Shamaanin voimat

Anonyymi

Voiko lasia saanut olla hyvä shamaani?
Syvä kysymys, jota ei osaisi purkaa.

Lasten synnyttäminen vie voimia.
Ei voi enää kutsua yhden logiikan mukaan itseään voimakkaaksi shamaaniksi.

Toisaalta ei se lapseton olotila ollut sinänsä oman itsensä,
mutta lapsen sielu terrorisoi aikuista lisääntymään.
Sielu ei antanut hetkeäkään rauhaa, mutta kaivoi mieltä
ja esitti näytöksiä, jotka pakottavat tekemään sielun eläväksi.

Tältä kantilta shamaanin olotilaa ei ole olemassakaan,
mutta lisääntymisellä on biologinen merkitys.

Vanhemmaksi tullut ihminen, minkälainen hän n shamaanina?
Katoavatko voimat tai toisinpäin kasaantuvat.

Jos shamaani on ammatti, niin tiettyjä ominaisuuksia sillä pitäisi olla olemassa,
jotka sopivat ammattikuvaan.

Sellaisia ominaisuuksia saa kuten luonnostaan lahjana tai perintönä syntyessään
tai löytää niitä vietetyn elämän mukaan kuin keräisi sieniä luonnosta.
Sattuma tuo elämyksen, jos sattuu iso ja hyvä sieni.
Sitä ennen pitää käydä metsässä ja tehdä töitä asian eteen.

Kuitenkin synnytys vaikuttaa shamaanin olemukseen.
Ei voi väittää ettei se vaikuttaisi.
Ei voi tasan tarkasti tietää, miten käy synnytyksessä.
Ihan samalla tavoin kuin tavallinen kuolevainen ei ole tietoinen kaikista asioista synnytyksessä.
Käydä voi aina huonosti.

Tuntematon asia on kun shamaanilla on 10 lasta tehty.
Antavatko suuri lasten lukumäärä lisää voimia tai toisinpäin vievät niitä?

Oma kokemukseni, että vanhemmaksi tultuani, olen oikealla tiellä,
että olen ihminen isolla kirjaimella, mutta sisimmissäni olen entistä suurempi Nolla.
En ole kukaan. Olen roskaväki samassa mielessä kuin 'minua on käytetty hyväkseen ja jätetty kuolemaan'.
Miksi sellaista elämässä on sitten?
Ehkä on väärin olla yrittää olla Jeesus mutta oikein olla Tavis.
Jäljelle jää vain nauttia sitä ajasta, mitä evoluutio on suomassa.
Nauttia mistä?

14

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ennen vanhaan shamaani oli tieto henkilö, lääkäri, oppinut.
      Nyt niitä ominaisuuksia kantavat muut ammatit.
      Mitä shamaanille jää?

      Myös energian kasaaminen, chin kerääminen onnistuu muita väyliä paljon paremmin kuin vanhoja väyliä käyttäen. Esimerkiksi autolla ajaminen, lentokoneella lentäminen. Vauhti synnyttää paljon voimaa, jolla voi vaikuttaa ihmisiin.

      • Anonyymi

        Lääketieteelliset kokeilut voivat edesauttaa chin kasvua, että ei tarvitse itsen kerätä chitä, mutta kirurgisen operaation kautta voi saavuttaa energian huipputasoa.

        Mutta suurin chi voi toistaiseksi olla avaruuslentäjilläkö?


    • Anonyymi

      lasia saanut ?

      • Anonyymi

        lapsia saanut


    • Anonyymi

      Nyt meillä on vanhentuneita ammatteja ja uusia.

      Ehkä myös ne ammatit jotka itsestään poistuvat käytöstä,
      niin vain ne poistuvat käytöstä.
      Jos ammatti elää, eikä poistu ja sitä yritetään lopettaa siinä onnistumatta,
      niin ehkä ammatti ei ole kuollut.

      Kun kysytään, että miksi kannattamaton ammatti pitäisi jatkaa.

      Kannattamattomuus kun on epäselvää, niin silloin sitä ei voida poistaa.
      Poistaa voi vain itsestäänselviä tarpeettomia ammatteja.
      Tai ne poistuvat itsestään. Ei niille tarvi tehdä mitään.

      Tässäkin modernissa ajassamme, osa ammatteista siis ovat vanhentuneita vaikka eivät ole poistettavissa jonkun mielivaltaisen diktaattorin päätöksellä tai vähemmistön päätöksellä.

