Joskus filosofikin voi olla oikeassa

Anonyymi

Tällä palsalla on jo kauan väitelty siitä, voiko filosofi tuoda jotain uutta näkökulmaa luonnontieteisiin. Itse fyysikkokoulutuksen saaneena olen ollut aika epäileväinen tämä asian suhteen, mutta jotta totuus ei unohtuisi, joskus kannattaa kuunnella myös filosofien näkemyksiä. Paras esimerkki tästä (epäilemättä harvinaislaatuisesta) tilanteesta lienee filosofi ja piispa George Berkeley, joka kritisoi voimakkaasti infinitesimaalien käyttöä differentiaali- ja integraalilaskennan kehittelyssä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/George_Berkeley

Seuraavassa suora lainaus em. lähteestä:

"Matematiikassa Berkeley arvosteli – varsin terävänäköisesti – vastikään keksittyä differentiaali- ja integraalilaskentaa, jonka käsitteelliset perusteet olivat hänen mielestään täysin sekavat."

Nykyään tiedetään, että Newton ja Leibniz esittivät esimerkiksi derivaatan määritelmän erittäin epämatemaattisesti ja sekavasti (vähän sinne päin siis) ennen kuin raja-arvon käsite keksittiin (vasta pitkän ajan kuluttua 1800-luvulla). On kutenkin huomattava, että vaikka Newtonin ja Leibnizin esittämä derivaatan määritelmä oli loogisesti kestämätön, se antoi oleellisesti oikeita tuloksia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Infinitesimaali

Eli (joskus harvoin) kannattaa olla varovainen erilaisten teorioiden tuomitsemisessa.

18

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerro vielä se, mitä kestämätöntä oli Newtonin ja Leibnizin matematiikassa.

      Jokainen filosofi on aina oikeassa. Ainakin omasta mielestään.

    • Anonyymi

      Jos matematiikan ymmärryksesi on samalla tasolla kuin jollain piruntorjujalla niin sitä ei kannata tulla itkemään tälle palstalle.
      Joku huuhaa-palsta olisi varmaan parempi.

    • Anonyymi

      Jotkut matemaatikot uskovat käsittääkseni Platonin ideamaailmaan. Siellä sijaitsee matemaattinen tieto.

      .. ..

      • Anonyymi

        Käsittäminen on filosofiassa tärkeä sana. Matemaatikko on vielä tärkeämpi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsittäminen on filosofiassa tärkeä sana. Matemaatikko on vielä tärkeämpi.

        Roger penrosella ja kurt gödelillä on ollut platonistisia näkemyksiä.

        ... .. .


        ....
        ...
        Jee


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roger penrosella ja kurt gödelillä on ollut platonistisia näkemyksiä.

        ... .. .


        ....
        ...
        Jee

        Platonistinen näkemys on hieno sanapari. Sen mainitsemalla tehdään todellista tiedettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Platonistinen näkemys on hieno sanapari. Sen mainitsemalla tehdään todellista tiedettä.

        Yksi kysymys on että onko matematiikka löydetty vai keksitty. yleensä vastaus on että löydetty.discovered or invented..

        ...
        ..
        ..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksi kysymys on että onko matematiikka löydetty vai keksitty. yleensä vastaus on että löydetty.discovered or invented..

        ...
        ..
        ..

        Mitä mahtoivat olla asiasta mieltä Newton tai Leibniz?
        Entä Riemann? Keksikö ihan omasta päästään vai törmäsikö kadulla matematiikkaan?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä mahtoivat olla asiasta mieltä Newton tai Leibniz?
        Entä Riemann? Keksikö ihan omasta päästään vai törmäsikö kadulla matematiikkaan?

        Kyllä ne tavallaan tietysti itse keksitään, mutta jokainen voi löytää ne samat.

        ...
        ..
        .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ne tavallaan tietysti itse keksitään, mutta jokainen voi löytää ne samat.

        ...
        ..
        .

        Mahtaisitko itse ihan oikeasti tunnistaa matematiikan jos semmoisen sattuisit kadulta löytämään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtaisitko itse ihan oikeasti tunnistaa matematiikan jos semmoisen sattuisit kadulta löytämään?

        Itselläni ei ole matemaattisia kykyjä kuin pitkä lukio matematiikka..

        En ehkä osaa selittää asiaa...mutta:


        Kukaan ei voi ikäänkuin keksiä omiaan vaan jokaisen on mahdollisuus löytää ne samat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itselläni ei ole matemaattisia kykyjä kuin pitkä lukio matematiikka..

        En ehkä osaa selittää asiaa...mutta:


        Kukaan ei voi ikäänkuin keksiä omiaan vaan jokaisen on mahdollisuus löytää ne samat.

        Tässä YouTube video aiheesta .Roger penrose.

        En saanut siitä hirveästi irti.

        https://youtu.be/ujvS2K06dg4


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä YouTube video aiheesta .Roger penrose.

        En saanut siitä hirveästi irti.

        https://youtu.be/ujvS2K06dg4

        "En saanut siitä hirveästi irti."

        Taisi olla kyseessä silkka filosofia ilman matematiikkaa.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin vain filosofisesti kysyn, että onko tuolla jotakin merkitystä? Siis että onko keksitty vai löydetty?

        En keksi yhtäkkiä Kuin yhden merkityksen: jos Alien UFO otuksilla on matematiikka ja jos Matematiikka on löydetty niin silloin meillä on sama matikka ihmisillä ja UFO otuksilla ja tietysti kaikilla koko kosmoksessa. Jos matikka on keksitty niin jokainen älykäs laji voi kehittää oman matikan.

        Ehkä joku muu keksii parempia merkityksiä aiheeseen löydetty vai keksitty.


    • Anonyymi

      Luonnontieteilijöiden pitäisi itse opetella
      ajattelemaan.

      Tässä on kyse siitä, voivatko filosofit kenties kantaa ämpärillä sivistystä tiedefakkien päihin. Tai muuttua itse sellaisiksi.

      Hölmöläisten hommia. Eli helvetin tärkeää nykyisin.

    • Anonyymi

      Mistä lähtien matematiikka on ollut filosofiaa? Voit toki kehitellä paremman menetelmän samaan vastaukseen pääsemiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe