20.9.2022 Kolumni Lapin kansa lehdessä. Siinä "koluminssa " Saamelaiskäräjien lehtori Liisa Holmbergin mietteitä ja ajatuksia. Mm. Lapin kansanedustajat ovat viivytelleet eikä laki ehdi tämän eduskunan aikana. Tästä kirjoittajalla huoli. Monien käsityksen mukaan asia on kunnossa ja tämä on saamelaisten oma asia ja näillä mennään
Saamelaiskäräjälaki huolen aiheena
Anonyymi-ap
3201
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
etuskunnassa saattaa olla järjen pilkahdusta kun edustajat ei ole enempää asialle lotkahtaneet
kyllä tavallista kansalaisa alkaa etomaan kun kuuleekin sanan saamelaiskäräjät. Tulee heti mieleen ja muistikin pelaa, että tuo porukka on riidellyt kymmeniä vuosia keskenään ja muidenkin kanssa ja suomen kansalaisten piikkiin veronmaksajien varoilla. Että voisivat jo lopultakin mennä itseensä ja peilin eteen jospa sieltä jotakin näkyisi
Me sukupolvia lapinläänissä asuvat suomalaiset olemme sekoittuneet saamelaisten kanssa sukupolvien ajan, että on mahdotonta eritellä lappilaisia saamelaisista. Me lappilaiset halutaan muuttaa saamelaislait ja käräjät lappilais laiksi ja käräjät jättää käräjöimättä ainakin jonkun pienen eliitin osana. Jonkun ihmisryhmän nostaminen erityisasemaan on omiaan kasvattamaan eripuraa. Olkaamme siis suomalaisia tai me täällä lappilaisia, eli molempia.