Taivaankappaleille elämää

Anonyymi

Kaikille mahdollisille taivaankappaleille pitäisi lähettää elämää. Bakteereita, alkueläimiä, karhunkaisia, sekä ääriolosuhteista löytyviä, kuten napajäätiköiden alta ja valtamerten puhjalta kilometrien syvyydestä, sekä savuttajien ääreltä että muualta.
Mutta lisäksi ääriolosuhteissa menestyvää kasvillisuutta.
Tämä olisi hyvää tutkimusta kaiken menestymisestä eri paikoissa. Olisi hyvä tietää, ennenkuin ihminen pahemmin alkaa haikailemaan johonkin avaruuden möhkäleelle menosta. Tiedä, vaikka jotkut organismit menestyisivätkin ja alkaisivat kehittymään paikallisissa olosuhteissa. Voisivat hyvinkin yhteyttää ja alkaa tuottamaan happea. Lisäksi voisi kehittyä isompiakin eliöitä, jotka menestyisivät ilman happea. Voisivat kuitenkin olla syötäviä. Ja jos taivaankappaleella olisi vesijäätä, kuten monessa on, niin siinä menestyisivät monet bakteerit, kuten on napajäätiköilläkin. Siinä sitä olisi kehityksen alku.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Saisi ne kuussa kävijätkin haudata paskansa syvälle sinne kuuperään. Niistäkin voisi jotain kehittyä. Samoin sinne voisi viedä ja haudata muutaman kuution hyvää kompostimultaa lieroineen kaikkineen. Gramma multaa sisältää yli kymmenen miljoonaa bakteeria.

    • Anonyymi

      Juuri näin pitäisi tehdä, elämän siemenet pitäisi aina laittaa luotaimiin mukaan ja istuttaa kaikkiin kuihin ja planeetoille.

      • Anonyymi

        Entäpä jos tässä sitkeän maan ulkopuolisen elämän kehityksessä onnistutaankin? Saadaan meteoriitin mukana palautuva superötökkä, joka tappaa kaiken tai ainakin ihmislajin maapallolta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäpä jos tässä sitkeän maan ulkopuolisen elämän kehityksessä onnistutaankin? Saadaan meteoriitin mukana palautuva superötökkä, joka tappaa kaiken tai ainakin ihmislajin maapallolta.

        Kun ihminen nyt kuitenkin pyrkii muillekin planeetoille, niin täytyyhän siellä edes jonkin elävän pysyä hengissä, että ihmisellä olisi toivoakaan.
        Maapallon elinaika on kuitenkin rajallinen ja ihmiskunnan elinkaari vieläkin lyhyempi.
        Että ennenpitkää elämisen kokeita muilla planeetoilla tullaan tekemään. Jos siihen kovin myöhään herätään, niin voi olla myöhäistä.


    • Anonyymi

      Vilkas mielikuvitus on ihmisen huvitus.
      Elämän mahdollisuus on kuitenkin järkyttävän monimutkainen asia avaruuden planeetoilla. Varsinkin elämä joka voisi kommunikoida ja jopa kehittää ja rakentaa tuotteita.

      Ei auta lyhyt hetki eli keinotekoinen aloitus, vaan pitää olla mielettömän monimutkainen järjestelmä elämän ylläpidolle ikäänkuin ikiliikkuja joka ruokkii itseään jatkumona. Syntymä ja kuolema on toisiaan tukevia ja sen tasapaino on koko idean olemus.
      Mitä enemmän elämää planeetalla , sitä monimutkaisempi on sen jatkumo.

      Kyseessä se alkuasetelma että on edes "elämän vyökykkeellä" joka on auringosta tietyn matkan rajoissa jotta ei paistu eikä jäädy, sekä planeetan pyörimiskulma on optimaalisessa kallistuksessa ja pyörimisnopeus myös jotta ei ole pimeässä vuosia tai paisteessa vuosia...

      Planeetan koko myös oleellinen asia eli jos maapallo olisi tuplat saati 10x kokoa ei täällä olisi kovinkaan kummoista elämää, koska vetovoima litistäisi.

      • Anonyymi

        "koska vetovoima litistäisi."

        Olisiko noin suuri maa litteä?


      • Anonyymi

        Vähästä se on Maapallollakin elämä ja elämän edelletykset alkaneet.
        Eihän täälläkään alunperin ollut edes nykyistä ilmakehää, jossa siinäkin pitoisuudet ovat vaihdelleet ajan kuluessa paljonkin. Valtameren levät tuottivat happea ilmakehään.

        Vaikka jollain planeetalla olisi niin, että toisella puolella paistuisi ja toisella jäätyisi, niin siinä välillä voi olla keskimäärin aika mukavaa, riippuen tietysti pyörimissuunnista ja kallistuksista.

        Vetovoima täälläkään kuvitteellisella isommalla pallolla ei "litistäisi", koska elämä tietysti kehittyisi olosuhteiden mukaiseksi.
        Maapallollakin on koko ajan paljastunut uusia asioita. Valtamerten pohjalta valtavasta paineesta on löytynyt elämää, jota ei olisi uskottu mahdolliseksi. On elämää, joka menestyy ilman happea. Täydessä pimeydessäkin Maapallon kolkissa on elämää. Löydöt ovat ohittaneet mielikuvituksen rajat. Sitä rajaa ei vielä ole löydettykään, missä jonkinlainen elämä on mahdollista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe