Missä kohden Raamattua on ensimmäinen luku, jossa puhutaan homouden harjoittamisesta? Onko se: "Mies ei saa maata miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan. Se on iljettävää" (3.Moos 18:22, FinRK). Ei, se ei ole ensimmäinen. Katsotaanpa.
Tuo mainittu luvun 18 teksti ei ole alkuperäisessä muodossaan nyky Raamatussa, kuten eivät ole jakeiden 7 ja 14 tekstitkään.
Raamatun tutkimus on tuonut esille jälleen yhden kohdan, jossa Raamatun tekstiä on muokattu jälkikäteen. Asia on helppo havaita sen ympärillä olevista jakeista ja koko luvun sisällöstä. Tätä Raamatun paikkaa on peukailoitu, kun ajan kuluessa kulttuuri on muuttunut homovastaisemmaksi ja homoutta vastustava Raamatun kirjojen editori on halunnut siksi muuttaa tekstiä. Muutos on tehty persialais-aikakaudella ensimmäisen vuosituhannen eKr. jälkimmäisellä puoliskolla.
Alkuperäinen teksti on ollut homomyönteinen mutta on kieltänyt harjoittamasta homoseksiä nimen omaan oman perheen jäsenien kanssa.
Tutkittava tekstikokonaisuus alkaa jakeesta kuusi. Jae kuusi antaa samalla suuntaviivat siitä, mitä koko luku käsittelee: Kukaan teistä ei saa lähestyä lähiomaistaan paljastaakseen hänen häpynsä. Minä olen Herra." Sitten teksti jatkuu: Jae 7: "Älä paljasta isäsi tai äitisi häpyä. Hän on sinun äitisi, älä paljasta hänen häpyään." Tämä ei ole looginen teksti muihin luvun teksteihin verrattuna, sillä sen alku sanoo: "Älä paljasta isäsi häpyä..." Mutta mitä lause oikeasti tarkoittaa on se, että: "Hän on sinun äitisi, älä paljasta hänen häpyään." Lause ei ole kertakaikkiaan järkevä. Teksti oikeastaan sanoo, että isäsi on sinun äitisi. Jumala ei tee tällaisia virheitä. Joku kielitaidoton kopioija on muuttanut tekstiä.
Muissa jakeissa ei ole tällaisia virheitä. "Älä paljasta äitipuolesi häpyä; se on isäsi häpy." "Älä paljasta sisaresi häpyä, olipa hän isäsi tai äitisi tytär, kotona tai muualla syntynyt. Älä paljasta hänen häpyään." "Älä paljasta poikasi tyttären tai tyttäresi tyttären häpyä, sillä se on sinun oma häpysi." "Älä paljasta äitipuolesi tyttären häpyä, tyttären, joka on isäsi lapsi, sinun sisaresi." "Älä paljasta isäsi sisaren häpyä; hän on sinun isäsi lähiomainen." "Älä paljasta äitisi sisaren häpyä, sillä hän on sinun äitisi lähiomainen."
Tähän asti jakeet ovat olleet kutakuinkin yhtenäisiä ja sopivat aloituksen teemaan. Ensin tulee: "Älä paljasta xxx,..." ja sen jälkeen perusteluna se, että hän on sinun lähiomaisesi. Mutta seuraavassa perusteet rupeavat muuttumaan, ja itseasiassa koko lauseen logiikka. Kun lause sanoo "Älä paljasta setäsi häpyä", niin se oikeasti tarkoittaakin, että älä yhdy hänen vaimoonsa, koska hän on sinun tätisi. Lauseessa ei ole järkeä. Jae 14: "Älä paljasta setäsi häpyä, älä yhdy hänen vaimoonsa. Hän on sinun tätisi."
Ensinnä, lauseen jälkimmäinen osa muuttaa koko lauseen merkityksen. Toiseksi, se muuttaa hävyn paljastamisen merkityksen, joka on ihan muu jakeen alussa, kuin mitä se on jakeen loppuosassa. Näin käy siis sekä jakeessa 7 että 14.
Jakeen avainajatus (älä paljasta lähiomaisesi häpyä) muuttuu ja sen lopun perustelut eroavat merkittävästi muista. Mikä mielenkiintoista, muutokset on tehty nimen omaan miesten seksuaalista käyttäytymistä kieltäviksi toisia miehiä kohtaan: isää ja setää kohtaan. Miksi? Homofobisuuttako?
Myös muilla lähi-idän kansoilla on vastaavia lakeja, joissa pidetään isän ja tyttärensä sekä isän ja poikansa välistä seksiä tuomittavana mutta ei miehen ja miehen välistä, jos kyseessä eivät ole sukulaiset.
Otetaanpa esimerkki. Jos kyltti sanoo, että aamiaista ei tarjoilla klo 10 jälkeen, se tarkoittaa sitä, että aamiainen on tarjolla ennen klo kymmentä. Teksti sanoo, että saat harrastaa seksiä naisten kanssa mutta et juuri näiden mainittujen naisten (äidin, sisaren, tädin, jne..) kanssa. Ja alkuperäinen teksti onkin sanonut: saat harjoittaa seksiä miesten kanssa mutta et juuri näiden miesten (isän ja enon) kanssa.
Ja sitten se kuuluisa jae, jolla homoutta vastustetaan: Jae 22: "Mies ei saa maata miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa maataan. Se on iljettävää."
Koska jakeet 7 ja 14 ovat niin selkeästi sellaisen ihmisen tekemiä muutoksia, joka on vastustanut homoseksiä, on jae 22 myös selvästikin saman kirjurin käsialaa. Mitkään muut jakeet eivät puhu tämän kirjurin oman agendan mukaisista mieshomo käsityksistä. Tämä uudempi kulttuurillinen käsitys heijastuu myös muissa Raamatun kirjoissa, myöskin Uudessa testamentissa, sillä UT kirjoittajat lukivat Vanhaa testamenttia. Uutta testamenttia ei ollut silloin vielä olemassa.
Oliko homoseksuaalisuus alunperin syntiä?
31
90
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ainakaan Parhamin eikä sen Olssenin mielestä, koska ne harjoitti sitä itsekin ja molemmat vietiin vankilaan niistä asioista, koska ne oli siihen aikaan rangaistavia tekoja.
- Anonyymi
Homoseksin kieltäminen on kulttuurisidonnainen asia Raamatussa. Ei liity Jumalan tahtoon mitenkään.
- Anonyymi
Aloitus on ilmiselvää valhetta. Tuollaiset johtopäätökset tulevat pimeydestä, jossa tehtaillaan valheita. Jos teologisessa tiedekunnassa tuotetaan tuollaista roskaa, niin tiedekunnan voi heti lakkauttaa epätieteellisenä laitoksena.
- Anonyymi
Tuohon nyt ei mitään tiedekuntia tarvita. Tuohan on jokaisen luettavissa ja nähtävissä Raamatusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon nyt ei mitään tiedekuntia tarvita. Tuohan on jokaisen luettavissa ja nähtävissä Raamatusta.
Teologisesta tiedekunnasta jouduin pakenemaan. En kyennyt ottamaan vastaan valhetta. Sanon suoraan että teki kipeää todeta etten halunnut ottaa riskiä tulla valheen vaikuttamaksi, aivopesunvaara oli ilmeinen liberaaliteologisen opetuksen takia. RAKASTAN evankeliumia, mutta olen liian herkkä lukemaan valheliberaaliteoliaa, opetusta jonka joku "kunnioitettu" liberaaliteologi on tehnyt oppikirjaksi.
Mutta palvelen Jumalaa uskollisesti Hengen johdatuksessa. Minulle maailmankaikkeudessa on Jumala ja Hänen Sanansa tiivis silmäily,kysely, "näinkö tahdot , Herrani?"
Selef Urge - Anonyymi

Selef UrgeVai että valhetta. Raamatut käännetään niiden toimesta, jotka siellä ovat opiskelleet. Sinäkin pistät uskosi heidän käsiinsä kun luet Raamattuasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teologisesta tiedekunnasta jouduin pakenemaan. En kyennyt ottamaan vastaan valhetta. Sanon suoraan että teki kipeää todeta etten halunnut ottaa riskiä tulla valheen vaikuttamaksi, aivopesunvaara oli ilmeinen liberaaliteologisen opetuksen takia. RAKASTAN evankeliumia, mutta olen liian herkkä lukemaan valheliberaaliteoliaa, opetusta jonka joku "kunnioitettu" liberaaliteologi on tehnyt oppikirjaksi.
Mutta palvelen Jumalaa uskollisesti Hengen johdatuksessa. Minulle maailmankaikkeudessa on Jumala ja Hänen Sanansa tiivis silmäily,kysely, "näinkö tahdot , Herrani?"
Selef UrgeMinulle maailmankaikkeudessa on Jumala ja Hänen Sanansa tiivis silmäily,kysely, "näinkö tahdot , Herrani?"
Lisäys
Minulle maailmankaikkeudessa on Jumala ja Hänen Sanansa tiivis silmäily,kysely, "näinkö tahdot , Herrani?"tärkeintä eli tärkeämpää kuin saada papin virkaa. Täytyy sanoa, että "hieman" ihmettelen kuinka omatunto sietää vastata valheellisesti tenttikysymyksiin.
Selef Urge - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai että valhetta. Raamatut käännetään niiden toimesta, jotka siellä ovat opiskelleet. Sinäkin pistät uskosi heidän käsiinsä kun luet Raamattuasi.
Kyllä, siellä opetetaan valhetta ja totuutta.Valehtelet. En koskaan luottaisi muuhun kuin Jeesuksen kuolemaan syntieni anteeksiantajana. Antaa uskonsa valhemankelista tulleen käsiin on tyhmyyttä. Minun uskoni ja luottamukseni ei ole ihmisten käsiin koskaan annettu. Eikä se ole kaupan vaan pysyy ainoastaan Jumalan ikuisesti vakaissa luotettavissa käsissä.
Mistä oikein teitä valheen levittäjiä sikiää näinä viimeisinä päivinä? Mahtaa sorkkakävelijä isäsi olla ylpeä sinusta?
Selef Urge - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulle maailmankaikkeudessa on Jumala ja Hänen Sanansa tiivis silmäily,kysely, "näinkö tahdot , Herrani?"
Lisäys
Minulle maailmankaikkeudessa on Jumala ja Hänen Sanansa tiivis silmäily,kysely, "näinkö tahdot , Herrani?"tärkeintä eli tärkeämpää kuin saada papin virkaa. Täytyy sanoa, että "hieman" ihmettelen kuinka omatunto sietää vastata valheellisesti tenttikysymyksiin.
Selef UrgeMiten niin valheellisesti? Etkö osaa erottaa tieteellishistoriallistutkimuksellista näkökulmaa teologisesta näkökulmasta? Molempia voi opiskella yhtä aikaa ja samassa tiedekunnassa. Mutta sieltä ei valmistu jos ei olempia opiskele. Minä osaan erottaa ne toisistaan.
Ymmärrän tietysti, jos pelkäät sitä, että teologiset näkemyksesi muuttuvat kun saat taustatietoa Raamatun ajan historiasta toisesta näkökulmasta käsin. Monet ovat menettäneet sen uskonsa opiskelunsa takia, mikä heillä oli aiemmin. Mutta siellä ei opeteta valheellisesti.
Ainahan on mahdollista mennä jonkun kirkkokunnan yliopistoon lukemaan joku tutkinto. Saa sitten lueskella sitä teologista puolta. Vai pelkäätkö, että tulet uuteen uskoon toisen kirkkokunnan yliopistossa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, siellä opetetaan valhetta ja totuutta.Valehtelet. En koskaan luottaisi muuhun kuin Jeesuksen kuolemaan syntieni anteeksiantajana. Antaa uskonsa valhemankelista tulleen käsiin on tyhmyyttä. Minun uskoni ja luottamukseni ei ole ihmisten käsiin koskaan annettu. Eikä se ole kaupan vaan pysyy ainoastaan Jumalan ikuisesti vakaissa luotettavissa käsissä.
Mistä oikein teitä valheen levittäjiä sikiää näinä viimeisinä päivinä? Mahtaa sorkkakävelijä isäsi olla ylpeä sinusta?
Selef UrgeMikä tuossa oli valhetta? Se on tasan tarkkaan fakta, että Raamatun kääntäjät ovat opiskelleet teologisessa tiedekunnassa. Ja sieltä valmistuvien käännöstä sinäkin luet kun luet Raamattuasi. Paitsi, jos luet 1500- tai 1600-luvun käännöksiä.
Tämä on FAKTAa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin valheellisesti? Etkö osaa erottaa tieteellishistoriallistutkimuksellista näkökulmaa teologisesta näkökulmasta? Molempia voi opiskella yhtä aikaa ja samassa tiedekunnassa. Mutta sieltä ei valmistu jos ei olempia opiskele. Minä osaan erottaa ne toisistaan.
Ymmärrän tietysti, jos pelkäät sitä, että teologiset näkemyksesi muuttuvat kun saat taustatietoa Raamatun ajan historiasta toisesta näkökulmasta käsin. Monet ovat menettäneet sen uskonsa opiskelunsa takia, mikä heillä oli aiemmin. Mutta siellä ei opeteta valheellisesti.
Ainahan on mahdollista mennä jonkun kirkkokunnan yliopistoon lukemaan joku tutkinto. Saa sitten lueskella sitä teologista puolta. Vai pelkäätkö, että tulet uuteen uskoon toisen kirkkokunnan yliopistossa?"Mutta siellä ei opeteta valheellisesti. "
Kyllä opetetaan. Oppimateriaalia ei kauan tarvinnut käydä läpi kunj valheet tulevat vastaan. Liberaaliteologia on kristinuskon vastaista valhetta, jota opetetaan valheellisesti siellä.
Eipä tässä muuta.
Selef Urge
- Anonyymi
lähdeviittauksia ei mainittu.
"Tätä Raamatun paikkaa on peukailoitu, kun ajan kuluessa kulttuuri on muuttunut homovastaisemmaksi ja homoutta vastustava Raamatun kirjojen editori on halunnut siksi muuttaa tekstiä. Muutos on tehty persialais-aikakaudella ensimmäisen vuosituhannen eKr. jälkimmäisellä puoliskolla. "
Liberaaliteologista saastaista valhetta, josta palkkaakin näille valheenkeksijöille kirkko maksaa.
Selef Urge- Anonyymi
"lähdeviittauksia ei mainittu."
On totta, että aloituksen teksti on minua viisaampien kirjoittama mutta mitä lähteitä siinä tarvitaan kun minä en lainaa heitä suoraan? Lähteethän ovat sitä varten, että jos lainataan jotakin henkilöä niin lähde usein mainitaan.
Näkeehän sen jokainen lukija, että Raamatun teksti on kerrassan hölmöä ja kun syy siihen on selitetty, niin siitä tyhmempikin huomaa, että tekstiin on tehty myöhemmin lisäyksiä.
Ei kai siinä ole mitään liberaaliteologisuutta, että joku on lisännyt tekstiin omiaan? Onko sitten siinä, että ne otetaan pois? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lähdeviittauksia ei mainittu."
