Tällainen käristyskupoli sää, joka jatkuu päiviä, jopa viikkoja tappaa enemmän, kuin mikään korona.
Monella nuoremmalle hyväkuntoiselle kuumuus koettelee, niin mitä sitten iäkkäilä.
Kestävyys liikunnan harjoittelusta on ainakin jonkunverran hyötyä kuumuuden sietämisessä ja myös sillä, että on ruumiin rakenteeltaan hoikka.
Isoisäni oli tervaskanto. 1990 luvulla sattui yksi todella kuuma hellejakso, jolloin isoisäni joutui vähentämään vaatetusta.
Hänellä oli normaali kesinä pitkät kalsarit sarkahousjen alla ja pitkähihainen aluspaita.
Lyhyet kalsarit ja t-paita olivat tuntemattomia hänelle.
Kuuma sää tappaa enemmän, kuin korona
6
275
Vastaukset 6
- Anonyymi
Kuumuus tappaa Suomessa arvioiden mukaan n. 400 vuodessa. Ei taida pärjätä koronalle.
- Anonyymi
Korona tappanut Suomessa tämän vuoden puolella jo 3300 ihmistä ja ollaan vasta kesäkuun lopussa. Helteeseen verrattuna kymmenkertainen tappaja.
- Anonyymi
Aletaan sitte syksyllä taas leikkii koronahippaa
Yks hankkii maskit ja toinen piikit ja desiaineet ja nelljästoista kirjoittaa saikut kun yskityttää.
Koronahippaa on Kiva Ku se ei lopu koskaan ja siinä voi muuttaa leikin sääntöjä.
Nytte sitte yskimisiin vaan. - Anonyymi
Paria uutta omikronvarianttia pukkaa. Ovat tutkijat kovasti huolissaan. leviää Intiassa ja on jo 10 muussa maassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202472Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401652Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6551079- 106993
- 71982
- 98936
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728