https://yle.fi/a/3-12653276
Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat julkisesti ilmoittaneet tulevista leikkauksista jotka kohdistuvat raskaasti myös sosiaalipuolen menoihin. Eilisessä paneelissa Mykkänen sen sanoi reilusti, Purra kierteli tapansa mukaan miellyttääkseen äänestäjiä. Työttömyysturvaan tulee tietenkin muutoksia, sekin on otettava huomioon. Asiahan on hyvä näin saadaan talous kohdalleen. Pelkona kuitenkin on että käy kuin Sipilän aikoina jossa tulois valui suuryritysten taskuihin.
Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat julkisesti ilmoittaneet tulevista leikkauksista jotka kohdistuvat raskaasti myös sosiaalipuolen menoihin. Eilisessä paneelissa Mykkänen sen sanoi reilusti, Purra kierteli tapansa mukaan miellyttääkseen äänestäjiä. Työttömyysturvaan tulee tietenkin muutoksia, sekin on otettava huomioon. Asiahan on hyvä näin saadaan talous kohdalleen. Pelkona kuitenkin on että käy kuin Sipilän aikoina jossa tulois valui suuryritysten taskuihin.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Miljardien suorat ja välilliset yritystuet voisi hyvin lopettaa. Ovat tehottomia ja suuntautuvat jo nyt väärille tahoille.
Kunnatkin joutuvat supistsmaan toimintojaan, esim uimahalliin pääsee pääasiassa vain kirkolla asuvat, siksi se tasapuolisuuden vuoksi saisi sulkea, kuitenkin siitä on isot menot.
Terveyspalveluita pitäisi parantaa eikä leikata.
Kokoomus ja perussuomalaiset esittivät oman leikkausbudjettinsa. Kokoomus oli reilu kun kertoi suoraan käyvän sosiaaliturvan, ansiosidonnaisen päivärahan ja asuntotuen kimppuun. Asuntotuki on lähinnä pääkaupunkiseudun ongelma jossa on korkeat vuokrat ja paljon matalapalkka-alan työtä.
Sosiaalimenot taas iskee pohjoiseen koska terveydenhoito on pääasiassa julkisella puolen, toisin kuin etelässä.
Perussuomalaisten budjetti vaatisi eroa eu:sta ja eristäytymistä muista pohjoismaista jolloin voitaisiin leikata maahanmuuton kustannuksista. Tietenkin perussuomalaiset olisivat valmiit leikkaamaan ansiosidonnaisesta ja sosiaalimenoista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a6f1e081-782d-44f6-9c5d-6be74fce9744 kuka leikkaa mistäkin
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009233419.html tes
Persuilla on aina se sama leikkauslista, voisivat sanoa sen suoraan, että samaa kuin aina ennenkin. YLE:n budjetista leikkasivat puolet pois, sitten kehitysavusta suurimman osan ja muista maahanmuuttokustannuksista, ja ilmastonmuutoksen torjuntaan tarkoitetuista kuluista ja tietysti EU- jäsenmaksuista.
Varsinainen vaalibudjetti jolla koitetaan nuolla köyhää kansaa, toteutus vaan ei ole mitenkään realistinen.
Persut ovat Ylelle vihaisia kun se puoluettomana veronmaksajien kustantamana joutuu puhumaan totta. Suomessahan media on hyvin oikeistovetonen kuten MTV ja iltapäivä lehdet.
Onhan ylenkin hallintoneuvosto kokoomusjohtoinen, ja vastaavat päätoimittajat ova tulleet oikeisto lehdistä.
Persuja vain ärsyttää se kun yle ei pysty puhumaan puolueellista muunneltua totuutta.https://yle.fi/aihe/s/yleisradio/ylen-hallintoneuvosto
Halooooooo nämä leikkaukset Eivät köyhytä suomalaista köyhää!
Asuntotuki on lähinnä pääkaupunkiseudun ongelma , jossa on paljon elintasopakolaisia , korkeat vuokrat ja kela maksaa ja elättää.
Asuntotuki on käytössä pääasiassa opiskelijoilla ja matalapalkka-alan työntekijöillä. Jokainen voi kuvitella jos yksiön vuokrat pyörii tonnin kahtapuolta ei yksinhuoltajalla mene hyvin.
Väitämpä että asukaslukuun suhteutettuna Lapissa on suuri määrä Kelan palkkalistoilla.
Matut on Suomen suurin kuluerä.
Suhteutettuna kanta-Suomalaisiin.
Persujen kannattajat ei muuta kykene edes näkemään, on kyllä aivan lattapäiden hommaa tuo ainainen matujen tuominen joka asiaan.
Selkokielen kohderyhmiin on sijoitettu myös suomen kieltä opettelevat siirtolaiset, pakolaiset, vähemmistöt.
Siinä syy, miksi televisiosta tulee hidastettua puhetta.
https://static.mvlehti.net/uploads/2016/04/Armeija-kantaa-laukkuja-GIF.gif
Orpon määräys.
Pääkaupunki seudulla olleena ja liikkuneena olisi hyvä selventää tiettyjä asioita.
Kemijärvellä on annettu kuva kuinka maahanmuuttajat vain käyttävät hyväksi meidän sosiaaliturvaa.
Rakennuksilta kuulee yhä enemmän vieraskielisten puhetta. Katurakennuksessa sama tilanne. Kauppojen, postin, siivousvirmojen, liikennepuolen raitsikat, taksit linja-autot näissä kohta valtaosa on maahanmuuttajien hallinnassa.
Vantaalla perustettavista yrityksistä 40% on maahanmuuttajien.
Tämä siksi että Kemijärvellä on aivan väärä kuva maahanmuuttajien halusta työllistyä.
Tulette huomaamaan että kohta ne vähätkin työt Kemijärvellä tulee mamut tekemään.
Sanna on itse tunkenut itsensä Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Kukaan ei ole häntä sinne kutsunut, päin vastoin siellä ihmetellään miksi sinne tullut.
Mitä pääministeri tekee Australiassa?
Kengurukaljaako on mennyt sinne testaamaan ja lipittämään.
Suomen ja suomalaisten asioita pitäisi hoitaa.
Olisit kuunnellut eilen miksi Marin on matkalla. On työvierailu joka on valmisteltu jo kuukausia sitten. Seurueeseen kuuluu suomalaisia yrityksiä useita kuten Nokia, Neste ja paljon muita.
Näitä vienninedistämis matkoja on tehty aikaisemminkin.
Tässä tarkempaa tietoutta. Kannattaa näistä asioista ottaa selvää virallisilta tahoilta, eikä hevosmiesten tietotoimistosta.
https://valtioneuvosto.fi/-//10616/paaministeri-marin-uuteen-seelantiin-ja-australiaan
Tuon kun luki, niin siitä kävi hyvin selväksi, kuinka löperöä on matkan anti. Tuolla lailla se turistimatka saadaan naamioitua mukamas tärkeäksi matkaksi, jossa hoidetaan meidän asioita. Meidän asioiden hoito olisi vaatinut pääministerin läsnäoloa täällä, kun on meneillään hallituskriisi, mutta kun Marin on keskustelemassa Uudessa Seelannissa naisten tasa-arvosta, samalla kuin hänen mukanaan olevat kaupalliset edustajat keskustelevat lampaan lihan hinnasta.
Tuon sinun kirjoituksen kun luki ymmärtää Kemijärven hädän miksi siellä ei ole yrityksiä, ja miksi poletaan paikallaan. Jos tuommoinen yksisilmäisyys on valloillaan se selittää paljon.
lue edes tämä kohta tarkkaan.
"Ministeri Skinnari tapaa Uuden-Seelannin ja Australian vierailunsa aikana molempien maiden ministereitä sekä elinkeinoelämän edustajia. Matkalle osallistuvaan, Business Finlandin kokoamaan suomalaisyritysten valtuuskuntaan kuuluvat yritykset ovat: CSC – IT Center for Science, Kone Corporation, Neste Oyj, Nokia Oyj ja WithSecure."
Ymmärrätkö nyt että Suomen vientiä yritetään edistää.
Lisää pitkänkantaman ohjuksia.
https://yle.fi/a/3-12043017
Lisää suolaa haavoihin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009238322.html
Vielä Saulikin kehtas tehdä tämän.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009238493.html
Käyttääkö V-kestävää huulipunaa.