Terppa,
eilen kävin juoksemassa HCR:n, ja oli kyllä upea kokemus! Sää sattui suosimaan, ei liian kuuma ja sopivan tuulista. Ja ihmettelin että juoksulla oli kohteliasta väkeä, ei syljetty miten sattuu, ei poukkoiltu ja vesipisteillä oli yllättävän selkeä meno. Ja tietä sai kun halusi alkaa nostamaan nopeutta. Ja muutenkin, omassa nupissa oli sellainen innostunut tunnelma ja ison urheilujuhlan tuntu, vaikkei tapahtuma sinällään olekaan mikään jättitapahtuma vielä. Koko tapahtuma ylitti odotukseni mahtavasti!
Ainoa harmittava juttu oli että maali oli toisin kuin nettisivun kartassa mainittiin, eli autopääsisäänkäynnin kautta löytyi loppusuora. Voimia olisi ollut, mutta loppukiri jäi hölmistyneeksi toteamukseksi:"ai, olenkin jo maalissa!". ;)
Yleiskuntoni on ollut aina varsin hyvä, mutta nyt sitten viimeisen puoli vuotta treenasin juoksua melkein ainoastaan, pari kolme krt viikossa. Ja ensimmäinen "kisa", ja pääsin karkeasti asetetun tavoitteen alle hyvin (2h). Ehkä kokonaisuuden kruunasi se että missään vaiheessa juoksu ei tuntunut lainkaan pahalta, kaikki sujui täysin ongelmitta.
Oliko mukana muita ensikertalaisia? Entäs "konkarimpaa" kalustoa; miltä juokseminen tänä vuonna tuntui? Ja oletteko käyneet mm. Mikkelin puolimaratonilla - miten se poikkeaa HCR:stä? Ja mitä muita puolimaratoneja olisi tälle kesälle jäljellä joihin voisi osallistua?
Terkuin,
-Teme Helsingistä

Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo mulle toi eilinen juoksu oli ensimmäinen juoksutapahtuma, ja hyvä sellainen olikin. Oon juossu pitkin vuotta parin tunnin pitkiä lenkkejä kerran viikkoon ja lisäksi pienempiä. Se reilu 20 km meni just silleen kun olin suunnitellu. Sain alitettua tavoiteaikani 2h muutamalla minuutilla. En kyllä olis kovempaakaan päässy, ja nyt juoksusta jäi tosi hyvä olo. Tänään ei ollu edes jalat kipeät!!
Että seuraavaksi elokuun maratonia odotellessa...vähän jännittää. Ajattelin meinaa, että tavoiteaikani maratonille olisi noin 4h, mutta eilisen perusteella luulisin, että en jaksa painaa neljää tuntia reilulla 10km/h vauhdilla. Ehkä otan tavoitteeksi vaan maaliin pääsyn noin 4,5 tunnin aikaan ja niin, että juoksusta jää hyvä fiilis!! ps. Suosittelen maratonia varten ostamaan lisäravinne tms. liikkeestä M9 endurance drink jauhetta, se on tarkotettu nimen omaan pitkiä matkoja ajatellen. Se vähentää lihaskipuja ja maitohapon muodostumista. Testasin sitä eilen, ei tullu jalat kipeeksi ja kuten sanoin, tänäänkään ei oo ollu lihakset juuri lainkaan kipeenä.
Hauskaa juoksu kesää sulle!
t:Riikka
Onneksi olkoon sinulle sitten myös hyvästä suorituksesta! Ja yhdyn otsikkoosi, erikoisen upea elämys. Hienoa kuulla että olet myös ensikertalainen, kiitos siis vastauksesta!
Täysin sama juttu, olen tosi hämmästynyt että lihakset ovat tosi hyvän tuntuiset nyt, jopa paremmat kuin vaikkapa laiskana "yhden juoksun viikolla"; tai sitten tiukan alle 10km lenkin jälkeen. En tiedä missä syy, kaipa siellä pitkässä syöttö-/juottohallissa tuli venyteltyä tarpeeksi (=30min) kaveria maaliin odotellessa. Enkä ottanut muuta kuin pari mukia vettä ja mukin sitä Gatoa, siis bansku, jugen ja lakun kyytipojiksi.
Päätin jo ennen juoksua että enpä aio kyllä maratonille osallistua. Ja edelleenkään ei tullut hinkua vetää tuplalenkkiä, vaikka luulen että vielä ehkä sellainen kymmenen km olisi voinut rauhallisella tahdilla mennä ilman rajua hyytymistä. Tosin, muistettava on että maraton taitaa olla paljon merkittävämpi pään ja asenteen treenauksen osalta.
Sen sijaan se Mikkeli jäi kiehtomaan. Kovasti mietityttää että olisikohan se osallistumisen paikka. Nyt muuten mulle ainakin tuli tyhjä olo - jatkumo katkesi kun tavoitteita ei loppukesälle ole lainkaan kisamielessä automaattisesti..
Kiitos, samoin, hyvää juoksua ja treenaamisintoa sinullekin! Olisi kiva tietää miten maraton menee sitten elokuussa. Kirjoitathan siitä sitten kokemuksia tänne vaikkapa, jookosta?
-Teme
Kirjoitustasi lukiessa tulee mieleen vuosi 2001. Silloin osallistuin ensimmäistä kertaa HCR:lle (nimi taisi olla vielä HPM) ja juoksin myös hieman alle 2 tunnin ja innostuin siitä sitten ilmoittautumaan syksyn HCM:ään. Se sujui sitten noin 4.15 aikaan ja fiilis maaliin tullessa oli suorastaan liikuttava. Voin suositella lämpimästi tosin hommaan on jäänyt koukkuun :) Sullekin siis tuollainen 4.15 aika lienee täysin realistinen tavoite.
Tottahan maraton on puolikasta vaativampi mutta toisaalta vauhtihan on hitaampaa eli ei voi ajatella niin että olisi "tuplarääkki"
Tsemppiä juoksemiseen !
Aika oli 2.17 ja olen tyytyväinen. Kuukauden olen reenaillut, ja siihen nähden mielestäni pärjäsin hyvin. Vähän kyllä arvioin sään väärin, ja oli liian paljon päällä. Täyspitkälle en kyllä aio, mutta uudestaan puolikkaalle kyllä=) La iltana oli kyllä aika huono olo, paleli ja jalat oli kipeät..
Juoksin ekan puolikkani viime kesänä Mikkelissä - tapahtuma on paljon pienempi, joten ruuhkasta ei alkukilometrin jälkeen tarvinnut kärsiä. Aikani oli molemmissa tapahtumissa hiukan yli 2 tuntia.