      Se on vastaus sille, miksi kannattamattomia ammatteja pitäisi ylläpitää elossa.
      Kuten taiteita.

      • Anonyymi

        Taiteilijat heräävät siihen, että taiteen aloituksen opiskelun paikkoja on liian vähän.
        Yhteiskunta seisoo väärällä tavoin.
        Jostakin pamahtaa siis.


    • Anonyymi

      Oikea shamaani on opiskellut monia mastereita yliopistolla ja on käynyt Suomen presidenttiydessä.
      Siis kokenut kaiken ja ollut kaikessa mukana.

      Sellaisella on suuri energian varanto.

      Kuitenkin joo shamaanilla tarkoitetaan henkistä opettajaa aika paljon.

    • Anonyymi

      Shamaani siementää koko ihmiskunnan hyväksi.

      • Anonyymi

        Mies puoliset shamaanit siementävät miehiä lähes kaikissa luontais kulttuureissa jos ei ole aseksuaali, ei naisia, nais puoliset shamaanit taas voivat jatkaa shamaani sukulinjaa vaikka olisi lesbo ja näin äidin puolelta voi periytyä paranormaalit kyvyt niin pojille kuin tytöille. Se että joku on miestenmies ei tarkoita välttämättä sitä että sillä olisi paranormaaleja omituisuuksia eikä vastaavasti lesboillakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies puoliset shamaanit siementävät miehiä lähes kaikissa luontais kulttuureissa jos ei ole aseksuaali, ei naisia, nais puoliset shamaanit taas voivat jatkaa shamaani sukulinjaa vaikka olisi lesbo ja näin äidin puolelta voi periytyä paranormaalit kyvyt niin pojille kuin tytöille. Se että joku on miestenmies ei tarkoita välttämättä sitä että sillä olisi paranormaaleja omituisuuksia eikä vastaavasti lesboillakaan.

        Siementämisellä voidaan tarkoittaa myös tiedon jakamista.


    • Anonyymi

      Kerro lääkärille.

    • Anonyymi

      Shamaanin kannattaa juoda kossu posliinikupista eikä suoraan lasipullosta.

    • Anonyymi

      Rehellinen vastaus tuhon on että ei voi olla. Lähes 2000 vuotinen yhtäjaksoinen perinne Delfoin oraakkeleista (Pythia) kertoo että heidän tuli olla neitsyitä ja vailla fyysisiä vammoja ja koskemattomia.
      Sanomattakin on selvää että Pythian tuli olla vapaa ja uhrata tämä osa maallisesta elämästään pois toimiessaan omistautuneena ainoastaan henkiseen elämään.
      Niin tärkeää kuin uuden elämän antaminen maailmaan onkin, niin kyseisen tehtävän yhteyteen se ei sopinut.

    • Anonyymi

      Nimimerkki: Professori Realisti (XPR-0510)

      Castaneda:n kirjoissaan esittämän nagualismin mukaan sukupuolinen vuorovaikutuskin on potentiaalisesti heikentävää. Nagualismissa energeettinen moitteettomuus on keskiössä ja nagualismin mukaan sukupuolinen energia on keskeinen energialaji.

      Syy tuohon keskeisyyteen on se, että sen evolutiivinen tarkoitus on lisääntymisen mahdollistaminen, mikä puolestaan on oleellinen elämän piirre, mutta toisaalta nagualismin mukaan tiedostaminen on ainoa ihmisen evolutiivinen etenemismahdollisuus ja ilman käyttökelpoista energiaa itsensä ja siis ihmisen, tiedostaminen ei ole mahdollista.

      Syy tuohon vuorovaikutuksen potentiaaliseen heikentävään vaikutukseen on se, että tuota energiaa on aina vain rajallisesti käytettävissä, koska ihminen on menettänyt luontaisen energiansa moitteettomuuden puutteensa vuoksi epäorgaanisille olennoille ja myös se, että epäoptimaalisilla kohteilla on haitallinen emanaatioita toisiinsa takerruttava vaikutus. Nagualismin mukaan erityisesti, jos sukupuolista energiaa on niukasti käytettävissä, on keskeistä säännöstellä sitä huolellisesti.

      Koska energeettiset vuorovaikutukset tapahtuvat automaattisesti, ei ole mahdollista harjoittaa sukupuolista kanssakäymistä ilman, että sillä on energeettisiä vaikutuksia, vaikka noita vaikutuksia ei välttämättä kyetäkään tiedostamaan. Naisilla vaikutukset ovat radikaalimpia kuin miehillä, jos naiset saavat lapsia ja tyypillisesti erityisesti myös, jos he huolehtivat lapsistaan - nimenomaan stressaantumismerkityksessä.

      Castaneda:n opettajan don Juan:in mukaan syy tuohon on se, että ihminen huolehtii ja stressaa omasta energiastaan, jonka tavallaan on investoinut lapsiinsa, heistä aiemmin huolehtimalla. Käytännössä vaikutus on se, että ns. kokoomapiste, joka koostaa emanaatiot havaittaviksi, kiinnittyy muuhun kuin siihen, mikä on abstraktia ja persoonatonta, eli muuhun kuin siihen, mikä on intentio. Tuon virheellisen kiinnittymisen seurauksena ihmisen käyttökelpoisen energian määrä laskee ja hän ei kykene tiedostamaan oleellisia luontaisia kykyjänsä.

      Nagualismin mukaan sukupuolisessa kanssakäymisessä sinällään ei ole mitään moraalista ongelmaa, eikä nagualismi pyri henkisyyteen, eikä lapsien hankkimisessakaan periaatteessa ole ongelmaa, vaan tyypillinen problematiikka on siis puhtaasti energeettinen.

      Ei voida myöskään sanoa, että "tietäjällä"; tai nagualismin terminologiaa paremmin mukaillen: "tietäjäkandidaatilla" (tk), ei voisi olla lapsia, koska esim. Castaneda:n opettajallakin, joka tosin oli mies, oli lapsia, tarkoittaen sitä, että tk:lla ja myös tietäjällä, voi olla lapsia, mutta jotta hän kykenee välttämään sen, että tyhjentyy energiasta, hänen tulee kohdella lapsiaan kuten kaikkea muutakin, ns. hallittuna hullutuksena, joka on eräs ns. ei-tekemisen muoto, mitä Castaneda on kuvannut kirjoissaan.

      Hallittu hullutus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että lapsistansa on kyllä mahdollista huolehtia, mutta he eivät voi olla tk:lle sen tärkempiä, kuin mikään muukaan, tarkoittaen sitä, että hän huolehtii heistä vain siinä määrin, kuin selittämätön voima pakottaa hänet huolehtimaan heistä, mikä muutenkin on nagualismin mukaan oikea tapa suhtautua kaikkeen ja myös ainoa käytännössä optimaalinen tapa, jolla kykenee auttamaan muita.

      Syy tuohon on se, että ihminen kykenee tiedostamaan itsensä ja kykynsä vain siinä määrin, kuin hänellä on käytettävissään alkuperäinen luontainen energiansa, eikä tuota energiaa voida saada uudelleen käyttöön, jos ei toimita persoonattomasti, koska selittämätön voima on persoonaton.

      Oikeiden tietäjien ja myös pitkälle edistyneiden nagualististen tk:ien suunnattomat voimat ovat nimenomaan seuraus yhteydestä tuohon persoonattomaan voimaan, jota voidaan luonnehtia universumin itsensä energiaksi, tarkoittaen sitä, että "tietäjän voimat" ovat vain näennäisesti hänen omat voimansa ja todellisuudessa kyse on siitä, että universumi toimii tietäjän kautta. Universumi toimii tietysti myös kaikkien muidenkin kautta, mutta tietäjän tapauksessa hänen yhteytensä universumin intentioon mahdollistaa paljon voimaperäisemmän vuorovaikutuksen.

      Koska käytännössä energiataso ei jatka nousemistaan, jos tietäjällä ei ole yhteyttä universumin intentioon, tietäjällä ei ole mitään valintaongelmia, vaan hänen ainoa mahdollisuutensa on toimiminen energeettisesti moitteettomasti - tai hän ei enää ole tietäjä ja tarkemmin ilmaisten nagualismin mukaan hänestä siis tuleekin tietäjä vasta silloin, kun hän saavuttaa täydellisen tietoisuuden luontaisista kyvyistään, tarkoittaen sitä, että hän tiedostaa vasta silloin olevansa se, mitä ihminen oikeasti on...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5046
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3317
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe