Huomasin, että Suomessa ei ole änkytyksessä ongelmia samalla tavoin kuin Venäjällä.
Varsinkin lasten änkytys on mielestäni idässä yleisempää.
En tiedä mihin se viittaa kulttuurissa.
Suomessa voi olla sen sijaan muita vaivoja kuin änkytys.
Myös aikuisissa tulee vastaan enemmän änkyttäjää kuin Suomessa.
Väite on huomio, ei tieto.
Suomessa änkytettäisiin vähemmän kuin Venäjällä
4
238
Vastaukset 4
- Anonyymi
Samoin tuoksut ovat Venäjällä erilaisempia, väitän.
Voi johtua omanlaisesta bakteerikannasta. - Anonyymi
Kun tähän lisää venäläisten tuhkamunaongelman, niin ei ihme, että ryöstävät Ukrainan lapsia Venäjälle.
- Anonyymi
puoliksi italialais-suomalainen tuoksui tuoksulle, joka oli tuttu ihan kuin jostakin jostakin....unohdettu tuoksu.....mikä suomessa puuttui.....kulttuureilla ja bakteereilla on arvoa
Venäläiset on "aina" joutuneet jo lapsuudestaan asti miettimään, mitä sanovat, jotta eivät kavaltaisi itseään taikka läheisiään, ja täten joutuisi joko itse, tai läheisensä joutuisi, vankileirien saaristoon!
Näin ollen venäläislapsen, kun joku kysyy jotain, täytyykin sanoa vastaukseksi jotain, mitä ensin ei aikonutkaan sanoa, jotta välttäisi kohtalon julmat oikut.
Siinä syy änkytykseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241302- 771263
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841211Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129995Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m8985- 72916
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.85831Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50682Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86667- 146584
- 50579
- 28578
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää53550- 37538
- 46533
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13529Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94526- 21520