Saastainen vailla toivoa.

Tuomittu

Tulin uskoon nuorena parikymmentä vuotta sitten. Silloin olin aktiivinen, luin Raamattua, rukoilin, kävin seurakunnan tilaisuuksissa, pidin raamattupiiriä ja evankelioin.

Sitten kaikki muuttui. Kävin vuoden kurssin raamattuopistolla, jossa oli opistolla salaa tupakoiva ja alkoholia käyttävä ryhmä nuoria. Ajauduin tuohon ryhmään, ja siitä alkoi alamäki.

Siitä alkoi säännöllinen tupakointi ja juopottelu, ja hengellinen aktiivisuus jäi kokonaan pois. Maallistuin kaikin tavoin.Nyt olen elämääni kyllästynyt, passiivinen luopio.

Olen joskus pyytänyt esirukousta tuntemiltani uskovilta, olen pyytänyt sitä nettipalstoilta. Olen keskustellut papin kanssa, olen saanut synninpäästön. Turhaa, kaikki on ollut turhaa. En ole saanut voimaa muuttua. Jeesus sanoi lopun ajoista: Pyhä pyhittyköön edelleen ja saastainen saastukoon edelleen. Ja niin minä saastunkin.

Uskon yhä kaiken, minkä nuorena uskoin, mutta elän synnissä. Jotkut ovat yrittäneet lohdutella sanomalla, etteivät nämä asiat vaivaisi minua ellei minulla olisi Pyhää Henkeä. Pyhä Henki ei kuitenkaan asu saastaisessa majassa. Ehkä asioiden vaivaaminen johtuu vain kaipuusta menneeseen, tai neuroottisesta luonteestani. Olen matkalla helvetin tuleen.

19

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • prosessissa

      Luuletko todella olevasi JUmala, kun tuomitset itsesi helvettiin? Vain Jumala tuomitsee.

      Jumala tuntee sinun sisimpäsi täydellisesti. Sinä itse tunnet omaa sisintäsi erittäin vajavaisesti. Jumala on suurin psykologi. Hän loi ihmisen mielen, emootiot ja kyvyn ajatella. Hän loi kaikki psykologiset ilmiöt: neuroosit ja kaiken muunkin. Hän loi ne siunaukseksi. Hän hallitsee ne ja Hän tuntee ne.

      Sinun tilasi on oikeastaan siunattu. Sinun uskosi on ollut toisista ihmisistä riippuvaista, sillä toiset ihmiset ovat uskosi saaneet horjumaankin. Selkeästi se työntyy esiin kirjoituksestasi.

      Vasta nyt tunnet ja ajattelet Jumalaa yksin sinun itsesi kannalta. Nyt pohdit henkilökohtaista suhdettasi Jumalaan täysin uudelta kannalta. Nyt sinä teet sisimmässäsi inventaariota. Teet tarkistusta Jumala-suhteessasi. Teet päivitystä. Tutustut itseesi, maailmaan ja Jumalaan. Ei Jumala ole niin pieni, että Hän häipyisi pois, kun teet syntiä. Ei Jumala ole niin pieni, että Hän häipyisi pois, kun elät synnissä. Luuletko todella Jumalan olevan niin pikkumainen, että Hän jättää ihmisen sen tähden, että ihminen etsii Häntä?

      Sinä etsit Jumalaa, johon sinulla onkin ollut kosketus ja läsnäolo. Hän on edelleen sinussa ja elämässäsi - tahdoit tai et. Nyt sinä vain olet löytämässä Jumalasta ja itsestäsi täysin uusia puolia. Olet kuin raskaana oleva nainen: synnytystuskissa.

