Olen jo moneen kertaan sanonut useilla foorumeilla, että ilmastonmuutoksesta puhutaan alarmistiseen sävyyn. Sen vaikutuksia liioitellaan suhteessa niiden todelliseen, tieteellisesti perusteltuun mittakaavaan. Ilmastopaniikki perustuu räikeisiin väärinkäsityksiin maailmanlopusta ja maapallon muuttumisesta Venuksen kaltaiseksi pätsiksi.
Niin sanottu runaway greenhouse effect, joka tapahtuessaan kärventäisi planeettamme on moneen kertaan osoitettu mahdottomaksi maapallon olosuhteissa. Planeettamme yksinkertaisesti sijaitsee liian kaukana Auringosta, jotta mikään ihmiskunnan emittoima hiilidioksidimäärä voisi sen laukaista.
Yhtälailla liioiteltuja ovat eläinkunnan joukkosukupuuttoon liittyvät väitteet. Julkisilla keskustelufoorumeilla, kuten Twitterissä, näkee ilmaisuja "great extinction" ja "maapallon muuttuminen elinkelvottomaksi". Kuitenkin IPCC itse mainitsee, että dramaattisessa viiden asteen lämpenemisessä sukupuutto kohtaa noin 50 % lajeista. Tämä ei yllä edes edellisten massasukupuuttojen, ns "big five" tasolle, joissa kuoli 75 % eliölajeista. Itse asiassa kyseinen 75 % on yleisesti käytetty joukkosukupuuton määritelmä.
Ihminen on maapallon dominoiva laji ja nisäkkäistä kaikkein sopeutumiskykyisin. Ihminen on historian aikana pärjännyt jopa Kuun kamaralla, kiitos kehittyneen teknologiamme. Näin ollen lienee liioittelua sanoa, että ilmastonmuutos koituisi lajimme kohtaloksi. Kuulumme lähes varmasti selvinneen 50 % joukkoon. Sellaiset lajit kuolevat, jotka eivät kykene siirtymään uusille asuinalueille auringon kurittamilta alueilta tai meren alle jääneiltä saarilta. Suurin osa hyönteisistä tuskin kuolee, koska selviäväthän torakat ydinsodastakin. Ne eivät hävinneet aikaisemmissakaan joukkosukupuutoissa, joten eivät häviä nytkään.
Nämä tosiasiat tunnustaneena voin vain ihmetellä tapaa, jolla ilmastotoimia yritetään vierittää tavallisten kansalaisten vastuulle. Ihmisiltä vaaditaan ilmaston eteen radikaaleja uhrauksia. Lihansyönti ja ulkomaan lomamatkat pitää lopettaa kokonaan. Turha kuluttaminen pitää lopettaa. Se vähä mitä kulutetaan täytyy olla käytettyjä tuotteita, jotka työmiehen tulee korjata itse sillä vähällä vapaa-ajalla, joka hänellä on. Valittaa ei saa, muttei myöskään suotta nauttia elämästä, koska olemmehan ilmastohätätilassa. Mitä yleensä ei kerrota, ettei ilmastokriisi tule taittumaan yhden ihmisiän aikana, koska hiilidioksidi, jonka olemme siirtäneet ilmakehään pysyy siellä satoja vuosia. Näin ollen ilmastokriisi on jokaisen tällä hetkellä elossa olevan näkökulmasta ikuinen. Halutaan siis ikuista kriisitilaa, muttei tämäkään riitä estämään ilmastokatastrofin saapumista, koska nouseehan merenpinta metreillä ihan riippumatta siitä mitä teemme. Maapallo on jo lämmennyt ja se lämpö sulattaa sen määrän jäätä mitä täytyy. Takaisin ei voi kääntyä.
Kaikki nämä uhraukset ovat siis suurelta osin turhia. Oleellinen kysymys silloin on, minkä vuoksi niitä teemme? Yleinen vastaus on, että tulevien sukupolvien vuoksi, tietenkin. Emmehän halua, että lastemme lapset joutuvat kohtuuttomasti kärsimään ilmastohelvetissä, jonka olemme syntisellä elämäntavallamme luoneet? Kyseessä ovat siis ihmiset, jotka eivät vielä suurelta osin ole edes syntyneet.
Epäloogista tämä on, koska tavoitteeseen pyritään tekemällä suuria leikkauksia elintasoomme, jotka ovat ilmastokriisin luonteen takia ikuisia. Näin ollen myös lastemme lasten täytyy leikata radikaalisti elintasoaan, jotta heidän jälkeläisensä eivät joudu kärsimään ja niin edelleen, aina hamaan tappiin asti. Yksikään sukupolvi ei siis enää ikinä saa tavoitella hyvää elintasoa, eikä elää sillä syntisellä tavalla, jolla nykyisin elämme, sillä joudummehan muuten helvettiin, eikä meille hyvä seiso. Valitettavasti keskiajan kirkko sanoi meille samaa ja syöksi Euroopan satojen vuosien taantumuksen ajanjaksoon.
Miksi haluamme estää tulevien sukupolvien kärsimyksen leikkaamalla heidän elintasostaan, mikä saa heidät kärsimään? Miksi haluamme tuhota heidän elintasonsa jo etukäteen, ennen kun mikään ilmastonmuutos ehtii sitä tuhota. Tavallaan sabotoimme oman tavoitteemme tekemällä ilmastotoimia, jotka ovat ristiriidassa tavoitteemme kanssa, ja ristiriidassa kaiken sen kanssa, jota pidämme elämässä tärkeänä. Voimme toki valita kärsiä, jolloin heitämme hukkaan ne mahdollisuudet, jotka elämä olisi voinut meille tarjota. Kuolinvuoteella niitä mahdollisuuksia on turha anella takaisin, koska rajan takana ei ole Jumalaa, joka palkitsisi meidät hurskaan elämämme tähden. Maapalloja on vain yksi, mutta jokaisella meistä on vain yksi elämä.
Kenen etuja oikeastaan suojelemme tekemällä uhrauksia tulevien sukupolvien eteen? Välitämmekö oikeasti enemmän niistä ihmisistä, jotka eivät ole olemassa maailmassa tässä ja nyt, vai kaikista niistä ihmisistä, jotka tällä hetkellä jakavat maapallon kanssamme? Onko edes oikein sanoa, että ihmisillä on oikeuksia ennen kun heitä millään alkeellisen solun tasolla on edes olemassa? Jos sellaisilla ihmisillä on oikeuksia, miksi sallimme

Vastaukset 35
Vanhimmat
esimerkiksi abortin? Eihän meidän tarvitse välittää sellaisista asioista, jotka eivät ole olemassa maailmassa juuri nyt.
Suojelemalla tulevien sukupolvien oikeuksia, suojelemme itse asiassa sellaisia etuoikeutettuja ihmisiä, joilla nykytilanteessa on mahdollisuus lisääntyä. Suojelemme heidän mahdollisuutta siirtää geenejänsä eteenpäin ihmiskunnan sukupuussa ja heidän mahdollista jälkikasvuaan. Sellaiset ihmiset, joilla ei ole lapsia tai edes mahdollisuutta lasten hankkimiseen lakaistaan maton alle. Heillä ei ole edellä mainitussa ajattelussa oikeuksia, koska heidän pitää uhrata elintasonsa muiden ihmisten lapsille. Kummallista kyllä, kukaan ei näe tässä mitään väärää.
Etuoikeutettu luokka on tulevaisuudessa valmis rajoittamaan muiden ihmisten lasten saantia. Tällaisia kommentteja on laukonut myös Björn Wahlroos, jonka mukaan tulevaisuudessa vain rikkaat voivat saada lapsia. Näin heidän geeninsä voivat siirtyä eteenpäin ihmiskunnan sukupuussa. Mitä sitten, jos muut joutuvat kärsimään? Rikkailla on aina mahdollisuus muuttaa aidatuille asuinalueille, joilla heille suodaan mahdollisuus jatkaa entiseen malliin. Ei siis uhrauksia elintasoon eikä mihinkään muuhuun. Muilta ihmisiltä sen sijaan voi vaatia uhrauksia, sillä tuhoutuuhan Maapallo.
Uhraammeko oikeasti kaiken vain, jotta etuoikeutettu eliitti voi siirtää geeninsä jälkipolville? Välitämmekö enemmän heidän lapsistaan kuin itsestämme? Näin propaganda käskee meidän tehdä, mutta miksi uskomme siihen?
Sotatilako parantaa ilmastoa ja ihmisten säilyvyyttä?Köyhät rintamalla huonosti varustettu,sekä tankit käyttävät poltto-aineena milloin mitäkin.
Olen samaa mieltä, mutta kirjoita lyhyemmin. Ei jaksa lukea noin pitkiä perusteluja. Ilmastonmuutos on joillekin bisnesmahdollisuus. Ei muuta.
Ja valtaosalle pelkkää rahojen vetämistä vessasta. Normaali kansa ei hyödy mitään ”bisnesmahdollisuuksia”. En piittaa paskaakaan yritysten tuotoista.
Jos et piittaa paskaakaan yritysten tuotoista, et piittaa myöskään työllisyydestä, Suomen verotuloista tai suomalaisten elintasosta. Yritykset pitävät OY Suomi AB:n pystyssä.
Mutta tyhmä kun on, niin on tyhmä.
Luin alun, mutta se jo sisälsi sen tason olkiukkoja, että huh huh.
Kuka on vakavissaan väittänyt maapallon muuttuvan Venuksen kaltaiseksi?
Viidessä suurimmassa joukkosukupuutoissa lajeja on hävinnyt 50 - 95 %. Jos nyt jouduttaisin samaan, ihmispopulaatio kokisi pakostakin valtavan romahduksen. Ihminen on ravintoketjun hupippua ja ekokatastofeissa ravintoketjun huippu kokee kovimmat iskut. Jo nyt ihmiskunnan ravinnon tuotanto on kovilla. Mitä sitten, jos 30 - 50 % viljelypinta-alasta muuttuu autiomaaksi?
75 %:n rajakaan ei taida pitää paikkaansa.
Wiki: "Joukkosukupuutto, joukkotuho tai sukupuuttoaalto tarkoittaa hyvin monien eliölajien tai -ryhmien samanaikaista sukupuuttoa. Maan geologisen historian aikana on useissa vaiheissa 50–90 % kerrostumista tunnetuista eliölajeista hävinnyt geologisessa mittakaavassa katsottuna lyhyessä ajassa...
Joukkosukupuuttojen välissä on tapahtunut pienempiä joukkotuhoja, joissa alle 30 % lajeista on hävinnyt. "
Voin kaivaa tutkittua tietoa joukkosukupuutoista.
Aloitus on täyttä huttua.
Omassa elämässä en todellakaan piittaa paskaakaan yritysten tuotoista. Minua kiinnostaa omien rahojeni kulutus ja tulot. Siksi valitsen järjestään halvimmat tuotteet kaupoista enkä piittaa merkeistä enkä edes siitä onko tuote kotimainen. Mitä enemmän voittoa yritys tekee ostamastani tuotteesta niin sitä ylihinnoitellumpi se on.
Mitä vähemmän yritykset tekevät voittoa niin sitä parempi kuluttajalle. Jos yritys tekee kuluttajille tehdyistä tuotteista valtavia voittoja niin tuotteet ovat todella pahasti ylihinnoiteltuja ja niitä ei kannata ostaa.
Esimerkiksi jotkut Applen tai vastaavan yrityksen fanit iloitsevat yrityksen valtavista voitoista. Jos he eivät itse saa noita voittoja tililleen niin he ovat typeriä idiootteja. Nuo voitot kertovat vain siitä, että he ovat ostaneet ylihinnoiteltua paskaa ja vetäneet rahojaan vessasta alas.
Koko elintasomme perusta on siinä, että yritykset pärjäävät. Jos et ole kiinnostunut Suomalaisten yritysten hyvinvoinnista, torpedoit omaa talouttasi.
On monessa yhteydessä käynyt ilmi, ettet ole penaalin terävimpiä kyniä ja tuollaiset ulostulot oikein alleviivaavat ajattelusi köppäisyyttä.
Yritysten pärjäämiselle riittää, että ne tekevät nipin napin voittoa. Suuret voitot hyödyttävät lähinnä narsistisia yritysten omistajia. Oikeastaan kaikkein paras on, että yritys ei tee yhtään voittoa, mutta ei myöskään tappiota.
Edelleen yritysten suuret voitot eivät hyödytä normaaleja kuluttajia yhtään. Mitä suurempi voittomarginaali tuotteesta on, sitä ylihinnoitellumpi tuote on. Voittomarginaali on se osuus, jonka kuluttaja haaskaa turhaan.
"Jos et ole kiinnostunut Suomalaisten yritysten hyvinvoinnista, torpedoit omaa talouttasi."
Jos valitsee kalliimman tuotteen kaupasta niin torpedoi oman taloutensa. Voi olla toki kiinnostunut yritysten hyvinvoinnista, mutta oma talous koostuu vain omista menoista, tuloista ja varallisuudesta. Yritysten taloudella ei ole paskankaan merkitystä omassa taloudessa.
Väite, että uhraukset ovat turhia on myös täyttä huuhaata. Lapsenlapsemme ovat aivan eri tilanteessa, jos lämpeneminen pysähtyy 2 asteeseen kuin että se nousisi 4 asteeseen.
Kuten on sanottu, me olemme ensimmäinen sukupolvi, joka on todistanut ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan kiistaton fakta ja viimeinen sukupolvi, jonka toiminnalla on vielä kriittinen merkitys sille, kuinka pahaksi ilmastonmuutos etenee.
Keksi lisää satuja. Harjoitus tekee mestarin. Saatat päästä jopa julkaisemaan juttusi HeSassa tai jossain muussa huipputieteellisessä lehdessä.
Lämpenemisen pysäyttäminen edellyttää fossiilipolttoaineiden käytön lopettamista. Miten voimme varmistaa, että myös syntymättömät sukupolvet sitoutuvat tähän elintasonsa kustannuksella.
Emme mitenkään koska tulevissakin sukupolvissa on täysijärkisiä ihmisiä jotka nauravat huuhaahihhulien ilmastotoimille ja paskanjauhannalle.
Valtavat ihmismäärät saavat elantonsa siitä, että fossiilisia käytetään. Miten heidän käy, jos käyttö lopetetaan. Timo Soini oli tästä taannoin huolissaan.
Jos Suomi haluaa pelastaa maailmaa, niin ainut varma tapa on ostaa fossiilisia maailmanmarkkinoilta ja panna ne ikipäiviksi lukkojen taa. Kaikenlainen anekauppa päästöoikeuksilla on huijausta.
Jos/kun suomalaiset eivät polta hiiltä, niin joku muu sen tekee. Hiilen hinta on 4-kertaistunut parissa vuodessa. Kysyntää riittää, erityisesti diktatuurimaissa.
Silti hiili on edelleen edullinen lämmön ja sähkön raaka-aine.
Hiilen hinta on nelinkertaistunut ja tulee kasvamaan yhä. Kuinka kauan poltetaan hiiltä, jos tilalle saadaan uusiutuvaa energiaa samalla hintaa tai halvemmalla? Kysyntää ohjaa hintakehitys, ei maan poliittinen järjestelmä.
He tulevat saamaan elantonsa siitä, että uusiutuvia polttoaineita käytetään.
Soini on populisti´.
Jos hiilen hinta on jo nyt nelinkertaistuneut, niin elintason lasku tulee juurikin fossiilisia polttamalla.
Pitäisi kysyä, miten voimme varmistaa, että syntymättömillä sukupolvilla on elinkelpoinen maailma.
Saksassa tätä on varmaan paljon mietitty. Maa on ajautumassa lamaan ja kaaokseen hyvää vauhtia. Fossiilisten käyttöä lisätään, kun ydinvoimastakin päätettiin luopua.
WW2 jälkeen pallon väkiluku on 3-kertaistunut. Ja tuolloinkin oli jo tungosta ja puutetta "elintilasta". Jos nyt pidettäisiin 60 vuoden globaali selibaatti, niin sitten väkiluku olisi jälleen palannut tuolloiselle tasolle.
Ööh... Jos pidettäisiin 60 vuoden selibaatti niin ihmiskunta tuhoutuisi. Nimittäin naiset eivät yli 60 vuotiaana olisi enää edes sukukypsiä joten lisääntyminen olisi lähes mahdotonta. Toki väkiluku voi palata väliaikaisesti lähelle noiden aikojen lukemia, mutta pian sen jälkeen maapallon väkiluku olisi nolla.
Tuo on saman tasoinen idea kuin se, että fossiilisten käyttö voitaisiin lopettaa.
Putin toteuttaa nyt vihreäliikkeen ilmastotavoitteita. Egyptin kokouksessa luodaan joukkoilmastohysteriaa kyseenalaisin keinoin jopa valheilla. Sääli.
Sitähän Suomessakin on tehty vuosikausia. Sen huomaa tälläkin palstalla.
Ja Ilmastohurahtaneiden sääliminen on sairautta.
Fossiilisten käyttö on kuin hidastettu ydinsota. Karvaton apina tuhoaa itse oman elinympäristönsä. Elämme jo tämän prosessin keskellä.
Aika hieno runonalku. Siitä on hyvä jatkaa.
Minäminäminä. Minun elintaso.
Jokainen järkevä kotitalous tekee kaikki päätöksensä itsensä takia. Ei kotipaikkakunnan, Suomen tai maailman takia. Ja niin teet sinäkin, vaikka teeskentelet muuta.
Edellä kiistellään kovin siitä onko ilmastonmuutosta vai ei.
En laita lusikkaani siihen soppaan mutta se että Suomessa "me ensin" vouhotuksella yritetään pelastaa maailman ilmasto välittämättä mitään sen aiheuttamista suurista kustannuksista ja vaikutuksista Suomen elinkeinoelämään ja kotitalouksiin.
Jos Suomen päästöjä kuvataan luvulla 50 niin jo neljän suurimman saastuttajan luku on 24000.
Kun nämä ovat päättäneet lisätä päästöjään n. 10 % ainakin vuoteen 2030 saakka niin se luku on 2400.
Vaikka siitä vähennettäisiin Suomen 50 kokonaan niin lisäystä tulisi vielä luvun 2350
verran. Eli vielä sen verran päästöt vielä lisääntyisivät.
Tänään oli uutisissa ilmastokokouksessa esitetty tieto että viimeisen viidentoista vuoden aikana vasta 35 maata on vähentänyt päästöjään ja kuitenkin vuonna 2020 maailman päästöt lisääntyivät kahdella miljardilla tonnilla,
Suuret päästäjät on saatava vähentämään saastuttamista muuten muut turhaan köyhdyttävät asukkaitaan.
Ei siis me ensin vaan kaikki samalla aikataululla ja samoin tavoittein.
"Edellä kiistellään kovin siitä onko ilmastonmuutosta vai ei."
"Eli siis me ensin vaan kaikki samalla aikataululla ja samoin tavoittein."
Hihhuli on jonkun apinan tavoin sisäistänyt ilmastonmuutoksen. Ihan niinkuin 1970-luvun punikkistallarit sisäistivät kapitalismin.
Kaikkea vastaan pitää taistella yhteisrintamassa jos siltä tuntuu ja se on iskulauseena hyvä ihan riippumatta siitä onko koko paskamölinässä mitään logiikkaa.
mitä enemmän liioittelet sen enemmän tienaat , siinä syy