On totta, että aloituksen teksti on minua viisaampien kirjoittama mutta mitä lähteitä siinä tarvitaan kun minä en lainaa heitä suoraan? Lähteethän ovat sitä varten, että jos lainataan jotakin henkilöä niin lähde usein mainitaan.
Näkeehän sen jokainen lukija, että Raamatun teksti on kerrassan hölmöä ja kun syy siihen on selitetty, niin siitä tyhmempikin huomaa, että tekstiin on tehty myöhemmin lisäyksiä.
Ei kai siinä ole mitään liberaaliteologisuutta, että joku on lisännyt tekstiin omiaan? Onko sitten siinä, että ne otetaan pois?Hyi olkoon_!
Häpeä ymmärtämättömiä pilkkaaavia kommenttejasi kommenttejasi, joista loistaa pimeyden Jumalaa kunnioittamaton valo.
Alkutekstit ovat luotettavat. Käännösvirheistä huolimatta pelastukseen riittävä ydinoppi Raamatussa on selkeästi vastaanotettavissa Raamatuissa 1933/1938 ja ne muut Jumalaa avuksi huutavien pyhien pääosin kiittämät Raamatunkäännöksetkuten Raamattu Kansalle, Toivo Koilon UT:n käännös.
Vielä kerran, häpeä.Ja jos hävetä ymmärrät niin tee parannus siihen perään pyytäen uudestisyntymän siemenen saantia Jumalalta.
Ei eksytykselle, ei pahoille valheille ja minulta ja varmasti kaikiltalapsiltaan hyvää Isän päivää Isälle Taivaassa!
Selef Urge - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyi olkoon_!

Selef UrgeEi sitä tarvitse hävetä, että tutkii Raamattua syvällisesti. Lukien myöskin alkutekstien tutkimuksia. Minun Jumalani pitää sitä hyvänä asiana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitä tarvitse hävetä, että tutkii Raamattua syvällisesti. Lukien myöskin alkutekstien tutkimuksia. Minun Jumalani pitää sitä hyvänä asiana.
Otapa selvää mitä uudestisyntyminen tarkoittaa ja saako ja voiko vain uudestisyntynyt olla Jumalan pappina?
Oletko sinä uudestisyntynyt ?
Et ole. Se näkyy hedelmissäsi, joita vain Jumala ja uudestisyntyneet näkevät.
Selef Urge
- Anonyymi
Uuden liiton uskovalle ei ole mitään väitä mitä VT:ssä kirjotetaan eikä hän sieltä katso ihmeistä miten toimii missäkin tilanteessa. Häntä ei ohjaa sana, vaan Henki. Sitä hän etsii UT:n sanasta.
Henki on kaiken lisäksi yksilöllinen, ei sitä voi soveltaa toiseen henkilöön, mihin Pyhä Henki jotain ihmistä, johtaa, vaan se tapahtuu henkilökohtaisesti eikä väittelyä käydä siitä mitä saa ja voi tehdä, vaan siitä onko Herran Henki minussa ja vaellanko sen johdtuksen mukaan, vai onko minut eksytetty tai olenko eksyttänyt itseni.- Anonyymi
Se nyt vain on niin, että Uusi testamenti on sellaisten kirjoittama, joiden ainoa Raamattu oli Vanha testamentti. He ymmärsivät maailmansa niin kuin se Vanhassa testamentissa kerrotaan. Uusi testamnetti tulkitsee siis Vanhaa testamenttia.
Miten voisit ymmärtää Uutta testamenttia oikein, jos et tuntisi Vanha testamenttia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se nyt vain on niin, että Uusi testamenti on sellaisten kirjoittama, joiden ainoa Raamattu oli Vanha testamentti. He ymmärsivät maailmansa niin kuin se Vanhassa testamentissa kerrotaan. Uusi testamnetti tulkitsee siis Vanhaa testamenttia.
Miten voisit ymmärtää Uutta testamenttia oikein, jos et tuntisi Vanha testamenttia?Uusi testamentti kertoo Jeesuksesta sekä uudesta liitosta. Siitä on kyllä viittauksia VT:ssä, mutta ei UT niitä selitä, vaan kertoo miten Jeesus syntyi, eli ja miten joutui sapattirikkomusten vuoksi ristille sekä siitä miten sen jälkeen syntyi uusi liitto Hengessä. Miten uudessa liitossa Pyhä Henki ohjaa ihmisiä eikä fariseusten kieroutuneet tulkinnat. Meidän ei pidä koskaan sitoutua siihen saatanan virittämään juoneen, että rakennamme elämämme siten miten jokut ihmiset ovat tulkinneet muka Raamattua ja jätämme henkilökohtaisen yhteyden Jumalaan pois sekä sitä kautta puhdistautumisen synneistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi testamentti kertoo Jeesuksesta sekä uudesta liitosta. Siitä on kyllä viittauksia VT:ssä, mutta ei UT niitä selitä, vaan kertoo miten Jeesus syntyi, eli ja miten joutui sapattirikkomusten vuoksi ristille sekä siitä miten sen jälkeen syntyi uusi liitto Hengessä. Miten uudessa liitossa Pyhä Henki ohjaa ihmisiä eikä fariseusten kieroutuneet tulkinnat. Meidän ei pidä koskaan sitoutua siihen saatanan virittämään juoneen, että rakennamme elämämme siten miten jokut ihmiset ovat tulkinneet muka Raamattua ja jätämme henkilökohtaisen yhteyden Jumalaan pois sekä sitä kautta puhdistautumisen synneistä.
Noin 70% Uuden testamentin sanomasta on VT sanomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin 70% Uuden testamentin sanomasta on VT sanomaa.
Miten vuorisaarna on VT:n sanomaa. Kirjoitettu on, mutta minä sanon teille. Sehän on päinvastaista tarinaa.
Tai galatalaiskirje, jossa lain mukaan ojentautuminen on älytöntä ja VT:ssa usko oli ainoastaan sitä.
VT:n usko oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain juutalaisille ja pakanoita jopa tapettiin Jumalan voimasta. UT:n sanoma ei taasen ole lähelläkään sitä eikä se erottele ihmisiä millään tavalla. Kaikille ihmisille tarjotaan sama Henki on he ovat yhdenvertaisia riippumatta kansasta tai muusta jutusta.
VT: ssa voidaan kertoa tulevasta ajasta, mutta itse usko se mihin opetetaan ovat VT:ssa ja UT kuin yö ja päivä.
- Anonyymi
Avaruusoliot, joista ihminen polveutuu, olivat kaksineuvoisia ja harjoittivat kaikkien kanssa seksuaalisuutta.
- Anonyymi
Timo Eskola kirjoittaa
https://timoeskola.wordpress.com/2019/11/05/homoseksuaalisuus-ja-raamattu/
Edesmennyt Uuden testamentin professori Heikki Räisänen, joka ei millään muotoa ollut sidoksissa tunnustukselliseen kristillisyyteen ja joka tunnetaan esimerkiksi perinteisiä näkemyksiä kyseenalaistavan “kulttuurikristitty” -termin kehittäjänä, oli täysin vakuuttunut siitä, että Uuden testamentin kirjoittajat pitivät homoseksin harjoittamista syntinä. Hän kirjoittaa:
Kaiken kaikkiaan ‘Raamatun kanta’ on poikkeuksellisen selvä: homoseksualistilla ei ole olemassaolon oikeutta sen enempää Jahven valitussa kansassa kuin uuden liiton Jumalan valtakunnassa.” (Raamattunäkemystä etsimässä). Vaikka kuvaus on suorastaan kärkevä ja termin “olemassaolon oikeus” käyttö epätarkkaa, johtopäätös on selvä.- Anonyymi
Vastaavaa kantaa edustaa Räisäsen oppilas ja aihetta koskevissa kirkon symposiumeissa esitelmiä pitänyt dosentti Kari Kuula. Esimerkiksi kirjassa Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa (artikkeli “Eksegetiikasta hermeneutiikkaan”) hän toteaa: “Voimme tehdä seuraavat eksegeettiset johtopäätökset Paavalin viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen”, ja jatkaa muun muassa seuraavasti:
“– Apostoli tuomitsee kaikenlaisen homoseksuaalisen käyttäytymisen.
– Hän pitää kantaansa kiistattomana ja olettaa kristittyjen olevan samaa mieltä siitä.
– Hän pitää homoseksuaalista toimintaa luonnonvastaisena, sillä Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, joiden kuuluu liittyä toisiinsa. Tästä syystä ihmiset haluavat luonnostaan liittyä vastakkaiseen sukupuoleen.”
Vaikka Kuulakaan ei itse suosi Raamatun edustamaa kantaa, hän kuitenkin tuo sen esille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaavaa kantaa edustaa Räisäsen oppilas ja aihetta koskevissa kirkon symposiumeissa esitelmiä pitänyt dosentti Kari Kuula. Esimerkiksi kirjassa Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa (artikkeli “Eksegetiikasta hermeneutiikkaan”) hän toteaa: “Voimme tehdä seuraavat eksegeettiset johtopäätökset Paavalin viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen”, ja jatkaa muun muassa seuraavasti:
“– Apostoli tuomitsee kaikenlaisen homoseksuaalisen käyttäytymisen.
– Hän pitää kantaansa kiistattomana ja olettaa kristittyjen olevan samaa mieltä siitä.
– Hän pitää homoseksuaalista toimintaa luonnonvastaisena, sillä Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, joiden kuuluu liittyä toisiinsa. Tästä syystä ihmiset haluavat luonnostaan liittyä vastakkaiseen sukupuoleen.”
Vaikka Kuulakaan ei itse suosi Raamatun edustamaa kantaa, hän kuitenkin tuo sen esille.>>Jeesuksen puheen sisältämässä luettelossa mainitaan myös irstaus, aselgeia. Terminä se kattaa niin ikään monet seksuaalisen irstailun muodot. Sanan merkityskenttää kuvaa sen esiintyminen toisessa Pietarinkirjeessä, jossa termi kuvaa Sodoman ja Gomorran kaupunkien avointa seksuaalielämää, “sodomiaa” eli homoseksuaalista toimintaa (2. Piet. 2:7). Nämä esimerkit muistuttavat siitä, että juutalaisessa ajattelussa seksuaalisuutta koskevien käsitteiden sisältö ja näkemykset seksuaalisesta moraalittomuudesta jäsentyivät Vanhan testamentin käsitysten kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>Jeesuksen puheen sisältämässä luettelossa mainitaan myös irstaus, aselgeia. Terminä se kattaa niin ikään monet seksuaalisen irstailun muodot. Sanan merkityskenttää kuvaa sen esiintyminen toisessa Pietarinkirjeessä, jossa termi kuvaa Sodoman ja Gomorran kaupunkien avointa seksuaalielämää, “sodomiaa” eli homoseksuaalista toimintaa (2. Piet. 2:7). Nämä esimerkit muistuttavat siitä, että juutalaisessa ajattelussa seksuaalisuutta koskevien käsitteiden sisältö ja näkemykset seksuaalisesta moraalittomuudesta jäsentyivät Vanhan testamentin käsitysten kautta.
Sanan merkityskenttää kuvaa sen esiintyminen toisessa Pietarinkirjeessä, jossa termi kuvaa Sodoman ja Gomorran kaupunkien avointa seksuaalielämää, “sodomiaa” eli homoseksuaalista toimintaa (2. Piet. 2:7)
“Hän tuomitsi tuhoon Sodoman ja Gomorran kaupungit ja poltti ne poroksi varoitukseksi niille, jotka vastaisuudessa elävät jumalattomasti.” (2. Pietarin kirje 2:6, FinRK)
Jumalattomasti = ἀσεβέσιν = asebesin. Esiintyy Uudessa testamentissa yhdeksän kertaa, ja aina merkityksessä Jumalaton. Ei kertaakaan sodomiaan, joka on ihmisten keksimä termi. Sodoman ei tuhottu homoseksuaalisiuden takia, ei edes kenenkään seksuaalielämän takia.
Jumalanitse kertoo miksi Sodoma tuhottiin:
“20. Herra sanoi: ”Koska valitushuuto Sodoman ja Gomorran vuoksi on suuri ja koska niiden synnit ovat hyvin raskaat, 21. minä lähden alas katsomaan, ovatko niiden asukkaat tehneet kaiken sen, mistä minulle on valitettu, vai eivät. Tahdon tietää sen....” (1. Mooseksen kirja 18:20-21, FinRK)
Eli syntejä oli useampia. Mitkä ne olivat?
“49. Tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys ja se, ettei hän tarttunut kurjan ja köyhän käteen, vaikka hänellä ja hänen tyttärillään oli yltäkyllin leipää ja rauhaisat olot. 50. He ylpeilivät ja tekivät iljettäviä tekoja minun edessäni. Kun minä sen näin, minä pyyhkäisin heidät pois.” (Hesekiel 16:49-50, FinRK)
Kappas, ei minkäänlaista mainintaa seksuaa,ielämöstä. Ei sanaakaan homoseksuaalisuudesta. Ei sodomiasta.
Jatka vain kuviteltujen tarinoiden jakamista ottamatta ITSE selvää RAAMATUSTA LUKEMALLA, mitä siellä oikeasti sanotaan.
Irstailua ei ole määritelty Raamatussa. Se on ihan mitä itse kukin haluaa sanoa, ja sinä sanot, että se tarkoittaa homoseksuaalisuutta. Ihmisten omassa lihassa keksimään selittelyä siis. Raamatun alkuteksti ei kuitenkaan puhu yhtään mitään homoseksuaalisuudesta tuossa yhteydessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastaavaa kantaa edustaa Räisäsen oppilas ja aihetta koskevissa kirkon symposiumeissa esitelmiä pitänyt dosentti Kari Kuula. Esimerkiksi kirjassa Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa (artikkeli “Eksegetiikasta hermeneutiikkaan”) hän toteaa: “Voimme tehdä seuraavat eksegeettiset johtopäätökset Paavalin viittauksista homoseksuaaliseen käyttäytymiseen”, ja jatkaa muun muassa seuraavasti:
“– Apostoli tuomitsee kaikenlaisen homoseksuaalisen käyttäytymisen.
– Hän pitää kantaansa kiistattomana ja olettaa kristittyjen olevan samaa mieltä siitä.
– Hän pitää homoseksuaalista toimintaa luonnonvastaisena, sillä Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, joiden kuuluu liittyä toisiinsa. Tästä syystä ihmiset haluavat luonnostaan liittyä vastakkaiseen sukupuoleen.”
Vaikka Kuulakaan ei itse suosi Raamatun edustamaa kantaa, hän kuitenkin tuo sen esille.Kari Kuula ei taida osata kreikkaa riittävän hyvin. Kun kirkon traditio väittää, että Paavali puhuu homoseksualisuudesta, niin hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sanoa, että Paavali puhui homoseksuaalisuudesta. Mutta tosiasia on se, ettei hän puhunut.
Jälleen kerran, jotta voisimme ymmärtää, mitä Raamattu sanoo kun se puhuu homoseksuaalisuudesta, meidän on asetuttava Uuden testamentin ajan Raamatun lukijoiden saappaisiin. Meidän pitää ymmärtää heidän maailmankuvaansa. Kun Paavali kirjoittaa:
“9. Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä homoseksuaalisuuden harjoittajat, 10. eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät peri Jumalan valtakuntaa.” (1. Korinttolaiskirje 6:9-10, FinRK)
Paavali käyttää tuossa sanaa ἀρσενοκοῖται eli arsenokoitai, joka on käännetty homoseksuaalisuuden harjoittajiksi. Tätä sanaa ei esiinny missään kreikankielisissä kirjoituksissa ennen kuin Paavali sen ylös kirjoittaa kahdessa kohtaa (1.Kor. 6:9 ja 1.Tim.1:10). Osa tutkijoista ajattelee sanan olevan Paavalin itse keksimä. Se muodostuu kahdesta tunnetusta sanasta: arseno eli miespuolinen ja koitan eli yhdyntä. Mutta sen aikaisessa kreikkalais-roomalaisessa yhteiskunnassa ei tunnettu lainkaan sukupuolista suuntautumista tarkoittavia sanoja eikä itseasiassa koko termiä tai käsitettä. He eivät tienneet mitään sellaisesta. Se on vasta niinkin myöhäistä kuin Freudilaisen ajan jälkeistä filosofiaa.
Paavalin elinaikana oli kyllä homosuhteita ja heterosuhteita mutta siihen aikaan ei puhuttu homoista eikä seksuaalisesta suuntautumisesta, jossa samaa sukupuolta oleva ajattelisi olevansa homoseksuaalina kiinnostunut seksuaalisesti vain omasta sukupuolestaan.
Koska Paavali ei tuntenut tällaista nykypäivän sukupuolisen suuntautumisen käsitettä, hän ei voinut puhua homoista, ja näin ollen hän ei myöskään voinut tuomita homoutta eikä homoja. Ei hän tiennyt, että ihmiset olisivat sukupuolisesti jollakin tavalla suuntautuneita. Hänelle ihmiset olivat vain ihmisiä.
Takaisin tuohon arsenokoitai-sanaan. Tämän sana merkitystä ei tiedetä mutta se tiedetään, että se ei tarkoita homoseksualisuutta. Sanatarkkakäännös olisi miehen "harjoittama yhdyntä". Mutta jos tämä kieltäisi homosekusaalisuuden, niin olisi todella kummallista, että sana, joka tarkoittaisi sekä samansukupuolisten miesten että samansukupuolisten naisten seksuaalisuutta. Naishomoista käytetään suomen kielessä sanaa lesbo ja mieshomosta hintti. Molemmat ovat siis homoja. Miksi Paavali käyttäisi tuollaista sanaa kieltääkseen kaiken homoseksuaalisuuden? No ei Paavali niin teekkään. Koska hän yhdistää vain miehen ja yhdynnän toisiinsa. ,aitetaanpa tuo Paavalin sana suomen kieliseen käännökseen niin kuin se kirjaimellisesti käännetään:
Ettekö tiedä, etteivät vääryydentekijät peri Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät haureelliset eivätkä epäjumalanpalvelijat, eivät avionrikkojat, irstailijat eivätkä yhdyntää harjoittavat miehet...
Kääntäjillä ei ole oikeasti hajuakaan mitä tämä tarkoittaa. Eikö miehet saa yhtyä naiseen? Useaan naiseen? Omaan verisukulaiseensa? No tämä sopisi lauseeseen Vanhan testamentin lakien perusteella. Eikö mies saa yhtyä mieheen? Raamatun alkuperäisteksti ei yksiselitteisesti kiellä miehen yhtymistä mieheen ennen tätä jaetta. Vanhassa testamentissa on yksi kohta, joka kieltää miestä makaamasta miehen kanssa mutta se on jälkeenpäin tehty lisäys. VT kieltää homoseksuaalisuuden vain epäjumalanpalveluksen osana.
Eikä homoseksuaalisuutta tunnettu Paavalin elinaikaan aikaan. Sille ei ole edes omaa sanaansa tuon ajan kreikankielessä.
Roomalaiskirjeessä homoseksuaalisuus otetaan esille osana epäjumalanpalvelusta. Paavali ei kritisoi homoseksuaalisuutta vaan epäjumalanpalvelusta harjottavia ihmisiä. Hän kertoo, millasia eri epäjumalanpalvelusmenoja he harjoittivat palveluksissaan. Room 1:18-32 Paavali puhuu Jumalan jättäneiden joukosta, jotka käyttäytyvät monella tapaa huonosti. Hän luettelee noita asioita, joita tämä joukko tekee ja pitää heitä huonoina KOSKA HE OVAT HYLJÄNNEET JUMALAN. Ei siksi, että he olisivat harrastaneet homoseksuaalisia tekoja. Kyse mm. on himokkaasta seksuaalisesta hurjastelusta, joka on sellainen ylilyönti, että sitä ei siihen aikaan katsottu hyvällä, kuten ei ylensyöntiäkään eikä ylenmääräistä humaltumistakaan eli ylenjuontia.
Summa summarum, Raamatun alkuperäistekstit eivät sisältäneet ainuttakaan kohtaa, joissa suhtauduttaisiin nimen omaan homoseksin harjoittamiseen negatiivisesti. Seksuaalisuus on ollut kirkkoisille ongelma, erityisesti katoliselle kirkolle, joka on pyrkinyt hallitsemaan kirkkonsa jäseniä määräämällä heidän seksuaalisuuttaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanan merkityskenttää kuvaa sen esiintyminen toisessa Pietarinkirjeessä, jossa termi kuvaa Sodoman ja Gomorran kaupunkien avointa seksuaalielämää, “sodomiaa” eli homoseksuaalista toimintaa (2. Piet. 2:7)
“Hän tuomitsi tuhoon Sodoman ja Gomorran kaupungit ja poltti ne poroksi varoitukseksi niille, jotka vastaisuudessa elävät jumalattomasti.” (2. Pietarin kirje 2:6, FinRK)
Jumalattomasti = ἀσεβέσιν = asebesin. Esiintyy Uudessa testamentissa yhdeksän kertaa, ja aina merkityksessä Jumalaton. Ei kertaakaan sodomiaan, joka on ihmisten keksimä termi. Sodoman ei tuhottu homoseksuaalisiuden takia, ei edes kenenkään seksuaalielämän takia.
Jumalanitse kertoo miksi Sodoma tuhottiin:
“20. Herra sanoi: ”Koska valitushuuto Sodoman ja Gomorran vuoksi on suuri ja koska niiden synnit ovat hyvin raskaat, 21. minä lähden alas katsomaan, ovatko niiden asukkaat tehneet kaiken sen, mistä minulle on valitettu, vai eivät. Tahdon tietää sen....” (1. Mooseksen kirja 18:20-21, FinRK)
Eli syntejä oli useampia. Mitkä ne olivat?
“49. Tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys ja se, ettei hän tarttunut kurjan ja köyhän käteen, vaikka hänellä ja hänen tyttärillään oli yltäkyllin leipää ja rauhaisat olot. 50. He ylpeilivät ja tekivät iljettäviä tekoja minun edessäni. Kun minä sen näin, minä pyyhkäisin heidät pois.” (Hesekiel 16:49-50, FinRK)
Kappas, ei minkäänlaista mainintaa seksuaa,ielämöstä. Ei sanaakaan homoseksuaalisuudesta. Ei sodomiasta.
Jatka vain kuviteltujen tarinoiden jakamista ottamatta ITSE selvää RAAMATUSTA LUKEMALLA, mitä siellä oikeasti sanotaan.
Irstailua ei ole määritelty Raamatussa. Se on ihan mitä itse kukin haluaa sanoa, ja sinä sanot, että se tarkoittaa homoseksuaalisuutta. Ihmisten omassa lihassa keksimään selittelyä siis. Raamatun alkuteksti ei kuitenkaan puhu yhtään mitään homoseksuaalisuudesta tuossa yhteydessä.Eskola on oikeassa. Jokainen voi itse käydä sen blogi tekstin lukemassa.
Timo Eskola ja Tapio Puolimatka ovat viisaita ihmisiä ja heihin voi tavallinen uskovainen luottaa.
- Anonyymi
Sillä vain ei ole mitään merkitystä uudessa liitossa miten me minkin käskyn tulkitsemme ja olemme sitä noudattavinamme. Jos lain mukaan ihminen ojentuu niin silloin on aivan sama rikkokkoko hän kaikkia lakeja tai on pitäväninään ne kaikki. Kumpikin johtaa samaan lopputulokseen. Helvettiin ilman pelastusta.
Ihminen pelastuu sen Hengen mukaan mikä hänessä on. Jumalan Hengen mukaan hänet pyhitetään ja valmistetaan taivaskelpoiseksi. Siinä ei ole mitään lakeja tai sääntöjä eikä se tarkoita irstastailuja tai mitä tahansa muita syntejä, vaan sitä että Jumala johdattaa kutakin ihmistä Henkensä mukaan ja siinä voi olla erilaisia kausia, mutta lopputulos on se, että hän kulkee puhdistettuna synnistä kohden taivasta.
Joten pelkkä lain tulkinta on vain turhaa ajanhukkaa eikä ruoki mitään muuta kuin harhaoppista lakihenkisyyttä.- Anonyymi
Niinhän se on lain kohdalla. Mikään laki ei kuitenkaan sano, että homoseksi olisi syntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se on lain kohdalla. Mikään laki ei kuitenkaan sano, että homoseksi olisi syntiä.
Vaikka sanoisikin joku laki, niin sillä ei olisi uudessa liitossa mitään merkitystä.
Ja vaikka ei sano, ei se tarkoita sitä että ihmisten pitää homostella ja Jumala näyttää sille peukkua. Emme me voi ryhtyä Jumalan tuomariksi ja päättää itse kohdallamme mitä Jumala oikein haluaa.
Meidän tulee etsiä Pyhä Henki kuten UT johdattaa ja sen jälkeen omalla kohdalla tuntea se mihin Jumala johdattaa eikä meidän osa ole ryhtyä järjestelemään muiden ihmisten uskonelämää.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845327Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423561Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j582932Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin372135Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611906Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861686- 471596
- 941402
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71195