Mutta kun meidän pitäisi saada kananmunat kanveesiin hän jätti ajatuksensa paikoilleen, purki ajatuksensa ja käski viedä sen ja ryynipussin toiveen mukaisesti toisen tilanteen reunalle. Jalan tömistäminen sai tipahtamaan takaisin ne joiksi tuntemiksi kutsutaan. Kertoen virheestä välille hetki sitten ja sai helvin naurahtamaan. Tule pyörähtämään eri tason toisen puolen välille gorden garden lailla mörköoopperan ja sano sam sam. Tiididi pump, pump, pump, ettei pääse unohtumaan se olennainen asia. Ampuli, ampuli pum, pum, pum, mutta meidän pitäisi nähdä viereisen, viistossa olevan liikehdinnällisen varatilanteen, jossa näemme meidät siellä tekemässä virheetöntä työskentelyä käden yrittäessä vetää sieltä meitä sinne tekemään asiat oikean olevaisuuden mukaisesti. Kuule nyt sylvi sinun täytyy lopettaa se lusikalla sekoittaminen ja napsauta itsesi tänne ettei tarvitse jakaantua pienempiin osiin kylillä napsautellen eri paikoissa yhtaikaa. Ja sen myötä huomion heräten täytyisi jynssätä kauemmin miettien agressiivista työn muistutusta kun tulisivat paikalle ja ne kaikuisivat hilman kuuroille korville kun niitä mätisäkkejä ei voitu heittää sinne nurkkaan liiasta kiintyneisyydestä edellä mainittuihin. Ja helvi joutui monistamaan itsensä ja tilanteet että kumpi näistä olisi se vaihtoehtoinen vai palattaisiinko vaan kas noniin meitä tässä pöydän toisella puolella on vain neljä. Palataanko rinnakkaisen kautta?
Kananjanoinen puudeli ei tule pois tullakseen pois aili
4
127
Vastaukset
- Anonyymi
Puudeleilla ei ole nyt aikaa.
- Anonyymi
uutisia rinnakkais maailmankaikkeuksista.
jos rinnakkais maailmankaikkeuksia on esim 12 kpl. olisi hauska kuulla uutisia niistä. onko siellä toisaalla myös Ukrainan sota käynnissä. ja minkälainen maailmanhistoria siellä ylipäätänsä on ollut. ja jos siellä on versio omasta itsestä ,olisi hauska kuulla mitä minulle/hänelle siellä kuuluu.- Anonyymi
Jotkut fyysikot uskoo rinnakkaismaailmankaikkeuksiin. Mutta tiedonvaihto niiden välillä ei taida olla mahdollista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut fyysikot uskoo rinnakkaismaailmankaikkeuksiin. Mutta tiedonvaihto niiden välillä ei taida olla mahdollista.
Rinnakkaiset maailmankaikkeudet sijaitsevat kuulemma de sitter avaruudessa .osaako joku selittää mitä tämä tarkoittaa ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä4110583Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on12610142- 227927
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1776334Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.304922- 564743
Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1174076Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris1253429- 623147
Adonikselle
Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin2263085