Lomittuminen ja ajan yhteensopimattomuus kvanttifysiikassa

Wiki-tekstiä:

Ajan mysteeri

1960-luvulla kehitetty Wheeler–DeWitt-yhtälö, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan – ns. kvantittaa suhteellisuusteorian – jättää yhtälöstä kaiken kaikkiaan ajan pois. Tämän johdosta yhtälö oli pitkään piikki tiedemiesten lihassa, kunnes vuonna 1983 Don Page ja William Wootters ehdottivat, että lomittuminen saattaisi tuottaa ratkaisuun ajan ongelmaan.

Tämä on eksoottinen ominaisuus, jossa kaksi kvanttihiukkasta jakavat saman olemassaolon, vaikka ne ovat fyysisesti erotettuja. Lomittuminen on syvällinen ja voimakas linkki ja Page sekä Wootters osoittivat, miten sitä voidaan käyttää ajan mittaamiseen.

Pagen ja Woottersin päätelmien mukaan aika on emergentti ilmiö, joka johtuu lomittumisen luonteesta ja esiintyy vain universumin sisällä oleville tarkkailijoille. Jokainen jumalankaltainen tarkkailija universumin ulkopuolella näkee puolestaan staattisen, muuttumattoman maailmankaikkeuden juuri kuten Wheeler–DeWitt-yhtälö ennustaa.

Vuonna 2013 ryhmä tutkijoita Torinosta, Italiasta, teki ensimmäisen testin Pagen ja Woottersin idealle vahvistaen sen, että aika on todellakin emergentti ilmiö "sisäisille" tarkkailijoille, mutta poissaoleva maailmankaikkeuden ulkoisille tarkkailijoille[3][4][5].

Höyhenpukuisen huomioita ylläolevaan tekstiin:

Ei tarvita maailmankaikkeuden ulkopuolista tarkkailijaa. Loimittuminen on aika-avaruuden ilmiö. Ajan käsitettä ja olemassaoloa ei voi kiertää millään maailmankaikkeuden ulkopuolisella tarkkailijalla. Missä ja millaisessa ulkopuolisessa maailmankaikkeudessa tällainen tarkkailija itse on? Ilmeisesti hän on tähtitieteellisessä Puuhamaassa :)

Loimittuminen toteutuu hiukkasilla, kun kahden hiukkasen välillä tapahtuu hiukkasten sisältämän amorfisen ajan muutos tilaksi ja samalla aika-avaruuden kääntöprisma-ilmiö, eli hiukkaset pyörivät vastakkaisiin suuntiin.

Lukekaa Fasaaniteoriaa (kun se joskus ilmestyy), niin tiedätte enemmmän ja luulette vähemmän :)

Teetauko :)