Ajattelin mainita itse, ennen kun kukaan stalkkeri ehtii

revitellä asialla. Tarkoitus olisi jatkaa työnteon harrastamista neljän kuukauden totaalisen irtautumisen jälkeen. En ollut itsekään etukäteen lyönyt lukkoon, milloin palaan töiden pariin, mutta viime aikaiset nätit ilmat, eilinen renkaidenvaihto yms. saivat kiinnostuksen jälleen heräämään siinä määrin, että päätän kokeilla miten työt sujuu vai sujuvatko. Kesällähän mulla on joka tapauksessa taas jonkinlainen väliarvio, niin saa siihen mennessä jonkinlaisen käsityksen omasta jaksamisesta, tai tuoretta dataa siitä, ja osittain sitten senkin perusteella ajatellaan jatkoa.

Eikä mulla ole työstäni mitään kovin mielenkiintoista tai yksityiskohtaista kerrottavaa sinänsä, eikä tää ole myöskään mainos, joten tietäjät tietää mun ilmoitukseni ja loput joutuu arvailemaan. 😂

Viime kesän reilun 2kk saikku taisi mennä jotakuinkin 1/3 sängyn pohjilla, 1/3 autojen kimpussa ja varastoja siivotessa, ja 1/3 niin että jaksoi käydä vaikka pyöräilemässä tai pelata. Nyt olen ollut aika pitkän aikaa irti täysin autoista, asiakaspalvelusta ja kaikesta aiheeseen liittyvästä, nukkunut todennäköisesti todella pitkältä ajalta univelkoja pois, ja noiden polttopuiden tekeminen on ollut ihan hyvää hyötyliikuntaa, ja samalla sellaista nollausta ja pois uutisvirtojen/somejen ääreltä.

Ja tämän vuoksi voi olla, ja todennäköisesti onkin niin, että mä en välttämättä samalla tavalla ole palstalla jokaikinen aamupäivä jauhamassa eri aiheista. Kun pyrkii välttämään päällekkäisiä keskusteluja yms. kuormituksia parhaansa mukaan, niin silloin pitää luopua vähemmän tärkeämmistä aiheista ja keskittyä olennaiseen. Pätee toki myös esim. rallipeleihin vaikka kuinka tulisi Espanjasta tai Ranskasta asti kutsu pelaamaan 😅 Oikeastaan voisi kytkeä puhelimesta Xboxin ilmoitukset kokonaan pois. Pitää koittaa mielessään laatia tietynlainen "lukujärjestys", tehdä ruokia vaikka iltaisin valmiiksi, käydä kaupassa ennen kun laittaa työpuhelimen päälle jne. Pieniä juttuja, joilla voi olla suurikin vaikutus.

Pitää katsoa miten lähtee sujumaan.
Voit uskoa itseesi, mutta olla silti ihan paska 😅
2581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Muista myös vaan olla ja levätä, jos alkaa tuntua siltä että tarvii hetken breikkiä. Voimia ja työn iloa!

L.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos paljon 🤗

    No jos ajatellaan, että ryhdyin yrittäjäksi 11 vuotta sitten kevättalvella, pidin ekan varsinaisen kesälomani kesällä 2018 (2vk), samat pari viikkoa seuraavana kesänä, ja 2020 ainoastaan sen parin viikon sairaalajakson verran ja parisen viikkoa sen jälkeen, niin onhan se ollut ihan liian vähän, vielä kun otetaan huomioon millaista arki kotona oli silloin.

    Ja on siinäkin eroa, oliko työpuhelin alkuun "aina" päällä, eli sunnuntaiset kirjastoreissutkin saattoivat mennä, ja monesti menikin vtuiksi. Sittemmin oli klo 8-18, sitten klo 10-18 ja nyttemmin 10-16 kun kuitenkin on muut sovellukset olemassa. Tosin niidenkin ilmoitusten kanssa pitää olla ihan tietoinen ja tarkkana, ettei ne hypi silmille ja korville heti ekana herätessä ja vielä päivän päätteeksi nukkumaanmennessä. Teknologiassa on hyvät ja huonot puolensa, mutta ainakin tänä päivänä sitä pystyy itse säätelemään paremmin, kuin aiemmin tekstareita tms. Taitolaji toki sekin.

