Kun kysytään miksi Suomen pitäisi ajaa täysillä ilmastonmuutos toimia vaikka isommat valtiot jolla on merkitystä eivät tee mitään on se että joku älykkö sanoi että voisi nämä isommatkin valtiot jakaa 5 miljoonan ihmisen osiin ja väittää ettei niillä ole merkitystä. Miten typerä lausunto herran jumala sentään. Ei se ole ollenkaan sama asia. Valtioilla on oma politiikkansa ja jos ne suuret ei tee mitään jonka päästöt on kymmeniä prosentteja ja suomi promillen osuudella tuhoaa oman taloutensa jahdatessaan vihreyttä on se typeryyttä. Ilmasto on globaali. Todellisuus on se että Suomi voi rauhassa muuttaa pikkuhiljaa asioita jotka nekin on turhia jos ei näitä isoja saada mukaan. Suomen toimilla ilmasto ei muutu miksikään.
Typerin asia jonka olen kuullut ilmastonmuutoksesta
Anonyymi
61136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Suomen toimilla ei muutu eikä minkään 5 miljoonaisen väestön toimilla. Sekö on sinun mukaasi hyvä syy siihen, ettei Suomi tee mitään? Onneksi sinä ja kaltaisesi ette ikinä tule päättämään asioista.
Suomi, kuten koko EU ja kehittyneet valtiot kautta maailman, ajaa tiukkoja ilmastotoimia. Kehitysmaat tulevat perässä, kun ehtivät. Sinun ajattelusi mukaan kaikkien maiden pitäisi ilmeisesti laiminlyödä ilmastotoimia niin pitkään, että maat olisivat samalla viivalla. Idiotismia. Sillä toiminnalla maapallon ilmastonmuutos karkaa aivan varmasti käsistä ja kuten taloustieteilijät ovat laskeneet, hinta olisi n. 20 kertainen siihen nähden, mitä ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa.
Lisäksi hiilineutralius tulee olemaan selvä kilpailuetu niihin maihin nähden, jotka joutuvat polttamaan fossiilisia.
Onneksi päättäjämme osaavat ajatella järkevästi. Sinä et selvästikään osaa.
Ilmastonmuutosta torjutaan tehokkaimmin leikkaamalla rahan käyttöä. Normaalien kotitalouksien pitäisi lisätä säästämistä eikä ottaa euroakaan lisää velkaa. Päinvastoin, nykyiset velat kannattaa maksaa pikavauhdilla pois ja pyrkiä velattomuuteen. Turha haaskata rahoja uusiin hilavitkuttimiin. Kännyköitä saa alle satasellakin tarvittaessa, ei niihin koskaan kannata yli tonnia haaskata.
Ei todellakaan. Ainoa keino torjua ilmastonmuutosta on vähentää ja viimein lopettaa fossiilisten käyttö, vaikka se maksaisi vähän enemmänkin. Nyt pitää nimen omaan investoida uusiutuvaan energiaan.
Etkö väsy tuottamaan samaa skeidaa kuukaudesta toiseen? Saman yksinkertaisen perusteettoman väitteen pyöritystä eri muodoissa. Ei paska pöyhimällä parane.
Niin ilmastoa muuttaa enempi muu kuin ihmisten aikaansaannokset. Paljon turhaa vouhotusta
Ilmasto on aina muuttunut jopa ilman ihmisiä
Pysäyttäkää tulivuorien toiminta ja sademetsien polttaminen kaskeaminen
Mikä muu? Osaat varmaan kertoa pari vaihtoehtoa, kun olet asiastasi noin varma.
Nykyinen ilmastonmuutos ei mahdu luonnollisten ilmastonmuutosten aikaskaalaan.
"Onneksi sinä ja kaltaisesi ette ikinä tule päättämään asioista."
Kansalaiset päättää eikä mikään pieni vihreä vähemmistö... Onneksi !
Nytkun Venäjällä sota päällä ja EU:n talous kuralla ja hiilivoimaloita ajettu alas, kun niitä just nyt tarvittaisiin kipeesti turvaamaan talvi, niin olis parempi jättää koko vihreä ajattelu tulevaisuuteen...
Ja fossiilisten käyttöä vähentää paljon, jos luopuu kokonaan bensa-autosta. Kun ei omista autoa niin ei siihen kulu fossiilisiakaan. Kaikkein tehokkain keino vähentää fossiilisten käyttöä on kulutuksen vähentäminen. Rahaa ei tarvitse käyttää euroakaan enempää.
