Oikeesti löytyykö täältä ketään.

Sellasta mietin et onko joku oikeesti täältä löytäny parisuhdetta.??.syksyllä tuli ero ja mielenkiinnosta liityin treffit juttuun. Muutaman kans jutellut mut ite ajattelin et pitää nähdä . Mitä mieltä muut.
1995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Paloi sulakk4eet, Suli palokkeet, kaatui juomaa säghkörasiaan.

Sulo Paloke onpi hyvä kaverisi.

Äänestä

Treffit-palstalta löytyy tyyppejä joiden kanssa tapaa. Pitkä välimatka on yksi este jatkolle. Toinen on että kemiat ei kohtaa, se on herrassaan. Ei voi mitään että vaikka toisessa ei varsinaista vikaa ole niin ei vain sytytä. Onnea etsintään kuitenkin.

Äänestä

Ei täältä sellaista haeta. Eihän se mitenkään onnistukkaan. Täällä ajankuluksi höpötellään.

Äänestä

Periaatteessa ainakin itse olen sitä mieltä, että elämänkumppanin voi löytää hurjalla tsäkällä melkeinpä mistä vaan. Ihan erikoisissakin ja oudoissa tilanteissa, kun ihmiset kohtaa. Kohtaamisiahan ne kaikki alut vaatii. Ilman kohtaamista ei voi syntyä yhtään mitään, ohi menee.

Niin missä ikinä kohtaat toisen ihmisen on aina periaatteessa mahdollisuus, että se johtaa tutustumiseen jopa kumppanuuteen lopulta. Riippuu itsestäkin miten avoin osaa olla kohtaamisille. Jos on jo etukäteen tyrmönnyt päässään ei ikinä, niin ei ikinä anna mahkujakaan millekkään kohtaamiselle joka voisi olla juuri se elämäsi ihminen.

Ennakkoluulot ja rohkeudenpuute, ne vesittää monet tilaisuudet kohdata.

Äänestä
  • Ei tämä ole seksin haku palsta vaan tämä on juttelu foorumi jossa sinkut saa jutella ei muuta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tämä ole seksin haku palsta vaan tämä on juttelu foorumi jossa sinkut saa jutella ei muuta

    En tainnut seksistä mainita sanaakaan. Kohtaaminen taas toistui usein.

    Äänestä

Siis täältä sinkut keskustelusivustolta, vai treffit-sivustolta?

Mä oon treffit-sivustolta löytänyt muutaman ihmisen ja ihan hyvin ois voinut jotain pysyvämpää tullakin. Että ei se sivustosta kiinni ole, vaan siitä toisesta minkä sieltä löytää.

Itse ainakin oon sen verta hankala tapaus nykyään, että vaikka mitä kautta törmäis vaikka miten huikeeseen tyyppiin, ei siitä välttämättä mitään vakavampaa tulis. Joku kevyt seurustelu/tapailu vois sujua, kunhan ei lipsahtais vakavaks ja raskaaks..

Äänestä
  • Kaikilla se ei tule olemaan koskaan raskasta kun ei tee siitä sellaista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikilla se ei tule olemaan koskaan raskasta kun ei tee siitä sellaista.

    En tiedä kuka siitä vaan tekemällä tekisi raskasta? 🤔
    Kyllä se aina minun kohdalla tähän asti on vaan mennyt raskaaksi huomaamatta ja pikkuhiljaa...

    Sellaiseen huomattuun ja heti raskaaseen suuntaan lähtevään voi reagoida aika nopeasti, mutta pikkuhiljalleen luisuva....mihin tahaansa luisuva suhde kuluttaa kumpaakin.

    Äänestä

Hyvä autopeli Dodken Vipier Racing :D

Äänestä

Suomi24:n treffitosio oli ennen hyvä paikka löytää seuraa. Oli valinnanvaraa. Kaikki ominaisuudet oli pitkään ilmaisia, sit muuttui pikkuhiljaa kaikki maksullisiksi lisäpalveluiksi ja tullut deittiapit markkinoille jotka vieny jengin. Treffitosio nykyisin aikas onneton paikka kun eihän siellä enää ketään oikein edes ole. Ja täällä keskusteluosioissa keskustellaan ja kaipaillaan sitten vaan. Treffitosiosta saisi kyllä hyvän jos viitsisi pikkusen lisää kehittää ja ilmaistaa sen uudelleen. Voisi pärjätä deittiapplikaatioille laadulla ja kattavuudella. Mainostuloista rahoitus. Ahneus vie asiakkaat.

Äänestä

Panosuhde on löytynyt. Siitä on jo aikaa mutta nainen ehdotti että tapaillaan kerran pari viikossa.

Äänestä

Kyllä minua kiinnostaa palsta naisen kanssa panot.

Äänestä

Onko siis niin, että kaikki ”sinkut”-nimikkeen alla tapahtuva toiminta, kuten tämä palsta, tähtää itse asiassa sinkkuuden päättymiseen?

Äänestä
  • Ei kai? Moni taitaa viihtyä sinkkuna ja käy täälläkin vain juttelemassa ajankulukseen. Jotkut on toki täältä löytäneet seuraakin, ainakin hetkeksi.

    Äänestä

  • HALiMONSTERi kirjoitti:

    Ei kai? Moni taitaa viihtyä sinkkuna ja käy täälläkin vain juttelemassa ajankulukseen. Jotkut on toki täältä löytäneet seuraakin, ainakin hetkeksi.

    Varmaan noin. Ensisilmäyksellä palstan kirjavahkosta sisällöstä vaan näytti siltä, että sinkkuus on alennustila, josta pitää päästä eroon. No ei tarvi jos ei halua.

    Äänestä

  • MaximiIIian kirjoitti:

    Varmaan noin. Ensisilmäyksellä palstan kirjavahkosta sisällöstä vaan näytti siltä, että sinkkuus on alennustila, josta pitää päästä eroon. No ei tarvi jos ei halua.

    Joo. Joillekin se voi toki ollakin. Kuka mitenkin arvottaa asioita. Sinkkuuttakin. Itse en pidä sinkkuutta sen pöhkömpänä tilanteena, kun parisuhdettakaan. Molemmissa on puolensa ja puolensa.

    Molempia on koettu ja molemmat on omiin valintoihin perustuvia.

    Äänestä

Ei löydy, ainakaan sellaista mikä riittäisi muille. Itse tutustuin muutamaa vuotta itseäni vanhempaan naiseen . Olemme molemmat oikeustoimikelkoisia ihmisiä. Emme asuneet yhdessä , mutta älykkäänä ja huumorintajuisena naisena pidin hänen seurastaan ja viihdyimme yhdessä. Ongelma olikin muutaman ,ulkopuolisen itseään laumanvartijana pitävän huutelijan murhe. "Lopettakaa nyt jo "hyvän päivän tuttavana tunnistettu otti seurustelumme ja viihtyvyytemme omaksi murheekseen.

Äänestä

Ei kukaan huoli palstalaisia kumppaniksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sellasta mietin et onko joku oikeesti täältä löytäny parisuhdetta.??.syksyllä tuli ero ja mielenkiinnosta liityin treffit juttuun. Muutaman kans jutellut mut ite ajattelin et pitää nähdä . Mitä mieltä muut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu