Menestykselliseen toimintaan riittää säännönmukaisuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen. Ilmiöiden säännönmukaisuuksien tunteminen mahdollistaa ilmiöiden käyttäytymisen ennustamisen tilastollisella tasolla mutta se ei ole yleistettävissä miksikään universaaliksi luonnonlaiksi ajallis-paikallisen havaintohistorian perusteella.
Ennusteiden toimimisesta ei kuitenkaan seuraa että se selitys/tarina/teoria/hypoteesi mikä yhdistetään siihen ilmiöön tai asiaan olisi tosi tai edes oikeansuuntainen koska säännönmukaisuuksien toimiminen ei sellaisenaan verifioi eikä falsifioi ko. ilmiöön liitettyä tarinaa eli käsitteellistä kuvausta eikä sillä kielellisellä kuvauksella ja matemaattisesti kaavan avulla ilmaistulla säännönmukaisuudella ole mitään välttämätöntä yhteyttä keskenään ja se käsitteellinen selitys on aina vahvasti oletus & uskomussidonnainen ja siinä mielessä subjektiivinen.
Ts mihinkään teoreettiseen malliin ei kannata ainakaan sokeasti uskoa vaikka ne mallit voivatkin olla hyödyllisiä ja käyttökelpoisia varsinkin soveltavan käytännön tekniikan tasolla.
Koska suurin osa tieteilijöistä (eikä muistakaan) ei ymmärrä eikä osaa arvioida omien kognitiivisten kykyjensä rajoituksia niin suurin osa ellei kaikki ns. tieteellisestä teorianmuodostuksesta on vain käyttökelpoisten säännönmukaisuuksien eli matemaattisten kaavojen päälle liimattua fiktiota johon helposti suhtaudutaan samalla tavalla kuin uskontoihin eli ihmislajin varsinkin käsitteisiin liittyvä voimakas suggestioalttius voi johtaa helposti virheellisiin uskomuksiin ja sitä kautta hyvinkin haitalliseen ja itsetuhoiseen toimintaan joka näkyy selkeästi varsinkin tällä vuosituhannella kun pitkälle kehitetty ja tehokas säännönmukaisuuksien tuntemiseen perustuva tekniikka yhdistyy ihmiskunnan kiihtyvään idioluutioon.
Ihmisluonto ei muutu muutamassa tuhannessa vuodessa miksikään ja ihminen lajina on kykenevä sekä uskomattomiin saavutuksiin että myös uskomattomiin sekoiluihin. Mitä enemmän on potentiaalia niin sitä enemmän on myös riskejä epäonnistua.
RIP Science (:D)
Tieteellisten teorioiden ennusteista
5
254
Vastaukset
- Anonyymi
Totuudella tarkoitetaan filosofiassa absoluuttista totuutta, jota itsessään ei ole olemassa. Objektiivinen todellisuus on toki olemassa, mutta emme voi saada siitä tieteellisessä mielessä varmaa tietoa, koska tiede perustuu aina lähtöolettamuksille, joita ei voida todistaa oikeiksi.
Mutta miksi meidän pitäisi tietää absoluuttinen totuus? Ei pidäkään, vaan riittää, että tieteelliset teoriat, mallit ja menetelmät toimivat riittävän hyvin, Tieteellinen realismi ei toteudu käytännössä, kuten tiedämme, ja siksi se onkin korvattava instrumentialismillä. Näin on tehty mm. insinööritieteissä eli teknologian piirissä, ja hyvin tämä lähestymistapa on käytännössä toiminut. - Anonyymi
Absoluuttinen tieteellinen totuus on se, että aloittaja on sekopää.
- Anonyymi
mihin argumentteihin perustat uskosi:
- menneisyyteen?
-materiaalisiin objekteihin?
-toisiin tietoisuuksiin sinun lisäksi?
Lähes kaikki uskoo näihin. Onko sitten suuri hyppy uskoa myös kuolemanjälkeiseen elämään? - Anonyymi
Belisario, tuo tunnustautunut antitieteilijä hyökkää nyt tieteen
ennustettavuutta vastaan.
Mutta miksi?
Useamman kerran on havaittu, Belisarion tiedot logiikasta, käsitteistä,
ja ilmeisesti tieteen historiasta, puhumattakaan tieteen filosofiasta, ovat
huomattavan puutteellisia.
Tuolla ansiolistalla pitäisi alkaa sivistämään itseään tai sitten pysyä erossa
liian vaikeista aiheista.
Belisarion argumentit mm perustuvat alkeisfilosofian sidonnaisuus ja oletus
kehitelmiin, hän leimaa tiedemiehet puolipölvästeiksi, jotka eivät tajua
Belisariolle itsestään selvää rajoitetta tieteessä.
Belisarion ainoa saavutus tällä palstalla on levittää fringeläisyyttä sen
synkimmässä muodossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude10812026Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k20711558Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t688580Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1358445Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h718085Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht167505Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k106569Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk226130Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915872Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus605350