Minä en ole ollut koskaan sairas. Millaista on olla sairaalassa. Onko hoitsut kivoja ja hyvännäköisiä? Jos joudun joskus niin ainakin haluan kauniin nais hoitsun hoitavan minua.
Oletko koskaan ollut sairaalassa sairaana?
Anonyymi-ap
36477
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sen tiedän, että sairaalaan on moni kuollu. mä putosin kerran selälleni betonilattialle. Ja selkä murtu, etten pystyny millään taksilla mennä sairaalaan. Niin pakko mennä ambulanssilla. Mutta sanoi hätäkeskukseen, että tulee ilman sireeniä ja vilkkuja. Niin tulivat sitten sammutetuin lyhdyin. Se kannattaa muistaa sanoa aina, koska työkaverilta murtu jalka, niin vaikka se ei siihen ollu kuolemassa, niin sireenit päällä tuli. No sairaalassa kuvattiin ja lääkäri sano, ettei kannattaa nyt pysyä vaan paikoillaan. Yön yli olin ja seuraavana päivänä magneettikuva. Orttopedi tarkasti sen ja sano ettei ydinkanava oo rikki ettei leikkausta tarvi. Kysy että oletko valmis kotiutuun. Tietenkin sanoin että mahdollisimman pian kyllä. Ja orttopedi siihen että nouseppas ylös. No en tietenkään siitä päässy ylös, niin se kirjotti lähetteen terveyskeskuksen vuodeosastolle eli ns. kuoleman osastolle. No siitä sanoin hoitajille kyyneleet silmissä. Niin hoitajat näytti mulle, miten pääsee sängystä ylös selkä suorana. Niin sitten pääsin pois sairaalasta. enkä ollut kuin yhden päivän.
Tilkassa ollut kerran noin 38- vuotta sitten.
Olen ollut.
On siellä hiukan halvempaa kuin hotellissa, mutta niin pitää ollakin, koska sängyt on niin kovia. Hoitajat ovat kyllä tosi kivoja ja muukin henkilökunta. 👍
Pitänee siis teloa tahallaan itseni jotta pääsisin kauniiden hoitsujen hoteisiin. Kunnon lääkkeetkin saa siihen kaupan päälle 😋. Epätoivoinen sinkkumies tekee mitä epätoivoisen sinkkumiehen täytyy tehdä ;).
Olen ollut useammankin kerran. Ja pitkäveteistähän se on, sillä sairaanakin sitä hoitoa saa odottaa usein kauan.
Hoitsut, osa on kivoja, osa selkeesti työhön tai/ja elämäänsä vittuuntuneita töksöjä.
Työpaikka ainakin erillainen. Hierarkia ja toimenkuvat tarkkoja. Ei paljoo vaihtelua. Ite olin kuljetuksessa. Aamulla ensin aamiainen, sitten pyykkejä, sitten lounas ja sitten roskia ja lopuks päivällinen. Ja ne jotka oli ollu jo esim. 5 vuotta pääsi ajaan vainajia ja lääkkeitä. Paljoo ei järkee saanu käyttää. esim. jos oli vaikka 1 kärryllinen pyykkejä, niin sekin ois pitäny viedä trukilla. ei juuri liikuntaa saanu. Kaveritkin kyseli, että et paljoo aurinkoo työssäs saa. Niin en saanu, enkä ees nähny aurinkoo. Maanantai kauhein päivä kun heti aamusta joutuu kiskoon trukilla kärryjä ja astiat kilisee kun hullut.
Siis joskus penskana olin yön tarkkailussa ja se ei ollut kivaa, kun oli koti-ikävä...
Mutta tässä ehkä 9-vuotta sitten illalla alkoi paha olo. Ylävatsassa myllersi ja ihan kuin närästi. Ajattelin jo, että perhana mahatauti tulee. Kuullostelin oloa pitkään, pikkutunneille asti, eikä oksettanut, eikä vatsa ollut sekaisin, mutta olo oli tukala.
