus tai tyytyväisyys elämään. Ja nuo jalat on asioita, jotka tekee onnea elämään ja pitää onnellisuuden tasapainossa. Jos vaikka yksi tärkeä asia, työ menee, vanhempi kuolee tai parisuhde loppuu (jos sellainen olisi), pöytä keikkuu ja voi jopa kaatua väliaikaisesti, jos tuo jalka vie koko tasapainon. Jos taas pöydässä on muita tukevia jalkoja riittävästi, tasapaino luultavasti säilyy surusta ja muista ikävistä tunteista huolimatta. Ja elämässä heikkoja jalkoja voi vahvistaa ja rakentaa uusia elämäntilanteen muuttuessa.
Tiedän, että kaipaan elämääni rakkautta. Ja tiedän, että hyvä parisuhde on sekä puoliskon tukemista että tuen saamista. Kumpikaan ei anna saadakseen itse vaan antaakseen toiselle. Tasapainoa antamisen ja saamisen välillä ei tarvitse erikseen miettiä mitenkään, se sujuu omalla painollaan kun kumpikin haluaa antaa itsestään. Ainakin hyvässä suhteessa näin. En erikseen koe, että elämä olisi huonoa, kun minulta puuttuu yksi tärkeä jalka pöydästä. Pöytä pysyy koossa ilmankin, mutta tuo puuttuva jalka toisi elämään paljon. Siksi se on unelma ja haave, jonka eteen tietenkin olen valmis tekemään töitä.
Itse
Sain 23 vastausta. Niin monta etten millään pysty vastaamaan kaikkiin erikseen. Siksi tälläinen kollektiivinen vastaus. Vähän on ajatukset myös nyt muussa, joten taidan vastata vasta huomenna tarkemmin. Näköjään kuitenkin herätti oman elämän pohtiminen keskustelua. Kun tajuaa, että elämässä on useita hyviä asioita, pieniä tai isoja, osaa olla tyytyväisempi, vaikka kaipaisi jotain tiettyä asiaa lisää. Unelmat ja haaveet tekee elämästä läheisten lisäksi elämisen arvoisia.- Anonyymi
Palstasta on tullut sun rakkaus ja elämänkumppani 👍🏼
Anonyymi kirjoitti:
Palstasta on tullut sun rakkaus ja elämänkumppani 👍🏼
Se vaan ajaa pitkäksi venyneen kesäkollin virkaa. 😂 Tosin taisin tulla tänne vasta joulun alla tai jälkeen, eli palsta taitaa olla pikemminkin uudenvuoden heila, joka nyt jäi pyörimään jalkoihin vähän huomaamatta eikä suhde ole edes edennyt intiimille tasolle.
Vähän enemmän vaadin kumppanilta mitä Platoninen suhde palstaan antaa. 😆
Jos pöytä vertausta haetaan niin varmaan pöytämalli on sellainen kahdella leveällä jalalla oleva pirttipöytä. Toinen jalka on henkinen ja toinen puoli on fyysinen. Kohtuullisen vakaan alustan ne antavat mutta tuota henkistä puolta pitää välillä vähän tarkkailla ettei ala pöytä notkumaan.
Ehkä enemmän on mietityttänyt se mitä pöydässä on tarjottavaa elämän osa alueilla. Harrastukset on yksi. Peruskunnosta kun huolehtii kuntosalin ja hiihdon/pyöräilyn lisäksi niin ihan riittä harrastepohjalle. Kyllähän sitä sählyssä käy mutta ei sielläkään ole kuin yksi monista eli jos harrastuksista haluaisi jotakin lisää niin pitäisi mennä jo urheilemisen/kilpailun puolelle ja se ei kiinnosta.
Työ on toinen asia mutta vaikka siitä pidän niin ei se minulle ole muuta uin peruselämisen ja pienten elämän mausteiden mahdollistaja. Kouluttautua tietysti vielä voisi mutta en minä kaipaa mitään haasteita tai työtä joka kasvattaa minua ihmisenä; näin on hyvä.
Lapset tietysti pitää tähän huomioida. Niitä tuossa olen kasvatellut ja huomaan että yhä vähemmän minua tarvitsevat ja hyvä niin. Kyllä minulla rakkautta riittää heille kodista lähdön jälkeenkin ja kotiin voi aina palata mutta totuus on että aikanaan pitää testata siipien kestävyys.
Parisuhde ja rakkaus; niistä olen joskus päässyt nauttimaan ja samoin ne myös menettänyt. Nyt asian suhteen jo luovuttanut koska uuden löytäminen mitä todennäköisemmin vaatisi muuttoa.
Jos mikä tahansa noista osa-alueista istahtaisi minua vastapäätä niin aika vähän tarjottavaa olisi kahvin lisäksi. Tuntuu että pakastin ja kaapit on aika tyhjät ja vaikeaa tuntuu uuden sopivan reseptin löytäminen.
Usein sanotaan että saadakseen edes jotakin on rimaa laskettava. Itse olen näin tehnyt enkä tavoittele onnea; tavallinen arkinen perustyytyväinen loppuelämä olisi ihan riittävä minulle.- Anonyymi
En rakenna elämääni jalkojen varaan. Nehän voi joku toinen rikkoa.
Mielen sisällä on kaikki mitä tarvitsen. En välitä oikeastaan yhtään mistään fyysisestä tavarasta tai kestään. Pistä minut vankilaan tyhjään huoneeseen ja olisin ihan ok.
Mutta toisaalta, en ole koskaan pistänyt onnellisuuttani kenenkään toisen varaan, niin en oikein tiedä onko itsenäisyys huonompi vaihtoehto. Neljä jalkaa löytyis ja kaikki on valtion toimesta järjestetty erittäin huonosti. Ensinnäkin lasten asiat, niin kuin tossa ylempänä jo kerroin. Toinen työpaikat, jossa nyt enemmänkin ihmettelen näitä petturiyrityksiä. Esimerkiksi Nokian renkaat, joka on tukenut Putinia ihan älyttömästi. Mutta muitakin pettureita on. Aina on jotain diktaattoria tuettu. On se sitten chi pin, erdogan tai orban. Puolaankin rynnättiin heti, kun ääripuolue pääsi valtaan. Kolmas jalka on infra, jonka kunnon nyt kaikki näkee. Ja neljäs on se, että täältä pääsis pois mahdollisimman nopeesti ja kivuttomasti. Siis sitten kun elämä on lopussa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672971
Kun viimeksi kohtasitte/näitte
Mitä olitte tekemässä? Millainen ympäristö oli? Löydetään toisemme...1362038Olet kyllä vaarallisen himokas
Luova, kaunis, määrätietoinen, pervo, mielenkiintoinen, kovanaama, naisellinen ja erikoinen.1091996- 861709
- 831576
Anna vielä vähän vihreää valoa
Teen sitten siirtoni, nainen. Tiedän, että olet jo varovaisesti yrittänyt lähestyä, mutta siitä on jo aikaa. Jos tunnet241552- 2271120
- 681072
Miksi homous puhuttaa konservatiiveja vuodesta toiseen?
Kysymykseen on vastattukin Kansanlähetyksen osalta: "Miksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat konserv2681068- 74948