Ukkosten ennustaminen on selvästi haastavaa. Useamman kerran jo tänä vuonna näyttänyt tulleen ITL:lle yllätyksenä, että paikkakunnalle pöllähtää ukkosia. Vasta, kun jyrähtänyt, ilmestynyt ennusteeseen, että saattaapi tuo ukkostellakin. Tällekin päivää lupailtiin eilen puolipilvistä. Keskipäivällä vielä lupailtiin jokusen tunnin jaksoa runsaampaa pilveä ja hieman ripottelu, että puolipilveä. Ei kannata edes muutamaa tuntia eteenpäin tehdä ulkoilusuunnitelmia, kun voikin tupsahtaa yllätyksiä suhteellisen suurella todennäköisyydellä 🥹🌩️⛈️⚡⚡Alkanut jo epäilyttämään, kun näkee nousevia tummia pilviä, että pitääkö kääntyäkin takaisin, vaikkei ennusteessa ollut sadetta, saati ukkosta 😶🌫️🤯
Vastaukset 3
- Anonyymi
Tänään kävi mulle niin, että kun sadekuuroja oli luvattu iltapäivällä, olin vetänyt jo vermeet niskaan ja lähdössä aamupäivällä fillarilenkille maastoon. Satuin vielä vilkaisemaan lähialueen sadekarttaa, niin puolessa tunnissa oli ehtinyt muodostua reippaita sadepilviä, jotka olivat juuri tulossa päälle.
Sade on ollut tosi herkässä. - Anonyymi
Tälle päivää saatiin osumaan ukkonen oikein ennusteeseen. Toki oli heitetty klo 14-00 joka tunnille salama, ukkonen alkoi lopulta siinä 18:40 mennen jossain tunnissa ohi. Enempää ei taida olla luvassa, ja ennustekin jo tiputtanut salamat 😃
Yksittäinen ukkossolu voi olla hyvin paikallinen eli pieni ja muodostua muutamassa kymmenessä minuutissa sekä liikkua melkoista vauhtia.
Mahdotonta sellaista on ennustaa, ellei sitten ukkosherkällä ilmalla ennusta ukkoskuuroja koko alueelle, jolloin menee ennustus useimmilla paikoilla pieleen. Isoista tummista pilvistä voi toki ennustaa, että sadekuuroja tulee ja saattaa ukkostaakin, mutta pienemmät ovat vikkeliä. ; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1162406Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???381491Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6421014- 106993
- 71962
- 97888
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686