      Ei ihmiseen uusi synny tuskattomasti. Vanhaa täytyy ihmisestä poistua. Uskon uudistuminenkin on samanlaista. Ensin lähtee vanhaa uskoa pois: sitä, minkä Jumala haluaa sinusta poistuvan. Tämä vaihe tekee sinussa kipeää ja luulet kadottaneesi uskosi ja Jumalan. Ei Jumala sinua kadottanut, vaikka sinusta tuntuisi, että sinä olet kadottanut Jumalan.

      samalla, kun vanhaa uskoa poistuu, sinun sisimpääsi muodostuu uutta uskoa. Mutta, sinä itse et voi sitä vielä nähdä etkä ymmärtää, sillä se on prosessi: se on psykologinen prosessi, jonka Jumala itse on luonut ja jota Hän ohjaa ja jossa sinä nyt olet.

      Siksi kirjoitin, että olet siunatussa tilassa.

      Sinä tulet vielä huomaamaan, että olen oikeassa (anteeksi mahtipontisuuteni). Tulet tässä prosessissasi uudistumaan ihmisenä ja uskossa. Tulet oppimaan Jumalasta uusia asioita.

      Ei Hän sinusta lähde, vaikka tässä prosessissasi olisitkin itse Hänelle sydämesi kääntänyt.

      Uskon, että vielä joskus sinä olet eheä, itsenäinen ihminen, joka osaat käyttää omaa tahtoasi niin, ettet mene mukaan toisten ihmisten tahtoon. Sinusta tulee psykologisesti itsenäinen ja itsevarma ihminen, joka itse päätät itsestäsi - ja ehkä vielä esim. töiden kautta monista muistakin itsesi ulkopuolisista asioista.

      Uskon, että sinusta tulee vielä ihminen, jonka uskokin on itsenäistä: vain ja ainoastaan sinun ja Jumalan välistä. Silloin ei Jumalan ja sinun välillä ole toiset ihmiset: raamattuopisto, evankelioiminen, syntiin houkuttelevat ihmiset, rukoukseen houkuttelevat ihmiset jne.

      Kun, tässä prosessissasi, tuo väärä Jumala-suhde muuttuu aidoksi sinun ja Jumalan väliseksi suhteeksi, silloin sinä olet eri tavoin Jumalan käytettävissä: evankelioimisessa, raamattuopiston kursseilla, ihmisten suhteen jne.

      Nyt olet kasvuprosessissa. Olet synnytystuskissa, joissa sinuun syntyy uutta - ja vanha poistuu.

      Ei Jumala sinua hylkää. Hän on tämän prosessisi luonut.

      • Tuomittu

        Mutta kun tätä prosessointia on jatkunut kohta 20 vuotta! En käsitä, miten uskoni pitäisi muuttua. Uskonhan Raamatun todeksi, uskon ne kristilliset totuudet, jotka vanhoihin uskontunnustuksiin on kirjattu. Elämäni tässä pitäisi muuttua. Samaa pyytämistä ja kyselyä, samaa kaipuuta takaisin vuodesta toiseen. Ja muuten, en ole mielisairas. Käytin neuroottisuus -sanaa sen kansanomaisessa enkä psykiatrisessa merkityksessä. Tarkoitin, että tajuan oikean ja väärän eron ehkä liiankin herkästi. Olen yliherkkä syyllistymään.

    • tuttan

      Kultaseni alkoholista voi nykyään vapautua myös tupakasta. Jos nämä ovat pahin uhkasi sinun ja Jeesuksen välissä toki starttaa heti. Kuule sellaisen Jumalan vuoksi, joka otti sinun syntisi kannettavaksi ja kuoli vuoksesi, sinun kannattaa skarpata, vai mitä mieltä?

      Rukoiletko? Luetko raamattua? Tuntuuko että ahistaa ja kuristaa?
      Muistathan että Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä Hän kiusaa ketään! Siis kuka sitten tuo tuon tunteen? :-) Oiskohan....? tämä nimeltä mainitsematon kiusaa sitten ihan kaikkia ja jos sattuu olemaan jotain syytä, niin johan kalikka kalahtaa. Vaikka on pyytänyt anteeksikin ja pyytänyt Jeesuksen veren puhdistusta - sittenkin se käy päälle, sillä on semmonen virka.

