Vaikka olisi siihen saakka ollut aina sinkku. Eri asia on, kiinnostaako enää, vaikka sopiva löytyisi.
Onhan miehellä oikeus alkaa seurustella 50-vuotiaana
Anonyymi
18124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei välttämättä ole enää oikeuksia. Jos on hölmöillyt liikaa aiemmin, silloin oikeudet menetetään. Jos on pahoittanut enemmän kuin viiden naisen mielen elin aikanaan saa kärsiä yksin oloa lopun elämää.
Riippuu minkälaista elämää elänyt siihen 50 vuotiaaksi saakka.
Tuskimpa kukaan olisikaan eväämässä oikeutta, mutta mahdollisuudet siihen kapenee iän myötä ja siihen ei kysellä sitten keltään mitään. Se vaan käy niin...
Entä jos exä antaa suosituksia? Mun exä sano, että mä olen upea mies, mutta ei me vaan sovita yhteen. Sitten se lähti paremmin yhteensopivan miehen kanssa.
mies 56v.
Niin ne sanoo, muakin on ylistetty vaikka millä jumalaisin sanoin eron hetkillä. Hyvin on unohtuneet, kukaan ei ole tullut suosittelijaksi eikä kehumaan miten hemmetin hieno ihminen toi Jasu onkaan. Siitä hyvä kumppani. :D
Kusisukassa ovat olleet ja tyytyväisiä, kun häivyin. :D
Mikäs mummi76 nickprofiilissasi on? Siitä saa sen kuvan, että olet isoäiti ja 76-vuotias? Et ole mummi vielä, kun lapsesi on vielä ala-asteella?
Syntymävuosi. :)
Edellinen kuva oli menneisyydestäni ja nykyinen "tulevaisuudestani". Jos hyvin käy elä yli 90:nen, kuten isoäiti ja isoisoäitini.
Silloin 76 on vielä kakara. :)
Taidankin mummuna värjätä hiukseni taas tummiksi, harmaat piiloon.
PALSTANVALTAAJA: "Silloin 76 on vielä kakara. :) "
Minusta 76-vuotias ei ole kakara, vaikka vertailukohta olisi 90-vuotiaaseen. Faija oli muutama vuosi sitten 76-vuotias ja minusta aika vanha, ei kakara.
Ymmärsin, että se 76 oli syntymävuotesi, mutta kuvakäsittelyn avulla näytät melkein 76-vuotiaalta, ellet loukkaannu? Silmät vaan ovat nuoremmat, mutta alaosa näyttää eläkeikäisen suulta?
Muistutan pelottavan paljon omia mummojani tuossa kuvassa. :D
En kai mä nyt loukkaannu tuollasesta. En ole herkkä loukkaantumaan ulkonäkökritiikistä enkä kuvankäsittelyllä muokatun kuvan senkään vähää. :)
Voin hyvin ollakin aikalailla tuon näköinen vanhana, tulee molemmat mummot mieleen eri piirteistäni.
Enemmän mua loukkaa, jos joku työntää mun suuhuni sanoja tai väittää mun omia ajatuksiaan minun ajatuksiksi, niistä olen tarkka.
Hyvä ettet loukkantunut kommentistani. Hyvää päivänjatkoa, sillä lähden tunneiksi täältä palstalta pois. Palaan ehkä illalla. Törmätään! :)
Juu. Kiitos, samoin. :)
Naiset on tällaisissa tapauksissa yltiö positiivisia, jos on onnistunut ex-miehen vaihtamaan omasta mielestä parempaan. Haluavat silloin hyvää myös vähemmän mieleisille exille. Tällainen on muille naiselle merkki epäonnistumisesta, Jollet kelpaa yhdelle, miksi kelpaisit toisellekaan, miehen oltava sellainen, josta kaveritkin ovat vähän kateellisia, täytyy syntyä vau- efekti 🧐
Suomessa on maailman pahin ikärasismi. Muualla 5-kymppisiä arvostetaan työelämässä, sekä muutenkin.
Tähän voidaan puuttua. Toiveissa ainakin on. On ainakin selvitetty ne asiat, miten naapurimaissa ei samanlaisia ongelmia.
Kummallakin sukupuolella on samat oikeudet.