No eikun ensiapuun. Sydänvekottimeen ja leposyke oli 34. Se vehje parkui aina kun meinasin nukahtaa...(hälytysalaraja 30) No venäläislääkäri kyseli minulta juttuja, konsultoi isomman sairaalan ortopedia ja sit mentiin. Sydänpolille. Siitä osastolle ja jonkun 3-4 päivää olin siellä mummojen ja pappojen seassa.
Vaikuttava kokemus. Kaikenlaisia tarinoita ja ihmiskohtaloita. Hoitsut joo ihan jees, touhukkaita ja jämäkkiä. Lääkärit myös. Mutta muut potilaat olivat se paras siellä. Meitä on moneksi.
Mulla oli vain globaali vatsapöpö, joka peilas sydämmeen ja maksaan, mikä aiheutti olon..niin ja minulla diagnosoitiin ns. Urheilijasydän... 1,5 kertaa stydimpi pumppu, kuin normi maan tallaajalla...siksi ei lähtenyt taju, kun se pumppas alle 30/krt/min...itseasiassa yöllä oli pumppu käynyt sellaista 23-24 sykettä. Oli yököt kahvikuppi kädessä veikanneet valvomossa kuin alas se menee. 🤣
Minä olen ollut myös yksin sairaalassa juotununut yöpymään ilman vanhempia.
-Jaxuhali-
Kiitos.
Tuo 23-24 ei pitänyt edes paikkaansa. Ehkä 33-34. Ei kenelläkään kestävyysjuoksijallakaan ole 23-24 leposykettä.
voi se olla minulla on ollut leposyke 25
Sairaana en koskaan ole ollut sairaalassa. Raskaus ja synnytys eivät ole sairauksia.
Juu. Aloittajan kannattaa varmasti tahallaan teloa itsensä, jotta pääsee näkemään hoitsuja.
Voi vtu, mistä näitä "hyviä ideoita" sikiää? Itse olin lähes vuoden sairaalassa ja toki hoitajat olivat kauniita ja vahvoja. Siis mieshoitajat olivat punttityyppejä.
Ei siinä kuitenkaan ollut mielessä mikään treffien ehdottelu naishoitajille. Toki lääkityksen ollessa kohdallaan, tuli heitettyä aika villiä juttua.
He ovat kaikki töissä siellä ja siviilielämä on erikseen. Siis aloittajan idea on toteuttamiskelvoton.
>simiti<
Ja todella typerä myös.
Olen ollut sairaalassa ainoastaan synnyttäessäni muutoin pelkillä lääkärin ja terveydenhoitajan vastaanotoilla.
Sairaalassa oli mielestäni kamalaa. Synnyttäminen itsessään oli upea kokemus ja kätilöt synnytyksessä mahtavia. Osastolla en viihtynyt lainkaan, siellä oli ehkä kaksi mukavaa kätilöä, muut kiukkuisia ja töykeitä eivätkä ymmärtäneet lapseni tarpeita lainkaan. Oli mahtavaa päästä pois sieltä.. En muista olivatko hoitajat kauniita, keskityin lapseeni ja omaan toipumiseen.
Tämä taitaa olla minun kommentti ajalta, kun en ollut vielä rekkautunut. Edelleen laittaisin saman kommentin, vieläkään en ole sairaalassa ollut sairauden takia.
Ekan kerran nelivuotiaana vuonna -84, ja edellisen kerran -18, ja lukuisia kertoja siinä välissä. Jos siis vuodeosaatolla potilaana olemisesta puhutaan. Jos kaikki käynnit lasketaan, niin siinä tapauksessa viimeksi olin 2 viikkoa sitten lääkärissä käydessä. Pisimpään on tullut oltua putkeen 4,5 kk:tta, ja keskimääräinen vierailukesto on ollut siinä 2-3 viikkoa. Pääsääntöisesti tullut oltua osastolla leikkauksien takia. Ei kuitenkaan ole sellainen paikka, että varta vasten haluaisi vierailulle, mutta jos sisälle joutuu jäämään, niin menetteleehän se
L.
No kuule, sairaana ei oikeesti kyttäile hyvännäkösiä niitä eikä näitä.. tai sit on hyvin asiat. Mut myönnän että h..vetin hyvännäköinen lekuri mies tuli jalkaa tutkimaan.... huhhuh... siinä parani sekunnissa.
Minä olen ollut montakin kertaa mutta ei sellainen tunnu kivalle jossain sairaalan pedillä nukkuminen.
sairaalat, ovat, mukavia, paikkoja, joissa, ihminen, parantuu ja tulee,
toimeen,
jotenkin, Suomi, on suunnaton, ja, uskomaton rakennus, projekti,
joten, sairaaloihin ja mielenterveys, palveluihin ja mielenterveys, työhön,
ja, avo, hoitoon ja erikois, sairaan, hoitoon, voi, ja, kuuluu,
laittaa, joka, vuosi, käsittämättömiä ja uskomattomia summia,
sillä, jos, laitamme, joka, vuosi, tai kuukausi, tosissamme, rahaa, näihin,
niin, ne rahat tulevat todellakin takaisin,
MONIN KERTAISENA, ;)
=)
N
Juu, joskus kauan sitten keuhkokuumeessa. 4 päivää siinä tais mennä. Olisin päässyt himaan jo kolmen päivän jälkeen, mutta hoitsut halus pitää mut vielä yhden päivän. Sanoivat, että olin paras potilas pitkään aikaan... :)
Olen ollut sairaalassa. Lääkärit ja hoitajat on tosi ammattilaisia ja melko usein myös hyväntuulisia. Pelkkää positiivista sanottavaa heistä mulla miehellä. Sairaalaan en silti haluasi enää joutua.
Olen ollut vaikka kuinka monta kertaa. Kivoja hoitajia ja joukossa nykyisin varsin paljon miehiäkin, etenkin kirurgian leikkaussaleissa.
- Sheena
Kerran olin lääkärissä ja se nätti hoitsu nojasi minun vartaloa vasten kun se tutki minua ja se pisti kätensä haaroihini ihan selvästi. Kysyin sitten siltä ootko sa vapaa mutta ei ollut. Kyllä me silti käytiin kahvilla ja seksiä harrastamassa.
Kyllähän te jo tiedättekin. Mä olin silloin huhtikuussa kolmisen vuotta sitten sairaalassa muistaakseni 9-10vrk sen pankreatiitin takia, ja piti siinäkin tilanteessa käyttää omaa järkeä kun huomasin että kaikki ei ole ihan ok. Yöllähän täällä kävi ensihoitajat kun oksensin verta ja muutenkin olin aika huonokuntoinen, mutta eivät vieneet sairaalaan kun nopeasti mitattavat arvot oli ihan suht hyvät ja silloin oli koronan takia paljon kaikkea härdelliä. Koronapuku heilläkin oli yllä täällä. Muutaman tunnin päästä menin taksilla itse jonnekin keskitettyyn koronanäytteenottoon tms. jossa käytännössä meni käytävällä taju, ja tapasin siellä pääterveysaseman yhteydessä lääkärin vähän ohituskaistaa pitkin huoneeseen mennen.
Seuraava muistikuva olikin että juttelin ambulanssin takaosassa Ford Fiestastani ensihoitajan kanssa, joka muisti käyneensä aiemmin täällä ilmeisesti äitivainaan epilepsiakohtauksien takia, mutta piti mua tosiaan hereillä kyselemällä Fiestasta 😅
Sairaalassa veriarvot oli sen verran rajusti tuhannen tuolla puolen, viiterajojen ollessa noin 60-90 yksikköä, että ottivat sisälle. Ne ekat päivät meni jotenkin sekaisin, mutta paljon mua kuvattiin, lykättiin iv:nä nestettä viitisen litraa, sittemmin yrittivät saada sen ulos katetreilla ja nesteenpoistolääkkeellä, toisesta keuhkopussista poistettiin nestettä, sain jotain iv-antibioottia, ja ennen kaikkea järkyttävän määrän pameja ja aina välillä oxyja suuhun niin mikäs siinä Simpsoneita kattellessa 😄
Jos päivä 2-3:n kohdalla mua siirrettiin lähinnä pyörätuolilla, niin viikon kohdalla kävelin jo 1-1,5km päivässä käytävillä, ja kotiuttaessa voimat oli jo sen verran palautuneet että kykenin ajamaan Hiasea ja runttaamaan vaihteita silmään voimalla jonkun synkrorengasöljysotkun läpi 😅
Painoahan mulla lähti joku 7kg sairaalassa ja aika pian olin takaisin normaaleissa lukemissa, mutta kuitenkin hiukan aiempaa pyöreämpänä. Nyt olen aika samoissa mitoissa kuin joskus vajaat 10 vuotta sitten, ja luulen että eron näkee kasvoista parhaiten, kun ei ole niin paljoa Lyrican aiheuttamaa turvotusta tms. ja mähän en ole ton sairauden jälkeen juurikaan syönyt mäkkiruokaa, pizzoja yms. Osittain ei maistunut ihan ton sairastumisen vuoksi, ja korona-aikana ei tullut muutenkaan käytyä oikein missään syömässä.
