ILMASTON MUUTOS 12800 VUOTTA SITTEN

Anonyymi

12800 vuoden takaisesta kosmisesta iskusta on laajat todisteet, jotka täydentyvä vuosittain. Se tuhosi edellisen korkeakulttuurin, josta meille on säilynyt massiivisia kivirakennelmia ympäri maapallon. Tunnetuin muisto tuolta ajalta on Egyptin massiiviset Gizan pyramidit ja sfinksi. Kun tieto ja tutkimusvälineet ovat parantuneet, meiltä jäisi Gizan pyramidit rakentamatta, puhumattakaan pronssikauden egyptiläisiltä. Samaa hienoa kivityötä on niin Etelä-Amerikassa kun Kaukoidässä, se historia on säilynyt kivessä.

Mitään kirjoitutettua tietoa ajalta ennen tuhoa ei ole löytynyt, vain kiveä. Tuo tuho synnytti jääkauden, jäämassojen väistyttyä uusi kulttuuri nousi Lähi-Itään ns. kultaisen puolikuun alueelle Sumeriin ja myöhemmin Egyptiin, samoin Etelä-Amerikan kulttuurit. Sumerin Jumaltarut, matematiikka, numerologia ovat viitteitä edellisestä kulttuurista. Inkakulttuurissa oli voi huomata , että ei kaikki tieto ole sen kulttuurin tuotetta, esimerkkinä vaikka mieletön lääkekasvien tuntemus ja tuhansien vuosien kalenterit.

Sumeri, Raamatun Babylonia – Mesopotamia on nykyisen kristinuskon alkukoti, sen tarut ja Jumalat edellisestä kulttuurista. Tuon katastrofin (12800) ja Sumerin kiilakirjoitetun historian välillä on 8..9000-vuota tyhjää. Mitä ilmeisemmin kulttuuria avitettiin alkuun edellisten toimesta Lähi-Itään, sen nousu vapaassa kehityksessä olisi kestänyt kauemmin. Paras esimerkki oli viljelyn ja viljakasvien nopea kehittyminen johon ei metsästäjä keräilijät olisi pystyneet. Kehitys oli niin nopeaa, että geenimme ei vieläkään kaikilla siedä viljakasveja.

Kaikki muu on hävinnyt tuon edellisen kulttuurin laajuus ja taso on edelleen mysteeri. Löydöistä päätellen näitä kulttuurikeskittymiä on löytynyt ympäri maapallon. Joistain voi päätellä tämän kulttuurin hallinneet tietoja ja tekniikkaa jota meillä ei tässä kulttuurissa ole. Ilmeisesti luonnontieteet, kasvien kasvatus ja tuntemus oli korkeammalla tasolla kun meillä nyt. Matematiikka periytyi Sumerin kautta meille ei matematiikka ilman fysiikkaa. Tuli mieleeni yksi huomio Gheopsin pyramidin tutkijoilta, tarkat mittaukset osoittivat, että pyramidin rakentamisessa käytettiin metristä järjestelmää.

Turkin alueella Göbekli Tepe sekoittaa soppaa. Näyttää siltä, että alueelta on jo löytynyt rakenteita ja esineistöä ajalta yli 10 000-vuotta sitten. Kaivaukset ovat alueella vasta alkaneet ja rakenteita löytyy jatkuvasti lisää. Yksi mielenkiintoinen rakennustekninen havainto Göbekli Tepestä, yli 9000-vuotta vanha valettu lattia joka oli vielä sliipattu tai hiottu kiiltäväksi.

Kiitos ihmisten kiinnostuksen ja tekniikan historia täydentyy ja tarkentuu jatkuvasti. Toki ”virallinen” kouluhistoria raahaa käsityksissä ja virallisessa totuudessa vuosikymmenet jäljessä monilla alueilla.

"Younger Dryas -iskuhypoteesi , joka tunnetaan myös nimellä Clovis-komeetta, olettaa, että suuren, hajoavan asteroidin (tai komeetan) puolipallon laajuinen roskakenttä osui Pohjois-Amerikkaan, Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan ja Länsi-Aasiaan noin 12 800 vuotta sitten."
http://www.sci-news.com/paleontology/evidence-chile-younger-dryas-extraterrestrial-impact-hypothesis-07012.html

Google haku,Younger Dryas Boundary
https://www.google.com/search?q=Younger Dryas Boundary&oq=Younger Dryas Boundary&aqs=chrome..69i57&sourceid=chrome&ie=UTF-8

2

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan rohkea idea, mutta tällainen ylimalkainen lausuma ei mene kovin pitkälle vakuuttamaan ketään.

      "Mitään kirjoitutettua tietoa ajalta ennen tuhoa ei ole löytynyt, vain kiveä."

      Paleoliittiselta ajalta on oikeastaan kohtalaisen paljonkin kulttuurillista sisältöä, joka edeltää kirjoitustaitoa ja jotkut tutkijat jopa esittävät pitkälle meneviä teorioita maailmanlaajuisesta luolasymboliikan käytöstä jonkinlaisena "esikirjoituksena":
      https://kottke.org/19/03/stone-age-cave-symbols-may-all-be-part-of-a-single-prehistoric-proto-writing-system

      Kysymys nouseekin; miksi tämä maailmanlaajuisen sivilisaation hävittänyt katastrofi näyttää valikoineen poistoon juuri ne (oletetut) kehittyneemmät kirjoituksen muodot, mutta maailmanlaajuisesti säilytti kehityspuussa primitiivisemmät?

      "Tuon katastrofin (12800) ja Sumerin kiilakirjoitetun historian välillä on 8..9000-vuota tyhjää."

      Tämä on toinen esimerkki väittämästä, joka sysää aineiston syrjään. Sumerin kulttuuri ei noussut tyhjästä 5000 vuotta sitten, kuten joissain vanhemmissa kirjoissa annetaan olettaa, vaan kulttuuri oli ollut rakenteilla tuhansien vuosien ajan. Esim. heidän oletettavasti vanhimmassa kulttuurikeskuksessaan Eridussa temppelinrakennusperinne menee taaksepäin ainakin vuoden 5000 eaa. tienoille asti.

      ///MeAgaln

    • Anonyymi

      Tuo ilmastonmuutos oli vitsi, muuten tuo kooste on kiveen tallennettua faktaa.
      Moni asia selviää lukemalla, aineistosta ei ole puutetta ja google-kääntäjä on suureksi avuksi vaikka kieli olisi "serbo-croatiaa".Tämä ei ole mitää UFO-salatietoa vaan argeologiaa ja geologiaa.
      Maapallo on kohdannut tuhoja siihen törmääneistä taivaankappleista, tämä didosaurusten tuho oli ehkä kuulusin ja suurin.
      Tässä aikajana maapallon lämpötiloihin.
      https://humanoriginproject.com/wp-content/uploads/2018/11/younger-dryas-climate-change-1.jpg

      Pohdistaan mitä tapahtui.
      https://humanoriginproject.com/evidence-younger-dryas-forged-human-prehistory/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      26
      3160
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      843
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      760
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      720
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      36
      624
    6. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      20
      559
    8. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      550
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      539
    10. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      531
    Aihe