YLEn uutinen maanantaiaamuna 13.3:
https://yle.fi/a/74-20021622
Suomen hallituksen ilmastopoliittinen kunnianhimo on jopa suurempaa kuin EU:n! Suomen vihervasemmiston kannattama energian hinnoittelumalli, jonka tarkoitus on nopeuttaa vihreää siirtymää on sotkenut kriisiajan sähkömarkkinat niin, että kuluttat ovat joutuneet maksamaan energiasta viisi miljardia ylimääräistä energiantuottajille, jotka ovat kahmineet valtaisat voitot! Tästä tietenkin syytetään nyt energiayhtiöitä, mutta eihän se niiden vika ole. Yhtiöiden johdon tehtävä on vastata yhtiöidensä menestyksestä ja tuottaa voittoa omistajille osinkoina jaettavaksi. Se on kapitalismin laki. Demokraattisen valtion hallituksen tehtävä on huolehtia kansalaisten ja kuluttajien edusta. Kun valtio ja kunnat kuuluvat energiayhtiöiden suurimpiin omistajiin niin miljardikähminnän takana on siis paitsi yhtiöiden myös valtion ja kuntien ahneus. Suomen kansa maksaa ja suhteellisesti eniten maksavat köyhät jos vielä otetaan huomioon se, että energian hinta on yhdessä polttoaineiden hintojen kanssa vauhdittanut inflaatioita ja elinkustannusten nousua kaikkein eniten. Kansalaisten päätettäväksi jää huhtikuun 2. päivä onko tämän nykyhallituksen aiheuttaman uusimman skandaalin pääsyy ahneus, typeryys vai ideologinen kiihkomielisyys ja vallanhimo.
Suomen älyttömän kunnianhimoisen ilmastopolitiikan lasku sähkönkuluttajille: 5 MILJARDIA!!!
4
76
Vastaukset
- Anonyymi
Liki 1 000 euroa per jokainen suomalainen.
- Anonyymi
Nimesit itse syyn ja syylliset: Kapitalismi ja "yhtiöiden myös valtion ja kuntien ahneus."
Yhteys nykyiseen tai johonkin mahdolliseen toiseen hallitukseen jäi epäselväksi.
Eikö muuten YLE ollutkin vihervassarien äänitorvi vai miten se meni? Jotkut ovat syyttäneet YLEä "vihervassarien äänitorveksi", mutta en minä. Suomen molemmat valtamediat YLE ja Hesari ovat "liberaaleja", mutta niiden toimituskunta on kyllä ammattitaitoista ja tietää hyvän journalismin moraaliset velvoitteet. Todettakoon se nyt jälleen kerran.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611517SINÄ nainen hyvin läheltä
Pidän sinusta. Mutta mene ensin juttelemaan lääkärin luokse, ja hoida itsesi kuntoon. Sit kun sä olet kunnossa, niin mä70876- 38874
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen58809Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa158809- 42782
Martina kauniina lehtihaastattelussa
Martina antoi hyväntuulisen haastattelun lehteen. Tyylikkäitä kuvia ja kivoja vaatteita kauniilla Martinalla.182735Minä en luota sinuun yhtään nainen
ja aistin että yrität taas satuttaa henkisesti koska tiedät että olet heikkouteni joten siksi tein mitä tein mutta en ki44719Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto44688- 49672