Mutta täytyy sanoa, että kaikesta huolimatta mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa hoitohenkilökunnasta tai muustakaan. Oikeastaan en itsekään pahemmin selitellyt mitään, enkä aukonut päätäni tai tytötellyt tms. 😅 Lääkärit kyllä oli hyvin tiukkasanaisia, ja hyvä niin, ei se muuten olisi mennyt perille, mutta muistan heidän puhuneen niin paljon enemmän tulevasta kuin moittineen sitä miten tilanteeseen oltiin tultu, että kuuntelin kyllä.
Tuota ennen olin ollut vain pari kertaa päivystyksessä yön yli, enkä tuon jälkeen ole ollut sairaalassa. Ei se nyt kivaakaan ollut, mutta muistan sen tuntuneen siinä tilanteessa jotenkin kovin turvalliselta tms. kun eipä se ryyppääminen ja sekoilu pitkään aikaan ollut enää millään lailla hauskaa vaan pelkkää oireiden siirtämistä kunnes tuli raja vastaan 😬
Olin 5 viikkoa sairaalassa vuoden 2023 lopulla.
Tuohon kuuluu myös tehohoitojakso.
Hyvän näköinen hoitsu sormetti mun eturauhasta takaapäin. Sitten se työnsi virtsaputkeen katetrin.
Oli aika otettu olo. Kerrankin sain kunnon hoitoa.
Kyllä oli naishoitajia ympärillä, mutta asiallisesti hoitivat minut kuntoon. Ei ollut mitään sopimatonta puolin eikä toisin. m>n
Ei siellä yleensä terveenäkään makoilla. 😄
Olen ollu monet kerrat sairaalassa osastolla parantelemassa. Hoitajat on ihmisiä vaan. En kiinnittäny huomiota muuhun kun ammattitaitoon tai sen puutteeseen.
Jasu
En ole ollut. Ainoat sairaalassaolo kokemukset liittyvät niihin tilanteisiin, kun olen ollut synnytyssairaalassa synnyttämässä lapsiani.
Yhden kerran olen ollut sairaalassa yötä, kun olin leikkauksessa.
Ei mikään mukava olotila silloin, mielummin olis ettei olis leikkaukseen tarvinut.
Oon, 4.2.2023 15.05 kerroin. Mutta anonyyminä. Kun en nyt kaikille terveystietojani jaa. Tai sitten toi oli se aika kun oli banni.
Muutaman kerran kokemuksella voisin väittää wttä heittelee aika lailla.
Teholla hoito ja muu asiaankuuluva tehokasta, ystävällistä ja hyvää, osastolla paljastui sitte toinen puoli, alkoi negatiivisten mielipiteiden syy selvitä.
Vaan ihmisiähän me kaikki ollaan ja on hyviä ja huonoja päiviä.
Joka kerran sen verran saanu siipeensä ettei juuri tullu ulkonäköä aateltua, lisäksi saanu troppia...
-b-
Sairaalassa olen kyllä ollut, mutta en sairaana. Ja hoitsut olivat mulle täysin yhdentekeviä mulle. Kunhan hoisivat hommansa.
vimeksi 2006 taysissa. Yks oli tosi namupala.