Minulla on tapana antaa palautetta. Mielelläni mainitsen tietenkin hyvistä asioista, mutta minun on melko helppoa antaa myös rakentavaa palautetta asioista, mitkä olisivat voineet sujua paremminkin. Mahdollisimman kohteliaasti tietenkin, mikäli mahdollista, mutta aina aiheesta. - Mieluusti niin, että hyvä palaute julkisesti ja rakentava palaute kahden kesken.
Tällä viikolla yksi kollega tuli kysymään minulta ideoita erääseen tilaisuuteen, koska kuulemma minulta saa aina palautteen. Ja hän oli siitä siis hyvillään, ei varautunut. 🙂
Tänä aamuna luin kohteliaisuuden facebookissa.
Kuinka helposti sinä annat palautetta? Kerrotko koskaan toiselle, että hänellä on valloittava hymy? Sanotko, että tästä asiasta tiedottaminen on jäänyt liian myöhäiseksi tai jäänyt jopa hoitamatta? Lähetätkö ravintolassa keittiöön terveisiä onnistuneesta annoksesta tai palautatko epäonnistuneen?
Onko miehillä ja naisilla mielestäsi eroa palautteen antamisen aiheissa tai tavassa antaa palautetta?
Pidätkö siitä, että saat palautetta?
Tällä viikolla yksi kollega tuli kysymään minulta ideoita erääseen tilaisuuteen, koska kuulemma minulta saa aina palautteen. Ja hän oli siitä siis hyvillään, ei varautunut. 🙂
Tänä aamuna luin kohteliaisuuden facebookissa.
Kuinka helposti sinä annat palautetta? Kerrotko koskaan toiselle, että hänellä on valloittava hymy? Sanotko, että tästä asiasta tiedottaminen on jäänyt liian myöhäiseksi tai jäänyt jopa hoitamatta? Lähetätkö ravintolassa keittiöön terveisiä onnistuneesta annoksesta tai palautatko epäonnistuneen?
Onko miehillä ja naisilla mielestäsi eroa palautteen antamisen aiheissa tai tavassa antaa palautetta?
Pidätkö siitä, että saat palautetta?
Vastaukset 145
Vanhimmat
Annan toki. Täällä saatan antaa kritiilkkiä kysymättäkään, haluaako sitä, koska tää on anonyymi mesta, mutta irl. koitan ensin kysyä, tai ilmoittaa, että nyt olisi kritisoitavaa.
Lisäksi rakentavan palautteen voi antaa kahdenkesken, siihen ei tarvitse yleisöä, näin huomioidaan sen kritiikin saavan ihmisen tunteet. Toisaalta se asia saattaa mennäkin paremmin perille, kun siihen käyttää vähän aikaa.
Positiivisen palautteen minusta voi kajauttaa kaikkien kuullen ja siinä se yleisön olemassaolo vain tehostaa sen palautteen merkitystä.
Minustakin se on tärkeää, ettei nolaa toista, vaikka onhan sen julkisen hyvän palautteen saaminenkin joskus vähän vaivaannuttavaa.
Pääasia, ettei ole ristiriitaa sen oman fiiliksen kanssa, eli jos tiedän mokanneeni, niin positiivinen palaute kääntäisi vain veistä haavassa.
Minä en kyllä yleensä kysy halutaanko palautetta vai ei. Koska minä tosiaan kerron tasaisesti sekä hyvistä että heikoista fiiliksistä, niin ainakin tutummat tietävät jo odottaa sitä. Ilmeisesti he pelkäävät pahinta, jos en kommentoi mitään.
Toisaalta, äiti kyllä opetti lapsena niin, että jos et voi mitään hyvää toiselle sanoa, niin älä siinä tapauksessa sano mitään.
Hitto kun kirjoitin jo hirmu stoorin ja sit kaikki hävis..😤
Mutta tuon hyvän palautteen antaminen siltikin on ok, vaikka joku ei sitä itsekritiikissään meinaa hyväksyä, tai ei osaa ottaa vastaan. Mutta tälläsenä savolaisena jätänkin sen vastuun kuulijalle. 😁
Voin sanoa vaikka sinulle, että olet kaunis, jos näen sinut ja se on minun oma huomio. Ei siitä tartte miettiä sen kummemmin mitään.
No jos oikeasti haluaa antaa mahdollisuuden rakentavuudelle kritiikissään, silloin sitä kannattaa toiselta kysyä, että haluaako sen kuulla. Se on toisen huomioonottamista ja tavallaan myös vastuun siirtoa hänelle itselleen reaktioista ja siitä miten hän sen vastaanottaa.
Kaikissa sosiaalisissa kontakteissa on tietty lainalaisuus, vaikka sitä ei moni mieti, mutta ensin on saatava arvostus ihmiseltä, sitten voi saada asian vasta läpi. Muuten se asia voi hukkua siihen tapaan tuoda se asia esiin. 😁 Toimii jopa lapsilla.
Äitisi ei kovin väärässä ole. Usein jotkut täälläkin toisia nimittelevät sanovat, että antavat vain kritiikkiä, mutta ihmiset ei sitä kestä...
No mä itse kyllä tykkään saada ihan mitä vaan kritiikkiä...ei haittaa mikään...mutta en mä kaikkea itseeni vedä...jos sieltä vastapuolelta oksennetaan jotain omaa pahaa oloa tms. mä vaan räpsäytän sateenvarjon eteen ja poistun paikalta tai vähän pikkuisen vielä v.ttuilen järjen köyhyydelle. 😁
Tosi ärsyttävää tuo tekstin katoaminen. Tiedän tunteen..
"jos oikeasti haluaa antaa mahdollisuuden rakentavuudelle kritiikissään, silloin sitä kannattaa toiselta kysyä, että haluaako sen kuulla" -> älyttömän hyvä huomio 👍Otan tuosta jatkossa korvan taakse myös.
- Paitsi anteeksi, vähän vitsilläkin, koska tästä olet näköjään palstalla kyllä kuullutkin.. 🙂 Sinulla on kyllä välillä niin tarkkoja huomioita sosiaalisista tilanteista, että olet aika poikkeuksellisen taitava miesoletetuksi. - Ja anteeksi, kun annan tämän palautteen pyytämättä ja yllättäen 😉
"ensin on saatava arvostus ihmiseltä, sitten voi saada asian vasta läpi" - tämän allekirjoitan myös. Mikään ei ollut paljon ärsyttävämpää, kuin tulla kotiin, missä lapsilla ja heidän isällään oli ollut kränää ja isä oli sanonut, että odottakaa, kun äiti tulee kotiin, niin sitten äiti sanoo, mitä tehdään.. Siinä kohtaa homma oli jo menetetty. Kyllä isälläkin pitää olla sellainen auktoriteetti, että lapset uskovat kun sanotaan. - No, hän paikkasi auktoriteettiaan retuuttamalla lapsia ja sitähän minä en sitten katsellut. Se on toinen tarina. - Lasten kanssa ei nyt ihan joka asiasta tarvitsisi nipottaa. Riittää, kun suuret asiat hoituvat. Etenkin, jos on ylivilkkautta tms.
Ja vielä.., palstalla on todellakin helppoa joko vain jättää koirien räksytys omaan arvoonsa tai sitten alkaa sanailla; ihan omasta aikataulusta ja jaksamisen asteesta riippuen. 🙂
Kiitti huomiosta. 😁
On samaa sanonut moni irl;kin.
No tuo on kyllä mieheltä vastuun pakoilua ja siirtämistä.
Mutta muistan kun Jukka Rautakorpi valmensi jotain u18-u20 ryhmää jossain maailnalla. Se ei saanut joukkueelta arvostusta, ehkä oli liisn vanhanliiyon mies nuorille. Se tepsin nykyinen valmentaja pestattiin katsomosta äkkiä ja saatiin pidettyä edes a-ssrjapaikka. Seuraavana vuotena tais tulla saman miehen kanssa mestaruus. Ei auktoriteetilla, vaan arvostuksella noin muuten. Hän otti pelaajst huomioon. 😊
Joo, tää on spessu mesta. 😁
Koti on hyvä paikka lapselle saada näyttää se tunteiden koko kirjo lapsilla on ihan yhtälailla huonoja päiviä kuin vanhemmillakin ei lapsi poikkea aikuisesta muuten kuin sen että lapselta puuttuu elämän tuoma kokemus siksi on niin tärkeää että aikuinen vanhempi opettaa lastaan parhaan osaamisensa mukaan vanhempansa lähellä lapsen olisi hyvä tuntea olonsa turvalliseksi vanhempi kun on yleensä se keneltä lapsi hakee turvaa ja lapsi rakastaa yleensä aina vanhempaansa pyyteettömästi kun luottaa vanhempaansa ja tietää tämän pystyvän antamaan hälle olon turvasta
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17750720Y
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Tottakai annan kaikenlaista palautetta, esimerkiksi sellainen asia voisi sujua paremmin jos joku kokee oikein tuntevansa ja alkaa ladella jotain totuuksia joita on selvästi kuunnellut suoraan joltain markan patologisoivalta esseistiltä ja omasta mielestään suurelta tunteiden ja ihmisen psykopatologian tai vastaavan lennokkaan freudilaisen tulahtuneen skeeman tulkilta, niin pakko tästä mainita viimeistään seuraavassa keskustelussa.
Tunteiden tuntemiseen ei tietenkään ole yhtä ainoaa oikeaa totuutta, vaan se on subjektiivista. - Minulla on joskus (tai usein?) sellainen huono tapa, että ilmaisen itseäni kuin pitäisin sitä ajatusta ainoana oikeana. Se ei houkuttele jatkamaan keskustelua.
Oletan, että annat siis palstalla herkästi vähintäänkin rakentavaa, ellet jopa kriittistä palautetta. 🤔
Kenen naisen kuvaa tällä kertaa käytät tässä roolileikissäsi mies? Luin ns biosi ja olihan taas puppua. Toiset tuskin sen kuvan ym tosiasiallisten asioiden tai detaljien perään edes niin katsoo jos elämyksiä ja koettavaa vaan riittää
” Oletan, että annat siis palstalla herkästi vähintäänkin rakentavaa, ellet jopa kriittistä palautetta. ” Kyllä annan ja ihan livenäkin jos tulee sellaista puhetta kuin podcastin suoratoistona jonkun fiksoituneen manspleinaajan sanelun kautta. Kyllä romahtaa muidenkin henkilöiden osakkeet jos tällaisia edes puolitosissaan kuuntelee
Hmmm 🤔
Vähän vaikeaselkoista, mutta pala kerrallaan sitä elefanttiakin syödään.
Kuva on kyllä oma ja aika tuorekin, mutta silti toivon, ettei siitä tunnista. Etenkin jos tänne kirjoittelee paljonkin tuttuja. Tuo on nimittäin myös muualla näkyvissä. Isompana tosin.
Munia minulla ei ole kuin tiskipöydällä lämpiämässä, mutta äijä olen.
Enkä tiedä lukeeko niitä tekstejä kukaan, mutta minusta on kohteliasta kertoa itsestään jotakin. Se ehkä auttaa jollakin tavalla kommunikoinnissa, kun on käsitys kirjoittajasta. Tietenkin mikäli hän on aito.
Olen kyllä lukenut ainakin yhden tosi vaikuttavan naisoletetun bion, mutta en nyt mainitse nimeä, ettei hän koe oloaan epämukavaksi. Olen kyllä suoraan hänelle maininnut, että minusta hän on aivan super ja poikkeuksellinen tietäjä.
”Munia minulla ei ole kuin tiskipöydällä lämpiämässä, mutta äijä olen. ” Tämähän oli erittäin tyhjentävä vastaus
Ihmeellinen toi fiksaatio toisten sukupuoleen ja niiden kyseenalaistamiseen.🙂. Mistä se mahtaisi kertoa? Miksi se on niin tärkeää?🤔. No jokaisella on omat asiansa mitä tykkää pohtia ja kelailla eikä siinä sinällään ole mitään väärää mutta ei ole kuitenkaan mitään tarvetta eikä syytä niiden kelojen vuoksi toisia huonosti ja rumasti kohdella.
Kiitos Mikkojuhan.
Nou hätä. Se on vain provoilua.
Minähän siis olen jo jonkun puskan mielestä mies ja sitten monia miesoletettuja kirjoittajia puolestaan kuvataan naisiksi. Se on sellaista taustakohinaa vaan 😄
Koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee 👍
Eipä kestä.🙂. Sitähän se on eikä siihen pidä sen enempää huomiota kiinnittää. Mua ei häiritse paskan vertaa jos mua arvostellaan tai haukutaan sen näillä elämän opeilla helposti käsittelen. Sitten taas jos mukaviksi kokemiani ihmisiä tölvitään ja kohdellaan kaltoin niin kyllä mun suojeluvaistoni jotenkin herää ja haluisin huonosti kohdeltua puolustaa ja suojella. Useinhan se kyllä ei mitenkään ole tarpeellista vaan monet ovat täysin kykyneviä itsestään huolehtimaan ja itseään puolustamaan. Se on vaan joku refleksin omainen toiminto.😄.
Tiedän tunteen 😄
Mutta kiitos kun olet 👍
Kiitos itselles kauniista sanoista.🙂. Niistä tulee hyvä mieli.
Sitten vain maanista yksinpälätystä mieheltä eri nicciensä kesken ns dialogin päälle niin pysyy illuusio yllä, sillä yleisön tuki ja huomio on tärkeä
Voi hitsi! Randella on tähän joku hyvä sanonta, mikä olisi pitänyt painaa mieleen 🤔
Se meni jotenkin niin, että jokainen klikkaus on tärkeä 😉
Se on tärkeää joillekin siksi, että he muotoilevat oman vastauksensa aina sen mukaan kumpaa sukupuolta toinen edustaa. Lapsellista? Kyllä, mitä suurimmassa määrin.
Sulla se illuusio kyllä tuntuu olevan.😄. Ikäväkyllä. Ja aivan loppupeleissä onko sillä asialla todella mitään merkitystä?
Luulis olevan aika raskasta toimia noin mutta jokainen tavallaan ja niin pois päin.🙂.
Valitse näistä sopivin kuhunkin tilanteeseen, nää on mulla erikseen tallessa 🤣
Kiitos fanituksesta ja aloitusteni aktiivisuuden kohentamisesta, jokainen klikkaus on tärkeä ❤️
Kiitos fanituksesta ja kommenttieni nostosta, jokainen klikkaus on tärkeä ❤️
Kiitos fanituksestani, jokainen klikkaus on tärkeä ❤️
Olisiko hänen koko elämän tarinansa pitäny kirjoittaa harvemmin niitä deittiprofiilien pitkiä stooreja kukaan lukee kolmeen lauseeseen tärkeimmät asiat se on suunnilleen se minkä enemmistö niistä edes lukee jos edes jotain seuraa niillä ilmoilla meinasitte saada ja kuva itsestä tai muutoin se kaatu jo tavatessa jos ulkonäkönsä avulla sitä seuraa etsii kerran
Mahtanee kertoa siitä että kyseinen ihminen ei ole itsekään varma omasta sukupuolestaan jollain tapaa se on kai tärkeää meistä jokaiselle tuntea tietää tiedostaa oma itsensä voidakseen edes yrittää jollain tapaa elää itselleen mieleistä elämää
On se kai mainoksien kohdalla sivuston ylläpitäjä kun saa kai rahansa niistä siksi tämä kai mahdollisestikin on vielä ilmais-sivusto
Omalla tavallaan on toki lapsellistakin mu kannattaa huomioida se että hyötyä tavoitellessa pitää si taas ottaa ne sukupuolet huomioon kun erisukupuolelta haetaan erilaista hyötyä normaalisti mu se on osaltaan myöskin se mikä vaikeuttaa si taas sitä valheiden verkkoa ja se määrää kuinka monen ihmisen kanssa on puhunu kun niillä jotka ovat taipuvaisia valehteluun he ovat kertoneet joko joka ihmiselle eri stoorin tai sana tarkasti täsmälleen saman stoorin osaa on sitä niin kauan harjoitellu että muistaa sen jo ulkoa yleensä heiltä löytyy se jollekin paperille kirjoitettuna että voivat aina välillä tarkastaa että vieläkö muistavat sen tarkasti oikein
Jollekin on jollekin ei riippu kuinka pienestä se maailma sortuu tai kuinka helposti se valheelle rakennettu korttitalo kaatuu
Voi olla hyvin sitäkin.🙂. Joo on tärkeää olla sinut itsensä kanssa ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Muuten se mielekkään elämän eläminen on todella hankalaa.
Luulisi olevan vaikea muistaa tuolla tavoin kerrottuja valheita
Kiitos 👍
Tiesin, että kannattaa kilauttaa kaverille 🤗
Tässä tapauksessahan mitään ei valheelle olekaan rakennettu.
Missä nyt muka on valheita kerrottu?
Jos on karannut potilas on potilaskqrkuri kuin sotilaskarkuri..
Tuosta tulikin mieleeni yksi vanha tositapaus.
Joskus viime vuosikymmenellä, kun edellisen kerran kirjoittelin palstalla, jouduin IRL yllättäen sairaalaan. Silloin minulla ei ollut älypuhelinta, eli nettiä käytettävissäni. Ainoa huvini oli siinä letkuissa maatessani seurata, kuinka nopeasti joku tippalaite tippuu, kun pidän kättä tietyssä asennossa...
Viiden päivän jälkeen näin, kun yhdelle mummulle tuotiin sellainen pyörillä liikkuva tippateline, sulhaseksi mainittu, jotta hän pääsi käymään vessassa sen kanssa.
Minä tein suunnitelman ja aloin muina naisina kysellä, että jokohan minäkin kohta voisin lähteä käymään WC:ssä, ettei tarvinnut vain lorottaa ämpäriin sillä etäisyydellä sängystä, mihin piuhat ulottuu.
Pahaa aavistamaton, ystävällinen hoitaja toikin minulle sulhasen ja näytti kuinka siirrän siihen molemmat tipat ja kerään mukaani myös sen pussin, mihin keuhkoista valui ylimääräinen neste jne.
Sitten kun hoitajilla oli vuoronvaihto, livahdinkin sulhasen kanssa hissiin ja TAYSin alakertaan, missä oli yleisönetti. Istuskelin ainakin puoli tuntia koneella. Kurkistin työpostiin, kirjoitinkin pari sähköpostia ja kommentoin myös joitakin aloituksia ML palstalla. 😄
Rentoutuneena ja onnellisena palasin takaisin osastolle. 👍
Voi! Vieläkin naurattaa se hoitajien ilme, kun he näkivät minun tulevan hissistä sulhasen kanssa, sairaalan aamutakin liepeet lepattaen 🤣 Taisin saada myös hieman palautettakin.
En muista veivätkö myös sulhasen komeroon..
Ai ai. Kyllä sä sitten olet ollut viekas ja ovela.😉. Voi hoitaja parkoja kyllä niillä on varmasti ollut sun kanssa tekemistä.😊.
En tiedä pitävätkö hoitajat jotakin mustaa listaa potilaista 😄
TAYSissa oli silloinkin ruuhkaa ja jaoin kolmen hengen huoneen yhden tai kahden miehen kanssa. Siinä keskipaikalla oli tosiaan ensin vanhempi rouva ja sitten siihen tuli vanhempi herra, joka ikävä kyllä selvästi kärsi siitä, että joutui olemaan samassa huoneessa naisen kanssa. Tai sitten se olin vain minä..
Mutta sillä ikkunapaikalla olleen miehen kanssa meillä kyllä juttu luisti ja kävimme sairaalasta pääsyn jälkeen kahvillakin. Olin kuulemma häntä onnistunut ilahduttaa jutuillani ja sillä tempauksella.
Huom! Tavallisesti olen kyllä erittäin lainkuuliainen ihminen ja noudatan annettuja ohjeita. Silloin elin vain poikkeusoloja 😉
Ei kai niillä varsinaisia listoja ole mutta kyllä tieto tietyistä potilaista liikkuu viidakkorummun avulla varmasti.🙂.
En ihmettele yhtään että oli ilahtunut ja tuli toimeen sun kanssa. Kyllä sen verran mukavalta ja hienolta ihmiseltä ja NAISELTA vaikutat.😊.
Niuvanniemeltä karannu ni kai siitä saa lisäkakkua samoin kuin vankikarkurikin suletulta karkaa ni siellä kai joutunee eristyksiin kiinni jäädessään tai löydettäessä sairaalassakin kun joutu lepareihin kun sieltä yritti joka välissä karata kotiin ilman lupaa tosin välttis en olis osannu kotiin kun keuhkokuume oli vienny ymmärryksen muutenkin oli niin pitkälle edenny keuhkokuume että oli muodostunu jo hyvän kokoinen märkäpesäke kai oikeaan keuhkoon kun siitä jäi nuo arvet muistoksi kun piti dreenillä poistaa märkäpesäke keuhkosta että alkoi toipuminen mu vitutti se maata kaks viikkoa selällään kun oli letku keuhkossa kun pienikin liike jo tuntu niin vitun ilkeältä hoitajilta kysyin pois päästessäni olinko hankalapotilas ja taisin jopa muistaakseni pahoitella käytöstäni omasta mielestäni nimittäin olin hankala potilas asiakas mu hoitaja totesi minulle vain että ei et sinä ollu on meillä ollu hankalampiakin
Mä noudatan annettuja ohjeita yleensä silloi kun se on palkanmaksajani joka on ohjeet antanu
Hyvin ne osas mutkin kymenlaakson keskus-sairaalalla aina oikealle osastolle palauttaa ihan yks ja sama miltä osastolta hoitaja oli joka mut kohtas yrittäessäni sairaalasta livistää
No tietysti osas kun ne on tiennyt miltä osastolta joku on hatkat ottanu tai millä osatolla on sellainen potilas joka niin saattais tehdä. Ja tosiaan se viidakkorumpu toimii aika tehokkaasti. Mutsi oli keskussairaalan kirurgisenosaston osastonsihteerinä monta kymmentä vuotta. Aina välillä kuuli jos jonkin näköisiä tarinoita siltä.
annan palautetta kurpille että he voisi kehittyä kurppina
Loistavaa 😁
Annatko ihan käytännön vinkkejä vai jätätkö vapaat kädet?
Kuule kölvi se on hukkaan heitettyä aikaa käydä keski-ikäistä naista neuvomaan
käytännön taso koska muuten kurpat alkavat haihattelemaan
Helpompi on kesyttää anakonda.
Annatko vielä pari esimerkkiä, niin päästään tunnelmaan? 😉
Gurppien pitäsi olla paljon nöyrempiä miesten viisauden edessä.
Eih.. Kuule kun en mä voi.
Mä oon niin hyvä 😉
Näin se on. Kiitoksia
Sinä olet edelleen mies, mutta käyhän se sanoman levittäminen näinkin tietysti
Entäs nuorempia naisten- pitäisi varmaan vähintään pyörtyä kaikesta viisauden määrästä?
Et ole ihan väärässä. Tosin käytännönläheisempi termi on äijä, koska munaa on, mutta NE munat puuttuu 😄
Jos kurppa olisi hyvä kehittyä, niin mikä on tavoite? Joutsen? Vieläkö se onnistuisi yli viiskymppiseltäkin? t. anonyymi Kurppa 🦢
Korppikotkia niistä tuppaa viidenkympin jälkeen tulemaan 🦅
Mihin munahaukka on kadonnut? 🤔
Mies on luomakunnan kruunu!!
Ja nainen on se kruununjalokivi 💎
Sillai maksa vaivaa ketään neuvoa lasta voi opettaa ja mahdollisesti varoittaa aikuiset eivät niinkään moni ole enään edes kykenevä ottamaan oppia vastaan heitä voi tällöin korkeintaan varoittaa toimiensa tekemisiensä seurauksista mä taas olen sen verran subjektiivinen että mulle on turha suositella mitään mä yleensä otan mieluimmin itse selvää seurauksista ni jää parhaiten mieleen se oppi minkä siitä saa joka tapauksessa
Kissallekin voi opettaa temppuja mu vittu että muuten vaati vitusti enemmän kärsivällisyyttä kun koiran kouluttaminen
Millaisees tunnelmaan neidon olis tarvis päästä kun nui viekoittelevan vihjailevasti kirjoittelet
Vertaakko sä ny ihan oikeasti itseäsi viisaisiin miehiin oletko yhtään lukenu mitä olet kirjoitellu
Hmm missähän asiassa mahtaisit olla niin hyvä ja kuinkakohan hyvä
Tiedätkö sä itsekkään kumpiko olet mies vai nainen
En edes vihjaillut vaan kysyin ihan suoraan sitä rakentavaa palautetta palstakurpalle.
Eli millaista se sitten olisi?
Se jonk kotikonnuilla ite tiesin ni se on varmaan jo kuollut mu tuokin lienee titteli mikä siirtyy jonossa seuraavalle hyvä aavistus olis kuka sille tittelille olisi Haminassa hyvä uus haltija riittää että mä tiedän ja mut tuntevat kyllä vähintään arvaa ketä tarkoitan
Kohtuullista pullaa tuli tänäänkin leivottua. 😉 Laskiaispullia ja korvapuusteja. Tytär vei niitä mennessään ja loput laitoin pakkaseen.
No jaa. Olen hyvä työssäni. Tosi hyvä.
On sulla suuret luulot mies-sukupolvesta mihinkä perustat tuon väittämäsi tiesikkö että ilman nais-sukupuolta meitä ei olis ketään etkö ole huomannu Jussia perseeseen naidessa että miehet ei pysty lisääntymään keskenään vai oliko se sittenkin toisinpäin että sä olet se ottava osapuoli ja Jussi antava hmmm
No eipä se nainenkaan hedelmöity ilman siittiöitä mu on alastonta naista mukavampi katsella kui alastonta miestä
No.. sanonpa sitten tuohon, että kauneus on ihan katsojan silmässä 🤭
lumi on haudannut jonkun naapuritytön auton aivan lumen peitossa.
mutta kun jos käy hammaslääkäreissä, niin lääkärit huomaavat kai jos jon jotain vikaa suussa muutenkin samalla silloin.
Minä kaivoin autoni jo yöllä kinoksesta. Nyt se on katoksessa ja pihassa kävi jo aurakin 👍
Kyllä hammashoitolassa tsekataan muutenkin suuta kuin vain hampaita. Heillä on siihen parempi asiantuntemus. Jos on jotakin oireita, kannattaa kysäistä 👍
Sulla on jotain toipumista tapahtunu si pitäs kai aikaan kokoamaan vielä niitä ajatuksia mu varoituksen sananen sulle vielä on monen vuoden toipuminen edessä mu älä lannistu kuitenkaan sä olet edistyny pienin askelin mu edistyny kuitenkin
Hyvää palautetta annan hyvin mielelläni. On niin mukavaa kun voi toista ilahduttaa ja luoda hyvää mieltä.🙂. Rakentavaa ja kriittistä palautettakin osaan kyllä antaa mutta se ei tunnu niin hyvälle ja luontaiselle. Tosin joskus se saattaa olla jopa tärkeämpää jollekin kuin pelkkä täysin positiivinen palaute että voi oppia ja nähdä asioita monelta eri kannalta. Osaan kyllä myös ottaa palautetta vastaan. Hyvää on tietysti mukavaa saada vaikka joskus se saattaa juurikin hieman nolottaa. Rakentava ja kriittinen palaute on myös kuten sanottua tärkeää koska siitä voi oppia ja se kasvattaa. Eikä siitä tarvitse mitenkään suuttua tai loukkaantua riippuen tietysti siitä kuinka se annetaan ja vähän kai siitäkin kuka sen antaa. Yleensä rakentavan kriittisen palautteenkin antajalla on kuitenkin hyvät tarkoitusperät. Näin haluaisin ainakin uskoa.😄.
Minulla on aika samanlainen lähestymistapa asiaan, eli haluan uskoa toisen tarkoittavan kuitenkin hyvää, vaikka palaute ei olisikaan pelkkää positiivista.
Jos on vaikka omassa työssä tullut tehtyä virhe, minkä huomaaminen on muuten tooosi ärsyttävää, niin ei muuta kuin lapa pystyyn, että moka tuli. Jos siinä kohdassa pomo vain sanoo, että eikä mitään, ihan hyvähän tuosta tuli, niin se vasta ärsyttää. Jos hän taas rehellisesti toteaa, että vihkoon meni, mutta seuraavalla kertaa paremmin, niin siitä omasta ärsytyksestään pääsee nopeammin eteenpäin.🙂
joku lumikeiju joka tuo limia tai pakkasukko on siis hautausurakoitsija hautaa lumeen asioita.
Ällottää sex jutut
No voi voi ne pitää kivasti mielen virkeänä mu olen huomannu niitä novelleja lukiessani että aika harva osaa niitä mielikuvituksellisesti kirjoittaa
lumi on haudannut tuon jonkun naapuritytöt auton ja lisää tulee :D
joskus oli jarryt jäätyneet kiinni edestä niin kun paljon tehoja niin vaihdoin jo 4-vaihteelle ja täyttä kaasua, savu alkoin nousemaan takapyöristä ja ... tunnustelin takapyörää niin melkein poltin kätenin kun pehmeää kuumaa kumia :D
Minä lähdin joskus C-korttikokeessa mäkilähtöön niin, etten muistanut vaihtaa vaihdetta ykköselle. Jurnutin kuitenkin mäen ylös, koska ajattelin, että jos nyt alan räpeltää vaihteen kanssa, niin auto sammuu mäkeen aivan varmasti. Ei sammunut ja pääsin läpi 👍
Palkitsin inssin lämpimällä hymyllä 😉
Olikko nukkunu yön autossa jalka jarrulla kun olit etujarrut saan jäätyyn lukkoon takavetoisesta autosta
savua takapyöristä jooh niin jos etujarrut autossa jäätynyt jumiin, niin
sanonta sinänsä tuokin on aivan totta mutta "savua takapyöristä".
Poikani pelasi pienenä tietokoneella muistaakseni Masa Mainio -pelejä, missä Masa rakentaa autoja tai lentokoneita.
Se oli aika pysäyttävää, kun viiden vanha pyysi äidiltä neuvoa, että laittaisiko hän siihen autoon rumpujarrut vai levyjarrut, että sillä pärjää hyvin kilpailussa.. - Äidin oli pakko tunnustaa, että ei tunne riittävän hyvin asiaa eikä itse asiassa tiedä mitä ne edes ovat. - Poika sitten kertoi ja selitti, mihin ne kuuluvat. Eteen-taakse tai jonnekin, mitä en muista. 🤔 - Ja siitä alkaen hän on sitten ratkaissut tuollaiset tekniset ongelmat ihan ilman äidiltä kysymistä.. 😄
Kutsutaan kuminpoltoksi mu vieläkin mietityttää tuo tarina kun se ontuu niin monella eritapaa mu turha väitellä enempiä kun mahtanee olla kyseessä ihminen joka ei joko ole koskaan edes omistanut ajokorttia tai si ei ole koskaan edes ollu auton kyydissä tai on muuten vai todella sairas jo
En osaa kyseenalaistaa tuota teknistä puolta, mutta teksti vaikuttaa muuten hieman erikoiselta tajunnanvirralta. 🙂
Annan palautetta toisinaan, kriteerit ovat kyllä aika korkeita sen suhteen, turhasta en kehu ja sokerilla valeltuja imartelemiskehuja en tee ollenkaan. Jokainen kehu on todellisuuspohjainen ja oikeaksi kehuksi tarkoitettu, todennäköisesti toteutettu silloin kun ryhmää ei ole ympärillä. Lähestymistarkoituksessa tehdyt kuhertelukehut ovat sitten oma ryhmänsä, tulevat sydämestä myös mutta enemmän sokerilla kuorrutettuina 😎. Mitä palautteen saamiseen tulee ja jos se on oikeilla perusteilla annettu niin saatan sen jopa hyväksyä...voi olla että valekin kelpaa joskus heikolla hetkellä 😁
Voi olla, että puskaan menee taas, mutta sinä Anonyymi kuulostat minun korvaani ihan miesoletetulta. 🙂 Vaikka eihän sillä väliä ole, kunhan totesin. - Minustakin tuntuu hyvältä sellainen reilu tapa, että silloin (ja vain silloin) kehutaan, kun siihen on oikeasti aihetta. 👍
Minulla on paljon kollegoja ulkomailla ja osan heistä kanssa olemme yhteydessä päivittäin. Minun suomalainen esimieheni on tosi mukava ja sosiaalisesti taitava mies. Muistan, kun siirryin hänen alaisekseen, niin tutustumiskeskustelussa hän neuvoi, että aina kun pyydän tietyissä maissa työskenteleviltä kollegoilta apua, niin täytyy muistaa kiittää. Joitakin jopa vähän ylitsevuotavasti. Se helpottaa meidän osastoa saamaan hyvää palvelua jatkossakin. - Helposti suomalaisena tulee mieleen, että kannattaako tuosta nyt kehua, jos toinen on vain tehnyt työtään. Ja itsestä se saattaa tuntua epämukavaltakin, jos saamani erikoisen hyvä palaute on mielestäni vähän tarpeeton. (suomalaiselle siinä tapauksessa sanonkin, että kuuluu palveluun 🙂) Mutta siis joissakin kulttuurissa ne ylitsevuotavat kehut ovat selvästi tarpeen ja ne uppoavat hedelmälliseen maahan.
Kuherelut sikseen. Nyt tehdään vaan töitä 😁
Juu, ei kuherrella, oletus kyllä osui oikeaan :). Olet varmaankin huomioinut myös reaktioita kehuihin? Ne ovat olleet tosi hauskoja välillä, etenkin jos yllätät kehumisen kohteen ja saat aikaan aivan totaalisen hauskoja spontaaneja reaktioita. Hauskin on ollut kun hirmuisen keskittynyt ja hiukan jännittynyt henkilö suoritti juttunsa, mitä nyt tekikään...pieni kehu ja ihan toiset ilmeet repesivät esiin 😁 riemuhyppelyn kera, jäi muistiin vuosien takaa. Vastakohtaisuus alkuvaikutelman jälkeen ihan täydet sata prossaa.
Hauska muisto 😄
Olen nähnyt vastaavaa erityisesti lasten kanssa joskus urheiluharkoissa. 🤗
Palautetta ja pientä kehua pitääkin oppia ottamaan vastaan, erityisesti työssä, mutta joissakin tilanteissa on ollut erikoista, kun sitten palautteen antaja ei ole ollutkaan tyytyväinen kehunsa aiheuttamaan reaktioon. On jäänyt ikään kuin ristiriita siitä, kuinka esimerkiksi ulkonäköön kohdistuneeseen kehuun olisi pitänyt vastata.
Aikuinen oli, sen takia varmaan muistoihin jäikin, se reaktio tuli kyllä ihan sydämestä :). Yksi syy että en kehuja liiemmin jakele on juuri se että en halua juurikaan kuulla niitä kehuja missä sinulla tavallaan on vastausvelvollisuus ihan kohteliaisuudesta tai sitten tunne siitä että jäät jotain velkaa tai ettet matele tarpeeksi matalalla saadaksesi kehunkerjääjän tyytyväiseksi. Tai kummankin osapuolen otsat ovat kuhmuilla syvään kumartamisesta 😁
Tuo ei tosiaan ole luontaista minullekaan, joten se on täytynyt laittaa muistiin käytettäväksi tietyissä tilanteissa.
Työyhteisöprofiilin mukaan minun työssäni motivaattorina on esimerkiksi vilpitön avostus, mutta joku toinen tarvitsee jatkuvampaa kehumista, jotta hän pääsee parempaan työsuoritukseen. On tärkeää tuntea kollegat hyvin, jotta tiimi menestyy.
Vielä yksi kommentti ja hautaudun anonyymiuteen jälleen: Kakki kunnia tiimeille, heille jotka tiimejä vetävät ja pitävät niissä työskentelystä, en lukeudu heihin.
pieni korjaus väärinkäsitysten välttämiseksi, "kakki" kunnia on kirjoitusvirhe ilman sen suurempaa merkitystä 😁
Kiitos tarkoista huomioista incognito 🙂
Näin oletinkin. 🙂
Kyllä näitä näppiksiä tulee, vaikka kuinka yrittää tarkistaa tekstinsä ennen lähettämistä.
Mun on ollu helppo vastata ulkonäköön kohdistuneeseen kehuun siitä kuuluu kiitos isälleni ja äidilleni ite en ole tehny mitään sen eteen
Voihan sen luojanluoman geeniperimänkin pitää siistinä 🙂
Ihminen joka tarvitsee jatkuvaa kehumista omaa huonon itsetunnon syystä tai toisesta töissä se helpottaa yksinkertaisesti kun saa kokea muutaman kerran onnistuneensa ni kyseisen kaltainen työntekijä on erilainen jonkin ajan päästä työn osalta ainakin positiivisessa mielessä si.on hyvä muistaa että on arkojakin ihmisiä arkuudesta taas ei pääse eroon kun ajan kanssa oikeanlaisessa työympäristössä
Rakentava kritiikki työnjohdolta työntekijälle itse olen puolinnja toisin tottunu nuo asiat hoitamaan työmaalla kun pääsääntöisesti olen ollu urakkatyömailla tuntitöissä.ja se siksi että työkaveritkin ovat ymmärtäneet että pomoillekin voi ja saa antaa palautetta kun se on asiallista eikä turhan nillittämistä siksi että itse on laiska tekemään työtään ja itse olen nähny myöskin sen asialliseksi että työnantajani on minulle antanut tarvittaessa työkavereideni nähden että ovat ymmärtäneet etten ole mitenkään erityisasemassa oleva työntekijä ollut yhdellekään työnantajalleni
Eli palautteen antaminen on tärkeää ja melkein kaikki sitä haluavat myös itse saada 👍
Kyllä se palaute mielestäni auttaa myös kehittymään työntekijänä
tuollainen no hassua tai ei: tulee joku loukkaantuminen niin sitten sairaalassa mqakoilemassa pedissä, mutta niin hoitajat yleensä hqauskoja sinänsä.
Niin tekevät hyvää työtä 👍
Kyllä vaan, annan palautetta, kun koen sen tarpeelliseksi, merkitykselliseksi ja vaikuttavaksi 🧐.
"valloittava hymy" -tapaista palautetta annan todella harvoin, vain läheisille ihmisille - mieluummin kahden kesken. Olen sellaista itsekin saanut, myös ryhmässä, jossa se aiheuttaa lähinnä kiusallista oloa eikä paranna ryhmähenkeä.
- Sheena
Taas meni kylmä henkäys ylitseni.. - Oletko lukenut tänään minun sosiaalisen median tiliäni, vai mainitsinko tuosta kommentista jo jossakin? 🤔
Anteeksi Sheena, kunhan pohdiskelin ääneen.. Älä anna sille huomiota.
Ihan totta, että hieman ylimakeat kommentit eivät paranna ryhmähenkeä, vaan livenä ne on parempi antaa kahden kesken.👍
Jos tarkoitat "valloittavaa hymyä", niin sehän luki aloituksessasi 😁🤔
- Sheena
Tyhmä minä.. 🙈
Liian sokerilla kuorrutetut ei sovellu työelämään sen kokee niin moni ahdistavaksi rempseän rento keskustelu yhteys työmailla niin työntekijöiden kesken kuin työnjohdon ja työntekijöidenkin kesken niin kumpikin osapuoli oppii paremmin tuntemaan toisiaan tietäämään enemmän ettei se ole helppoa työnjohdollakaan aina jos ei työntekijöilläkään
Sen verran pitkä.ketju jos et välistä ole lukenu aloitustasi ni tuskimpa muistit mitä siihen kirjoitit ite olen monessa ketjussa unohtanut aloituksen jo viimeistään kolmatta vastausta lukiessani kun harvemmin ekan vastauksen jälkeen nämä ketjut enään mitenkään liittyy aloitukseen
Näin tässä juuri pääsi käymään 😄
Nolotti vaan..
Annan palautetta, mutta koitan välttää imartelua. Se kalskahtaa korvaani ikävästi. Ylenpalttinen perseennuoleminen siis.
Herkemmin kehun, kun moitin.
Sellainen kova kehuminen mihin törmää palstallakin on minusta pikkusen sellaista turhaa monesti. Ehkä se sitten toimii kuppikuntien luomisessa ja jees porukan sidosteena, mutta itse en siitäkään liioin välitä.
Palaute on minustakin useimmiten paikallaan, kunhan se on rehellistä eikä mene itkettämiseksi, kummassakaan tapauksessa. 😉
Heh, juu. 😁
Kohteliaisuuksia en varsinaisesti jakele, mutta kehun kyllä, kun on kehuttavaa. Se on mulle hyvin luonnollista, sanoin kuin kiittäminen. Mä siis kiitän hyvin usein. Selkeästi useammin kuin ihmiset keskimäärin tuntuvat kiittävän. Se on ilmeisesti tarttuva tapa, sillä mä saan jatkuvasti palautetta, että mulla mm. on äärimmäisen hyvätapainen ja kohtelias jälkikasvu
Pyrin myös aina soveliaassa tilanteessa käyttämään vähän aikaani myös kritiikin antamiseen. Kritiikillä tarkoita siis rakentavaa kritiikkiä, johon sisältyy myös niiden positiivisten asioiden ilmaiseminen. Kritiikki ei saisi olla pelkkää arvostelemista ja negatiivisia huomioita ja hyvin annettu ja osuva kritiikki on oikeasti hyödyllistä. Mä myös arvostan paljon sitä, jos joku toinen käyttää omaa aikaansa antaakseen minulle hyvää ja rakentavaa kritiikkiä. Se on minusta. hyvin arvokasta.
Mitä niihin kohteliaisuuksiin tulee, niin mä itse koen ne hieman latteuksiksi. En mä koe oikein mitään iloista tunneryöppyä, jos joku vaikka nyt kehuisi hymyäni. Kun en sitä itse mitenkään koe, niin olen myös tosiaan hyvin huono jakelemaan ihan vaan kohteliaisuuksia.
Ai niin tuossa mainittiin myös tuota julkisen tai kahdenkeskisen palautteen osuutta. Mä en oikeastaan koskaan anna syvempää positiivistakaan palautetta julkisesti, sillä en itsekään halua sitä julkisesti vastaanottaa. Se on vaivaannuttavaa ja todella raivostuttavaa suorastaan, jos positiivisiakaan aletaan julkisesti ruotia. Siis siihen tyyliin voin julkisesti palautetta antaa kuin vaikkapa "joo, tämä on hyvä" tai "just tällasta tarkotin" tmv. Minkäänlainen sen syvällisempi analysointi tai kehuminen ei minusta ole asiallista julkisesti ja moitteet vielä vähemmän.
Minustakin on hyvä, että annetaan palautetta sopivassa suhteessa, mikä se sitten kulloinkin onkaan. Lasten päiväkotiaikaan erityisesti pojan päivästä tuli usein palautetta, hän kun oli hieman ylivilkas. Tädit kertoivat, että heitä oli ohjeistettu niin, että jos heidän täytyy antaa lapsesta negatiivista palautetta, niin aina pitää olla vähintään kaksi positiivistakin asiaa. Sillain hampurilaismallilla. Ymmärsin pihvin 🙂
Uskon myös että yritykset ja muut palveluntarjoajat arvostavat mieluummin suoraa rakentavaa palautetta kuin puskaradiokritiikkiä.
Mitä yrityksiin tulee, niin yleensä sellainen kritiikki, jossa kerrotaan miten asian toivottaisiin olevan on parempaa kuin kritiikki, jossa vain todetaan jonkin asian olevan perceestä. Samahan se on ihmisilläkin. On paljon helpompi lähteä korjaamaan jotakin, jos saa viestiä siitä miten voisi toimia paremmin kuin saada vain tieto, että näin tämä on täysin p.ska.
Niinpä. Monet meistä eivät osaa ottaa julkista kiitosta vastaan.
Erikoinen tulkinta. En koe sitä itse lainkaan noin. Kyllä minä kykenen sen ottamaan vastaan. Se on kuitenkin minusta asiatonta. Se on aivan yhtä asiatonta ruotia positiivista puolta, kuin negatiivista puolta muiden edessä.
Henkilökohtainen kritiikki ei kuulu muiden korville, olis se minkälaatuista tahansa.
Erotuksena on tietysti sellainen kritiikko, jota erityisesti haetaan julkisesti. Jos nyt vaikka menisin johonkin julkiseen tilaisuuteen vaikkapa pitsaamaan jotakin, niin silloin tietenkin oletan saavani myös palautteen julkisesti. Vaikkakin noissakin hyvin usein saa yksityiskohtaisempaa palautetta kahdenkeskisesti tai jopa jälkikäteen erikseen kirjallisesti. Vaan jos ei palautetta erityisesti ole haettu julkisesti, niin silloinn myös positiivisen antaminen julkisesti on asiatonta. Toisaalta jos etsitään palautetta julkisesti, niin silloin negatiivinenkin on aivan yhtä julkista kuin positiivinen.
On tilanteita, missä julkista kiitosta ei voi välttää. Se ei ole asiatonta, mutta voi se tuntua epämukavalta.
Juuri näin. Vaikka jossakin Slushissa
Sellaisia tilanteita on hyvin vähän ja ne todella harvoin ovat sellaisia, joihin yksilö ei olisi itse tietoisesti hakeutunut.
Sun on parempi pysyä poissa työelämästä siellä jos henkilökohtainen palaute joudutaan antamaan suljettujen ovien takana ni turha edes yrittää sellainen ihminen joka saa haukut suljettujen ovien takana väittää työkavereilleen saaneensa kehut ja si jos oikeasti kehutaankin ni sittekö se sitä vasta hehkuttaakin ihan yleisenä ohjeena jos ei rakentavaa kritiikkiä puolin ja tosin kestä julkisesti työmaalla muiden kuullen nähden ni parempi pysyä työttömänä tai si yksityisyrittäjänä silloi on jopa oikeus valita asiakkaansa
Annan ja otan. Toisinaan palautetta joutuu pyytämään, vaatimaan. Ja on siinä antamisessakin paljon opeteltavaa, tietysti palautteen määrässä, mutta etenkin sen muodossa, laadussa, että se olisi kuhunkin tilanteeseen sopivaa. Se ei ole helppoa, etenkään jos kyseessä on ns. negatiivinen palaute, vaatii tasapainoilua ja taiteilua. Siinä onkin paljon opeteltavaa, elinikäinen prosessi.
Pääosin annan palautetta asioista ja teoista. Pyrin välttämään henkilöön kohdentuvaa palautetta, paitsi positiivissa asioissa. Toki #metoo ja #hetoo aikakaudella jo pelkän "näytätpä kivalta tänään" palautteen kanssa saa olla hieman varpaillaan.
Pyrin myös siihen, että annan palautteen suoraan, en välikäsien kautta. Se on tehokkaampaa, vaikka myös epäsuora positiivinen palautekin toimii mainiosti.
En koe, että miesten ja naisten välillä olisi mainittavaa eroa, enemmän kyse on persoonista ja aiemmasta kokemuksesta, myös asemasta.
Sinällään suomalaiseen tapaan en niin kaipaa positiivista palautetta ja kiitoksia, vaivaannun niistä, vaikka tietäisinkin niiden olevan ansaittuja. Sitä on tullut opeteltua paljonkin. Negatiivinen palaute taas rakentavasti on se mitä kaipaan, koska sen avulla voin havaita puutteita toiminnassani ja pyrkiä kehittymään niissä asioissa.
Sinulla oli melko tyhjentävä vastaus. Kiitos siitä 🙂
Palautteen antamisen oikea-aikaisuus on myös tärkeä juttu. Mieluummin mahdollisimman pian tapahtuneen jälkeen, että asiayhteys säilyy. Ja ei ainakaan niin, että kerätään negatiivista pidemmän aikaa ja paiskataan kaikki kerralla.
Kiitokset 😊
Se ajoittaminen on tosiaan hyvä pyrkiä osuttamaan mahdollisimman pian tapahtumien selviämisen jälkeiseen aikaan.
En tarkoituksella vaikuttaa, mutta uskoakseni ymmärtämättä että haluan vaikuttaa, koska teen sitä.
Työelämässä olen anatanut paljon positiivistä palautetta. Negatiiviseen ei ole ollut juurikaan aihetta. Jos joku tekee virheen, ja huomaa sen itsekin ei asiantuntijaroolissa ruoskinta tuo mitään hyvää. Ihminen itsekin tietää, ettei nyt mennyt ihan ok ja on parempi keskittyä miten prosessi muutetaan niin ettei sama voi käydä uudestaan. Olen myös tarkoituksella työntänyt ihmisiä vaativampiin tehtäviin tai uuteen osaamiseen, koska olen nähnyt, että potentiaalia on. Jälkikäteen olen sanonut, että tiesin että tulet pärjäämään. Ystävien kanssa toimin aika samalla lailla kuin työelämässä.
Lapsille tulee sanottua sekä positivistä, rakentavaa että negatiivistä palautetta.
Työelämässä olen saanut paljon palautetta. Ehkä siksi, että itsekin sitä annan.
Sama juttu, eli että olen työssä antanut paljon palautetta ja myös saan sitä. Ja se on hyvä.
Meidän firmassa on tosin tyypillistä, että jos joku hoitaa tehtävänsä aivan supermallikkaasti, niin helposti hän saa sitten tuplavastuut.. niiden edellisten päälle..
Lapsillekin kasvattava palaute on kyllä tärkeää, mutta etenkin kehuminen.❣️
Olin aiemmin firmassa töissä, joka eroaa tyypillisestä suomalaisesta. Kiitos maksettiin rahana, hyvin virkistävää tuon lisää työtä perinteisen kiitoksen.Sain viime vuonna 6-7 pientä kiitoslahjakorttia a 50-150e ja bonareita jotain 11te… Nuo pienet annettiin kirjallisen kiitoksen kanssa. Vaikka raha harvaa motivoi pelkiltään asiantuntijoilla, silti kiitossanojen kanssa se tekee asian aika konkreettisesti.
Kuulostaa tosiaan vilpittömän erilaiselta firmalta.👍Ei omalla työpaikallani, mutta eräässä toisessa yhtiössä missä vaikutan, on myös tapana jakaa pieniä motivaatiobonuksia hyvästä työstä ympäri vuoden. Se on erillään johdon- sekä tuotantobonuksista ja nopeutensa vuoksi sopii hyvin positiivisen palautteen antamiseen. 🙂
Jaan ja annan, riippuu palautteesta, jos saamani palaute on tyyliin; aiheellinen, rakentava, asiallinen/kohtelias niin kyllä.
Rakentava palaute asiallisesti annettuna tuntuukin olevan useimpien kirjoittajien mieleen.
Otsikkoon: kyllä ja kyllä.
Voiko tällainen setämies muuten kehua pikkuserkkua hyvän näköiseksi nuoreksi naiseksi sukujuhlissa, vai onko vaivauttavaa settiä? ---- No, meni jo :)
-keinovaginamies-
Tuohon en osaa vastata, koska en tunne tuota nuorta naista. Jos teillä on aina ollut mutkaton keskustelusuhde, niin kivalla (anteeksi ilmaisuni: siis ei limaisella) äänensävyllä sanoen hän voi tykätä kehusta. Jos taas hän on kovin ujo ja varauksellinen, niin pitäisin asian omana ajatuksenani.
Minä olin eilen onnellinen, koska juhlissa tyttäreni sai paljon ystävällistä huomiota sekä miehiltä että naisilta. Minusta myös näytti siltä, ettei tytär itse siitä vaivaantunut.
Ainakin hymyili nätisti ja kiitti.
Mutta kyllähän setämiehiin tottuneet nuoret naiset myös osaavat hanskata nämä tilanteet vaikka sisimmässään näkyy punaista.
Eikä mikään pikkutyttö enää, vaan pitkästi yli kolmekymppinen.
-keinovaginamies-
Ahaa, no tuossa iässä otetaan kyllä setämiestenkin kehut jo melko varauksetta vastaan 🙂👍
Annan hyvää palautetta, siis jotain kehua. Esim. kaupassa, kun myyjä kertoi suksista paljon sellaista mitä en tiennyt. Hän hymyili iloisesti, kun kysyin, Millaisen kurssin pitää käydä että tietää suksista noin kattavasti kuin sinä?
Itselleni tori-palstalla joku kirjoitti. Kyllä minä sinuna laittaisin tuon hienon myytävän esineesi keräilyyn. Kiitin ja laitoin.
Ettei vaan palautteella tarkoiteta ohjeiden antamista silloin kun ei mitään kysy. Jo aloitus, Ei millään pahalla mutta.... on arveluttava. Silloin on tiedossa jotain millä ei vastaanottajalle, sanojalle itselleen eikä oikein muillekaan, ole mitään merkitystä. Kuhan vaan pääsee sanomaan, näpäyttämään ja neuvomaan.
Neuvojen antajat ja töihin sekaantujat yleensäkin ovat inhottavia. Ei pitäisi ohjata juuri mitään, jos toinen ei kysy jollei sitten ole töissä ihan määrätty perehdyttäjäksi. Vain jos jostakin uuden henkilön työstä on jotain vahinkoa tai haittaa, mutta toisen työjärjestykseen tai tapaan ei saa puuttuia jos se työ tulee hänen tekemänään juuri siihen lopputulokseen kuin pitääkin.
Tuolla Disse kehotti myös kysymään etukäteen haluaako joku palautetta ja sen jälkeen palaute on heti rakentavampaa.
Osuit kuitenkin oikeaan siinä, että minun työtehtäviini kuuluukin palautteen antaminen, myös pyytämättä, joten se on silloin myös luontevaa. - Siksikin pyrin antamaan palautteen sekä silloin kun on myönteistä sanottavaa että rakentavaa.
Joskus näyttää vain siltä, että positiivisen palautteen antaminen unohtuu ja "no news is good news".