Kotitekoinen mämmi

Anonyymi

Kotitekoinen mämmi.

Mämmi on pääsiäisen perinneruoka, jonka valmistus onnistuu kotikeittiössäkin. Varaa tarpeeksi aikaa mämmin valmistukseen!
Nykyisin mämmiä valmistetaan myös ympäri vuoden. Esimerkiksi joulumämmiohjeita on julkaistu jonkin verran joulun aikoihin.

Tässä helppo ja yksinkertainen ohje.

Ainekset:

500 g ruismaltaita tai mämmimaltaita
1000 g ruisjauhoja maun mukaan puolikarkeita tai karkeita
3½ litraa vettä
2 dl siirappia
1 teelusikallista suolaa

Valmistus:

1. Kuumenna vesi vähintään viiden litran kattilassa noin 70 asteiseksi.
Sekoita maltaat ja jauhot kuivina keskenään kulhossa.
Lisää valmiiksi sekoitettu mallas-jauhoseos kulhosta vähitellen kattilassa noin 65-70 asteiseen veteen tehokkaasti vispaamalla ja sekoittamalla.

2. Laita mämmiseoskattila noin 70 asteiseen uuniin ja anna imeltyä noin 3-4 tuntia. Usein 3 tunnin imeltymisaika riittää. Sekoita imeltymisen aikana 2-4 kertaa. Seuraa maistamalla imeltymistä.

3. Laita imeltynyt mämmiseos liedelle ja lisää siirappi ja suola. Jos haluat maustaa, niin lisää mausteet.
Kuumenna mämmiseosta varovasti, niin että mämmiseos alkaa kuplimaan ja anna mämmiseoksen kuplia noin 10 minuuttia koko ajan tehokkaasti sekoittaen. Ole tarkkana, sillä mämmiseos palaa herkästi pohjaan. Siirrä mämmiseos sivuun ja anna seisoa noin 15 minuuttia.

4. Laita mämmiseos lasiseen tai posliiniseen uunivuokaan. Lisää pinnalle siirappivettä - 1 desilitra vettä ja puoli desilitraa siirappia. Tai vaihtoehtoisesti voit paistamisen aikana lisätä pinnalle 2-4 kertaa muutaman ruokalusikallisen vettä.

5. Paista mämmiä aluksi noin 170-180 asteisessa uunissa. Kun mämmi alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötiula noin 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Paista mämmiä noin 3 tuntia.

*****************

Anna mämmin seisoa peitettynä viileässä 2-3 päivää - mämmi on juuri silloin parhaimmillaan Tarjoile mämmi kerman tai maidon sekä halutessasi sokerin kanssa. Nykyisin mämmin kanssa tarjoillaan myös vaniljakastiketta, maultaan mämmin kanssa sopivaa jäätelöä, appelsiinikuorihilloa/marmeelaadia ja muita sopivia lisukkeita.

Valmista mämmiä useampi vuoka, koska mämmillä on taipumus viileässä seisottamisen aikana haihtua olemattomiin.

0

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        177
        1580
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        104
        793
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        735
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        598
      5. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        128
        561
      6. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        546
      7. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        528
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        510
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        493
      Aihe