Suomessa riisipaketeissa usein neuvotaan keittämään riisi väljässä vedessä ja huuhtelemaan jälkeenpäin mutta minusta riisit maistuvat usein sen tuloksena hyvin vetisiltä.
Aasiassa tarvittu vesimäärä imeytetään riisiin ja riisin oma maku ja aromi säilyy mielestäni paljon paremmin sillä menetelmällä. Ennen keittoa kuiva riisi huuhdellaan. Näin lika ja liika tärkkelys katoaa myös ja riisi puuroutuu vähemmän.
Perusresepti on helppo sinänsä:
1. Huuhtele kuiva riisi lävikössä viileällä vedellä kunnes poistuva vesi on kirkasta ja sekä lika että liika tärkkelys on poistunut.
2. Mittaa tuplasti riisin tilavuuden verran vettä, hieman lisää jos riisi on puuroutuvampaa tai pidempään keitettävää laatua. Ripaus suolaa mukaan.
3. Kiehauta riisit ensin suurimalla teholla.
4. Hämmennä riisi jotta ei tartu pohjaan, laita kansi päälle ja käännä liesi alimmalle teholle. Älä nosta kantta turhaan hautumisen aikana (tavallisesti kestää n. 15-20 min).
5. Laita kattila syrjään liedeltä n. 5 minuutin ajaksi. Pidä kansi yhä päällä.
6. Nauti.
Huuhteletteko riisit ennen vai jälkeen keittämisen?
10
397
Vastaukset 10
- Anonyymi
En huuhtele riisiä. Keitän yleensä lisäkkeeksi jasmin riisiä Tupperware riisinkeittimessä mikrossa 2 dl riisiä ja 4,5 dl vettä. Vesi on kaikki haihtunut siihen mennessä, kun riisi on kypsää. Keittoaika mikrossa noin 14 minuuttia.
- Anonyymi
Huuhtelen riisin ennen keittämistä , liotan vedessä 15 min sitten huuhtelu.
Kyse irto , riisistä . Paellaan risottoon tai lisukkeeseen jossa jauhelihaa kalaa kasviksia..Jotenkin on sellainen olo että etukäteen huuhtelu on joka tapauksessa tehokkaampaa kuin jälkikäteen huuhtelu. Jos ne keittää epäpuhtauksien kanssa niin nehän vain imeytyvät syvemmälle jyviin.
- Anonyymi
En huuhtele. Laitan kaksi osaa vettä ja yhden riisiä. Sillä tavalla imeytyy neste riisiin aika sopivasti.
- Anonyymi
Muutama vuosi taaksepäin oli paljon kirjoituksia riisissä olevasta arseniikkipitoisuudesta ja kehoitettiin huuhtelemaan riisit ennen keittämistä.
Nyt innostuin katsomaan niin ruoka-kuin puuroriisi paketistani ohjetta, niin kummassakaan ei sanota mitään huuhtelemisesta ennen eikä jälkeen keittämisen.Huuhtelua suositellaan vähän senkin vuoksi että ylimääräisen tärkkelyksen poistamalla estetään puuroutuminen.
Jos on kyse tosin tarraavasta tai puuroutuvasta lajikkeesta niin sitä tapahtuu kuitenkin jossakin määrin vaikka huuhtelu sitä vähentääkin.
- Anonyymi
Riisin keitinvesi talteen,hyvä palautusjuoma lenkin jälkeen.
- Anonyymi
Riisi lajikkeita on aika monta nykyisin 200 tuhatta ei oikein voi antaa yhtä valmistus tapaa. Vähän erilaista ruokaa tehdään joskus.
- Anonyymi
Riisinpurijoiden ruoka kuuluu suoraan kompostiin. Syökää kauraa ja ohraa ja perunaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400