Niin periaatteessa ikuinen sinkkuus jatkuu kuoleman jälkeenkin, koska silloin ei ainakaan enää koskaan voi löytää ketään.
Jos on sinkku ikuisesti
10
66
Vastaukset
Joo mutta sillä ei oo merkitystä. Ihminen poikkee muista elukoista siinä, että elämä voi jatkuu muutenkin kun lapsia tehden. Mullakin on niin hirveesti kuvia ja materiaalia, että noista sais useemmankin kirjan. Ja toiset voi tehdä maalauksia tai säveltää. Eihän nää tietenkään toisiaan pois sulje, eikä kaikki välttämättä onnistu. Mutta pääasia että yrittää ees, on se lastentekoo tai sitten muuta.
- Anonyymi
Tai sitten toisessa elämässä kaikki menee paljon paremmin. Onko seuraavassa elämässä merikotka, perhonen, joku kissa- tai koira eläin, norsu, seepra tmv. Vai saako uuden mahdollisuuden ihmisenä. Ehkä sen tietää vain Jumala, joka päättää asioista. Putinista tulee varmaan hyttynen?
Olet oikeassa ja väärässä.
Väärässä sikäli, että kukaan ei ole ainakaan todistettavasti palannut kuoleman tuolta puolen kertomaan millaista siellä on. Joten sen osalta on mahdoton sanoa, voiko vielä sielläkin kohdata unelmiensa rakkauden tms.
Mutta sinällään olet oikeassa, että määritelmällisesti ikuisesti sinkku on juuri sitä, ikuisesti itsekseen, riippumatta siitä kuka kävelee (tai liihottelee...) vastaan missä olemisen tilassa.
Jos siis pilkkua viilataan. Mutta vain hieman.- Anonyymi
Ehkä ihmisen muisti deletoituu kuoleman jälkeen ja uusiutuu sen jälkeen uudelleen käytettäväksi. Muistelisin joidenkin väittäneet, eläneensä jossain historian aikajanassa. Onko niitä pystytty todeksi todentamaan? Väitteitä oli, jotka tuntuivat yllättäviltä tilanteet huomioiden, se jäänyt itselle mieleen. Herätti silloin vähän omaa uteliaisuutta.
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä ihmisen muisti deletoituu kuoleman jälkeen ja uusiutuu sen jälkeen uudelleen käytettäväksi. Muistelisin joidenkin väittäneet, eläneensä jossain historian aikajanassa. Onko niitä pystytty todeksi todentamaan? Väitteitä oli, jotka tuntuivat yllättäviltä tilanteet huomioiden, se jäänyt itselle mieleen. Herätti silloin vähän omaa uteliaisuutta.
Eihän sitä nykyisellään kukaan voi todistaa oikeaksi tai vääräksi, onko joku joskus elänyt toisessa ruumiissa menneinä aikoina. Asiasta on ollut ihan mielenkiintoisia artikkeleita kyllä.
On ihan mahdollista, että minäkin olen joskus sielullisesti ollut vaikkapa torppari Viljakainen, joka kuoli typeryyttään kännissä uidessaan, mutta jostain syystä sain ylennyksen ja synnyin uudelleen nykyiseen olomuotooni ja aiemman elämäni historiasta johtuen edelleen tykkään kuopsutella maata ja istutella kaikenlaista jne.- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Eihän sitä nykyisellään kukaan voi todistaa oikeaksi tai vääräksi, onko joku joskus elänyt toisessa ruumiissa menneinä aikoina. Asiasta on ollut ihan mielenkiintoisia artikkeleita kyllä.
On ihan mahdollista, että minäkin olen joskus sielullisesti ollut vaikkapa torppari Viljakainen, joka kuoli typeryyttään kännissä uidessaan, mutta jostain syystä sain ylennyksen ja synnyin uudelleen nykyiseen olomuotooni ja aiemman elämäni historiasta johtuen edelleen tykkään kuopsutella maata ja istutella kaikenlaista jne.Väitteet olivat sellaisia, kuvaili jotain tilannetta heille, et tutkijat sanoivat niistä, että tiesi sellaisia asioita, joita hänen ei kuuluisi tietää. Ihmettelivät sitä, että miten voi sellaisia asioita tietää? Välissä oli satoja vuosia muistaakseni.
- Anonyymi
Hyvä jos oikein pitää miettiä operastiosuunnite4lmaskin että miten edes pääsee sänystä ylös jotenkin käsien ja jqalkojen avulla.
- Anonyymi
Jos joku vessassa käyminenkin on niin vaikeaa että pitää laatias opersasatio sduunnitelmas opersatiolle.
- Anonyymi
Pitää ollsa johonkin vessa käymiseenkin operasytio suunnitelmsw.
Muttta nyt kyllä tiedän toisellas kädellä pystyn suttsmssn kupujs. - Anonyymi
Ei niin käy.Sinulla on aina ystäviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,854520Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263314- 203005
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412936Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172757Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka492737Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172569Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132305MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142115- 71811