    Äänestä

Pyh.+Olet+ralliäijä+vielä+vasta-alkaja.+Itsehän+olin+11kk+saikulla+ja+siitä+9kk+sairaalassa.+Palasin+sitten+varovasti+takaisin+töihin.Tai+noh,+se+meni+työkokeilu+nimellä+ja+vakuutusyhtö+maksoi+työkyvyttömyys+eläkkeen+korotettuna+30%:lla.Aluksi+tein+4+tuntista+päivää+ja+kuukaudessa+tuli+melkein+pari+tonttua+käteen.+Siinä+oli+tuntipalkka+kohdillaan.+En+myöskään+saanut+tehdä+mitään+yksin.Huvitti,+kun+opettamani+työpari+joutui+koko+ajan+vahtimaan+minua+kuin+pikkulasta.+Mutta+sääntöjen+mukaan+se+oli+mentävä.Loppupeleissä+kuitenkin+siirryin+osa+eläkkeelle,+täyttä+ei+myönnetty+vaikken+kyennyt+jatkamaan+töitäni?

Äänestä
  • Aloittaja

    Mä en tämän tarkemmin mene yksityiskohtiin, mutta kesällä mulla tulee 300 päivää saikkua täyteen, eli se on periaatteessa jatkunut viime kesästä asti. Ei tässä saikulla puuhastellessa käytännössä muuta eroa ole, kuin että työpäivät kirjanpidossa lasketaan suoriksi omavastuupäiviksi eikä niin että tilikauden tulos jaettuna 12:lla. Asioita helpottaa toki valtavasti se, että yritystoimintani on määritelty sivutoimiseksi. Katsotaan liikahtaako El Plan vai onko paluu koulutustani vastaavan työn hakijaksi kokoaikaisesti.

    Äänestä

Aloittaja

Sen verran täytyy hyödyntää viimeisen vapaapäivän parhaita tunteja palstalla, että aloin tuossa itsekin nauramaan, mitähän kaikkea musta on mahdettu puhua ja pohtia ihmisten keskuudessa, kun kaikkien kanssa ei tule oltua niin säännöllisesti tekemisissä, samoilla alustoilla netissä jne. 😂

Multahan on tän 4kk aikana kysytty suoraan esimerkiksi onko yritykseni vielä olemassa vai konkurssissa, vaikka mitään muita viitteitä siitä ei ole ollut kuin epämääräinen pyörittely jatkamisen ajankohdasta firman sivustolla ja tyhjähkö piha. Välillä myös kysytty, onko hiljaiseloni liittynyt ympäristöasioihin, vaikka ne ovat sinänsä ihan kunnossa, eikä kukaan ole koskaan sanallisestikaan kommentoinut aihepiiristä mitään negatiivista. Psykoosiakin (ei-ammattilaisten taholta) on epäilty ja kartoitettu kyselemällä mitä erikoisempia juttuja, ja välillä tosiaan olen joutunut ihan selittämään joitain vitsejäni 😅 Ja kun kaikki eivät ole niin tietoisia, miten kaikki asiat menivät, niin on siitä perinnöstäkin saanut kuulla kivoja juttuja, joiden toivoisi itsekin olevan totta 🙄
Yleensä noita on siis kysytty vieläpä sen jälkeen, kun olen itse maininnut olevani sairauslomalla työuupumuksen vuoksi.

En tiedä onko porukka huomannut mussa palstalla viime aikoina tietynlaista ärtymystä, jankkaamista siitä että mua ei oteta vakavasti tilan isäntänä, ja olen vetänyt siihen keskusteluun monesti myös äitini ja hänen vanhempansa aikaansaamiset. Mutta tarkemmin ajatellen, niin onhan tuon tyyliset kysymykset saattaneet rassata mieltäni jopa enemmän, kuin se missä valossa kotini/tila nähdään. 🙄 Puhumattakaan, kuinka moni on pohtinut alkoholinkäyttöäni, mutta sitä ei olla kehdattu ottaa puheeksi. Ja kuinka moni juttu loppujen lopuksi on päätynyt multa kysyttäväksi, ja mitkä jääneet päivällispöytiin tai yhdistysten ympyröihin 🙄

Menee miten menee, ja tarvittaessa täytyy jälleen tunnistaa jaksamisensa rajat jos sikseen on, mutta ainakin oma fiilikseni tällä hetkellä on jonkinlainen kollektiivinen keskisormi muutamiin suuntiin kun ilmoitukseni ovat aktiivisia, ja lähiaikoina mitä todennäköisemmin asiakkaiden autoja näkyy pihalla ihmisten tullessa töistä jne. 😅

Yhtäältä mun mottoni on usein joku "never set ur goals 2 high" tai että "aina tyhjän saa pyytämättäkin" mutta tähän kohtaan sopisi edesmenneen Nascar-kuski Dale Earnhardtin lausahdus "The winner ain't the one with the fastest car. It's the one who refuses to lose."
Joskus pieni kiukku voi parhaimmillaan jopa antaa voimia ratkaisevan ensiaskeleen ottamiseen pois mukavuusalueelta, ja ainakin omalla kohdalla usein niin on käynytkin monessa muussakin asiassa. 😅 Mutta se ei saa olla hallitseva tunnetila, koko aikaa päällä, eikä sen varjolla pidä kenenkään sentään uuvuttaa itseään liikaa, kuten mulla on viime vuosina tai vielä nuoremmalla aikuisiällä usein ollutkin. Silloin se kohdistuu monesti suotta täysin syyttömiin ihmisiin, kuten vaikka kavereihin tai asiakkaisiin, jota en missään nimessä halua. Asiakaspalvelun laadun varmistaminen oikeastaan oli viime kesänä alkujaan se mielestäni tärkein syy, minkä perusteella suunnitelma oli pitää 2 viikon kesäloma, mutta siitä lähtikin purkautumaan paljon laajempi vyyhti vointiini ja jaksamiseeni liittyen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tarkoitan, että niin suuri symbolinen merkitys kun monella talon/tilan historiaan liittyvillä jutuilla mielessäni on, niin sen tietää silti jokainen että mä olin pahimpien katastrofien aikoihin joku 9-16 ikäinen erityislapsi/nuori vaikka diagnoosini vasta parikymppisenä sainkin. Kukaan tuskin pitää mitään tapahtunutta mun syynä, enkä itsekään niin ajattele, vaikka joitain asioita kieltämättä alitajuisesti häpeänkin.

    Mutta kaikki autoihin liittyvä onkin yksinomaan mun tekemiä ja aikaansaamia juttuja aikuisällä, yritykseni henkilöityy suoraan muhun, ja kaipa mäkin ihmisenä näyttäydyn monelle ensisijaisesti ammattini/työni kautta. Voi olla, että tollaset kysymykset ja keskustelut ovat menneet jotenkin enemmän ja henkilökohtaisemmin ihon alle, kun asiat ei heti oletusarvoisesti ole aina jonkun toisen vika, vaan asioita on joutunut kertomaan ja perustelemaan omista näkökulmista/tilanteista/lähtökohdista käsin, jotka eivät valitettavasti ole aina samanlaisia kaikilla ihmisillä. Ja sitä on joidenkin, ei kaikkien, mutta kuitenkin yllättävän monen vaikea ymmärtää vielä näin 2020-luvulla. 🙄

    Ennen vanhaan jäätiin sentään rehellisten selkäkipujen takia tarvittaessa huilimaan, ja haettiin eläinlääkäriltä pirtua.

    Äänestä

No kokeilemallapahan sen sitten tietää. 😊👌

Itsekin olen joskus joutunut pysähtymään hitonmoisen taakan alle ja lähtee lapsenaskelin taas uudelleen liikkeelle. Ja se on oikeastaan päästä sekin kiinni.

Ensinnäkin tavoitteet on pitänyt karistaa pienemmiksi. Yksi juttu kerrallaan ja ihan pieniä juttuja alkuun. Vetää niistä onnistumisenriemua ja taas seuraava etappi on helpompi.

Ja yksi salainen ase mulla on ollut. Voin sulle sen tässä kertoa. Jos ja kun mä löydän itseni miettimästä, että tuo tai tämäkin PITÄÄ/PITÄISI tehdä, käännän sen niin, että mä oikeastaan SAAN/VOIN/PYSTYN/KYKENEN sen hoitamaan/tekemään.

On muuten pikkuisen toinen juttu hoitaa joku juttu pois päiväjärjestyksestä, kun se ei ole rasti, eikä risti vaan mahdollisuus.

Ja toi hommahan on sulle se sun juttu. 😊👌

Lykkyä pyttyyn, bro. 💪😁

Äänestä
  • Aloittaja

    Jep, kiitti 😎👍 Työuupumus mulla joka tapauksessa on ollut /on mutta täytyy sanoa, että harvalla viimeiset reilut pari vuotta, tai jopa noin 7 vuotta tästä taaksepäin on menneet kuten mulla. Ei esim. sitä äidin progressiivisesti kasvanutta avuntarvetta oikein itsekään huomannut, vaan jotkut melkeinpä hätkähtivät kun eivät olleet käyneet esim. vuoden sisällä meillä. Veihän se aikansa ja energiansa, joka oli pois työasioihin käytettävästä ajasta, ja samalla oli jotenkin kivakin paeta asioita siihen työntekoon. Ja tokihan oli se juomisongelma, asian jysähtäminen jälkikäteen päähän miten lähellä oma hengenlähtö oli kuukausi äidin hautajaisten jälkeen, sen jälkeen vuosikausien unirytmin korjaaminen, takaraivoon työnnettyjen asioiden kohtaaminen pääosan ajasta selvinpäin jne. ja kaikki tämä korona-ajan keskellä kun sai pelätä eikä ole juurikaan ollut sosiaalista elämää. Eli on siinä se, että missä suhteessa juurisyy on työasioissa, ja missä suhteessa muut asiat ovat heijastuneet ja heijastuu niihin.

    Ammatillinen itsetunto sinänsä ei ole koskaan ollut huono, vaan oikeastaan päinvastoin. Mä olen hyvä siinä mitä teen, omassa mittakaavassani ja omien voimieni/rajoitteideni puitteissa. Mutta mihin se elämässä riittää, niin sitä tässä ammattilaistenkin kanssa mietitään. Ainakin tähän mennessä on jo jokunen uusi sähköpostiketju, ja huomenna työpuolen sim-kortti päälle, niin ihan siitä jatketaan mihin viimeksi jäätiin varsinaisen työnkuvan osalta.

    Äänestä

  • p234racing kirjoitti:

    Joo. Siis joku uupumus tai stressi ei räpsähdä kerralla päälle, vaan se kaikki kertyy vähitellen harteille ja usein pitää mennä todella pitkälle, ennenkuin jokin napsahtaa. Ihminen on pirun sitkeä otus. 😄

    Mutta kuullostele itseäsi ja fiiliksiä. Kannattaa vaikka jossain omissa oloissaan välillä ääneen puhua itselleen ja kysellä miten menee. Se ääneen puhuminen konkretisoi ajatuksia ja siten oikeasti tietää missä mennään.

    Koska jos on jo kerran kasannut kaikkea pikkuhiljaa päällensä liikaa, se osaa toistuakin uudelleen. Nyt tiedät mitä se on js osaat välttää sen. 😊

    Äänestä

  • Aloittaja

    Disseisback kirjoitti:

    Nimenomaan, ei tämä ole yhden autojen lukumäärän suhteen vilkkaan kevään seurausta.

    Juu ja mä nyt puhun itselleni aina välillä muutenkin, ja usein "ajattelen englanniksi".
    Ja niin typerältä kun tähän ketjuun tuntuu kirjoittaa, niin onhan mulla aina B, Make, Jorma yms. kaverit lyömässä nyrkillä olkapäähän, ja tsemppaamassa 😊😊😊 Niitä ei kukaan voi viedä pois 😅

    Onhan mulla muutenkin jotain "voimalauseita" välillä ajatuksissa, joskus joidenkin racing-aiheisten juttujen katsominen Youtubesta voi tehdä hyvää keskellä päivääkin, ja vaikka musiikki ei suurin intohimoni olekaan niin on silläkin vaikutusta soiko Spotifysta HIM vaiko Aqua, taikka oikein tiukan paikan tullen 90-luvun PS1:n formulapelin valikkomusiikki 😅 Yllämainittujen palstakaverien teemabiisi on tottakai Tiktakin Minne Vaan.

    [/sarkasmi päättyy]

    Juuri näin. Musiikilla ja ties millätavoin voi psyykata itseään. 😊👌

    Mun voimabiisi on Panteran Walk. Jos joskus vedän nenä maassa ja maailma kaatuu, kaivan tuosta biisistä sen "per.le-meiningin" esiin ja lopetan ruikuttamisen. (Vähän martyyri taipumusta mulla).

    Päälle vähän kun katselee mitä on jo saavuttanut elämässään, niin johan alkaa kevenemään askel. 😄

    Jep, parempi poistaa HIM:iä, Uniklubia, Type O Negativea yms. listalta. Mulla noita on niin eri tilanteisiin. Tosiaan joku Aqua, Movetron, Günther sun muut menettelee taustalla jos on muuten normaalilla hyvällä tuulella, ja sitten on jotain voimabiisejä kuten Iron Maidenin Alexander The Great ja samanniminen biisi lähes samannimiseltä bändiltä Iron Mask.

    Joskus kolmisen vuotta sitten kun oli paljon työn ja kotiasioiden lisäksi stressiä naisasioihin liittyen, niin mä usein "meditoin" autossani silmät kiinni ennen tapaamisia ja kuuntelin vanhaa Indianapoliksen gridin esittelyn taustabiisiä Tom Blades - Europe 😄

    Monesti olen palstalla maininnut entisen kilpa-autoilijan Al Unser Jr:n niin joskus vaikkapa jotain haastattelupätkiä katsoessa saa jonkinlaista lohtua, että se ei katso kenenkään ammattia, saavutuksia, tuloja jne. jos sairaus iskee. Lyhyesti sanottuna vähän sellainen Nykänen-tyylinen elämä hänellä, sillä erolla Nykäseen että on elossa, raittiina ja nykyään jopa uskossa. Enkä mä ole vaimonhakkaajatyyppiä. Pistää silti miettimään, kuinka onnellisen elämän multikymmenmiljonäärikään loppujen lopuksi on elänyt, puhuessaan kyyneleet silmissä alkoholismista tai isäukkonsa ja Uncle Bobbyn sysäämistä menestyspaineista, sekä moitteista huonojen kisojen jälkeen. 🙄

    Joskus taas esim. Karalahden täysin päinvastainen tyyli saattaa antaa inspiraatiota, sillä ei elämä yhteen haimatulehdukseen lopu, jos kuolema kusee housuihinsa nähdessään veriarvot. Palstan vanhoja termejä käyttäen elää juuri nyt parhaita nuoruusvuosiaan, ja mun ikäisenähän ne on vasta edessäpäin 😁 Ihan oikeasti, mun nuoruus alkoi reilut pari vuotta sitten, on ottanut omat kasvukipunsa, ajanhallintataitojen opettelemisen jne. ja kuten olen sanonutkin, niin ne parhaat kaupatkin on vasta edessäpäin, kun TSI/DSG yhdistelmällä olevia VAG-talon tuotteita aletaan ujuttamaan muutamilla satasilla.

    No sotarikollinen putinista, ja suhtautumisestani häneen aiemmin, ei sen enempää.
    Eikä ikinuorta Bro Alonsoa sen kummemmin tarvinne esitellä 😅

    No kaikki muuttuu... ja saa muuttua, kunhan parempaa päin mennään. 😊

    Ihan hyvälle toi sun homma näyttää. 😊👌

    1Äänestä

Olis kova bisnesidea jos alat järjestää ulkomaisille turisteille peltoajeluja 92 Fiestalla.

Äänestä
  • Huomaan henkisen pienuutesi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kiitos ilmaisesta mainoksesta. 🤗 Löytyy tosiaan läjäpäin palikoita kahdesta vm.97 tienoilla olevasta Fiestasta, ja rajallinen määrä vm.90 kaasarimallista. Itse asiassa muuten noiden uudempien katit taisi mennäkin lopulta ulkomaille. Asiakas oli Suomessa vain käymässä, kiertelemässä Etelä-Suomen toimijoiden luona.

    Äänestä

Työnteko pilaa vapaa-ajan vieton. Minuakin kyllä pyydettiin töihin mutta sanoin että koska eivtä viimeksi halunneet minua palkata niin nyt minua ei enää kiinnosta. Siellä on raksafirmassa ilmeisesti jotain laiskoja työntekijöitä ja ne eivät hommii tee kunnolla ilmeisesti.
Kalastuskausi alkoi joten ei sitä voi pilata työtä tekemällä.

Äänestä

Tulee vielä aika jolloin venäjä alkaa uhkaamaan suomea ja silloin firmoja menee nurin kuin puita myrskyssä. Meinaan jokainen firman omistaja tekee niin että suojaa omat rahat ekana ja silloin työntekijät saa monoa. Kyse on isoista rahoista kun oman perheen talous pitää turvata jos sota uhkaa.

No työnteko pilaa panokesän kuitenkin joten työttömät juhlii ja muut ahertaa.

Äänestä
Aloittaja

Palstalle näköjään eksyin, vaikka samalla tavalla en notku täällä tuntikausia kuin joskus. Nyt kiinnostaa vain tuo eduskuntakeskustelu sen verran, että taidan ihan suosiolla viettää koneella hetkisen.😃

Aika näyttää miten oma pää kestää, mutta tähän mennessä olen pikkujuttuja karsimalla helpottanut omaa työarkeani, ja päässyt jo kaupanteon sekä asiakkaiden kiitosten ja peukku-emojien makuun. Liikevaihto on parin-kolmen päivän perusteella aika irrelevanttia tietoa, ja siinä nyt on omanlaisensa piikki monesti muutenkin, kun ilmoitukset on juuri uusittu ja listan etupäässä näkyvillä jne.

Tosiaan Xboxin ilmoitukset on poistettu puhelimesta, auton takapenkit kaadettu ja järjestelty tavaratila tavallaan aina käyttövalmiiksi, ruokia olen tehnyt iltaisin, aamuisin pukeudun ihan suosiolla työvaatteisiin joilla voi istua pitkin päivää kuluneella toimistotuolilla jne. Esim. viime-toissa vuonna vaatteidenvaihto pitkin päivää oli ärsyttävää, kun olin niin kertakaikkisen väsynyt, että vietin arkipäivienkin hiljaisia hetkiä monesti sisällä vaakasuorassa 🙄

Omia merkittävimpiä diagnoosejani, ylipäätään soveltuvuuttani "oikeisiin töihin", tai firmani toimintaa niin että sillä yksinomaan puolikuntoinen eläisi, ei tietenkään muutama suht mukavasti mennyt työpäivä sinänsä muuta mihinkään. Mutta onhan tämä valtavasti vaikuttanut jo pelkkään itsetuntoon, ja siten puolikuntoisen ihmisen vointiin/mielialaan omien sairauksiensa puitteissa. Vaikka ei se työni osalta kovin huono ole koskaan ollutkaan, mutta silloin kun on ollut kykenemätön tekemään mitään järkevää, niin sitä on pitänyt kaivella ties miestä rallicross-pelaajakaverien ajattamisesta kaiteisiin, tai jostain tilan viime vuosituhannen aikaisista pinta-aloista yms. 🙄

Ja pieniä ajattelumallin muutoksia. Jos vaikka varastossa on olevinaan kaaos, niin tarviiko sitä mieltää sellaiseksi, jos sen voi ajatella vaikka pääomaksi, ja jo aiemmin itse aikaansaaduksi työksi. Tai jos liikaa miettii, mitä vaikkapa jotkut yritysvakioasiakkaat ovat musta ajatelleet, pyristellessään itse koronan, energianhinnannousun yms. kanssa, niin onpahan olemassa jo luotu asiakasverkosto, joiden kanssa jatkaa yhteistyötä uusien lisäksi. Itse asiassa muuten asiakkaani ovat olleet koko ajan todella ymmärtäväisiä tän on-off puuhastelun aikana, eli käytännössä viimeisen vuoden aikana.
Eniten asioita on tarvinnut todistella ulkopuolisille autoista, tän päivän kaupanteosta, sekä erilaisten ihmisten vaihtelevasta työkyvystä täysin ulkona oleville tietäjille 😅

Äänestä

Miten itseään täynnä pitääkään ihmisen olla, että kuvittelee kenenkään olevan noin kiinnostunut tekemisistään.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ei välttämättä kukaan olekaan kiinnostunut, mutta en myöskään usko olevani ainoa suomalainen tai edes palstalainen joka on kärsinyt esim. uupumuksesta ja muista vaikeista elämäntilanteista. Ja itse asiassa aika usein muuten ammattinimikkeeni mainitaan palstalla, mutta ei toki sellaisena kuin itse sen yleensä määrittelen. Kiinnostaa se näköjään sen verran, ja kaikki kuotesahoviittaukset sun muut on loppujen lopuksi pelkkää ilmaista sissimarkkinointia näiltä trolleilta 🙄

    Ainoa joka täällä palstalla puhuu sinusta, olet sinä itse. Epätoivoinen yritys saada huomiota.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa joka täällä palstalla puhuu sinusta, olet sinä itse. Epätoivoinen yritys saada huomiota.

