Harvinaisin murre

savvoo

Mikä on tällä hetkellä suomen harvinaisin murre?

4

1245

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sudeettisavolainen

      Riippuu tietysti, miten murre määritellään levikiltään ja "puhtauldeltaan". Kannakselaismurteiden osaajia ei liene enää paljon. Seiskarin saaren murre (aika omaperäinen) on kai jo kuollut. Osanneeko kukaan lapsena oppinut enää vanhaa raumaakaan?

    • PorsasUrhea

      Alkuperäistä stadin slangia bamlanneet ovat jo pääosin delanneet.

      Siirtolaisten siansaksaslangi on alkuperäisestä yhtä kaukana kuin savon murre suomesta.

      Arvelisin, että alkuperäisen stadin puhujien lukumäärä lasketaan enää sadoissa.

      RÖH~

      • Röden gamlis

        On meitä muutama, mutta kukaan ei "alkuperäisiä", minäkin vasta vuodelta -36. viidettä polvea vasta stadissa. Ja meinaan kuollakin täällä.

        Alkuperäinen stadin slangi syntyi 1800-luvun lopulla, kun teikäläiset urpot tunki messiin. Stadin slangi syntyi alkujaan yhteiskieleksi ruotsin- ja suomenkielisten kakaroiden välille. Siinä oli alunperin hyvin paljon venäläisiäkin sanoja. Eloonjääneitä niistä kai ovat vain jotkut mesta ja safka ja joku muu.

        Slangi ei ole sama kuin murre, vaikka olen ylpeä omastani, jota veteraanina olen elvytellyt. Luin tuon stadin slangille käännetyn Aku Ankan, ja minusta se kauempana lapsena oppimastani slangista kuin savo suomesta.

        Oikeita murteita on, mutta slnagit ovat olevaa ja menevää, helposti muuttuvia.

        Farfarfar


    • Jasu

      Ois veleho kois oppinna aiosti puhuu pettääveen murretta.Joku kehu et tää ois kuoleva murre. Kyllähän se vaa meleko suurella varmuuella soattaa joskus niin käyä. Olj tuol meiän kylällä viel joitaki jotka puhuu viel.
      Piirteitä: vesi-ves
      kylmä-kylymä
      nuori-nuor
      kovempaa-kovempata
      kuoppia-kuoppaloita

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1877
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1270
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1011
    4. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      894
    5. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      888
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      62
      716
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      32
      612
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      12
      505
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe