Filosofian pitäisi palata juurilleen - antiikin Kreikan aikaan, Sokrateen ja Platonin aikaan

Antiikin Kreikassa filosofia oli laaja käsite, se sisälsi myös tieteen. Tärkeintä oli kuitenkin pohdinta siitä, millainen yhteiskunnan pitäisi olla ja miten ihmisten pitäisi elää. Myöhäisantiikissa jälkimmäisestä tuli tärkeämpää kun Rooman imperiumille ei enää oikein ollut vaihtoehtoa. Kristinusko sitten muutti Rooman imperiumin, mutta yhteiskuntafilosofialle ei edelleenkään ollut tilaa. Kun Rooma jakautui kahtia niin idässä ainoa vaihtoehto oli keisarin johtama ortodoksinen kirkko ja lännessä paavin ja papiston määräämä oikeauskoinen katolisuus.

Ennen kristinuskon nousua vallalla olivat sellaiset maalliset elämäntapafilosofiat kuin stoalaisuus ja epikurolaisuus. Kristityssä Roomassa ja keskiajalla sitten alettiin pohtia sitä, että millaista kristillisen elämän tulisi olla.

Moderni maailma on hyvin erilainen kuin antiikin tai keskiajan maailma. Nyt olisi kuitenkin äärimmäisen tärkeä pohtia systemaattisesti loogisen ajattelun ja kokemusten avulla millainen yhteiskunnnan pitäisi olla ja mitkä olisivat tärkeimmät ihmisen elämää ohjaavat eettiset periaatteet. Sivilisaation historia tarjoaa pohdiskelulle aineistoa. Kaikenlaisia käänteitä on ollut, hyviä ja pahoja.

Minä, Oikonomi, olen ei-akateeminen yksityisajattelija, nojatuolifilosofi, Havukka-ahon erakko, mitenkä vaan. Pohdin ikään kuin antiikin hengessä nykymaailmaa ja ihmisten elämää ihan vain koska tunnen siihen tarvetta ja koska looginen ajattelu on mielestäni kivaa ja minulla tuntuu olevan siihen taito.

Nojatuolifilosofina suuntaudun käytännön todellisuuteen, hylkään abstraktiset utopiat ja kaikenlaisen taivaanrannan maalailun. Pitäydyn tiukasti karussa todellisuudessa, jota analysoin ja yritän ymmärtää.

Viime aikoina ajatukseni ovat puörineet eniten kahden käsitteen ympärillä. Ne ovat kehitys ja rappio. Mikä määrää kehityksen suunnan ja mistä rappio johtuu? Kumoaako rappio kehityksen? Kuinka pitkälle yhteiskunta kykenee moraalista rappiota sietämään ennenkuin se lopulta romahtaa?

Olen jakanut rappion kahteen luokkaan, jotka ovat rakenteellinen rappio ja moraalinen rappio. Suomen tilanteen näen niin, että yhteiskunnan rakenteet ovat hyviä ja toimivia - toistaiseksi. Ihmisyksilöiden elämän tasolla moraalinen rappio tuntuu kuitenkin olevan kasvava uhka myös yhteiskuntarakenteelle. Oma aikamme ei tässä suhteessa poikkea menneistä ajoista. Olen miettinyt sitä, miten aikamme aatteiden virhepäätelmät ja todellisuudelle vieraat pyrkimykset edistävät moraalista rappiota, joka sitten ilmenee konkreettisesti vallankäytössä ja ihmisten arkielämässä.