En ole äänestänyt 30 vuoteen vaaleissa

Enkä kadu enkä äänestä nytkään.
7151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onpa tyhmä juttu. Aina pitää äänestää, koska se on osoitus kansan sivistyksestä. Kun käy äänestämässä, niin se lasketaan äänestysprosenttiin se lappu, kun sen jättää. Jos ei halua ketään ehdokasta äänestää, niin äänestyspaperiin voi kirjoittaa vaikka että PÖÖ tai jonkun semmosen numeron, jota ei ole kellään tai piirroskuvan esim avaruusolennosta.

Äänestä
  • Tyhmät äänestäjät uskoo valheisiin ja parempaan. Olkaa kerran rehellisiä itsellenne.

    Äänestä

Ymmärrän aloittajaa todella hyvin.
Raha ja helpot hommat ovat jokaisen ehdokkaan mielessä.

Äänestä

Olen äänestänyt aina ja kaikissa vaaleissa. Äänestän nytkin eduskuntavaaliehdokkaita, mutta en ole vielä löytänyt sopivaa äänestettävää. Nämä jo pitkään kansanedustajina olleet lupaavat nyt korjata koulutuksen, hoivatyön, työllisyyden ym asiat. Lupailevat. Kysymys kuuluukin: Ollut neljä vuotta aikaa laittaa em asiat kuntoon, mutta miksi ette ole laittaneet???? Omaa palkkiota nostavia kumileimasimia joille kaikki ne hyvät edut mitä kansanedustajina saavat kyllä maistuu.
Yksikään nykyedustajista ei tule saamaan ääntäni! Laitetaanpa heidät työnhakijoiksi, katsotaan mitä hyväveljillä on heille tarjolla.

Äänestä

Tyhmän näköstä seisoa äänestysjonossa. En aio.

Äänestä
  • Seisooko sulla äänestysjonossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Seisooko sulla äänestysjonossa?

    Seisooko muu kun järki sulla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Enkä kadu enkä äänestä nytkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu