Pitkä aika siitäkin ja onneksi muutettiin tasapuomiseksi. Mielivaltainen vero.
Muistaako kukaan mikä oli katumaksu? ?
Anonyymi-ap
7779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Yhtä mielivaltainen ko nykynen kiinteistövero ja monet muukki verot.
Omakotitalossa ja ylheensä omistusasunnossa on tehty erilaisten maksujen vuoksi pieneläkeläiselle ja pieneitulosille mahotonta asua. Tätä se sosialistinen politiikka on saanut aikhaan.
Saapi taas jakkaa noile politrukeile rahhaa että on vara pilettää ja matkustella. Nyt meinaavat ottaa mettät ja muut hallinthaansa ko muka pittää ennallistaa. son vasemmisto ja vihreät asialla. yrittäähän se Marriini jotaki mallin vuoksi sanoa, mutta ko talous ei sille ole muutenkhan kovin vahva. Ei uskalla tulla keskustelheen mistään talousasioista telkkarissakhan. Ei taia kovin paljon tietää.
Muoniossa on tuosta kiinteistöverosta keskustelua riittänyt monissa ketjuissa.
On siinä se hyvä puoli että se vero on todellinen, siis ei fiktiota.
Hankalampi aloitus on aina sellainen narratiivi, jolla eiole mitään yhteyttä tosiasioihin.
Katumaksu oli oikeudenmukainen. Kiinteistövero ei.
Perustelut.
Voihan sen tulkita noin!
Katumaksun ymmärtää kaikki. Yhteiskunta hoitaa, että tie on aina kulkukunnossa. Aurattuna ja hiekoitettuna talvella. Pääteiden varrella asuvilla ei ole tieongelmia eivätkä maksa mitään!
Yksityisteiden varsilla jokainen maksaa osuutensa siitä matkasta mitä tietä käyttää. Se ei ole halpaa lystiä.
Tieavustus ei kata paljon mitään tiekustannuksista yksityisteillä.
Kiinteistövero on tasapuolinen. Onko oikein jos et ole kaavassa et maksa mitään ja naapuri on, hän maksaa tuhat euroa. Moni ei tiennyt tätä.
Väärää tietoa!
En asu missään Kaava-alueella ja maksan 490 euroa vuodessa Kiinteistöveroa Muoniossa.
Jos kaikki maksaisi eikä pimittäisi/valehtelisi tai näyttelisi muka niin tietämätöntä ja eikä tietäisi omista kiinteistöistä eikä neliöistään tai maapohjistaan, vero ”ehkä” pienenisi.
Lisäksi ei rakentaisi yhtään mitään ennekö kysyisi kunnasta onko neliöitä, niin paljon että niistä pitää maksaa Kiinteistöveroa!
Pöljyys tuntuu vain lisääntyvän!