Ja fossiilisten käytön voi lopettaa leikkaamalla rahan käyttöä, vaikka valehtelet koko ajan muuta. Siis ainakin jos kyse on normaalista kotitaloudesta. Normaalin kotitalouden ei tarvitse lisätä rahan käyttöä eurollakaan ilmastonmuutoksen takia.
Nuoria kannattaa kehoittaa elämään ilman autoa (eikä ajokorttiakaan tarvitse hankkia) ja jäämään lapsettomiksi. Ei autoa tarvitse, jos valitsee oikean asuinpaikan. Ja jos lapsia ei ole rasitteena voi helposti muuttaa paikkakunnalta toiselle työn perässä. Nykyaikana kun ei kannata sitoutua paikkakuntaan.
Globaali vihervasemmistolainen megalomaaninen propaganda "ilmastonmuutoksesta" on näköjään vallan tehokasta. Eräs merkittävä poliitikko oli aika rehellinen: "Kerro riittävän iso valhe, toista sitä riittävän usein, niin se muuttuu totuudeksi" ja näin tässä on nyt päässyt käymään, olisiko jo aika viheltää tämä peli vihdoinkin poikki ja lopettaa "ilmastokriisien", "hiilijalanjälkien", "päästöjen" etc. pakko toisto ja ottaa se järki sieltä narikasta taas käyttöön.
Onpa tullut kiihko mukaan kirjoittajalla . No kai sitä sanomaa pitää pyrkiä levittämään hurmoksessa sivistymättömille.
Väität, että suuret maat eivät tee mitään. Esimerkiksi Kiinalla on lähtötasoon nähden kunnianhimoinen ilmastopolitiikka, john se satsaa valtavasti. Energian tuoton kannalta alikehittyneet maat kuten Intia ja Kiina joutuvat pakosta satsaamaan ilmastonmuutoksen torjuntaan, koska ilmastonmuuton koskee niitä hyvin vahvasti. Tänään viimeksi uutisoitiin, kuinka Kiinan helteet heikentävät satoa.
Väite, etteivät tekisi mitään, on taas suoraan denialistien sylttytehtaalta.
Mutta kun on pölhöpopulisti, niin on pölhöpopulisti.
-Maailman hiilivoimalat tuottavat ennätysmääriä energiaa - Kivihiilen poltto lisääntyy ainakin vuoteen 2027 asti, analyytikko arvioi
Näin oikeassa elämässä. Ideologian sokaisema toiveajattelu on toki sallittua.
-EU:n energiaministerit hätäkokoukseen - kirjeenvaihtaja uskoo sopuun kaasun vähentämisestä, vaikka "solidaarisuus on hävinnyt täysin"
-Gazprom kiristää taas kaasuhanoja
Niin lisääntyy. Entä sitten? Etkö vieläkään ole ymmärtänyt, että ilmastomuutoksen torjumisessa puhutaan kymmenien vuosien tähtäimestä. Vaikka kivihiilen poltto lisääntyisi vielä viitisen vuotta, niin nousun jyrkkyys on ollut jo pitkään taittumassa. Kiitos lisääntyneen uusiutuvan energian.
Näin siis oikeassa elämässä. Apukoulutasolle jääneen denialsitin mielestä kommentissasi varmaan oli valtava oivallus. Ei ollut. Et osaa katsoa nenääsi pidemmälle.
Lämpenemin lopuu aikanaan sitten, kun fossiiliset on poltettu. Koeta nyt tajuta.
Fossiilisten polttaminen loppuun aiheuttaisi ilmastokatastrofin, joka karsisi ihmipopulaatiota ennen näkemättömällä tavalla. Siihen ei todellakaan ole varaa. Koeta nyt tajuta.
Ei parin asteen nousu mitään katastrofia aiheuta. Ja ihmispopulaatiota pitäisikin karsia, ihmisiä on jo nyt muutama miljardi liikaa.
Huomioi aloittajan tavoite, joka on päästä riitelemään jonkun kanssa tästä aiheesta. Kun keskustelijan tavoite on tiedossa niin sitten kukin voi itse miettiä haluaako auttaa kyseistä keskustelijaa tuon tavoitteensa saavuttamisessa.
Se on selvää, että näihin keskusteluihin osallistumalla ei voi muuttaa kenenkään keskustelijan mielipidettä ilmastonmuutoksesta (AGW) tai mielekkyydestä yrittää pysäyttää sitä. Jos siis itse osallistuu keskusteluun niin osallistumisen perusteena pitää olla joku muu syy. Lukijoita tällä palstalla on niin vähän että lukijoiden mielipiteisiin vaikuttaminen ei tätä kautta onnistu myöskään.
Kivihiilen,+öljyn+ja+kaasun+sisältämä+hiili+ovat+olleet+aikoinaan+biosfäärin+käytössä,+sinä+aikana+ilman+happi+oli+32%+ja+tänään+se+on+noin+21%.+Ilman+happi+korreloi+hiilidioksidin+tasoa+joten+se+on+ollut+merkittävästi+korkeampi.+Fossiilifauna+näyttää+selkeästi+miten+paljon+rikkaampi+biosfääri+tuolloin+oli+kuin+mitä+se+tänään+on+kun++hiilidioksidi+taso+jatkaa+syöksy+kierrettä+alas.+Todellakin,+ilmastokatastrofi+on+uhkaava+skenaario+jos+fossiilisia+energiavarantoja+ei+oteta+tehokkaammin+käyttöön+ja+näin+turvata+biosfäärin+edes+jonkin+asteinen+hyvin+vointi+sekä+jatkuvuus.+
Hiilidioksidi+on+yhtä+pakollinen+ilman+komponentti+kuin+happikin,+koska+hiilidioksidi+on+kasveille+elinehto+ja+happi+on+pakollinen+kaikille+vipeltäjille,+paitsi+vihervasemmistolle,+jota+ei+nyt+tässä+lasketa+hapen+kuluttajiksi,+he+kun+käyttävät+sitä+mystistä+vihreää+energiaa+jonka+käyttöön+se+vihreä+siirtymä+johtaa.+
Arvoisa+Anonyymi+sekä+muut+alarmistit,+ehkä+olisi+jo+syytä+lopetella+"ilmastokriisien",+"ilmastokatastrofien"+propagointi+ja+keskittyä+todellisiin+ongelmiin,+kuten+muovin+holtiton+levittäminen+luontoon+ja+sen+kylvämisen+estämiseen+tai+ainakin+jarruttamiseen+lainsäädännöllisin+ja+finanssipoliittisin+keinoin,+koska+liian+monet+muovit+ovat+hyvin+huonosti+hajoavia+alkuaineiksiin+ja+fysikaalinen+hajoaminen+johtaa+mikro-+sekä+nanomuovien+liittymisen+biosfääriin.+Niiden+vaikutusta+organismien+perimään+ei+läheskään+kaikkea+vielä+tiedetä,+kuten+sekoittuuko+ne+ja+mitkä+muovit+mahdollisesti+jotenkin+DNA/RNA+synteesiin+mukaan+ja+jos+niin+tapahtuu+ja+kuin+laajalta+pohjalta+geneettiseen+struktuuriin,+olemme+kaikki+ongelmissa.+Tämä+vaikuttaisi+todelliselta+katastrofilta+joka+karsii+planeetaltamme+kaiken+elämän+pois.
Avaus on täyttä asiaa. Ilmasomuutos etenee omalla painollaan. Suomen tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät vaikuta asiaan. Sen takia Suomen taloutta ei pidä romuttaa yltiöpäisen kunnianhimon sokaisemana, kun lopputulokseen emme pysty vaikutamaan.
Fossiilienergiasta irtautuminen on silti tärkeää, koska ennen pitkää se loppuu. Irtautuminen pitää tehdä järkevästi ja kustannustehokkaasti. Toivotavasti fissiilienergia riittää siirtymävaiheen ajaksi.
Ilmastoinvestoinneille tulee asettaa tulosvastuu. On kyettävä näyttämään toteen, mitä miljardeilla on saatu aikaan.
Kukaan ei ole romuttamassa Suomen taloutta. Se on persujen pahnanpohjimmaisten maalailema uhkakuva, jolle asiantuntijat eivät näe mitään syytä. Suomessa on tietotaitoa hoitaa asiat niin, että taloutemme kestää siirtymän. Siirtymän jälkeen olemme paljon paremmassa kilpailutilanteessa kuin maat, jotka joutuvat vielä käyttämään fossiilisia. Jokainen taloustieteestä jotain ymmärtävä tajuaa sen, mutta eivät populistipersut.
Ja normaalin kotitalouden talous kestää parhaiten, jos he leikkaavat rahojen käyttöä ja lisäävät säästämistä. Talous kestää parhaiten mitä vähemmän rahaa käyttää.
Nämä "asiantuntijat" ovat vasemmistolaisen propaganda osastojen suojatyöpaikoissa.
Pidetään me huoli omasta osuudestamme ja annetaan niiden "isompien valtioiden" taistella omien ongelmiensa kanssa. Ei pidä ajatella niin lapsellisesti, että kyllä mekin saamme saastuttaa kun noi toisetkin kerran saa.
Mutta ei ole myöskään mitään järkeä haaskata rahoja ilmastonmuutoksen takia. Nyt ollaan ajautumassa lamaan, joten kotitaloudet tulevat leikkaamaan rahojensa käyttöä. Mikään järkevä kotitalous ei nyt haaskaa rahoja ilmastonmuutoksen takia. Nyt pitää säästää rahoja, ei lisätä rahojen käyttöä.
Ilmastonmuutoksen hidastamisessa tarvittavat investoinnit ja päätökset tehdään aivan jossain muualla kuin Matti Meikäläisen keittiön pöydän päässä.
Mutta kotitaloudet tekevät päätöksensä sen mukaan miten heillä on rahaa. Jos lama tulee niin ihmiset eivät tule haaskaamaan rahojaan typeriin mulkunjatkeisiin kuten sähköautoihin. Uusien autojen myynti tulee varmuudella romahtamaan.
Iso maa, isot päästöt - on aivan selvää, että ei sellaisia hetkessä leikata. Muutokset vievät aikaa, vaikka niihin on jo alettu. Suomi on jo lähtökohtaisesti ollut edellä monia suuria teollisuusmaita, jotka ovat nojautuneet liiaksikin saastuttavimpiin kivihiileen ja öljyyn. Pyrkiminen hiilineutraaliuteen (mikä ei ole sama asia kuin päästöttömyys) on Suomelle helpommin toteutettava tavoite, joten miksi siitä pitäisi alkaa tinkiä?
Leikkaukset vain hidastavat lämpenemistä. Kokonaispäästö ratkaisee. Sen rajana on fossiilisten loppuminen. Miten tämä nyt voi olla niin vaikea tajuta.
Nykypäästöillä lämpenemisnopeus on 0.02 C/vuosi. Siis noin 2 C vuosisadassa. Jos päästöt puolitetaan niin nopeus on puolet tuosta. Samaan 2 C lopputulokseen päädytään sitten kahdessa vuosisadassa.
Väkeä on 8 miljardia. Kaikki haaveilevat paremmasta elämästä. Se edellyttää halpaa energiaa. Suuri osa ei ole kuullutkaan ilmastomuutoksesta.
Kyse on tulevien sukupolvien elinympäristön turvaamisesta. Mutta syntymättömien lisäksi pitää ajatella myös tänne jo syntyneitä, jotta heilläkin olisi ihmisarvoinen elämä.
Tuulisena heinäkuun päivänä on täälläkin helppo harrastaa ideologista elvistelyä, mutta palataan asiaan helmikuun tyvenillä paukkupakkasilla.
Fossiilisia ei missään tapauksessa saa polttaa loppuun. Miten se nyt voi olla niin vaikea tajuta?
Jos 50 vuodessa päästään hiilineutraliuteen, lämpeneminen pysähtyy pian sen jälkeen.
Ainakin öljy tullaan käyttämään silti loppuun saakka. Jopa arvokkaat viimeiset pisarat tullaan polttamaan.
Mikäs niissä viimeisissä öljytipoissa on kallista kun öljyä tuotetaan tehtaissa jatkuvasti lisää.
maksaa eu jäsenyyden vuosi maksun niin alkaa ilmasto muutos siitä hyvästä, muut mantereet vähät välittää aiheesta,
Kokoontuuko täällä joku aivopestyjen apinoiden ilmastonmuutoskerho?
Koittakaahan herätä pikkuhiljaa ymmärtämään että mitään sen kummempaa ilmastonmuutosta ei ole olemassakaan, globalistien agendaa se on vaan.
Tuskinpa ne alarmistiapinat on aivopestyjä.
Minä veikkaan että ne on olleet sekopäitä syntymästään saakka.
Kas kummaa, kun tutkijat ovat olleet toista mieltä jo vuosikymmeniä ja nyt elinkeinoelämä ja poliitikotkin ovat tunnustaneet ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen.
Sinulla täytynee olla salattua tietoa, joka ei ole päässyt asiasta päättävien tietoon.
Elinkeinoelämä on vain keksinyt miten huijataan rahaa idiooteilta ekologisuuden avulla. Nyt kaikki tuotteet ovat muka "ekologisia". Oikeasti ainoa ekologinen asia tuotteessa on sana "ekologinen", mitään muuta muutosta ei niihin yleensä ole tehty. Paitsi se, että tuon sanan "ekologinen" avulla on voitu nostaa hintaa. Näin sitä huijataan ihmisiä.
Vai että tutkijat ja elinkeinoelämä tunnustavat ihmisten tekemät pahat teot omikseen.
Nyt on alarmistiapinalla tosiaan hurjat jutut.
Kun on paukut loppu ja ne vähätkin eväät syöty, niin nimitellään sitten toisia keskustelijoita vaikka alarmistiapinoiksi. Alakoulupoikien vessahuumorin viljely kertonee jotain henkisestä tasostasi.
Apina minä tietenkin olen, kuten sinäkin; Homo sapiens Hominidae. Yksi apinalaji isojen ihmisapineiden heimossa. Alarmismi on lähtöisin tutkijoilta, jotka ovat nähneet jo ennen tavallista kansaa, mihin maailma on menossa. Ihmisten olisi pitänyt vaan herätä parikymmentä vuotta aikaisemmin, mutta hyvä kun edes nyt.
Kaltaisesi heikoilla henkisillä eväillä varustetut pitäytyvät vanhoihin uskomuksiinsa, koska mieli ei taivu uuteen maailmankuvaan ja koska koet sen uhkaavana.
Aina on joukossa näitä, jotka yrittävät sekoittaa selviä asioita.
Kyllä koko asia on niin typerä kun olla ja voi..... tälläsenä lama aikana vielä sysätään rahaa johki tyhjään ilmaan.....
Typerin asia mitä tällä palstalla on nähty on tämän ketjun aloitus.
Ei ehkä typerin, mutta typerin pitkään aikaan. Siitä voin olla samaa mieltä.
Eikä aloittaja kykene käsittämään typeryyttään, vaikka asia väännetään hänelle rautalangasta.
Toinen denialisti sortuu yhden lauseen möläytyksiin ilmastoteologiasta.
Kolmas kehitteli aivan oma fysiikkaansa, jossa ei ollut päätä eikä häntää.
Neljäs toistaa samaa yksinkertaista jargoniaan kuukaudesta toiseen, ettei mitään kannata hankkia ja että samalla autolla kannattaa ajaa 30 vuotta.
Kertoisiko jotain denialistien ajattelun tasosta? Henkisesti jälkeen jääneitä reppanoita tai pahasti dementoituneita vanhuksia.
Typerintä on se, että aloittaja rupeaa jaarittelemaan jotain tyhjänpäiväistä ihan niikuin alarmistihihhuli siitä jotain välittäisi.
Alarmistihihhuli ei mitään ilmastohihhuloinnin idioottimaisuudesta tajuaisi vaikka asia väännettäisiin hänelle rautalangasta. Hän toistaa samaa yksinkertaista jargoniaan ja luettelee liturgiaansa kuukaudesta toiseen vaikka Mannin ja Hansenin ja Taalaksen spekulaatiot ja skenaariot on naurettu maan rakoon jo kauan sitten.
Ja edelleenkin fakta on, että mitä enemmän ostetaan tavaroita niin sitä enemmän luonto tuhoutuu. Mitään muuta keinoa luonnon pelastamiseksi ei ole kuin kulutuksen reuipas leikkaaminen. Mitään ekologista tuotantoa ei ole olemassa eikä tule koskaan olemaankaan. Voihan laittaa tekstin "ekologinen" tuotteen pakettiin, mutta se on valetta.
Ja autolla pitää pystyä ajamaan yli 30 vuotta ja jos autosta maksaa yli 50 tonnia niin sitten sen pitää kestää yli 50 vuotta. Auto joka kestäisi vaivaiset 12 vuotta olisi arvoton paskakasa. Sellaista sontaa ei saisi edes myydä.
Lisään... Edelleenkin jotkut yrittävät saada ihmiset ostamaan kaikenlaista surkeaa paskaa. Nykyisessä taloustilanteessa ihmisten pitää leikata menojaan ja säästämistä kannattaa lisätä. Menojen lisääminen johonkin typerään romuun olisi idiotismin huippu. Esimerkiksi kännykästä ei satasta enempää nyt kannata maksaa. Varsinkin kun käytettyjä kännyköitä saa halvalla.
"Ja autolla pitää pystyä ajamaan yli 30 vuotta ja jos autosta maksaa yli 50 tonnia niin sitten sen pitää kestää yli 50 vuotta. "
Jos Lamborghinista maksaa 200 tuhatta niin sillä pitää pystyä ajamaan 200 vuotta. Ja miljoonan Rolls Roycella pitää pystyä ajamaan tuhat vuotta ihan niinkuin jollain HKL:n bussilla.
Tuhannen euron räppänälle riittää yksi vuosi.
Jostain syystä 50 tuhannen Teslalle ei ole tarjolla kuin joku kymmenen vuotta.
Jo vähän pidempi kommentti. Asiasisällöltään toki pääosin plagiaatti, mutta selvää edistystä neidiltä yhden lauseen töksäytykseen nähden.
Hansenin pahin skenaario veikkasi jäiden häipyvän. Pahin harvoin toteutuu, mutta jän määrä on ollut pitkään vähenevä.
Mannin tutkmus on toistettu paremmalla aineistolla ja tulos on suunnillen sama. Mailan lapa van nousee vielä korkeammalle, kuin Mannin aikana.
Taalas on eräs arvostetuimpia ilmastotutkijoita maailmassa.
Miten noin niikuin itse koit onnistuneesi noiden kolmen nimen kohdalla?
non nii, siehän se ootkin oikee järjejättiläine, ja oikee esmerkki ylmielisyyvestä.
puupäiks leimoot kaik ermieltä olevat.
Alarmistimummoa harmittaa taas kun ilmastoapostolien spekulaatiot ovat menneet persiilleen ja sille nauretaan.
Spekulaatioiden persiilleenmenon selittämiseen on alarmistilta ennenkin löytynyt sävellystaitoja. Hyvä kun esittelet niitä jälleen kerran.
"Taalas on eräs arvostetuimpia ilmastotutkijoita maailmassa."
Rooman paavi on eräs arvostetuimpia jeesuspellejä maailmassa. Samassa sarjassa nuo painivat.
Hyvinhän+se+on+omasta+mielestään+onnistunut.+Viimeisen+aika+monen+vuoden+ajan+kyseinen+neiti+on+liimannut+oman+yhden+lauseen+kommenttinsa+lähes+jokaisen+palstalla+jonkun+muun+kirjoittaman+viestin+vastaukseksi.+Ahkeruuden+puutteesta+ei+häntä+todellakaan+voi+syyttää,+vaikka+noin+97%+silkkaa+páskáá+sisältävistä+viesteistään+onkin+jäänyt+vailla+vastauksia.
Ilmastonmuutos..... Vuosisadan huijaus,mutta kyllä se siitä unohtuu vähitellen kuten muutkin hömpötykset
Muutama vuosikymmen sitten höpötettinnjotta pikku saarivaltiot hukkuvat napajään sulamisen seurauksena. Mihinkäs tämä on hömpötys on hävinnyt,mikään vatio ei ole hukkunut !!
Niinpä juuri.
Viimeisten tutkimusten mukaan myrskyt ja poikkeavat tuulet eivät ole lisääntyneet tutkitulla alueella, ilmakehän keskilämpötila ei ole muutoksessa, joten ainoa muutos on maanpinnan kiinteiden mittauspisteiden tulosten kohoaminen.
Joku kyynikko voisi tuohon samoa, että huoli on maanpinnan lämpötilan noususta, ei ilmaston ja siihen on jopa helppo löytää selitys ihmisen toimista, esillä uskon näet jokaisen ymmärtävän että aurinko lämmittää asfalttipintaa enemmän kuin siinä aiemmin rehottanutta keto- tai metsäkasvillisuutta.
Ja typerin väite, jota näissä yhteyksissä olen kuullut, on että hiilidioksidi olisi myrkkyä, jonka "päästöjä" tulisi vähentää ! !
Jönsselihihhulia harmittaa tänään erityisen rankasti. Onko mennyt paljonkin hiekkaa pimppiin?
Tänään lehdessä oli uutinen? Että Suomen pitää tehdä sitä ja tätä, että luonto pelastuu😂😂😂😂😂