      Mutta jokainen hoitakoon virkansa. Sinä et ole saastainen etkä vallan toivoa. Kun anteeksi pyydät - saat anteeksi. Propleema onkin nyt, että joku tulee estämään pyhityksen tunteen. Sinun olisi hyvä haastatella sitä henkivaltaa, sitoa se ja käskeä sitä häipymään sinne mistä on tullutkin.

      Pois mustat pilvet Jeesuksen nimessä sinun taivaaltasi - Jumalan aurinko paistaa älä usko pilviin ne ovat sitomista.

      Veressään on valtava voima voima taivaallinen, veressään on valtava voima voima rakkauden.

      • Tuomittu

        Syyttäjä tekee syyttäjän työtä, mutta luulen kuitenkin, että kyse on luonteestani, ei demonisesta henkivallasta. Tuo sitominen on asia, johon en voi ryhtyä ilman asianmukaista armolahjaa. Sitä paitsi: jos olisin riivattu, en voisi itse sitoa minussa olevaa henkeä. Onneksi en ole.

      • "magpie"
        Tuomittu kirjoitti:

        saatoit itse olla lakihenkinen.Omat sanasi ovat saattaneet olla johtamassa sinua nykyiseen tilanteeseesi. Monille muillekin on käynyt samoin.
        Monet alkoholista vapautuneet alkavat tuomita ankarasti niitä jotka vielä ovat alkoholinkäyttäjiä.
        Usein se johtaa lankeemuksen kautta tuomitsijan itsensä ongelmakäyttäjäksi.Raamatun sana toteutuu näinkin.Nouse ja ota opiksesi.Siunausta sinulle.

      • Tuomittu
        "magpie" kirjoitti:

        Väkivaltaisen alkoholistiperheen kasvattina tuomitsin varmasti alkoholin käytön lapsena, nuorena ennen uskoa ja jonkun aikaa myös uskoontulon jälkeen. Suoranainen ihme, että minusta tuli VAIN alkoholisti, ilman väkivaltaista luonnetta.

        Myönnän, olin lakihenkinen, ja Jumala kosti - ja kostaa aina kolmanteen ja neljänteen polveen, muutenhan Raamattu valehtelisi (lakihenkistä ajattelua tämäkin?). Olen koettanut ottaa opikseni ja lopettaa tupakointia ja juopottelua erilaisin lääketieteellisinkin keinoin, turhaan.

        Voisiko olla olemassa kahden tason uskovia? Kaikki uskovat ovat Jeesuksen armahtamia, mutta pyhää ja vahvaa hengellistä elämää elävät perivät taivaassa suuremman kirkkauden ja paremman osan, ja huonot ja heikot, nuo syntisemmät kristityt, saavat tyytyä vähäiseen kirkkauteen ja heikompaan osaan, ja siihenkin he joutuvat kulkemaan "ikään kuin tulen läpi", kuten Paavali sanoo? Niinhän monet saarnaajat opettavat.

      • Filippus/kautta Jeesus
        "magpie" kirjoitti:

        saatoit itse olla lakihenkinen.Omat sanasi ovat saattaneet olla johtamassa sinua nykyiseen tilanteeseesi. Monille muillekin on käynyt samoin.
        Monet alkoholista vapautuneet alkavat tuomita ankarasti niitä jotka vielä ovat alkoholinkäyttäjiä.
        Usein se johtaa lankeemuksen kautta tuomitsijan itsensä ongelmakäyttäjäksi.Raamatun sana toteutuu näinkin.Nouse ja ota opiksesi.Siunausta sinulle.

        Turussa ovat uskovat valmiit auttamaan eksyneitä takaisin Tielle ns. "vierihoidon" avulla.
        Siellä saa majoittua kokouspaikkaan, jossa ollaan kaksi viikkoa yötä päivää uskovien kanssa rukoillen, Sanaa tutkien ja siinä sivussa itsekin osallistuen toimintaan.
        Kaikki on maksutonta.

        Sinne voi ottaa yhteyttä Palautepostin kautta.
        Osoite on http://www.Jeesus-on-Herra.com

      • hyvä
        "magpie" kirjoitti:

        saatoit itse olla lakihenkinen.Omat sanasi ovat saattaneet olla johtamassa sinua nykyiseen tilanteeseesi. Monille muillekin on käynyt samoin.
        Monet alkoholista vapautuneet alkavat tuomita ankarasti niitä jotka vielä ovat alkoholinkäyttäjiä.
        Usein se johtaa lankeemuksen kautta tuomitsijan itsensä ongelmakäyttäjäksi.Raamatun sana toteutuu näinkin.Nouse ja ota opiksesi.Siunausta sinulle.

        Tekstisi osa :
        NOUSE JA OTA OPIKSESI

        Juuri oikein.Ihminen kun usein kompuroi(en tarkoita ilmakompressoria jota kompuraksi kutsutaan joskus vaan kompastumisia).
        Jos kävellessä ihminen kompastuu niin hän nousee ylös ja jatkaa.Ottaa myös usein opikseen että "esteen kohdalla" ollaan varovaisia.

        No siis kuningasajatus on se että kun ihminen hengellisesti kompuroi,niin ei siihen tarvitse jäädä makaamaan(vaikka perkele niin toivookin), vaan jatkaa matkaansa.Puhdistaa vauriot(ettei ne tulehdu) ,paikkaa haavat ja antaa itsensä parantua.

        Jumala on suuri, älkäämme epäilkö sitä.

      • tuttan
        Tuomittu kirjoitti:

        Syyttäjä tekee syyttäjän työtä, mutta luulen kuitenkin, että kyse on luonteestani, ei demonisesta henkivallasta. Tuo sitominen on asia, johon en voi ryhtyä ilman asianmukaista armolahjaa. Sitä paitsi: jos olisin riivattu, en voisi itse sitoa minussa olevaa henkeä. Onneksi en ole.

        Kiusattuna oleminen ja riivattuna oleminen ovat nähdäkseni kaksi eri asiaa. Sinä olet tiedostanut, että olet itsesi pahin vihollinen.
        Eräs tuolla kertoi, että on seurakunta jonka palvelutehtävään kuuluvat jatkuvasti rinnalla kulkevat kristityt. Toki sinä tiedät parhaiten, mutta olettaisin tuon ryhmän voivan sinua auttaa edes kappaleen matkaa eteenpäin.
        Vaikeat sielulliset vammat tarvitsevat hoitoa todella vuosia.

        Rakas sisarukseni älä irroita otettasi Jeesuksesta, se ei kannata. Olet jo pitkään ollut uskossa, jos Jumala olisi sinut hyljännyt et enää olisi uskossa. "Sittenkin!" sano. "Vaikka koko maailma olisi minua vastaan en hellitä, sillä voimani on Jeesus". Ilman Jeesuksen voimaa et olisi mitenkään kestänyt näin pitkään.

        Tämä lause "Rukoilen puolestasi" on sinulle varmaan liiankin tuttu, se toimii meillä kristityillä joskus kuin rasvattu kenkälusikka, kun halutaan päästä tilanteesta eroon.

        Minun voiteluni ei ainakaan vielä riitä sinun auttamiseesi, mutta ihan-oikeasti liitän sinut paperinpalaselleni, joka on raamattuni välissä.

        Ja sitte taivaassa tavataan! Eiks´ niin ja se on vissi juttu.

    • sinua

      Monet tuntevat samoin kun sinä.Minäkin välillä.
      Nyt haluan kuitenkin tuoda ajateltavaa:

      Sinun sielustasi taistelee kaksi tahoa ja ne ovat Jumala ja perkele.
      Viimeisellä tuomiolla ihmiset jaetaan vain näiden kahden paikan mukaisesti.

      Nämä kummatkin tahot haluavat sinut omakseen.
      Sinä päätät sen mitä sinun sielullesi tapahtuu.
      Tee siis valintoja.

      Tunnen tuon perkeleen juonen, jossa se saa sinut ensin pahuuteen,sitten se ohjaa ajatuksiasi siten että voit syytellä muita ,kuitenkin omista tekemisistäsi(eihän kukaan sinua pakottanut).

      Tätä se saattaa se perkele nimittäin harrastaa läpi elämäsi.Se juuri toivoo että olisit mahdollisimman passiivinen ja tekee aina esteitä sille, että muuttaisit asioita.
      Se sopii perkeleelle oikein hyvin tuo syyllisen olosi,sillä tuomitset jo nyt itsesi.Entä Jumala sitten,kun se aika tulee?

      Voit alistua ohjaukseesi ,mutta voit myös kääntää selkäsi perkeleelle .Ei sinun ole pakko seurata perkeleen ohjausta!Kenenkään ei ole pakko.

      Jumala on luvannut olla kanssamme joten ole varma että hän on lupaustensa mittainen.

      Vastaavasti perkele pettää sinut aina.
      Saa sinut tekemään syntiä,lupaillen parempia (syy miksi joudut syntiin),mutta hylkääkin sinut heti kun se on mahdollista.
      Silloin hän on tehtävänsä täyttänyt.Saanut sinut ansaan ja olosi kurjaksi.Tavallaan siis helvetin esikartano.Et ole onnellinen ja mielesi on manipuloitu luovuttajaksi,"tapetuksi" ja hylätyksi.

      Miksi sitten ajattelt näitä asioita.
      Itse luotan ajatuksiin joita minulle syötetään.
      Jos huomaan eksyneeni, niin käännän heti selkäni perkeleelle ,sillä en anna sen tuhota elämääni täällä maailmassa,enkä lupausta taivaasta.

      Kyse on siis taistelusta ja sinä olet oman elämäsi RAMBO ( taistelukone).
      Luottamalla Jumalaan saat voimia taisteluusi ja Jeesuksen takia myös syntisi anteeksi(jos niitä oikeasti kadut).

      Luther sanoo : Yksin usko, yksin armo.
      Ei siinä ole muuta kun kääntyä oikeaan suuntaan.
      Ei tarvitse kumartaa mekkaanpäin ,tai suudella patsaita.
      Jumala on tehnyt ihmisen vapaaksi ja perkele sitoo ihmisen .Oletko siis vapaa vai sidottu ja jos sidottu niin kannattaisikohan vapautua sidoksista?

    • Trubaduuri

      Ihminen on vailla toivoa, vasta sitten kun aivan itse luopuu toivosta. Ihmisen saastasuutta ja syntisyyttä on vaarallista sekoittaa keskenään.
      Sillä kaikki me olemme aivan varmasti syntisiä, mutta emme siitä huolimatta saastaisia. Koska se
      on jotakin aivan paljon enemmän, se saastaisuus.

    • Alkoholisti

      jättäisit tuon uskonnon vähäksi aikaa erilleen juomisongelmista.

      Asenteesi uskontoon on tyypillisen syyllistävä, joka vie ne viimeiset omanarvorippeet, mitä sinulla saattaisi olla jäljiltä.
      Älä ajattele tekeväsi syntiä, vaan jos haluat niin voit keskustella edelleen Jumalasi kanssa niistä asioista, jotka eivät suoranaisesti koske alkoholiongelmaa.

      Juominen vie muutoinkin itsetunnon pakkasen puolelle, mutta apua on saatavilla päihdeklinikalta tai paikallisesta AA:sta.

      Kehoittasin viskaamaan syntisäkinroolin huishiiteen, sillä alkoholiongelmassa on ihan tarpeeksi duunia, jotta sen saa aisoihin.

      Toiseksi sinun "syntinen" roolisi estää sinua toipumasta juomisesta, joten juuri senkin takia kannattaa jättää uskonto ongelmista sivuun.

      Oletko ajatellut asiaa niin, että uskoon tulemisesta huolimatta olisit saattanut ajautua samaa jamaan? Syyllisyyden tunto on vain saattanut pahentaa tilaasi.

      Mietipä tätä ja sillä aikaa voit etsiä paikkakuntasi A-klinikan, AA:n tai muun alkoholiongelmaisten tukiryhmän puhelinnumeron esiin ja soittaa sopiaksesi ajan.

      • Tuomittu

        AA ei ollut minulle mikään ratkaisu, kokeiltu on. Siellä jutut pyörivät vain viinan ympärillä, ja sekös alkoi janottaa. Katkaisussakin olin kuukauden, ja sen jälkeen 2 kk. juomatta. Kuten toisessa vastauksessa sanoin, kaikenlaista hoitoa on kokeiltu.

      • Alkoholisti
        Tuomittu kirjoitti:

        AA ei ollut minulle mikään ratkaisu, kokeiltu on. Siellä jutut pyörivät vain viinan ympärillä, ja sekös alkoi janottaa. Katkaisussakin olin kuukauden, ja sen jälkeen 2 kk. juomatta. Kuten toisessa vastauksessa sanoin, kaikenlaista hoitoa on kokeiltu.

        Ajattelinkin, ettei välttämättä AA ole oikea ratkaisu, koska siellä "usko korkempaan" ja "omien voimien riittämättömyys" tunnustetaan.
        Jollain tasolla se muistuttaa myös uskontoa.

        Silti erilaisia vaihtoehtoja hoitomenetielmistä löytyy.
        Henkilökohtaisesti juomisen lopettaminen merkitsi remonttia pään sisällä. Kaikkien vanhojen tapojen ja ajatustyylien (alkoholi suhteen ja muutenkin) muuttamista.
        Itsetunnon peruskivijalka piti rakentaa kokonaan uudelleen. Piti hyväksyä itsessään se vika, sairaus tai ominaisuus, että oli alkoholisti ja siitä toipuakseen juominen oli lopetettava.

        Ongelmasi ei ole juominen, vaan se on vain seuraus. Jotta pääsisit työskentelemään itse pääongelman parissa eli siinä, mikä aiheuttaa juomisesi ja itsensä ruoskimisen, niin...
        Sinun täytyy hoitaa ensin juomisongelma kuntoon, koska se vie nyt kaiken energiasi ja huomiosi.

        Vasta kun juominen on hallinassa, sinulla on mahdollisuus tunnistaa pääongelmasi ja ryhtyä työstämään sitä.
        Yhteiskunnassa on mahdollisuus käyttää sopivia palveluita etsiäkseen vastauksen, mikä on pääongelmasi.

        Valitettavasti sinun täytyy tehdä pääduuni itse. Toiset voivat vain antaa vinkkejä, ohjata tai antaa osviittaa, mutta kaikki muu jää sun duuniksi.
        On sillä kääntöpuolensakin, onnistuessasi itsetunto nousee kohisten, samoin elämänlaatu.

        Pienin askelin ne vuoretkin valloitetaan.

      • Filippus /
        Alkoholisti kirjoitti:

        Alkoholin käyttö viestii aina elämässä olevasta tyhjyydestä, jota pitää keinotekoisesti (alkoholilla) täyttää.
        Jumalasuhde ei ole kunnossa jos tarvitaan alkoholia.
        Pääpaino sen tähden tulee laittaa Jumala-suhteen kunnostamiseen.

        Tässäkin asiassa pätee Jeesuksen lupaus:
        "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille
        annetaan" / Matteus 6:33.
        "Sydämestä elämä lähtee!" Sydän eli elämämme ja persoonallisuutemme keskus, on ensin saatava kuntoon.
        Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Hän myös tahtoo antaa täyden vapauden, niin että syntikahleet irtoavat.

        Jos alkoholisti kiinnittää tarmonsa alkoholikierteestä vapautumiseen, niin hän ei useinkaan onnistu siinä.
        Mutta jos alkoholisti kiinnittää etsimisensä Jeesukseen uskoen Hänen sijaisuhriinsa, ja tahtoo
        ENNEN KAIKKEA MUUTA SAADA SYNTINSÄ ANTEEKSI,
        niin tämän asian sivutuotteena alkoholismi lähtee ihmisen elämästä.

        "Puhdista ensin maljan sisus, niin sen ulkopuolikin TULEE puhtaaksi." / Matteus 23:26.

      • Amen!
        Filippus / kirjoitti:

        Totisesti, totisesti tuo oli sinulta voideltua ja armolahjoitettua sanaa! Ei omavoimainen ponnistelu johda takaisin Jumalan luo, vaikka joskus harvoin auttaakin irti riippuvuuksista. Täälläkin moni lakihenkinen "uskova" on jaellut ohjeita sellaisia kuin "nouse ylös". Lankeemus vie syvään kuoppaan, ei sieltä noin vain nousta ilman Auttajaa.

      • Alkoholisti
        Filippus / kirjoitti:

        Alkoholin käyttö viestii aina elämässä olevasta tyhjyydestä, jota pitää keinotekoisesti (alkoholilla) täyttää.
        Jumalasuhde ei ole kunnossa jos tarvitaan alkoholia.
        Pääpaino sen tähden tulee laittaa Jumala-suhteen kunnostamiseen.

        Tässäkin asiassa pätee Jeesuksen lupaus:
        "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille
        annetaan" / Matteus 6:33.
        "Sydämestä elämä lähtee!" Sydän eli elämämme ja persoonallisuutemme keskus, on ensin saatava kuntoon.
        Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Hän myös tahtoo antaa täyden vapauden, niin että syntikahleet irtoavat.

        Jos alkoholisti kiinnittää tarmonsa alkoholikierteestä vapautumiseen, niin hän ei useinkaan onnistu siinä.
        Mutta jos alkoholisti kiinnittää etsimisensä Jeesukseen uskoen Hänen sijaisuhriinsa, ja tahtoo
        ENNEN KAIKKEA MUUTA SAADA SYNTINSÄ ANTEEKSI,
        niin tämän asian sivutuotteena alkoholismi lähtee ihmisen elämästä.

        "Puhdista ensin maljan sisus, niin sen ulkopuolikin TULEE puhtaaksi." / Matteus 23:26.

        Jos alkoholisti on jo uskovainen ja kokee jumalasuhteensa olevan kunnossa tai ei millään muodoin kykene sitä korjaamaan, niin se saattaa viedä syvempään kuoppaan malliin: joudun helvetin tuleen.

        Syytä hän etsii kykenemättömyydestä korjata jumalasuhde, joka ei välttämättä ole edes todellinen ongelmien alkuperäinen aiheuttaja.

        Sen sijaan, että hän taistelisi uskonasioiden kanssa, hänen tulisi hoitaa ensin juomisongelma kuntoon ja kartoittaa, mikä hänen alkuperäinen ongelmansa on.
        Ja minusta Jumalasuhteen ongelmat on myös seuraus, ei alkuperäinen syy.

        Ja se alkuperäinen syy on inhimillinen, jonka hoitoon löytyy konkreettisia keinoja.

      • rakentava
        Filippus / kirjoitti:

        Alkoholin käyttö viestii aina elämässä olevasta tyhjyydestä, jota pitää keinotekoisesti (alkoholilla) täyttää.
        Jumalasuhde ei ole kunnossa jos tarvitaan alkoholia.
        Pääpaino sen tähden tulee laittaa Jumala-suhteen kunnostamiseen.

        Tässäkin asiassa pätee Jeesuksen lupaus:
        "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille
        annetaan" / Matteus 6:33.
        "Sydämestä elämä lähtee!" Sydän eli elämämme ja persoonallisuutemme keskus, on ensin saatava kuntoon.
        Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä. Hän myös tahtoo antaa täyden vapauden, niin että syntikahleet irtoavat.

        Jos alkoholisti kiinnittää tarmonsa alkoholikierteestä vapautumiseen, niin hän ei useinkaan onnistu siinä.
        Mutta jos alkoholisti kiinnittää etsimisensä Jeesukseen uskoen Hänen sijaisuhriinsa, ja tahtoo
        ENNEN KAIKKEA MUUTA SAADA SYNTINSÄ ANTEEKSI,
        niin tämän asian sivutuotteena alkoholismi lähtee ihmisen elämästä.

        "Puhdista ensin maljan sisus, niin sen ulkopuolikin TULEE puhtaaksi." / Matteus 23:26.

        Olen yllättynyt myönteisesti.
        En olisi uskonut lukevani tuollaista kirjoitusta.

        Joinain aikoina eri ihmisillä on kristallinkirkas sydän asioissa.
        Luin kirjoituksen useaan otteeseen.. ja vieläkin mietin.

        Hauska piirre ihmisessä on se että kun hän loistaa ilman omaa taitoa(mistä se ajatus päähän tulee,koska se ei ollut siellä),niin jo muutaman hetken päästä hän luulee olevansa hyvä ja sitten taas tulee silmille tyhmyyden takia tappioita.
        Se on sitä elämän aaltoliikettä?

    • Mahdatko oikein pystyä objektiivisiin arvostelmiin itsesi sa oman saastaisuutesi ja syntisyytesi suhteen: ettet vaan, verratessasi nykyistä elämääsi nuoruutesi idealistiseen kuvaan uskovasta ihmisestä, tuomitsisi itseäsi liian ankarasti. Tuomitsetko itse itsesi ja kuka muu sinut tuomitsee? Onko se Jeesus? Onko se Jumala? Onko tuomari tietynlaisten uskovien omaksumat käsitykset (jotka itsekin olet ilmeisesti nuoruudessasi sisäistänyt) siitä millaisen uskovan pitäisi olla, millaista hänen elämänsä tulisi olla ja mihin hänen tulisi kyetä ja pystyä? Todennäköisesti olet herkkine (ehkä sairaalloisenkin herkkine) ominetuntoinesi ja inhimillisine heikkouksinesi paljon inhimillisempi kuin monet kirkasotsaiset "superuskovat", jotka kyllä saattavat olla päältä kauniita ja puhtaita mutta ovat kuitenkin sisältä täynnä "kuolleitten luita" ja muuta moskaa ja kaiken lisäksi "hakkaavat niitä Raamatulla päähän", jotka eivät täytä heidän jumalallisia mittojaan. Syntisyydestäsi en tiedä enkä ole kiinnostunutkaan, mutta jos ne ovat luokkaa,tupakoiminen ja ryyppääminen, niin ovat kyllä melko mitättömiä syntejä. Toinenjuttu on että ne ovat epäterveellisiä tapoja ja rahaakin niihin menee pirusti. Sivumennen sanoen, Luther puhui aikanaan kai jotain sellaista että oikeita syntejä alkavat olla mm. omien vanhempiensa tappaminen ja sen sellainen. Ihmiset piehtaroivat turhaan ihan mitättömien asioiden kanssa. Saattaisi olla kenties hyväksi jos voisit vähän jotenkin unohtaa sekä pyhyytesi että pahuutesi ja elää eteenpäin päivän kerrallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5143
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      539
      2615
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      19
      2332
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2210
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      1967
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1654
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1535
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      125
      1229
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      128
      946
    10. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      40
      889
    Aihe