    Aika tyhjentävästi sanottu, mutta pätee käytännössä jokaikiseen kirjoittajaan palstalla. Toiset toki tarvitsee pelkkään huuteluunkin anonymiteettiä, ja toisilla on gutseja kertoa tavallaan omana itsenään siitä että aikuinen mieskin voi voida huonosti. Mutta kirjoitapa tänne jotain positiivista kerrankin, niin sehän on vähän kuin "myrkyttäisi" tän palstan 😅

    Äänestä

Myykää nyt kaikki ennen kun venäjä alkaa pommittaa ja sitten kukaan ei osta enää mitään koska autoistanne tulee arvottomia kun venäjä tuhoo ne.

Äänestä

Minulla on pari autonromua pihalla. Toinen on toyota prius 2004 ja toinen on ford fiesta 2003. Kaverin pitäisi tulla hakee ne koska sillä on romuliike. Tunnen kaverin silleen kalastuksen kautta että ollaan siikaa oltu ongimassa samalla rannalla jo vuosia. Kai niistä jonkun euron saa romumetallina.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

p234racing kirjoitti:

revitellä asialla. Tarkoitus olisi jatkaa työnteon harrastamista neljän kuukauden totaalisen irtautumisen jälkeen. En ollut itsekään etukäteen lyönyt lukkoon, milloin palaan töiden pariin, mutta viime aikaiset nätit ilmat, eilinen renkaidenvaihto yms. saivat kiinnostuksen jälleen heräämään siinä määrin, että päätän kokeilla miten työt sujuu vai sujuvatko. Kesällähän mulla on joka tapauksessa taas jonkinlainen väliarvio, niin saa siihen mennessä jonkinlaisen käsityksen omasta jaksamisesta, tai tuoretta dataa siitä, ja osittain sitten senkin perusteella ajatellaan jatkoa.

Eikä mulla ole työstäni mitään kovin mielenkiintoista tai yksityiskohtaista kerrottavaa sinänsä, eikä tää ole myöskään mainos, joten tietäjät tietää mun ilmoitukseni ja loput joutuu arvailemaan. 😂

Viime kesän reilun 2kk saikku taisi mennä jotakuinkin 1/3 sängyn pohjilla, 1/3 autojen kimpussa ja varastoja siivotessa, ja 1/3 niin että jaksoi käydä vaikka pyöräilemässä tai pelata. Nyt olen ollut aika pitkän aikaa irti täysin autoista, asiakaspalvelusta ja kaikesta aiheeseen liittyvästä, nukkunut todennäköisesti todella pitkältä ajalta univelkoja pois, ja noiden polttopuiden tekeminen on ollut ihan hyvää hyötyliikuntaa, ja samalla sellaista nollausta ja pois uutisvirtojen/somejen ääreltä.

Ja tämän vuoksi voi olla, ja todennäköisesti onkin niin, että mä en välttämättä samalla tavalla ole palstalla jokaikinen aamupäivä jauhamassa eri aiheista. Kun pyrkii välttämään päällekkäisiä keskusteluja yms. kuormituksia parhaansa mukaan, niin silloin pitää luopua vähemmän tärkeämmistä aiheista ja keskittyä olennaiseen. Pätee toki myös esim. rallipeleihin vaikka kuinka tulisi Espanjasta tai Ranskasta asti kutsu pelaamaan 😅 Oikeastaan voisi kytkeä puhelimesta Xboxin ilmoitukset kokonaan pois. Pitää koittaa mielessään laatia tietynlainen "lukujärjestys", tehdä ruokia vaikka iltaisin valmiiksi, käydä kaupassa ennen kun laittaa työpuhelimen päälle jne. Pieniä juttuja, joilla voi olla suurikin vaikutus.

Pitää katsoa miten lähtee sujumaan.
Voit uskoa itseesi, mutta olla silti ihan paska 😅

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu