Säieteorian tutkimisesa lienee omat hyvät puolensa. Ainakin se on tarjonnut uusia mahdollisia ajattelun välineitä.
Kuitenkin fysiikan kehitys atomimallin kehittelystä lähtien on ollut melko paljon teoreettisella pohjalla.
Yhtenäisteoriasta puhuttaessahan puhutaan usein siitä, että yhdistettäisiin keskenään luonnon neljänä perusvoimana pidetyt lainalaisuudet, eli:
1. gravitaatio
2. sähkömagneettinen voima
3. heikko ydinvoima
4. vahva ydinvoima.
Kuitenkin on mahdollista, että kyseessä olisivatkin saman ilmiön eri ilmenemismuodot!
Mielestäni uuden lähtökohdan yhtenäisteorian olemuksen selvittelyyn voisi saada hyödyntämällä kriittisesti olemassaolevaa tietoa. Mielestäni liikkeele tulisikin lähteä atomimallista. Voisiko olla malleja, jotka sopisivat nykyistä paremmin kokeellisiin havaintoihin? Kuten hyvin tunnettua, atomimalliteoriakin perustuu lähinnä epäsuoriin havaintoihin. Vaikka yksittäisten atomien paikat voidaankin havaita, niin todellisuudesta atomeista saadaan selville niiden muodostama potentiaalikenttä.
Kvanttimekaniikka on laajentanut näkemyksiämme mikrokosmoksen olemuksesta valtavasti. Mutta eikö siinäkin ole runsaasti epävarmuustekijöitä? Ovatko asiat lopulta luonteeltaan "sattumanvaraisia", siis tietyllä todennäköisyydellä tapahtuvia, vai onko kyseessä tapa hahmottaa ns. mustaa laatikkoa, jonka sisäistä rakennetta emme vielä ymmärrä?
Hiukkasfysiikka on vuosikymmeniä kulkenut vahvasti teoreettisten vaikutteiden suuntaan. Hiukkasfysiikan vaarana lienee, että kvanttimekaaninen ajattelutapa johtanee pahaimmillaan siihen, että varsin monenlaiset koetulokset voidaan nähdä teoriaan sopivina.
Entäpä epätarkkuusperiaate? Onko se ihmisen ajattelun kapeudesta johtuva historiallinen, totuutena pidetty välivaihe vaiko universaali laki? Kyllähän se varmasti kuitenkin kertoo kokonaisuudesta ainakin osan!
Kuitenkin fysiikan kehitys atomimallin kehittelystä lähtien on ollut melko paljon teoreettisella pohjalla.
Yhtenäisteoriasta puhuttaessahan puhutaan usein siitä, että yhdistettäisiin keskenään luonnon neljänä perusvoimana pidetyt lainalaisuudet, eli:
1. gravitaatio
2. sähkömagneettinen voima
3. heikko ydinvoima
4. vahva ydinvoima.
Kuitenkin on mahdollista, että kyseessä olisivatkin saman ilmiön eri ilmenemismuodot!
Mielestäni uuden lähtökohdan yhtenäisteorian olemuksen selvittelyyn voisi saada hyödyntämällä kriittisesti olemassaolevaa tietoa. Mielestäni liikkeele tulisikin lähteä atomimallista. Voisiko olla malleja, jotka sopisivat nykyistä paremmin kokeellisiin havaintoihin? Kuten hyvin tunnettua, atomimalliteoriakin perustuu lähinnä epäsuoriin havaintoihin. Vaikka yksittäisten atomien paikat voidaankin havaita, niin todellisuudesta atomeista saadaan selville niiden muodostama potentiaalikenttä.
Kvanttimekaniikka on laajentanut näkemyksiämme mikrokosmoksen olemuksesta valtavasti. Mutta eikö siinäkin ole runsaasti epävarmuustekijöitä? Ovatko asiat lopulta luonteeltaan "sattumanvaraisia", siis tietyllä todennäköisyydellä tapahtuvia, vai onko kyseessä tapa hahmottaa ns. mustaa laatikkoa, jonka sisäistä rakennetta emme vielä ymmärrä?
Hiukkasfysiikka on vuosikymmeniä kulkenut vahvasti teoreettisten vaikutteiden suuntaan. Hiukkasfysiikan vaarana lienee, että kvanttimekaaninen ajattelutapa johtanee pahaimmillaan siihen, että varsin monenlaiset koetulokset voidaan nähdä teoriaan sopivina.
Entäpä epätarkkuusperiaate? Onko se ihmisen ajattelun kapeudesta johtuva historiallinen, totuutena pidetty välivaihe vaiko universaali laki? Kyllähän se varmasti kuitenkin kertoo kokonaisuudesta ainakin osan!
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Kuitenkin on mahdollista, että kyseessä olisivatkin saman ilmiön eri ilmenemismuodot!"
Säieteorian yksi olettamuksistahan liittyy tähän.
Eli alkeishiukkaset olisivat vain säikeen eri värähtelytapoja. Tavallaan siis säikeitä olisi olemassa vain yhdenlaisia, mutta koska se voi värädellä usealla eri tavalla, syntyy myös useita erilaisia alkeishiukkasia.
Fyysikot ovat luoneet kvanttimekaniikan ja ovat teoreettisesti todistaneet sen olemassa olon. Nykyistä käsitystä pidetään niin oikeana, ettei olla valmiita hyväksymään teoriaa, joka kumoaa koko kvanttiteorian atomista lähtien. Mitä jos koko kvanttiteorian lähtökohdat ovat vääriä? Jos näin olisi, niin nykyisin yritetään väkisin luoda tarinaa eteenpäin, ollaan siis kuin eräänlaisessa saippuaoopperassa, jossa kuollut hahmo pitää herättää takaisin henkiin. Eli yritetään väkisin keksiä yhtenäisteoriaa. Jos joku sattuisi keksimäänkin uuden kvanttiteorian kumoavan teorian, fyysikot nauraisivat hänet maanrakoon, sillä eivät hyväksy olleensa väärässä.